Vaalit lähstyy ja on vaaliennusteiden aika
Vaaleissa
Keskusta säilyy suurimpana ja pitää paikkaluvun ennallaan, eli 18 valtuutettua. Hallitusvastuu syö orastavan kasvun.
Demarit nousee 10 paikalla toiseksi suurimmaksi, lähinnä puheenjohtaja kiertueen vaikutusten vuoksi.
Vasemmisto menettää 2 paikkaa, syynä heikko valtakunnallinen näkyvyys ja Perussuomalaisten tulo.
Vihreät saa kolmannen paikan hyvän valtakunnallisen hallitus näkyvyyden ansiosta
Kokoomus menettää yhden paikan perussuomalaisille täpärästi, syynä lienee ryhmän mieltäminen ´vain keskustan apurattaaksi. Ja vähäinen ehdokasmäärä.
Sitten siis Perussuomalaisiin, kohdistuu hyvänä äänisaaliina, tyytymättömyys kunnallisiin palveluihin.
Siis tulos
Keskusta 18 Demarit 10 Vasemmisto 8 Kokoomus 3 Vihreät 3 ja Perussuomalaiset 1
Ennustettavissa todella vaikea valtuustokausi ja virkamiehillä tuskaiset vuodet poukkoilevan päätöksenteon vuoksi.
Näin tuumaili Kellon Ukko
Vaaleissa
Keskusta säilyy suurimpana ja pitää paikkaluvun ennallaan, eli 18 valtuutettua. Hallitusvastuu syö orastavan kasvun.
Demarit nousee 10 paikalla toiseksi suurimmaksi, lähinnä puheenjohtaja kiertueen vaikutusten vuoksi.
Vasemmisto menettää 2 paikkaa, syynä heikko valtakunnallinen näkyvyys ja Perussuomalaisten tulo.
Vihreät saa kolmannen paikan hyvän valtakunnallisen hallitus näkyvyyden ansiosta
Kokoomus menettää yhden paikan perussuomalaisille täpärästi, syynä lienee ryhmän mieltäminen ´vain keskustan apurattaaksi. Ja vähäinen ehdokasmäärä.
Sitten siis Perussuomalaisiin, kohdistuu hyvänä äänisaaliina, tyytymättömyys kunnallisiin palveluihin.
Siis tulos
Keskusta 18 Demarit 10 Vasemmisto 8 Kokoomus 3 Vihreät 3 ja Perussuomalaiset 1
Ennustettavissa todella vaikea valtuustokausi ja virkamiehillä tuskaiset vuodet poukkoilevan päätöksenteon vuoksi.
Näin tuumaili Kellon Ukko
Vastaukset 23
Vanhimmat
valituksitulevien nimetkin, kyl sää neki tiärät.
Keskusta menettää yhden, Kokoomus yhden ja Perussuomalaiset saavat kaksi, lähinnä Leskisen rohkeasta esiintymisestä johtuen ja nousevat näkyvään asemaan.
ainoita , joihin voi puttaalainen luottaa.
mies. Ollut liian kauan poissa kuvioista. Vaikea uskoa, että nousisi uudelleen.
päivän parhaana vitsinä:)
Soinin ansiota. Vähät siinä Leskinen painaa.
ne menestyy joka puolueessa. Miksei siis Leskinen voisi nousta ryhmänsä ykköseksi?
yks on varmaa...kesä tulloo, hip hei:)
Kepu tai Kokoomus menettää paikan. Samoin käynee vihreille. Vasemmistolla on revanssin paikka, joten säilyttänevät asetelmansa ennallaan. Perussuomalaiset uutena nousevat valtuustoon.
arvion ainakin siitä, ettei Haukiputaalle tule selkeästi vasemmisto tai porvari enemmistöistä valtuustoa.
On ennustettavissa, että Perussuomalaiset pärjäävät valtakunnallisesti ja saavat Haukiputaalla myös ainakin paikan.
Lisäksi 8 v sitten Kristilliset oli tosi lähellä paikkaa ja jos ovat mukana, saattavat sotkea kuvioita todella. Viimeiset paikat tahtovat mennä muutaman paikan eroilla ja uusien ryhmien imuroimat äänet heiluttelevat isojen ryhmien asemia, vaikka valtuustoon eivät pääsisikään. (8v sitten porvarienemmistö jäi siksi syntymättä)
Demarien lisäpaikka lienee melko selkeä, puheenjohtaja vaihdoksen ansiosta. Vasemmisto ja Vihreät kisaavat tiukasti paikasta, kisa kääntynee Vihreiden voitoksi.
Olisikin viisasta tehdä kuntaliitospäätös jo tämän istuvan valtuuston aikana. Seuraava valtuustokausi tulee olemaan raakaa tappelua taistelun sijaan. Näin vaikka tekeekin kuntaliitospäätöksen heti kauden alussa, mutta sitten turhautumistaan purkaa loppukauden, ennen varsinaista liitosta, tappeluun.
kuin että joka ikinen ehdokkaaksi alkava miettisi ihan yksinäisyydessä ja hiljaa, onko hänellä se talousosaaminen ja kauaskantava katsanto joka johtaisi haukiputaalaisten hyvinvoinnin lisääntymiseen. Lisäksi pitäisi oikeasti kantaa huolta henkilöstön jaksamisesta, siellä on vanhenevaa porukkaa joka puolella, ja vaatimukset vain kasvavat. Sillä ei pitkälle pötkitä, jos omanarvontunto nousee pilviin "kun mua kosiskellaan ehdokkaaksi."
Miten Demarien puheenjohtaja vaihdos vaikuttaa haukiputaan äänestys käyttäytymiseen?
Tuosta ehdolla olevasta porukasta ei löydy yhtään ylivoimaista ehdokasta. Eiköhän se lisäpaikkojen saanti riipu siitä,miten uskottavia ehdokkaita kukin puolue saa riveihinsä.
julkisuushakuisia, mielikuvat ratkaisevat ne viimeiset paikat. Eli vaikutus jotain 10%, mutta se tekee sen paikkaluku muutoksen. Meillä on kyse valtasuhteista jotka ovat kiikunkaakun.
Muutos julkisuuspuolessa on suuri verrattuna 4 v sitten käytyihin vaaleihin.
luottamustoimen hoitamiseen on ehdokkaan myös syytä puntaroida. Viikosta on syytä varata 2-3 iltaa luottamustoimiin. Hommassa kun on ne viralliset valtuusto, hallitus/lautakunnat, ja lisäksi puolueen ja ryhmien kokoukset lsäksi.
Myös kuntalaiset ovat yhteydessä viikottain ainakin yhden illan verran.
Vinkkinä, että ajankäytöstä kannattaa myös perheen kesken keskustella, ei tule yllätyksiä.
On siis totista työtä, palkkiona lähinnä vain vallantunnetta ja taskurahoja.
Ps. taitaa nämä palstat aktivoitua ennen vaaleja. Näytti olevan puolueiden vaalikampanjointioppaissa kehoitus osallistua näiden palstojen moderoitiin. Nämä keskustelupalstat kun ovat nykyisin merkittävä vaikuttamiskeino, suurempi kuin mitä tällähetkellä kuvitellaankaan.
Jos näitä lukee 200 kuntalaista, ja he keskustelevat 3 muun kanssa, keskustelun herättämistä ajatuksista > sait jo 600 kontaktia luotua !
"On siis totista työtä, palkkiona lähinnä vain vallantunnetta ja taskurahoja. "
Vallantunne saattaa myös johtavissa viranhaltijoissa hiipiä ihan huomaamatta käyttäytymiseen. Ei se mihinkään johtanut että yksi porvarillisesti ajatteleva saatiin ulos, ne 21 ovat edelleen vallankahvassa, ja johtavista virkamiehistä suuri osa vasemmalle kallellaan, aivan julkisesti. Siihen pitäisi saada balanssia seuraavissa virkavalinnoissa, ja kaikki "sisältä täytöt" avoimeen hakuun, eikä pöydän alta aatetoverille.
Esimerkkeinä mm. kunnanjohtajan ero (ammuttin puskasta osumia), kurtinhauta (kaava muuttui), metsäpalstojen myynti (eka yritys myydä poistui hallituksen listalta), rakennustarkastajan valinta (porvareiden juoninta epäonnistui)
Lisätkää en kaikkia muista.
Renki"poika"
Katsopa vain, niin kaikki Pasin ahdistajat putoavat valtuustosta ja se on heille aivan oikein. Jos ei moisilla henkilöillä ole muuta tekemistä kuin moittia ja ahdistaa kunnan veloista pelastanutta kunnanjohtajaa eivät he ansaitse jatkoaikaa.
KYLLÄ KANSA TIETÄÄ, sano Vennamokin.
Hahhah! Jos kansa tietää niin sinä et ainakaan näytä tietävän mitään. Ota selvää!
tietävät
jää paljon pois, eli muutos ilmeisen merkittävä valtuuston kokoonpanossa.
kummin?
viisaita kun ovat ja uppoavan laivan jättävät.
kepun ylivallalta.
Se olisi järkytys jos kepulla olisi 22 paikka,
Kepulla maine huononee, niinkuin aamun Kalevasta taas näimme.