Kyselin tässä keväällä vinkkejä Saarenmaan matkaa varten. Päätimme turvautua helppoon ratkaisuun näin ensikertalaisina (surueesta vain allekirjoittanut on viettänyt viikon Tarton yliopistolla 90-luvun alussa ja käynyt toistakymmentä kertaa Tallinnassa tapaamassa tuttuja).
Matkasimme siis matkatoimistomatkalle. Bussi vei turvallisesti suoraan Kuressaareen ja hotelliin.
Hotellihuoneesta merinäköala. Kun käänsi päätään hiukan vasemmalle, näki Kuressaaren linnan.
Eli aivan ihana näköala.
Itse Kuressaare on viehättävä, idyllinen ja hämmästyttävän eurooppalainen kaupunki.
Saarenmaan kansasta 97% on virolaisia, ja loput 3% kaikenlaisia kansallisuuksia, mm. suomalaisia eläkeläisiä ja venäläisiä.
Saarenmaalaiset olivat ihmisinä pääsääntöisesti suloisia: herttaisia, hitusen pidättyväisiä ja todella mukavia. Henkilökohtaisesti pidän Saarenmaan murteita helpompina ymmärtää kuin esimerkiksi Tallinnan murretta.
Jos haluaa mennä ihastelemaan kauniita hiekkarantoja, kaunista luontoa, ja upeita kirkkoja, kannattaa suunnata Saarenmaalle.
Moni oli siellä omalla autolla, ja oli tullut Länsi-Viron kautta ihastellen sitäkin matkan varrella. Ensi vuonna lähdemme matkaan omalla autolla, kun nyt tiedämme mitä jäi näkemättä ja minne voi mennä.
Nähtävyyksiä on paljon, ja matkustaminen rauhallista ja mukavaa.
Kuressaaressakin riittää nähtävää, polkupyörän voi vuokrata edullisesti ja kierrellä ympäriinsä katselemassa.
Kuressaare ei ole rälläyspaikka. Yhtäkään humalaista suomi-poikaa tai suomi-tyttöä ei matkan aikana näkynyt, tosin emme liikkuneet yöllä keskustassa, koska mekään emme juuri käyneet ulkona muuta kuin herkuttelemassa hyvillä ruoilla.
Ravintola Veskin ruoka oli hyvää, samoin Apteekin lähellä sijaitsevan Eestiläistä ruokaa tarjoavan kellariravintolan ruoka. Kuressaaressa on kokoonsa nähden todella monia kahviloita ja ravintoloita. Joka paikkaan on lyhyt matka kävellenkin.
Saarenmaalta kannattaa tuoda katajaisia keittiövälineitä ja dolomiitti-kivestä tehtyjä esineitä (Saarenmaan oma marmori;-)
Kun menee Kuressaaren linnaan tutustumaan, kannattaa varata siihen kokonainen päivä. Nähtävää riittää todella paljon. Linna toimii samalla museona, ja siellä on Saarenmaan historiaa valottava näyttely, jonka tekstien lukeminen kertoo matkailijalle historiasta hyvin.
Kävimme hotellin järjestämillä edullisilla retkillä, ja meillä oli upeat oppaat, jotka kertoivat seikkaperäisesti maan historiasta.
Yksi retkistä oli maaseutukierros, jonka aikana käytiin mm. luoteis-Saarenmaalla.
Kävimme myös meteoriitti-kraateria katsomassa ja meille oli järjestetty villisika-illallinen ja kansantanssiesitys sen lähellä.
Summa summarum:
Jos pidät kauniista maisemista, omatoimilomista tai kylpylämatkailusta, Saarenmaa tarjoaa paljon sinulle! Shoppaillakin siellä ehtii ja voi:-)
Saarenmaa - suosittelen!
2
770
Vastaukset
- ihastunut
Kävin tänä kesänä ensimmäistä kertaa Saarenmaalla Kuresaaressa Poikaystäväni mökillä keskellä luonnon helmaa ja meren rannalla... Suosittelen minäkin lämpimästi tuota pientä, idyllistä ja edullista kohdetta:)
Mutta. Sattuisikohan kukaan tietämään kuinka voisi varata hotellihuoneen Kuresaaresta ilman suomalaisten matkayhtiöiden välikäsiä. Siis jotain nettisivuja mistä sais ees numeroita tms. ???
Ajattelin joskos siellä viettäisimme pienen hemmotteluloman.- Reksa
www.saaremaa.ee ,sieltä löytyy kaikki tarvittava
tieto,niin viroksi,englanniksi kuin suomeksi
tammikuussa kuudes kerta;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1237120Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224928L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664256TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153463Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242261Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2731681- 671465
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581418Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221386Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581384