Moro! Olen 21-vuotias nuori nainen. Kärsinyt masennuksesta nyt noin 2vuotta.
Koko lapsuuteni vanhempani vähättelivät ja arvostelivat minua. Varsinkin äidiltäni sain viestin etten kelpaa. Hänen mielestä olin tyttöporukkani rumin ja tyhmin tyttö. Ystäväni olivat aina niin kauniita ja fiksuja.
Koko ala-asteen minun oli hyvin vaikea olla itseni kanssa. Olin ujo ja hiljainen,mutta kuitenkin annoin aina koulussa itsestäni reippaan vaikutelman. Koulun ulkopuolella olin hyvin yksinäinen ja tylsistynyt. En harrastanut mitään.
Leikin useinmiten yksin. Kirjoittelin tarinoita, joissa kuvailin itseni ja elämäni sellaiseksi kuin olisin sen halunnut olla.
Yläaste iässä tulin entistä tietoisemmaksi omasta riittämättömyydestäni. Olin lihava. Olin lyhyt. Olin nolo. olin ruma. olin yksinkertainen. Olin epämielenkiintoinen. Päätin tehdä asialle jotain. Päätin muuttua. Aloin elämään tulevaisuudessa, jossa olisin kaunis, fiksu, laiha ja mielenkiintoinen.
Sairastuin syömishäiriöön. En uskaltanut seurustella, en ollut vielä tarpeeksi hoikka.
Lukiossa syömishäiriöni paheni entisestään. Suurinman osan valveilla olo ajastani käytin syömiseen, liikkumiseen ja niiden suunitteluun. En edelleenkään osannut seurustella, en ollut vieläkään tarpeeksi. Pelkäsin että joku näkisi heikkouteni ja epävarmuuteni. Yritin yhä kovemmin. Opinnot venyivät neljään vuoteen. Keväällä kun olin 19 masennuin täysin. Lihoin ja lihoin. Syksyllä kirjoitukset menivät päin persettä ja jäin sairaslomalle. Sain lääkityksen, jonka jätin kesken. masennus paheni. Ajoin ystäväni tiehensä. Lopetin terapian ja jäin yksin kotiin itkemään.
Vuosi 2007 oli elämäni kamalin. Itkin koko vuoden.
Koulut jäivät kesken. Syöminen karkasi käsistä. Aloin viillellä itseäni ja itse inhoni kasvoi kasvamistaan. Harkitsin itsemurhaa. En nähnyt enää mitään syytä elää.
Nyt huhtikuussa olen ollut jälleen yhteydessä lääkäreihini. olen menossa osastolle syömishäiriöni ja masennukseni takia toukokuussa. Vierastan ajatusta lääkkeistä, mutta jos oloni ei pian parane aion niitä taas ottaa.
Minä aion parantua! Olen päättänyt että kelpaan juuri tälläisena ja tämän kokoisena kuin olen. Olen kaunis ja hauska. Haluan opetella rakastamaan ja rakastelemaan. Haluan elää. En halua enää kyseenalaistaa arvoani. minä olen arvokas. Ja minä aion lopun elämääni olla onnellinen. Minä aion saada ystäväni takaisin ja aion palata syksyllä koulunpenkille. En halua enää elää haaveissani ja tulevaisuudessa. Haluan elää tässä ja nyt. Ei huomenna, vaan tänään. Aion olla olemassa. Aion olla onnellinen. Aion olla kaunis. Aion olla rakastettu. Näin olen päättänyt! Tiedän että tie parantumiseen on raskas ja hidas, mutta minä aion sen kulkea ja tulla onnelliseksi.
Kiitos teille jotka jaksoitte lukea. Hyvää kevättä ja kesää kaikilla!
Koko lapsuuteni vanhempani vähättelivät ja arvostelivat minua. Varsinkin äidiltäni sain viestin etten kelpaa. Hänen mielestä olin tyttöporukkani rumin ja tyhmin tyttö. Ystäväni olivat aina niin kauniita ja fiksuja.
Koko ala-asteen minun oli hyvin vaikea olla itseni kanssa. Olin ujo ja hiljainen,mutta kuitenkin annoin aina koulussa itsestäni reippaan vaikutelman. Koulun ulkopuolella olin hyvin yksinäinen ja tylsistynyt. En harrastanut mitään.
Leikin useinmiten yksin. Kirjoittelin tarinoita, joissa kuvailin itseni ja elämäni sellaiseksi kuin olisin sen halunnut olla.
Yläaste iässä tulin entistä tietoisemmaksi omasta riittämättömyydestäni. Olin lihava. Olin lyhyt. Olin nolo. olin ruma. olin yksinkertainen. Olin epämielenkiintoinen. Päätin tehdä asialle jotain. Päätin muuttua. Aloin elämään tulevaisuudessa, jossa olisin kaunis, fiksu, laiha ja mielenkiintoinen.
