Miten estää kohtaus?

Millä keinoilla saatte lähestyvän paniikkikohtauksen estettyä? Itse olen huomannut että tietyt tilanteet, varsinkin paikat joista on vaikea päästä pois (esim. autoruuhkat) meinaavat välillä saaha aikaan pientä paniikin poikasta. Tosin monesti saan sen estettyä pakottaen itseni väkisin keskittymään johonkin muuhun esim. alan räplään puhelinta. En ole koskaan saanut mitään pahaa paniikkikohtausta mutta sellaista pientä pakokauhun tunnetta välillä tulee mutta se kestää vaan muutamia sekunteja. Ja sekin tulee ihan vaan siitä jos ruokin itseäni ajatuksilla tyyliin: "Apua, jos en pääse tästä pois". Onko teillä jotain omia "ajatusmalleja" joilla pystytte hallitsemaan ettei kohtaus kehity pahaksi? Olisi mielenkiintoista kuulla niin voisi soveltaa omaankin elämään. :)
51550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ise olin samanlainen. Minä todellakin sain kohtauksen muutaman kerran.
Pelkäsin lentomatkoja jo monta päivää ennen lähtöä. Se vei tavattomasti energiaa, enkä osannut iloita tulevasta matkasta.

Sitten menin terv.keskus lääkärille, joka kuunteli, ymmärsi ja antoi Diapamia ! Ja - kas kummaa- lennolla en enää pelännyt ! Toki pelkoa oli, mutta jossakin kaukana taustalla. Ja matka meni tietenkin hyvin.

Olin ihmeissäni, että pienen pieni pilleri poisti tämän huolen. Suosittelen kaikille pelkääville. Siis lääkäriin ehdottomasti !!!

Äänestä

.. en kyllä itse suosittelisi heti ensimmäiseksi mitään lääkkeitä, kai sen nyt järkikin sanoo..
kokeilemasi asia on oikea suunta, eli itsensä psyykkaaminen .
kun kohtaus tulee kannattaa tosiaan rauhoittaa mielensä ja hengitellä rauhassa ja KESKITTYÄ SELLAISEEN ASIAAN JOKA VIE AJATUKSET MUUALLE..
esm bussissa jos alkaa ahdistaa ja tuntuu että paniikki iskee, niin istuessa voi vaikka kaivaa ristikon esiin ja keskittyä siihen, ja näin kohtaus ei pääse valloilleen. sehän on pelkotila ja sille ei kannata antaa valtaa, jos oikein pahaksi menee, niin heittäydy lattialle(en suosittele Bussissa heh) ja sano ääneen että okei, olen valmis kuolemaan että antaa tulla vaan, niin kohta huomaat ettei mitään tapahdukkaan, eli pelkoa on katsottava silmästä silmään, eikä popsittava mitään lääkkeitä. useimmat jotka ovat kärsineet vastaavista kohtauksista ovat syöneet lääkkeitä aivan turhaan, kun oireet olisivat hoituneet muillakin konsteilla.
toivon että sinulla on myös ystäviä, ettet olisi yksin asian kanssa, sekin helpottaa,
reipasta kevättä sinulle :)

Äänestä
  • Älä viitti keksiä. Paljastit itsesi "useimmat", Jotka ovat syöneet ovat syöneet lääkkeitä turhaan. No, johan jutun murjasit. Onko sinulla tosiaan noin paljon ystäviä, joilla alkaa bussissa ahdistaa. Tuskimpa ystäväsi, joita useita on tullut kertomaan juuri sinulle paniikistaan ja ahdistuksestaan. Tämä oli niin selvästi sinun oma mielipiteesi, jotta se olisi uskottavampi, niin laitoit USEIMMAT. Keksi nyt hieman luotettavampi juttu.

    Äänestä

Kaverini kertoi åsykiatrin sanoneen että paniikkihäiriössä on kysymys perusturvattomuuden tunteesta.
Eli ihmisen perusturvallisuudentunne on jostain tapahtuneesta kokemuksesta horjunut ja tämä on saattanut horjuttaa hänen käsitystään omasta itsestään ja kyvystään hallita tilanteita .

Eli useinmiten paniikkihäiriöinen on erittäin kyvykäs ja pätevä. Tottunut handlaamaan jutun kuin jutun suitsait.

Sitten hänelle tapahtuu asia elämässä jota hän ei pystykkään omin voimin tosta noinvain handlaamaan (esim läheisen äkillinen kuolema, onnettomuus, käsittämätön työpaikkakiusauksen kohteena oleminen, avio- tai muu ihmissuhde ero, räikeä epäoikeudenmukaisuus jossain asiassa johon ei voi vaikuttaa,jne.)

Hän tarvitsisi tukea, luotettavaa apua, MUTTA koska hän on tottunut selviytymään YKSIN kaikista tilanteista ja ITSE olemaan se, jolta haetaan tukea,
NIIN nyt

kun hän ITSE joutuu liian ison ongelman eteen, hän tajuaa ettei tätä voi handlata mitenkään nyt yksinään. Mutta on pakko.

Seuraa syvä turvattomuudentunteen kokeminen.
Tästä hän ei voi puhua kenellekkään koska energia menee tilanteen käsittämiseen ja selvittämiseen. Eikä hänellä yleensä ole ketään kenelle puhua.

Kun tilanne on ohi, niin kokemuksen rajuuden vuoksi siitä jää tunnejälki. Tilanteessa jotka aiemmin eivät ole aiheuttaneet turvattomuuden tunnetta (en hallitse tilannetta-fiilistä) esiintyy sitä yllättäen nyt. Puhutaan paniikki-häiriöstä.

Asian työstäminen millä tahansa tavalla ulos itsestä (kirjoittaminen, puhuminen ja taide,jne...konkreettinen tekeminen) sekä palkitsevat uudet kokemukset elämässä parantaa paniikkihäiriön pysyvämmin kuin rauhoittavat.

Asiasta eli tapahtuneesta kokemuksesta "saa kiinni" kun sitä vaikka kelaa esim muovailuvahalla konkretisoiden patsaaksi. Muovailuvaha tulee halvemmaksi kuin diapamit.

Samoin annetaan lupa ja aika itselle vaikka kerran päivässä ajatella asiaa. Aika rajataan, eli että ajattelen nyt 5 tai 15 min vain ja poelkästään tapahtunutta asiaa MUTTA en yhtään enempää.

Tällä tavoin asia saadaan pikkuhiljaa hallintaan kun sitä ja sen työstämistä varten (ja siitä murehtimista varten) varataan aika.
Tämä johtaa siihen, että ennemmin tai myöhemmin tuo tarve noille viisminuuttisille häipyy.
Oleellista on myös keksiä milloin paniikkihäiriö ilmaantui ensimmäisen kerran ja mitä silloin tapahtui mistä koki turvattomuutta ja sitä ettei hallitse tilannetta.

Jos asian työntää jonnekkin takaraivoon, ilman ettei näe vaivaa ja ala työstään mysteeriä nimeltä "mistä sain paniikkihäiriön" niin se palaa mörköilemään kiusallisesti huutaen "bu-huu" kaupan kassajonoissa, elokuvateattereissa, ravintoloissa, jne,jne,). Kun katsot ongelman ydintä tiukasti kasvoista kasvoihin että mikä siellä laukas sen---mörkö häipyy! Muista suuttua! Paniikkihäiriön taustalla voi olla sekin että on niin tolkuttoman vihainen jostain asiasta jonka on aikoinaan joutunut nielemään tosta vain!!!!

Paniikkihäiriö ei ole mielisairaus.
Paniikkihäiriöstä paranee.
Paniikkihäiriön kokeneita ja paniikkihäiriöstä parantuneita on paljon. Tästä pitää enemmän puhua että näin on.

Äänestä
  • Tuo oli siis minun, maallikon, päättelyä.

    Elikkä taustalla usein saattaapi olla loukkaantumisen tai syvä pahan mielen tunne asiasta, johon aikoinaan ei ole saanut asianmukaista tukea ja lohdutusta.
    Asian purkaminen saattaakin aika pitkälti olla siis sitä että lohduttaa nyt itseään siitä että tilanne on ohi ja aika mennä eteenpäin kohti niitä korvaavia kokemuksia. On esimerkiksi voinut kokea syyllisyyttä siitä ettei handlannu tilannetta ja unohtanu siinä hötäkässä että kukaan ei ole täydellinen.

    Useasti kun ihminen saa tuntea että kelpaa juuri sellaisena kun on, niin se "mörkökin" häipyy siitä olkapäältä huitsin nevadaan. Koska eihän sillä (paniikkihäiriö-möröllä) ole sitten enää mitään virkaa, vaan se voi mennä säikyttelemään muita!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Millä keinoilla saatte lähestyvän paniikkikohtauksen estettyä? Itse olen huomannut että tietyt tilanteet, varsinkin paikat joista on vaikea päästä pois (esim. autoruuhkat) meinaavat välillä saaha aikaan pientä paniikin poikasta. Tosin monesti saan sen estettyä pakottaen itseni väkisin keskittymään johonkin muuhun esim. alan räplään puhelinta. En ole koskaan saanut mitään pahaa paniikkikohtausta mutta sellaista pientä pakokauhun tunnetta välillä tulee mutta se kestää vaan muutamia sekunteja. Ja sekin tulee ihan vaan siitä jos ruokin itseäni ajatuksilla tyyliin: "Apua, jos en pääse tästä pois". Onko teillä jotain omia "ajatusmalleja" joilla pystytte hallitsemaan ettei kohtaus kehity pahaksi? Olisi mielenkiintoista kuulla niin voisi soveltaa omaankin elämään. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu