Mikä kukka tuuliselle ja paahteiselle kattoterassille?

lillukanvarsia

Minulla on sään armoilla oleva laaja kattoterassi, jonka kukittamiseen tarvitsisin neuvoja.

Osaisiko joku suositella sinne parvekelaatikoihin soveltuvaa kukkaa, joka kestäisi säätä; sekä kovaa paahdetta että tuulta ja sadetta. Terassille paistaa aurinkoisina päivinä käytännöllisesti katsoen koko päivän ja jos on hellettä, ovat kukkaset kovilla.

Sanottakoon, että pelargonioita ei haluaisi. Väreillä ei ole väliä, eikä mallilla, mutta toisaalta riippuvaiset sopisivat mukavasti katolle.

Mikä siis neuvoksi?

6

1066

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koko päivän auringon

      paistava piha ja siinä 8 vuoden kokemuksella olen havainnu parhaiten menestyväksi riippupetuniat. Ne raukat joutuvat olemaan sunnuntai-perjantai ilman vettä mutta suht hyvin pärjänneet.Vaikka eivät kaikkien silmää miellytä ja kukkakauppiaani sanoo ettei sellaista kukkaa olekaan joka nuo olosuhteet kestäisi(ja varsinkin kun viikonlppuisin saavat vettä taas melkein varmaan hukkuakseen)niin kovin ovat kukkineet.Myös samettiruusuni kestäneet samoissa olosuhteissa.

      • vielä edelliseen

        että joutuvat myös muiden ilmojen koetukselle,eihän se aina paista. Myös jotkut,tosin harvat,tuulet osuvat pihallemme ja eihän sitä sadetta mikää suojaa kun säiden armolla viikot ovat. Mutta kestäneet ovat!


    • kestävät

      paahdetta hyvin, kukkivat pakkasiin asti. Hieman juoppoja ovat, mutta viikonlopunkin selviävät hyvin. Kukka kestää todella pitkään eli ei tarvitse jatkuvasti poistaa kukkineita.

      • ja aina varma kukkija

        saat, kun ostat krassin siemeniä ja kylvät ne suoraan ruukkuihin kun yöpakkaset menneet.On pensasta/köynnöstä saatavana.Helpot vaatimattomat ja kukkivat joka kesä.Sillontällöin muistat kastella.Näkee pihoissakin padoissa taivasalla ja hyvin menestyy!


      • kokeiltu on
        ja aina varma kukkija kirjoitti:

        saat, kun ostat krassin siemeniä ja kylvät ne suoraan ruukkuihin kun yöpakkaset menneet.On pensasta/köynnöstä saatavana.Helpot vaatimattomat ja kukkivat joka kesä.Sillontällöin muistat kastella.Näkee pihoissakin padoissa taivasalla ja hyvin menestyy!

        krassit on halpoja ja kivoja, mutta eivät valitettavasti kyllä sovi paahteiselle paikalle. On enemmän varjo/puolivarjoon sopiva.
        Kokeiltu on, mutta kärventyvät.


    • Nimetön

      Samettiruusu kestää miltei säätä kuin säätä. Samoin tuultakin. Muuten kukka on ok, mutta haju ei välttämättä miellytä kaikkia. Eli ihan terassituolien viereen en suosittele.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      858
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      53
      668
    5. 61
      658
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      31
      539
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      193
      504
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    Aihe