äärettömän kivulias tunne. Yksipuolinen tunne, salakavalasti muuttui rakkaudeksi. Ja nyt joudun kärsimään tällaista kipua, itseinhoa ja toivottomuutta loppuelämäni. Olo on kuin narkkarilla. En vain pysty lopettamaan. Enkä toisaalta haluaisikaan, vaikka toisaalta toivoisin että sydämeni kuolisi enkä tuntisi enää mitään. Rauha väsyneelle mielelle.
Koko ajan mielessäni toistan "milloin tämä loppuu", ja kuitenkin "haluan nähdä sinut". Jos tietäisit, nauraisitko sille kuinka säälittävä olen? Surisitko miten olen mennyt sotkemaan asiat? Vihaisitko minua?
Vielä joku aika sitten maailma oli ystävä, nyt jokainen on vihamieheni.
Rakkaus on pelkkää hulluutta ja myrkkyä. Sitä lentää niin korkealle vaan tippuakseen alas joka kerta todellisuuden murskattavaksi.
Koko ajan mielessäni toistan "milloin tämä loppuu", ja kuitenkin "haluan nähdä sinut". Jos tietäisit, nauraisitko sille kuinka säälittävä olen? Surisitko miten olen mennyt sotkemaan asiat? Vihaisitko minua?
Vielä joku aika sitten maailma oli ystävä, nyt jokainen on vihamieheni.
Rakkaus on pelkkää hulluutta ja myrkkyä. Sitä lentää niin korkealle vaan tippuakseen alas joka kerta todellisuuden murskattavaksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ymmärrän sinua täysin. Välillä tuntuu, että elämä on jokapäiväistä taistelua jonkin tarkoituksen löytämiseksi.
NYT kysyt. Tiimalasin hiekka hupenee kovaa vauhtia. Tämä aika on se oikea, jolloin saat siihen vastauksen, ilman sarvia ja hampaita.
Mistä tiedät että se on yksipuolista, onko hän sanonut niin? Kuulostaa aika tutulta, minne päin suomea viestin lähetät..On itselläkin aika samanlaiset tuntemukset pinnassa mutta pakko jaksaa vaan eteenpäin..
etsittyä mitä tahansa vihjettä, ettei se olisi yksipuolista, sitä haaveilee ettei se olisi yksipuolista, mutta jos alan toivomaan liikoja, en kestäisi sitä. Todellisuudessa mulla ei pitäisi olla minkäänlaisia mahdollisuuksia. Parempi että pidän sen seikan mielessä, mutta se on niin helvetin tuskallista. Pidän enemmän niistä haaveista.
Silti tuntuu siltä, että minun täytyy saada tietää. Kuten edellinen kommentoija sanoi: aika kuluu. Edes varovaisesti edetä ja koettaa selvittää. Muuten en saa rauhaa. Mutta ei tässä hyvin voi käydä. Onnea minulla ei ole. Voisin vaihtaa mitä vain siihen, että saisin sen verran onnea, että hän saattaisi tuntea samoin, edes hieman samoin.
Itä-Suomeen rakastetulleni yritän viestiä lähettää. Itsetuhoisesti toivoisin, että hän kävisi täällä, mutta ei taida olla tarpeeksi vihjeitä jotta hän tunnistaisi.
Miksei kaipaava ihminen voi saada rauhaa? Miksi rakkauden pitää olla tällaista arpapeliä, mikä tuntuu tällä hetkellä vain syöksevän minut täydelliseen epätoivoon? Olisikin niin helppoa, että ihmiset oppisivat rakastamaan toisiaan ajan kanssa. Tosin, oma viaton ihastuminen on syventynyt rakkauteen, ja toivoisin takaisin niitä mukavia aikoja kun en siitä tiennyt mitään.
Tiedän että jatkan eteenpäin, mutta tuntuu niin omituiselta. Aivan kuin osa minusta olisi kuolisi hetki hetkeltä, mutta silti jatkan eteenpäin.
Pakko purkaa tätä olo jonnekin, mutta sori pitkät tarinoinnit.
uskallat vihjailla, minne päin Itä-Suomea tai kenelle viestisi menee. terv. yksi epätoivoisesti rakastunut
... en usko että olen se henkilö jolta tunnut odottavan viestiä. Uskaltaudun sanomaan että Joensuun seudulle menee epätoivoiset viestini. Paljon ihmisiä, hän tai kukaan tutuistani tuskin käy tällä palstalla, joten sen verran uskallan sanoa.
vielä sen, että kaipaatko sinä naista vai miestä Joensuussa?
Meitä onnettomia itäsuomalaisia taitaa kuitenkin olla täällä pyörimässä muutamia...
epätodennäköistä että hän eksyisi tänne. Hyvin epätodennäköistä, sillä ei hän ole puhunut rakastuneensa kehenkään, jotta täältä neuvoa tai tunteitaan tulisi purkamaan.
Toisaalta en minäkään ole kertonut kuin ohimennen parille henkilölle ja myöhemmin katunut, sillä vaikka kuinka kovasti tekisi mieli saada jutella jonkun kanssa, jotain neuvoa pyytää, vaikkei tässä taida neuvot auttaa, niin ihmiset menevät vain hiljaiseksi. Niin vakava aihe tai sitten muut tuntee olonsa vaivaantuneiksi puhuttaessa rakkaudesta.
Joten ainoastaan joku muu joka minut tunnistaisi, jos enempää kerron, saattaisi tänne eksyä. Joten en ole yksikään itäsuomalainen jolta joku saattaisi viestiä odotella. Pahoitteluni.
Ollaanko me itäsuomalaiset todellakin niin saamattomia ja kyvyttömiä ilmaisemaan tunteitamme?
Jos sie mies riudut rakkaudessa, anna sen näkyä! Anna sen kuulua! Mikä sen romanttisempaa.
Miksi odotat, että kaipaamasi nainen julkaisisi olevansa rakastunut, jos siekään et sitä ilmaise?
Eikä tarvitse pahoitella. Mie en oottanutkaan viestiä täältä (oma tuttuni on suorapuheinen); on vaan helpompi sisäistää juttusi, kun tietää kaivataanko naista vai miestä.
Mahtaako tämän viestin aloittaja joka viestiä lähetteli Joensuun seudulla olevalle naiselle,olla maisemissa tällä palstalla?
niin eihän tuo ookkun 4 vuotta vanha ketju, että varmaan lukee päivittäin vastauksia vielä..
..ja kuinka läheltä Joensuuta pitäis olla, kun oon kyl sinnepäin, mut en ihan sielt saakka....se kun on niin suhteellista mikä on lähellä ja mikä kaukana....
...eikä tuo neljä vuotta mitään ole, kun eihän se oo kuin pien pätkä ihmisen elämää paisti, että tietyst on se ikävissään oleskellessa aika pitkä aika olla....toivoa tietysti pitäisi, että ois kaivattunsa jo löytän, mut itelle sopis paremmin jos ei viel ois varsinkii jos nuo tarkemmat koordinaatit itä-suomeen osuis kohallee kun kuitenkii tuo ajoitus ois niin prikulleen sopiva jos miettii sitä et voi jos yks mies ois jäänt tätä naista kaipaamaan jokunen aika tuota aikaa aikasemmin...