Linkolan ennustukset käyvät toteen pala palalta. Menkäähän kaikki tuulivoimalla näpräilevät vihreät kirjastoon ja lainatkaa hänen teoksensa.
Öljypiikki on täällä tänään ja humanismi loppuu huomenna. Eivät ihmiset laula yhdessä Titanicin upotessa vaan tappavat kilpailijansa eloonjäämisessä.
Se on jo alkanut. Bush valjastaa Alaskan luonnonsuojeluvyöhykkeen öljyn pumppaamiseen. Nälkämellakat ovat alkaneet. Ruoan tuotanto ei enää riitä kaikille maailman ihmisille. Varastot ravinnossa ovat käytetty. Kaaos alkaa tuota pikaa kun öljyn hinta nousee öljypiikin tultua julkisuuteen.
Ainut hyvä asia on ettei ilmastonmuutoksesta tarvitse kantaa huolta. Ihmisistä on parinkymmenen vuoden jälkeen parhaimmassa tapauksessa jäljellä enää miljardi yksilöä.
Lienee sanomattakin selvää että kysymys alkaa olla eloonjäämisestä. Kirkon ulkomaanavunantajat ja kehitystukea lisäävät pitäisi panna syytteeseen maan(maailman-)petoksesta. Yhtään pakolaista ei saa enää päästää köyhästä maasta rikkaaseen vaan viedä näitä suvaitsevia vihreitä humanisteja rikkaista maista köyhiin. Rajat kiinni ja miinoitetaan joka millimetri. Tulevaisuuden kauhut ovat täällä jo tänään.
http://debatoija.blogspot.com/2007/07/peak-oil-peak-food-peak-world.html
Öljypiikki on täällä tänään ja humanismi loppuu huomenna. Eivät ihmiset laula yhdessä Titanicin upotessa vaan tappavat kilpailijansa eloonjäämisessä.
Se on jo alkanut. Bush valjastaa Alaskan luonnonsuojeluvyöhykkeen öljyn pumppaamiseen. Nälkämellakat ovat alkaneet. Ruoan tuotanto ei enää riitä kaikille maailman ihmisille. Varastot ravinnossa ovat käytetty. Kaaos alkaa tuota pikaa kun öljyn hinta nousee öljypiikin tultua julkisuuteen.
Ainut hyvä asia on ettei ilmastonmuutoksesta tarvitse kantaa huolta. Ihmisistä on parinkymmenen vuoden jälkeen parhaimmassa tapauksessa jäljellä enää miljardi yksilöä.
Lienee sanomattakin selvää että kysymys alkaa olla eloonjäämisestä. Kirkon ulkomaanavunantajat ja kehitystukea lisäävät pitäisi panna syytteeseen maan(maailman-)petoksesta. Yhtään pakolaista ei saa enää päästää köyhästä maasta rikkaaseen vaan viedä näitä suvaitsevia vihreitä humanisteja rikkaista maista köyhiin. Rajat kiinni ja miinoitetaan joka millimetri. Tulevaisuuden kauhut ovat täällä jo tänään.
http://debatoija.blogspot.com/2007/07/peak-oil-peak-food-peak-world.html
Vastaukset 30
Vanhimmat
oikeassa! öljy loppuu pian ja ruoka kallistuu. Israel on aikakello, sieltä näkee missä ollaan. Raamattu ennustaa kun Jerusalemia aletaa jakaa kaupunkia pakanoille "Palestiinalaisille" silloin maailman kansat kompastuvat se on sitä Jumalan tuomiota.
mms://81.22.246.203/aliveconnection_arkisto/Kuninkaan_paluu.wmv
http://www.reinosav.net/
Jokainen järkevä ihminen ajattelee samoin kuin Linkola. Onneksi raamatu on tosi, Jumala voi hyvin. Jeesus tulee pian
Itsestään selvyyksiä, ninkuin Linkolakin tekee. Onhan se kaikkien nähtävissä ja kuultavissa, missä jamassa maailma nykyään on.
Se kaikki on Raamatussa ilmoitettu jo ajat sitten, mutta ihmisten mielenkiinto on vain oman hyvän lisäämisessä, ja motiivina siihen on jatkuvasti kiristyvät maksut ja hintojen nousut, sekä perintäkulujen räjähdysmäinen nosto,- ja maksuista selviytyminen on kunniakysymys kaikille.
Joten Raamatun ilmoituksille nauretaan, ihan täsmälleen niinkuin Raamattu sanookin tapahtuvan.
Minusta tuollaiset Linkolat eivät auta mitään muuta kuin korottavat itseään, siis käytännössä. Ei maailma heidän kauttaan pelastu, jos ollaan realisteja.
Tuokin linkki oikein oli. Oliko se luonnonsäästämisen puolesta vaiko vastaan sitä.
Jossain kohti se joka tapauksessa sanoi, että joku fuusioitunut syvänmeren poraus yhtiö on oikein kannattava sijoituskohde.
Vai onko mulla vaikea käsittää, mitä asiaa sekin kirjoittaja ajaa takaa.- Aika pakanalliselta joka tapauksessa vaikutti.
Muslimien ja muiden pakolaisten maahantulo rajoituksista se kyllä puhui asiaa.
Nuo kirjoitukset oli pahasti yliampuvia ja aika fasistisia. Niissä ongelmaa on vääristelty eikä ole nähty kaikkia seurausvaikutuksia. Ratkaisukeinot niissä oli sitä itseään. Varsin tyhmä, itsekäs, tarkoitushakuinen ja omahyväinen kirjoittaja. Vuonna 2012 nähdään kuinka väärässä nuo kirjoitukset oli.
70 vuotta myöhässä...
uusi pekka-eric?
Tälläkin palstalla moni kirjoittaja ei edes tajua mitä luonnonsuojelu on. He luulevat sen olevan samaa kuin ihmiskunnan pelastaminen, vaikka ne ovat kaksi täysin eri asiaa.
Itse asiassa ei Luonto kaipaa mitään suojelua ihmisten taholta eikä tarvitse ihmistä mihinkään. Kyllä Luonto osaa hoitaa itsensä parhaiten ja mieluummin ilman ihmistä.
Senkin jälkeen kun ihminen on tappanut itsensä sukupuuttoon, niin Luonto jää jäljelle ja korjaa ihmisen aiheuttamat pikku naarmut muutamassa vuosituhannessa.
Luonnon kannalta on hyvä ettei Linkolaa kuunnella ja Vihreät näpertelevät toisarvoisten asioiden kuten ilmaston muutos, ihmiskunnan pelastaminen jne. parissa, eivätkä sekaannu oikeaan luonnonsuojeluun.
Jos Linkolaa kuunneltaisiin voisi jopa käydä niin ettei Luonto pääsisikään ihmisistä eroon.
luonnonsuojelun tämä päivä on: rahasta kaikilla keinoilla, päästökaupalla ynnä muulla pitkällä litanialla.... se on todellista tämän päivän luonnonsuojelua.... se on anekauppaa, synninpäästö on rahan kistuun kilahtaminen....
Olet oikeassa. Vihreiden "luonnonsuojelu" ei ole saanut aikaan mitään merkittävää, eikä saa.
Tarkkaan ajatellen eivät Vihreät toimi luonnon vaan ihmislajin puolesta.
Tuo hiilidioksidi anekauppa on kaiken huippu, saat saastuttaa jos maksat rahaa.
Mutta kyllä luonto hoitaa tavalla tai toisella ihmisen aikaansaannokset. Ei luonto lopullisesti mihinkään tuhoudu, siihen ei ihmiskunta millään pysty vaikka parhaansa yrittää. Luonto on selvinnyt pahemmistakin katastrofeista kuin ihminen.
Sen jälkeen kun ihmislaji on kadonnut maan päältä, niin luonto korjaa jäljet, sillähän on siihen runsaasti aikaa.
Niin se on ennenkin tehnyt monta kertaa ja tulee tekemään vielä monesti ennenkuin aurinko nielaisee tämän planeetan.
Jos maan päällä olisi vielä ihmiskunnan rippeitä kun seuraava jääkausi tulee joskus 10000- 20000 vuoden kuluttua, niin näkisivät mitä merkitsee luonnolle vihreiden näpertely kirppujen ja metsien puolesta.
Alkaa näyttää siltä, että ihmislajin tuho on lähellä. Ei tämä planeetta pysty elättämään meitä kaikkia tällä meidän elintasollamme.
Mitä jos väestön kasvu jatkuu samaan tahtiin kuin tähänkin asti, että populaatio kolminkertaistuu 50 vuoden välein. siis, että populaa olisi vuonna 2050 12 miljadria ja 2100 60 miljadria.
Arvioin, että 3. maailmansota käydään ei suinkaan öljystä vaan viimeisistä leivän kannikoista.
Ei Linkolan oppeja kannatakaan noudattaa, siinähän itseasiassa toimittaisiin ihmislajin puolesta luontoa vastaan ja pitkitettäisiin tätä maan sairautta, jota ihmiskunnaksi kutsutaan.
Luonnon kannalta siitä hyvä sairaus, että tuhoaa aikaa myöten itsensä.
..ja jos kaikki ihmiset käyttäis kortsua, niin menisi vain vajaa satavuotta kun maalima voisi hyvin....tosin melkoisia kortsuvuoria olisi paljon. Käytä näkkiä niin maalima pelastuu äkkiä.
Linkolakin puhuu pelkkiä kliseitä, koska on kaikkien tiedossa ollu jo pitkään, että HORNAN TUUTTI ulvoo, ja korvasuojia vain ostetaan.
Ainoa mikä auttaa, on kolmas maailman sota. Muuten ei päästä läpi siitä "neulansilmästä", mikä on välttämätöntä, eteenpäin pääsyn kannalta.
Ja sitähän Jeesus tarkoitti, kun sanoi, että"sotien täytyy tulla".
Äkkipäätään aika outo sana, mutta niinhän totuus on aina ollut, kun muuten menee kaikki aivan täysin päin pakoputken liian löysää ruppunarua.
Kyllä totuus on ihmeellinen juttu.
mitä tarkoitat että vihreiden luonnonsuojelu ei ole saanut aikaan mitään merkittävää? Ketä tarkoitat vihreillä - Linkolastahan tuo edellinen puhui eikä vihreitä
Tässä nyt näkyy hetimiten se seikka ettei kirjoittaja ole tutustunut Linkolan teeseihin ensinnäkään. Kuten siis aina näissä tapauksissa.
Uskomuksia ja uskontoja näyttää ainoastaan kirjoittaja jakelevan. Sitävastoin Linkolan nojaa kylmän tieteellisiin faktoihin.
Sinun mielestä näköjään jälkiviisaus on parasta viisautta, niinkuin Linkolankin jutut itseasiassa ovat.
Sinä et pysty käsittämään, että Raamattu on kertonut nämä asiat jo parituhatta vuotta sitten, ja sinä pystyt ainoastaan kuittaamaan ne "uskomuksiksi".
Sinunlaiset eivät erota totuutta asioista muutenkuin jonkun muka tieteen kautta. Onkohan käyny niin, että puuttuu totuuden henki, eikä tiede pysty sinuakaan siinä auttamaan.
henki..
http://video.google.com/videoplay?docid=6304447980554417691
Tuo edellinen viesti johon vastasin on tämä:
" luonnonsuojelun
Kirjoittanut: tämä päivä on 25.4.2008 klo 08.49 luonnonsuojelun tämä päivä on: rahasta kaikilla keinoilla, päästökaupalla ynnä muulla pitkällä litanialla.... se on todellista tämän päivän luonnonsuojelua.... se on anekauppaa, synninpäästö on rahan kistuun kilahtaminen.... "
En kyllä käsitä missä tuossa puhutaan Linkolasta.
Mitä merkittävää sun mielestä voi saada aikaan puolue joka on mukana hallituksessa joka ei ole mikään luonnonsuojeluhallitus? Hallituksessa jolle jatkuva talouskasvu on pääuskonto ja globaalit markkinat heidän todellinen herransa ja jolle raha merkitsee enemmän kuin kansan hyvinvointi.
Vihreillä tarkoitan noita lälläreitä jotka itse kutsuvat itseään vihreiksi ja luonnonsuojelijoiksi.
Linkolahan ei heihin kuulu, eikä kuulu kukaan todellinen luonnonsuojelija.
Mutta jos multa on jäänyt jotain merkittävää huomaamatta. niin voitko valistaa?
Ovatko he ratkaisseet maapallon pahimman ympäristöongelman, ylisuuren populaation?
