"Kansanterveyslaitos: Olut laimeammaksi!"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200804227555280_uu.shtml
Vähän kaksi piipuinen asia. Jos ei muutenkaan juo paljoa oliutta niin tokihan sellaisella ihmisellä kulutus todennäköisesti laskee. Jos juo ammatikseen olutta niin sitten kulutus voi jopa nousta kun sitä joutuu juomaan enemmän.
Sitä en tiedä mitä terveydellisiä noin terveyden kannalla asialla olisi yleisellä tasolla. Mutta ainakin kasvihuonepäästöt todennäköisesti kasvaisivat kun kaljarekat joutuisivat lisäämään ralliaan, energian kulutus kasvaisi, lasinsirpaleet lisääntyisivät jne.
Jotenkin oletan että asia hautautuu mahdottomana vaikkakin terveys-asioilla onkin hyvä puolustella melkein mitä tahansa. Samalla tavalla kuin ehdottaaa lapsilisiin korotuksia tai hoitajille palkan korotuksia. Ensimmäiseen ei riitä rahaa ja jälkimmäinen syöksee maata lamaan.
Itselle tavallaan se ja sama paljonko oluessa on alkoholia. Mutta useimmiten tulee tilattua A:ta mielestäni sen paremman maun takia. Enkä muistaakseni erityisemmin mieltynyt Ruotsalaisen kakkosen makuun. Eli itselläni alkaisi kulua A:ta entistä enemmän....
Ruotsissa muistaakseni on viinasien kulutus laskenut. Vaan suurin syy taitaa olla hintapolitiikka. Se paljonko ihmiset kittaavat sitten pontikkaa tai korvikkeita ei näy virallisessa kulutuksessa, mutta ihan varmasti terveyden huollon puolella. Lieneekö sekään ihan kansantaloudellista....

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vale > emävale > tilasto.
Hra. P. Puska on ratsastanut kunnian kukkuloille jo v.1972 alkaneella Pohjois-Karjala projektillaan, jonka tarkoitus oli/on laskea alueen korkeaa sydäntautikuolleisuutta.
Tilastoja asiasta esitetty vuosikymmenten mittaan paljon, mutta sydäntautikuolleisuus siellä on edelleenkin maailman huippua.
Nyt sitten P. Puska on heittäytynyt poliitikon rooliin ehdotuksellaan kaljan laimentamisesta naivisti toivoen tai kuvitellen, että se vähentää alkoholin kulutusta.
Niin ei tule tapahtumaan, kun sitä miedompaa kaljaa juotaisiin enemmän tai siirryttäisiin toisiin juomiin.
Kyllä se vaan niin on, että hintapolitiikka puree parhaiten.
Nähtiinhän se käänteisesti alkoholiveron laskemisen jälkeen. Hinnat laskivat huomattavasti, ja kulutus nousi
Taas pitää houkutella omaa edellistä viestiään esiin..
Alkoholistin ennuste kuntoutumisesta on parempi, kuin Eniron Suomi2,4:llä.
hautaan.
Ei laimennoksia,vaan rehtiä prosenttia vaan.
Humalatila on rajoittava juomisen suhteen.
http://www2.hs.fi/extrat/teemasivut/tiedeluonto/alkuaineet/11.html
http://www.tohtori.fi/?page=6625671&search=vesimyrkytys
Nyt tuokin asia selvisi.
Vielä kun selviää se happimyrkytys, ettei tule liikaa kuntoiltua.