Usko päihdyttää

"kylmän hypyn" tekijä ei ole tarpeeksi päihtynyt.

Euroopassa on kaksi merkittävää päihdettä: alkoholi ja kristinusko. Olen samma mieltä F.Nietzschen kanssa. Vl:ien "päihtymys" ilmenee juuri noissa liikutuksissa ja hihhulimenoissa.

"Usko tarkoittaa sitä ettei halua tietää totuutta."

"Sana kristinusko on väärinymmärretty. Todellisuudessa oli vain yksi kristitty ja hänkin kuoli ristillä."

"Kristinusko syntyi keventääkseen sydämiä: mutta nyt täytyy ensin raskauttaa sydän, voidakseen sitten sitä keventää."

"Kaksi Euroopan suurinta päihdettä ovat alkoholi ja kristinusko."

http://fi.wikiquote.org/wiki/Friedrich_Nietzsche


Hihhuleista wikipediasta:

"Lestadiolaisuudessa on esiintynyt "liikutuksia", joista on syntynyt lukuisia pilkkanimiä, esimerkiksi hihhulit ja lentokristityt. Liikutukset syntyivät, kun ihmiset saivat syntinsä anteeksi. Taakan keveneminen synnytti erilaisia tunteenpurkauksia. Erityisesti lappalaisten liikutukset olivat voimakkaita ja äänekkäitä.

Liikutukset aiheuttivat papeissa erilaisia reaktioita. Toiset pitivät niitä aitoina osoituksina armosta, toiset ajoivat lestadiolaiset niiden takia kirkosta ulos. Esimerkiksi rovasti A.Heikel, joka ei vielä ollut lestadiolainen nousi Ylitornion kirkossa saarnastuoliin kesken saarnan ja lausui: "Kun tämmöistä elämää pidetään kirkossa, niin kaikki Suomen kirkot tulevat suljetuiksi tämmöisiltä kokouksilta".[80] Lestadiolaisuudessa on kuitenkin saarnattu "kylmiä hyppyjä" vastaan. Ne syntyivät, kun jotkut yrittivät saada itsensä väkisin liikutuksiin.

Liikutuksilla saattaa olla jossain määrin tapahtumaympäristöön ja tapahtuman intensiteettiin sidottu luonne. Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten Suviseuroissa ja maakunnallisissa seuroissa niitä esiintyy ja pienissä paikallisissa seuratilaisuuksissa myös.

Kaaresuvannossa joulukuussa 1845 eräs nainen sai parannuksen armon ja siitä liikuttuneena vaipui hurmoksiin. Samaan aikaan tapahtui maanjäristys, jonka myös Laestadius pappilassaan pani merkille. Laestadius piti sitä Jumalan merkkinä."[81]"
2239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nauttikaa vain edelleen täysin siemauksin taivaallista viinaa, sellaisesta ei tule rapulaa!

Äänestä

1970-luvulla hoitokokousaikana painostava ilmapiiri lisäsi ennestäänkin korkeaa kuilua uskovien ja ei-uskovien välille, ja kilvoittelussa uskovia "pudotettiin pelistä" armosta osattomiksi.

Meno oli paikoin kuin Neuvostoliitossa, jossa ilmiantamalla lähimmäisiään synneistä sai itse hyötyä - rajan takana maallista, meillä taivaallista.

Ei siis ole ihme, että tuomitsemisessa sorruttiin ylilyönteihin, jotka syntisäkittämisenä tunnetaan. Monet osallistuneista pelkäsivät joutuvansa itse syyniin tai jopa kankaan alle; toiset taas juopuivat oikeamielisyydestään. Kun itse on onnistunut elämään nuhteettomasti, asettuu helposti muiden yläpuolelle. Näin kävi syntisäkin kohdalla: harva ajatteli, että iskujen antamisesta nauttiminen oli sekin syntiä ja huomattavasti pahempaakin kuin mihin säkitettävät olivat syyllistyneet.

Jokainen sotatieteitä tutkinut tietää kollektiivin merkityksen väkivaltaisten aktien toteutuksessa ja ylläpidossa. Kun yksi löi, muutkin löivät tuntematta huonoa omatuntoa - hehän olivat yhteistä seurakuntaa, Jumalan asialla. Väkivallasta "humaltuminen" ei sekään ole vieras ilmiö esim. jengien toimintaa tutkineille, ja tämä yhdistettynä kollektiivisuuteen ja yläpuolelta tapahtuneeseen painostamiseen ja uhkailuun (hoitokokoukset) lienevät selityksenä sille, mikä laukaisi "säkin" muutamilla paikkakunnilla näihin aikoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kylmähyppy kirjoitti:

"kylmän hypyn" tekijä ei ole tarpeeksi päihtynyt.

Euroopassa on kaksi merkittävää päihdettä: alkoholi ja kristinusko. Olen samma mieltä F.Nietzschen kanssa. Vl:ien "päihtymys" ilmenee juuri noissa liikutuksissa ja hihhulimenoissa.

"Usko tarkoittaa sitä ettei halua tietää totuutta."

"Sana kristinusko on väärinymmärretty. Todellisuudessa oli vain yksi kristitty ja hänkin kuoli ristillä."

"Kristinusko syntyi keventääkseen sydämiä: mutta nyt täytyy ensin raskauttaa sydän, voidakseen sitten sitä keventää."

"Kaksi Euroopan suurinta päihdettä ovat alkoholi ja kristinusko."

http://fi.wikiquote.org/wiki/Friedrich_Nietzsche


Hihhuleista wikipediasta:

"Lestadiolaisuudessa on esiintynyt "liikutuksia", joista on syntynyt lukuisia pilkkanimiä, esimerkiksi hihhulit ja lentokristityt. Liikutukset syntyivät, kun ihmiset saivat syntinsä anteeksi. Taakan keveneminen synnytti erilaisia tunteenpurkauksia. Erityisesti lappalaisten liikutukset olivat voimakkaita ja äänekkäitä.

Liikutukset aiheuttivat papeissa erilaisia reaktioita. Toiset pitivät niitä aitoina osoituksina armosta, toiset ajoivat lestadiolaiset niiden takia kirkosta ulos. Esimerkiksi rovasti A.Heikel, joka ei vielä ollut lestadiolainen nousi Ylitornion kirkossa saarnastuoliin kesken saarnan ja lausui: "Kun tämmöistä elämää pidetään kirkossa, niin kaikki Suomen kirkot tulevat suljetuiksi tämmöisiltä kokouksilta".[80] Lestadiolaisuudessa on kuitenkin saarnattu "kylmiä hyppyjä" vastaan. Ne syntyivät, kun jotkut yrittivät saada itsensä väkisin liikutuksiin.

Liikutuksilla saattaa olla jossain määrin tapahtumaympäristöön ja tapahtuman intensiteettiin sidottu luonne. Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten Suviseuroissa ja maakunnallisissa seuroissa niitä esiintyy ja pienissä paikallisissa seuratilaisuuksissa myös.

Kaaresuvannossa joulukuussa 1845 eräs nainen sai parannuksen armon ja siitä liikuttuneena vaipui hurmoksiin. Samaan aikaan tapahtui maanjäristys, jonka myös Laestadius pappilassaan pani merkille. Laestadius piti sitä Jumalan merkkinä."[81]"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu