Ihmettelen vaan.

Täysin samaa mieltä kanssasi.

Jos olisi siitä kyse onko munaa, niin antaisin koko nimeni ja osoitteeni. Ja muutenkin hoitaisin face to face vaikka kuinka jännittäisi. Aina niin tehnyt.
Nainen kun vaan on naimisissa,
mikä voi ehkä hieman vaikeuttaa asiaa ja kun antoi jo epäsuorasti pakitkin...on itse kuitenkin ihastunut, sen näkee päivänselvästi.
joten...

mikäs täällä, yksin fiilistellä.
Luultavasti pyörii täällä jossain käsittelemässä omaa liittoaan ja kenties täällä ihastumisia. En lähesty enkä täälläkään nimellisesti tyrkyttämään itseäni

mutta suurimmalla osalla käsittääkseni ongelmana täällä on enemmänkin huono itsetunto, rohkeuden puute tai oppimattomuus kävellä silmät kiinni.
Se pitää harjoitella. Itse avautumisen hetki on kuin hypätä jyrkänteeltä. Vapauttava, jännittävä ja mahtava, sen hetken ennen ku kohtaa tyrskyt ja kalliot. Sen jälkeen sitten vaan räpiköi ja vielä toivoo kuitenkin, ei heti luovuta koska tunteet on aitoja, tai hyppää uudestaan jossain muualla.

Niin kuvailisin sitä tunnetta kun kertoo suurista tunteista naamatusten. Se nopeuttaa elämää. Tietää että täytyy päästä irti. Tällaiset paikat herättää haaveilua ja hidastaa

Joskus käy niin että tunne on molemmanpuoleista.
Niinkuin nyt. Edes hetken onni niin lähellä, mutta niin kaukana

Minä ainakin periaatteessa elän toivossa etten kokonaan täällä paljastuisi, ainoastaan että herättäisin hämäriä toiveita: "tuo saattaisi todella olla minulle tarkoitettu". Kaiken todellisen tahdon kuitenkin jättää kasvotusten koettavaksi, jos mitään tulee tapahtumaan.

Toisaalta puran silloin tällöin omia ääneen sanomattomia toiveita tänne, toisaalta mikäli oma kohde jostain kumman syystä olisikin eksynyt tänne toivon antavani hämäriä toivonkipinöitä. Suurimmaksi osaksi pyrin kuitenkin osoittamaan kiinnostustani pienillä katseilla, hymyillä, äänenpainoilla, naurahduksilla...

jo kännykkä ja sähköposti

Aina ei tosiaan voi vaan ottaa yhteyttä, ja ainakin mulle tää on vain terapiaa kuvitella ihastuksen vastauksia.. ettei itse tee tyhmyyksiä ja vaikka sitten ota yhteyttä ja tuhoa kaikkea.

mieluiten..

noinkin olla.. Mut entäpä jos ei ole varma toisen tunteista eikä tiedä hänen tilannettaan? Eikä siksi halua riskeerata mitään..

samaa mieltä sinun kanssasi, uskallusta peliin "normaali" tilanteessa. Mutta mutta, sitten on se toinen puoli, ainakin minun asiassani: olen varattuna ihastunut varattuun mieheen - siinä ei passaa huudella asiaansa ihan miten sattuu, vaan yrittää purkaa epätoivoista ahdistustaan näillä palstoilla.

Haluan pitää hänestä "kiinni" ja jos se antaa minulle voimaa, niin onko pahasta. Olen yrittänyt kyllä, mutta raskasta on. Sama kuin sahaisi jalan poikki.

voivat ymmärtää muutkin kuin se ihastus. Voisi olla noloa. Pidän koko ajan mielessä sen, etten sano liikaa. Toivon, että Hän on näillä palstoilla, ja lukee minunkin viestini. Olen ollut huomaavinani hänen reagoivan niihin oikeassa elämässä. Mikä taas yllyttää minua kirjoittamaan edelleen.

Ehkä olen jo sanonut liikaa joskus. Mutta hän täyttää ajatukseni koko ajan. En voi olla puhumatta ja kirjoittamatta hänestä.

***a

yritän tätä kautta saada yhteyttä mieheen, josta en tiedä nimeä, numeroa en mitään. Ylläpidän toivoa, jota ei ole.

kirpaisee...