Sairastuin syömishäiriöön. En uskaltanut seurustella, en ollut vielä tarpeeksi hoikka.
Lukiossa syömishäiriöni paheni entisestään. Suurinman osan valveilla olo ajastani käytin syömiseen, liikkumiseen ja niiden suunitteluun. En edelleenkään osannut seurustella, en ollut vieläkään tarpeeksi. Pelkäsin että joku näkisi heikkouteni ja epävarmuuteni. Yritin yhä kovemmin. Opinnot venyivät neljään vuoteen. Keväällä kun olin 19 masennuin täysin. Lihoin ja lihoin. Syksyllä kirjoitukset menivät päin persettä ja jäin sairaslomalle. Sain lääkityksen, jonka jätin kesken. masennus paheni. Ajoin ystäväni tiehensä. Lopetin terapian ja jäin yksin kotiin itkemään.
Vuosi 2007 oli elämäni kamalin. Itkin koko vuoden.
Koulut jäivät kesken. Syöminen karkasi käsistä. Aloin viillellä itseäni ja itse inhoni kasvoi kasvamistaan. Harkitsin itsemurhaa. En nähnyt enää mitään syytä elää.
Nyt huhtikuussa olen ollut jälleen yhteydessä lääkäreihini. olen menossa osastolle syömishäiriöni ja masennukseni takia toukokuussa. Vierastan ajatusta lääkkeistä, mutta jos oloni ei pian parane aion niitä taas ottaa.
Minä aion parantua! Olen päättänyt että kelpaan juuri tälläisena ja tämän kokoisena kuin olen. Olen kaunis ja hauska. Haluan opetella rakastamaan ja rakastelemaan. Haluan elää. En halua enää kyseenalaistaa arvoani. minä olen arvokas. Ja minä aion lopun elämääni olla onnellinen. Minä aion saada ystäväni takaisin ja aion palata syksyllä koulunpenkille. En halua enää elää haaveissani ja tulevaisuudessa. Haluan elää tässä ja nyt. Ei huomenna, vaan tänään. Aion olla olemassa. Aion olla onnellinen. Aion olla kaunis. Aion olla rakastettu. Näin olen päättänyt! Tiedän että tie parantumiseen on raskas ja hidas, mutta minä aion sen kulkea ja tulla onnelliseksi.
Kiitos teille jotka jaksoitte lukea. Hyvää kevättä ja kesää kaikilla!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Paljon olet kokenut tuskaa, eikä se kaikki kerralla kaikkoa lujasta päätöksestä huolimatta. Mutta muista se heikkoina hetkinä, että ei ihan jokaisen päivän tarvitsekaan täydellinen olla. Se on jo paljon, että olet päättänyt ottaa suunnan kohti parempaa. Toivon ja uskon, että tuolla tarmolla niitä parempia päiviä tulee hiljalleen enemmän ja enemmän. Toivottavasti onnistut saavuttamaan tunteen, että kaikki on viimeinkin jotakuinkin hyvin =).
Onnittelut.
Tein vuonna -90 samanlaisen päätöksen. PÄÄSIN ELÄKKEELLE. Menin lääkäriin, osastolle, vertaistukiryhmiin, kuntoutuksiin, niin kauvan kun ne OLIVAT TARPEEN.
Söin lääkkeitä. (monia)
Tämä oli todella hyvä päätös.
Olin silloin 37 vuotias. Koko mennyt elämä oli jännittämistä, epävarmaa, yksinäistä, arvotonta. En ollut minkään arvoinen omasta mielestäni.
Kaksi vuotta olenollut ilman lääkkeitä. Olen virkä. Sosiaalinen, avoin, rehellinen, kaikkien ystävä.
Olen tukihenkilönä, ryhmäohjaajana.
"Kyllä elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa"
Tutki tarkkaan alla olevaa LINKKIÄ ! HAE KUNTOUTUSTA ! Parhaat ystävät ovat näiltä kursseilta !
http://www.mtkl.fi/tapahtumakalenteri/kuntoutuskurssit/
Tsemppiä, jaksamisen rajoissa? Onnistut vielä.
Päätös laihtua oli oikea mutta toteutus oli idioottimainen. Vedä kultaista keskitietä ja tee itsesi viisaaksi lukemalla ja saamalla tutkinnon ja kauniiksi lopettamalla se vitun viiltely ja laihduttamalla.
LOPETETAAN SUOMALAISET SE VITUN IRVISTELY RUVETAAN TEKEMÄÄN ITSELLEMME JOTAIN SAATANA: SIITÄ HYÖTYY YHTEISKUNTA ISÄNMAA JA SIINÄ OHESSA ME ITSE.
TERV TYHMÄ RUMA LAISKA KOULUKIUSATTU KOHTA OIKEUSTIETEISTÄ VALMISTUVA ONNELLINEN REIPAS JA TARMOKAS SUOMENMIES.