Mulla kun on se käsitys, että vihreät ovat innolla vaatimassa lisää maahanmuuttajia vaikka tämä Suomi ei edes kykene omavaraisesti ruokkimaan nykyisiäkään asukkaita.
Leikkimään tuollalailla. On siinä miehellä ollut syytä syntyä tänne ja löytää elämän tehtävänsä persereiän ympäriltä.Hehehehe.
Ovatko vihreät tietoisesti johtaneet ihmisiä kaikissa luontoa koskevissa tärkeissä asioissa harhaan vai onko se pelkkää typeryyttä ja tietämättömyyttä? Ovatko he tosiaan niitä kangaskasseja kantavia yrttiteetä lipittäviä nörttejä jotka tykkäävät seurustella ja puhua kivoista asioista?
Esimerkkejä riittäisi loputtomiin. Väestönkasvusta ja maahanmuuttopolitiikasta alkaen. Kuitenkin jo pelkkä katsaus tähän bioenergian lähihistoriaan vihreiden mielipiteisiin riittää. Ensin sillä perustellaan positiivista tulevaisuutta ja sitten kun hallitsematon väestönkasvu taas kerran yllätti niin ollaankin jo kieltämässä koko alaa.
Toinen käsittämättömän typerä uskonto vihreillä on tuo usko johonkin mystiseen tuulivoimaan. Siis energialähteeseen jonka rakentaminen ja huolto vie enemmän energiaa kuin se pystyy tuottamaan.
Uskoisin sen olevan rivivihreiltä typeryyttä, johtoportaalta tietoista harhaanjohtamista.
Sitä myös ihmettelen miksi vihreille ei kelpaa vesivoima joka olisi taatusti puhdasta energian tuotantoa. En kyllä käsitä mitä joku tekojärvi voi saastuttaa, voisihan sen tilalla olla oikea järvikin jos luonto olis muokannut maan toisin.
Samoin tuo bioenergia sähläys. Nyt jo on ruokaa ruvettu säännöstelemään, jopa Amerikassa. Lisäksi arvioidaan ruuanhinnan rajua nousua jopa ihan lähivuosina.
Kyllä vihreät ovat ajamassa maailmaa tuhon tielle.
Sekin olis vihreiden hyvä muistaa, ettei Suomi ole ruuan suhteen omavarainen. Silti he ovat mukana haalimassa tänne lisää elätettäviä ja jopa Romanian kerjäläisiä.
kasvaa koko ajan, Tanskassa se taitaa olla n. 15 %. Mitä mystistä siinä on?
nälkään kuole..etten ymmärrä mitäö tarkoitat ettei pysty ruokkimaan - samanaikaisesti roskalaatikot pursuavat ruokajätteitä. Miten maahanmuuttajien vaatiminen on yhteydessä ylisuureen populaatioon? Oletko itse ratkaissut ongelman, jota vaadit muilta?
hyötytaseeltaan nolla. Korkeintaan antaa 10% enemmän siihen sijoitetusta energiasta. Pään pistämistä pensaaseen siis.
Sitäpaitsi on laskettu että tuulivoimaloita tarvittaisiin 30 vuoden ajan 2500 voimalaa päivässä siirryttäessä öljystä. Kukakohan tässä on utopisti?
Ruokamellakat senkun lisääntyvät. Jenkeissä ja Britanniassa hamstrataan jo riisiä. Useat valtiot ovat jo kieltäneet elintarvikkeiden viemisen. USA:n ja Iranin välillä puhkeaa sota minä päivänä hyvänsä ja seuraavana on vuorossa Venezuela.
Odottakaa kaikki ravinnon hinnan nousua noin kymmenkertaiseksi lähivuosina. Siinä tilanteessa jokainen valtio tekee selvää vähemmistöistään.
Nyt kannattaa investoida rynnäkkökivääreihin ja miinoihin.
Johan tämän ajattelijat tiesivät kymmeniä vuosia sitten. Paskaa tulee kuitenkin käteen tälle suvaitsevalle idioottisukupolvelle. Onhan toki lohtu nähdä viereltä humanistien ja pakolaisten hyysääjien maailmankuvan sortuminen.
Omissa toiveissani on saattaa vastuuseen nämä kirkon ulkomaanavun työntekijät ja vihreät "humanistit" ja muut paapojat. Vähin mitä voitaisiin nyt tehdä on saattaa tämä porukka korvakoruista ja poninhännistä vetäen elämään köyhään maahan, näin edesauttaen maailman tilaa. Tietysti täytyy myös muistaa pakolaisten vastaanottoon kohdennettujen varojen suuntaamisesta miinoihin, liekinheittimiin ja muihin ihmisbiomassan levittymistä estäviin toimintoihin.
Kun haluat pitää itseäsi jonkin linkolan fanina.
Eikö ihmiset itse enää pysty ajattelemaan ja ratkaisemaan yhtään mitään, jos ei samalla saa fanittaa jotain itsestään selvyyksien mutisijoita?
Aikoinaan jotkut fanittivat hitleriäkin ja staliniakin, ja vieläkin ällöttää niiden fanittajien anteeksipyynnöt ja selittelyt.
Minä en fanita mitään, vaan sanon niinkuin asia on. Ja se asia ON SE, että RAUHOITTUKAA NYT JO LOPULTAKIN, että luontokin saa RAUHAN, ja pääsee rauhoittumaan.
Mitä enemmän ns. luonnonsuojelijat päsmeltävät, ja hyysäävät ja laativat vaatimuksiaan, niin sitä suurempi tressi on luonnolla.-Ettekö sitä käsitä, senkin fanittajat?
"Eikö ihmiset itse enää pysty ajattelemaan ja ratkaisemaan yhtään mitään, jos ei samalla saa fanittaa jotain itsestään selvyyksien mutisijoita? "
No niinhän sitä nykyään sanotaan. Eipä kuitenkaan tämä kalastaja vielä vähän aikaa sitten ollut mikään "itsestään selvyyksien mutisija" vaan yleisesti miestä pidettiin hulluna. Tällä hetkellä onkin tilanne sitten aivan toisin. Koskaan ei ole miehellä vielä ollut näin paljon kannattajia ja suunta tulee vuorenvarmasti nousemaan lähivuosina.
vaikka Joulupukkiin.Maailma on aina ollut täynnään toinen toistaan viisaampia sanansaattajia ja parantajia.Venäjälläkin vasta taisi joku lahko nousta takaisin maanpinnalle luolista.Usassa on hihhulit saaneet suurilla puheillaan vedettyä mukaansa muita nenästävedettäviä.Entäs Japanin itsemurhauskovaiset?
Kaikkea se maa päällään kantaakin.
ps.kalastanhan minäkin!
Tässä tapauksessa uskova olet sinä. Vastoin faktoja uskot että selviäisimme. Saatko tähän vahvistusta Joulupukilta, Jumalalta vai Suurelta Kurpitsalta on loppukädessä sama. Tai oletko innostunut näistä Venäjän lahkoista tai USA:n hihhuleista? Kaikkia näitä yhdistää tämä "usko", aivan kuten tiedeuskovaisiakin ja vihreitä näpräilijöitä jotka uskovat kaiken kyllä "hoituvan sitten tulevaisuudessa" kunhan kaikki me vaan laitamme propellihattuja päähän riittävästi tuulivoimaa saadaksemme.
Sen sijaan tieteelliset tosiseikat puhuvat vahvasti kalastaja Linkolan teesien pitävän paikkansa. Kyllä on ikävä ja suuri itsetutkiskelun paikka sinulle aivan lähitulevaisuudessa. Itse asiassa jo nyt tällä hetkellä siihen pitäisi olla aihetta.
omaa persettäsi.
Luuletko tosiaan minun sotkeutuvan laistesi tollojen tavoin Linkolan teeseihin?
Annappa vaan propellihattusi pyöriä!
Minusta vaikuttaa siltä että kuin "se koira älähti johon kalikka kalahti".
Tämän keskustelun tollon arvosanan saa edellinen kirjoittaja. Ikäviä asioita on näemmä vaikea niellä.
Ihmisen kuolleisuus on sata prosenttia vaikka uskoisi minkälaiseen linkolaan.
Mitä sitten tulee vastaan tuolla puolen, siitä totuutta ei kukaan ole tullut takaisin kertomaan ainakaan kahteentuhanteen vuoteen.