Minullako adhd?

Olen 22-vuotias yliopisto-opiskelija. En ole parin vuoden opiskelujen aikana saanut montaakaan kurssia loppuun asti. Minulla meni aikanaan lukiossakin neljä vuotta, jotta sain ne kaikki 75 kurssia suoritettua. Nyt kuitenkin olen sairaslomalla ja kotona.

Minulla on diagnosoitu sekamuotoinen ahdistuneisuushäiriö ja syön siihen lääkitystä. Vaikka pahimmilta ahdistuksilta on taittunut terä (ja paniikkikohtaukset ovat jääneet kokonaan pois!), en siltikään saa mitään aikaiseksi, kaikki päivät ovat samaa päämäärätöntä haahuilua. Yritän jatkuvasti tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, mutten mitään saa valmiiksi. Kaikki asiat ovat levällään, ja tuntuu ettei ympäröivää kaaosta voi mitenkään hallita. Ärsyynnyn helposti ja stressaan kaikista pikkuasioistakin.

Minussa vuorottelevat kaksi ääripäätä, ajatuksiinsa jumiutuva haahuilija ja levoton sinne tänne poukkoileva energiapallo. Puhua pälpätän helposti aivan liikaa, nauran kovaan ääneen ja olen ylienerginen. Toisalta minun on välillä vaikea kuunnella muiden keskusteluja, kun uppoudun johonkin lapsuusmuistoon tai muuhun ajatukseen. Joskus en vartin keskustelun aikana sano sanaakaan enkä tiedä edes mistä muut puhuvat vaikka saman pöydän äärellä istun.

Minua sanotaan verbaalisesti lahjakkaaksi, olen usein kuullut olevani sanavalmis ja taitava kirjoittaja (äidinkieli oli eximia). Kuitenkin möläytän suustani sammakoita sen enempää ajattelematta. Toisaalta minulla on todellisia vaikeuksia ymmärtää muita kieliä, varsinkin kielten kuuntelu on todella vaikeaa! En möskään osaa yhdistää vaikkapa puhuttua englantia kirjoitettuun. Kielioppia olen aina saanut tosissani veivata, suomen kielioppi alkaakin jo kohtuu hyvin sujua :)

Koulussa olen aina ollut suurinpiirtein kahdeksaisen oppilas. Kuitenkin varsinkin peruskouluaikaan lintsasin todella paljon, nukuin usein pommiin, unohdin läksyni/kirjani/reppuni, kokeisiin en peruskoulussa juurikaan lukenut. Monet opettajat ja sukulaiset haukkuivat laiskaksi, saamattomaksi. Tunneilla en juurikaan häirinnyt mutten opetukseenkaan keskittynyt. Lähinnä piirtelin tai puuhailin omiani.

Motorisia vaikeuksia minulla on aina jonkin verran ollut, esim pyörällä opin ajamaan todella myöhään ja hyppynarulla en osaa vieläkään hyppiä.

Minun on vaikea pitää ystäviini yhteyttä, huolehtia käytännön asioista, huolehtia mistään byrokratia asioista (esim kelan lomakkeiden täyttämiset). Vaikea sanoa, johtuuko tämä sairaudestani vai onko minulla jotain muitakin, diagnosoimattomia vaikeuksia. Olen jopa maanisdepressiivisyyttä itselläni epäillyt, mutta tuskin sekään on oikea diagnoosi minulle.

Jos joku voisi ystävällisesti antaa mielipiteensä, niin arvostaisin sitä suuresti!
71179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Samantapaisia oireita itselläni lapsuudesta lähtien. Lapsena olin poissaoleva koulussa ja hyvin vilkas. Vanhempana sulkeuduin kuoren sisään ja eristäydyin muista luokkatovereistani. Tunsin olevani ulkopuolinen. Kuitenkin minua pidettiin jotenkin kekseliäänä ja kehittelin kaikkia lennokkaita ideoita. mihinkään pitkäkestoisiin harrastuksiinn en kyennyt.
Olen nyt lähes nelikymppinen ja olen alkanut epäillä ADHD:tä. Työpaikalla ja kotona unohtelen asioita, jotka saattavat putkahtaa mieleeni vasta päivienkin päästä. Aikataulujen noudattaminen on hankalaa. Keskustelutilanteissa menee monesti asia aivan ohi, vaikka näyttelen kuuntelevani ja keskeytän puhujan aivan asiaankuulumattomilla kommenteilla (jotka laukaisee jokin puhujan mainitsema subjekti tai mielleyhtymä). Jos joudun suorittamaan jonkin tehtävän ja se ei heti onnistu, menetän hermoni, Kaiken on tapahduttava HETI. Parhaimmillani tunnen olevani liikkeessä, kova kiire päällä ja tehtävä on yksinkertainen eikä vaadi ajatustyötä. Taustamelu, esimerkiksi radiotoimittajan pälpätys, vie huomioni täysin. Tiukkoihin aikarajoihin laaditut tehtävät saavat mieleni kaaaostilaan varsinkin jos työtehtäviä on useita. Usein tällaisissa tilanteissa menen jumiin ja neuroottisesti sätkin tai potkin jotain esineitä tieltäni. Kuitenkin olen helvetin hyvä puhumaan ja usein annan itsestäni ilmeisesti sellaisen kuvan, että olen itsevarma rohkelikko, vaikka se ei pidäkkään paikkaansa. Keskustelutilanteissa kun saatan kertoa itsestäni ja muista asioita, joita kadun jälkeenpäin.
Usein olen yksinäinen ja alkoholi on lääkkeenä niin yksin, kuin muidenkin ihmisten kanssa seurustellessa. Juopuneena olen haluttu seuramies, mutta vastakkainen sukupuoli peljästyy hyperaktiivista olemustani. Useat ystäväni ovat myös mielestäni ADHD persoonia tai ainakin minusta tuntuu, että kaltaiseni ihmiset ovat kiinnostavampia, kuin tavalliset kunnon ihmiset. Olen ottanut yhteyttä paikkakuntani terveyskeskukseen ja odotan aikaa lääkärille, jos vaikka saisin lähetteen jatkotutkimuksiin. Tietäisimpä sitten ainakin olenko tyhmä vai ADHD tai joku muu. Jos ADHD minulla todistetusti olisi, niin voisimpa ottaa yhteyttä muihin "hillujiin". Voisi olla ihan hauskaakin.

Äänestä
  • huvitti edellinen,aivan kuin mun stoori.vaikkakin
    olen 62 syntynyt.ad/hd diagnisoimaton,paitsi kunnallisen sektorin arvauskeskuksessa josta ei
    pätkän hyötyä.uskoisinkin saan yhtä monta ja erinlaista diagnisointia kuin on diagnisoijjiakin
    ,tähän kun ei ole mitään varmaa testiä!
    mielestäni vaiva on RIKKAUS,kun ei tarvii ottaa asioita niin vakavasti.Paska ohjelma telkussakin
    ei haittaa kun oma filmi pyörii päässä kokoajan!

    Äänestä

Kuulostaa kyllä nuo teidän stoorit hyvinkin tutuilta, vaikkakin lapseni on vasta 7-v. Näillä vuosilla on jo ollut kuitenkin sen verran erinäisiä ongelmia/ haasteita (että inhoan tuota sanaa!), että voisin vaikka veikata, että teillä voisi hyvinkin olla tuo sama diagnoosi.
Lapseni diagnosoitiin jo 6-vuotiaana ADHD-oireistoa sairastavaksi. Tietoa oireistosta sain monesta paikasta.. Ainakin aluksi teidän kannattaisi mielestäni tutustua esim. ADHD-liittoon, HERO-oppijoihin ja muihin alan "vaikuttajiin". ADHD:n lisäksi kannattaa lukea myös ADD:stä.
Luin monelta keskustelupalstalta aikanaan, kuinka monet olivat saaneet apua luontailääkityksestä ja ravitsemuksesta.
Käytin lastani Helsingin Antioksidanttiklinikalla tutkimuksissa ja siellä todettiin erilaisten hiven- ja kivennäisaine sekä vitamiinipitoisuuksien olevan hieman pielessä. Sen sijaan rasvahappopitoisuudet olivat hyvät 3 kk aiemmin aloittamamme Omega-kuurin ansiosta.
Käynti oli kokonaisvaltainen tietopaketin saanti! Tajusin, kuinka ravinto ja lisäaineet voivatkaan vaikuttaa hyvinvointiimme, varsinkin jos sairastaa ko. "sairautta".
Aloitimme välittömästi B-vitamiinin, monivitamiinin, magnesiumin, Lysin Omega-3:n (välillä "Omegat"-tuote) ja pellavasiemenöljy -kuurin. Sen lisäksi vältimme ns. pahoja rasvoja, joten mäcissä käynnit ja ranskalaiset jäivät pois. Myös sokerin sekä väriaine-kylläiset ruoka-aineet hylkäsimme (e. ketsuppi, värikkäät karkit, limut ja mehut yms) ja lisäsin veden juontia 3 kuppia päivässä..
JA JOHAN POIKA MUUTTUI!!
"Supersäätäjästä" kehkeytyi muutamassa kuukaudessa herkkä poika, joka tietysti sääti edelleen, mutta malttoi enemmän kuin ennen. Myös painajaiset ja yöheräämiset vähenivät selvästi.
Sekä tarhassa että kylässä kavereilla ihmeteltiin pojan selvää "kasvamista", diagnoosista kun en ole oikein kertonut kavereille.

Nyt on mennyt jo pari vuotta näin ja mistään hinnasta en jättäisi enää hivenaineita, rasvahappoja ja Omega-kuuria pois. Eron huomaa selvästi, jos pillerit on jääneet pari päivää ottamatta tai lapsi käy kylässä, jossa saa runsaasti herkkuja. Kohta aloitamme magnesiumin tilalla sinkki-kuurin.
Kehoitan tutustumaan esimerkiksi Tohtori-Tolosen (tiedän,tiedän.. :D ) tuotteisiin ko. aineiden kohdalta.
Ravinto ja tietysti myös elämän säännöllisyys (aikuisilla myös alkoholi) vaikuttavat niin paljon elämän laatuun, että sitä on vaikea mitata niissä kympeissä, mitä ravintoaineisiin menee..
Toivottavasti saitte tästä haluamaanne tietoa asiasta.
Kaikkea hyvää ja aurinkoista kevättä teille!

Äänestä

"mielestäni vaiva on RIKKAUS,kun ei tarvii ottaa asioita niin vakavasti.Paska ohjelma telkussakin
ei haittaa kun oma filmi pyörii päässä kokoajan!"

JEEE! Erittäin hyvin sanottu!! Joo, kyllä tutulta kuulostaa teidän muiden ongelmat. Minäkin olen jo aikuinen ja ilmeisesti jonkinlaisen lahjakkuuteni takia häiriöni on pysynyt piilossa. Itse tiedän, että jotain on vialla, mutta kukaan ei minua usko, kun olen niin "fiksu" ihminen.=((

Tänään taas nousi seinä vastaan pahemman kerran. En selviä yksinkeraisimmistakaan 'haasteista', jotka muille ihmisille on ihan normaalia elämää. Ja sitten paheksutaan ja mietitään, että olen laiska.

Kyllä on ollut ahdistuksen päivä tämä, mutta onneksi täältä alkaa vihdoin löytyä muitakin. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen edes löytäväni lokeron, johon minäkin kuulun, ja ongelmilleni löytyy syy!

Kai mun pitää nyt vaan muistaa tosiaan, etten saa ottaa liian vakavasti. Kun en pysty, niin en pysty kaikkiin suorituksiin. Ei tämä tästä hermostumalla selviä!

Kiitos teille muille samanalaisille, että olette olemassa! (Jos sallitte tämän sanoa..=) En ole enää niin yksin.

Ja voimia teille ja pidetään lippu korkealla!!

Äänestä
  • Itku tuli ku löysin tämän keskustelupalstan ja luin teidän juttujanne, on ollu taas sellanen päivä et mistään ei tuu mitään eikä pysty nukkumaan läheskään tarpeeksi. Mutta jotkut ilmeisesti sittenkin tietää miltä musta tuntuu =)

    Äänestä

  • sonetska kirjoitti:

    Itku tuli ku löysin tämän keskustelupalstan ja luin teidän juttujanne, on ollu taas sellanen päivä et mistään ei tuu mitään eikä pysty nukkumaan läheskään tarpeeksi. Mutta jotkut ilmeisesti sittenkin tietää miltä musta tuntuu =)

    Juu, täällä meitä on muitakin tämmösiä tumpeloita vöyhöttäjiä, mutta on tää monesti niin kivaakin kun saa olla lapsenmielinen ja innostua sillon kun siltä tuntuu ja kun on se vilkas mielikuvitus, jonka avulla voi itteään viihdyttää, jos muuten on tylsää!

    Tsemppiä teille mukaville ihmisille!!

    Äänestä

En ole käynyt ADHD testeissä, mutta epäilen että kärsin tästä mielenhäiriöstä. Mulla on todettu vain oppismisvaikeuksia matematiikassa sekä kirjoittamisessa että lukemisessa, kielten kuunteleminen on hankalaa ja ymmärrän huonosti esim. englannin kielisten biisien sanoja jos en niitä erikseen lue.

Olen lukiossa, joka tuntuu venyvän ja venyvän, olen sitä nyt tässä käynyt 2 vuotta ja minulla on vähemmän suoritettuja kursseja kuin ensimmäisen vuoden opiskelijoilla. En saa kursseja suoritettua, sillä keskeytän ne tai minut potkitaan pihalle, koska nukun pommiin jatkuvasti.

Olen positiivinen ihminen yleensä aina, mutta usein käyn todella pohjalla, itsemurhan partaalla. Hassuinta siinä on se että masentuneisuus ja elämä on ihanaa-fiilis saattaa vaihdella tunninkin välein.

Olen todella hiljainen vieraassa seurassa ja pelkäänkin vähän sosiaallisia tilanteita, mielummin pysyisin vain kotona. En ole koskaan tyytyväinen siihen mitä suustani päästelen ja häpeän itseäni. Vaikea uskoa, että olen jotenki kiinnostava persoona. Tutussa seurassa selitän tolkuttomasti ja käyn suurimmaksi osaksi ylikierroksilla, toisinaan taas olen hiljaisempi omissa ajatuksissani.

Pitkien juttujen kuunteleminen on vaikeaa, ne meneekin usein ohi, kuunteleminen vaatii tajutonta pinnistelyä usein joudun keskeyttämään ja toteamaan, että en kuunnellut yhtään, vaikka olisin koko ajan näyttänyt siltä, että kuuntelen ja katsonut silmiin koko ajan puhujaa. Toisinaan joistain asioista otan selvää todella tarkasti.

Jos jossain en heti onnistu heitän välittömästi rukkaset tiskiin ja kaikki on tultava heti. Sekä kyllästyn helposti ja asiat saattavat jäävät usein kesken, ne asiat jotka ylipäätänsä saan edes aloitettua. Koitan mennä aina sieltä mistä aita on matalin ja siks saanki kuulla sitä että olen laiska ja saamaton.

Kai noit oireita on lisääkin, mut siin tuli nyt niitä jotka tuli ensimmäiseks mielee. Tuntuu vaa et päässä vippaa ja et kaikki asiat tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikeilta. Selviänkö töissä, ihmisuhteissa jne.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Levoton 22-v tyttönen kirjoitti:

Olen 22-vuotias yliopisto-opiskelija. En ole parin vuoden opiskelujen aikana saanut montaakaan kurssia loppuun asti. Minulla meni aikanaan lukiossakin neljä vuotta, jotta sain ne kaikki 75 kurssia suoritettua. Nyt kuitenkin olen sairaslomalla ja kotona.

Minulla on diagnosoitu sekamuotoinen ahdistuneisuushäiriö ja syön siihen lääkitystä. Vaikka pahimmilta ahdistuksilta on taittunut terä (ja paniikkikohtaukset ovat jääneet kokonaan pois!), en siltikään saa mitään aikaiseksi, kaikki päivät ovat samaa päämäärätöntä haahuilua. Yritän jatkuvasti tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, mutten mitään saa valmiiksi. Kaikki asiat ovat levällään, ja tuntuu ettei ympäröivää kaaosta voi mitenkään hallita. Ärsyynnyn helposti ja stressaan kaikista pikkuasioistakin.

Minussa vuorottelevat kaksi ääripäätä, ajatuksiinsa jumiutuva haahuilija ja levoton sinne tänne poukkoileva energiapallo. Puhua pälpätän helposti aivan liikaa, nauran kovaan ääneen ja olen ylienerginen. Toisalta minun on välillä vaikea kuunnella muiden keskusteluja, kun uppoudun johonkin lapsuusmuistoon tai muuhun ajatukseen. Joskus en vartin keskustelun aikana sano sanaakaan enkä tiedä edes mistä muut puhuvat vaikka saman pöydän äärellä istun.

Minua sanotaan verbaalisesti lahjakkaaksi, olen usein kuullut olevani sanavalmis ja taitava kirjoittaja (äidinkieli oli eximia). Kuitenkin möläytän suustani sammakoita sen enempää ajattelematta. Toisaalta minulla on todellisia vaikeuksia ymmärtää muita kieliä, varsinkin kielten kuuntelu on todella vaikeaa! En möskään osaa yhdistää vaikkapa puhuttua englantia kirjoitettuun. Kielioppia olen aina saanut tosissani veivata, suomen kielioppi alkaakin jo kohtuu hyvin sujua :)

Koulussa olen aina ollut suurinpiirtein kahdeksaisen oppilas. Kuitenkin varsinkin peruskouluaikaan lintsasin todella paljon, nukuin usein pommiin, unohdin läksyni/kirjani/reppuni, kokeisiin en peruskoulussa juurikaan lukenut. Monet opettajat ja sukulaiset haukkuivat laiskaksi, saamattomaksi. Tunneilla en juurikaan häirinnyt mutten opetukseenkaan keskittynyt. Lähinnä piirtelin tai puuhailin omiani.

Motorisia vaikeuksia minulla on aina jonkin verran ollut, esim pyörällä opin ajamaan todella myöhään ja hyppynarulla en osaa vieläkään hyppiä.

Minun on vaikea pitää ystäviini yhteyttä, huolehtia käytännön asioista, huolehtia mistään byrokratia asioista (esim kelan lomakkeiden täyttämiset). Vaikea sanoa, johtuuko tämä sairaudestani vai onko minulla jotain muitakin, diagnosoimattomia vaikeuksia. Olen jopa maanisdepressiivisyyttä itselläni epäillyt, mutta tuskin sekään on oikea diagnoosi minulle.

Jos joku voisi ystävällisesti antaa mielipiteensä, niin arvostaisin sitä suuresti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu