Kaikille tiedoksi nyt tämä: jotkut eivät sure aborttiaan paljonkaan, jotkut surevat enemmän -ja osa myös katuu.
Moni tuntee surua, ahdistusta ja monia negatiivisia tunteita abortin tehtyään, jotka kuitenkin menevät ohi ajan kanssa. Suurin osa ei kuitenkaan tunne katumusta surusta huolimatta. Tämä on tärkeä ero! Negatiivinen tunne abortin jälkeen ei siis automaattisesti tarkoita katumusta!!
Älkääkä nyt tuoko tähän noita linkkejä tutkimuksiin. Niistä ei yksikään ole luotettavalta taholta -ja useimmat niistä sisältävät pätemättömiä päätelmiä ja pitämättömiä faktoja. Esim. jos aborttitutkimuksen kohteena olleista naisista 20% sanoo joutuneensa lapsena fyysisen pahoinpitelyn ja 25& seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, ei minua saa kirveelläkään uskomaan, että näiden naisten tuntemukset elämästä ja siinä samassa abortistakaan olisivat jollakin tavalla yleispäteviä koko väestöön. Heillä on vakavia traumoja jo muistakin asioista.
Mutta siis, miksi se, että abortti aiheuttaa negatiivisia tunteita, on vastustajien mielestä argumentti aborttia vastaan? Aborttihan ON surullinen asia, myös sille, joka varmasti abortin haluaa. SILTI aborttia katuu vain harva ja aborttioikeus on tärkeä säilyttää.
Kyllä, vaikka abortistaan on ollut varma, voi silti haluta puhua ammattiauttajan kanssa jälkeenpäin. Ammattiavunkaan hakeminen ei tarkoita sitä, etteikö aborttia olisi tullut tehdä. Usein abortti tehdään muutenkin vaikeassa elämäntilanteessa ja tilanteesta keskusteleminen voi auttaa naista kokonaisvaltaisesti.
Minulle tarjottiin jo ennen aborttia keskusteluapua. Mielestäni kaikkien naisten tulisi saada mahdollisuus keskusteluapuun niin ennen kuin jälkeenkin abortin! Tärkeintä olisi vähentää niiden naisten määrää, jotka katuvat aborttiaan ja keskusteluapu ennen aborttia voisi auttaa. Toinen tärkeä juttu olisi tarjota keskustelemisen mahdollisuus kaikille abortin tehneille myös jälkeen päin. Keskusteleminen voi auttaa saamaan elämän taas raiteilleen. Läheskään kaikki eivät tätä apua tarvitse, mutta tällä tavalla he jotka voivat avusta hyötyä, sitä myös saisivat.

Vastaukset 16
Vanhimmat
"Suurin osa ei kuitenkaan tunne katumusta surusta huolimatta."
Ja kun sä sanot jotain niin sitähän sit pitää uskoo!? Enemmänkin kun ihan virallisia tutkimuksia..? :D Mistäs voit tietää jonkun toisen ajatukset?
"Älkääkä nyt tuoko tähän noita linkkejä tutkimuksiin. Niistä ei yksikään ole luotettavalta taholta -ja useimmat niistä sisältävät pätemättömiä päätelmiä ja pitämättömiä faktoja."
Vai oiskohan nyt niin ettet säkään haluis aborttia harkitsevien tietävän mitään sen ikävämmistä puolista.. hys vaan!
..mähän kyllä myönnän abortin ikävät puolet.
Mutta ei voida yleistää sitä, että koska joku katuu, kaikki abortintekijät katuvat. Ja kyllä tätä on tutkittu myöskin ja tutkimustulokset puoltavat juuri sitä, että suurin osa ei kadu.
Ei-toivotun raskauden keskeytys aiheuttaa vähemmän masennusta kuin sen jatkaminen
07.12.2005
Yhdysvaltalaistutkimuksessa on selvitetty naisten masennusriskiä ei-toivotun raskauden jälkeen. Pitkittäisleikkaustutkimuksen aineistona oli 1 247 yhdysvaltalaista 14 – 24-vuotiasta naista, jotka päätyivät ei-toivotun raskauden jälkeen aborttiin tai synnyttivät vuosina 1970 - 1992. Naisia haastateltiin useita kertoja monen vuoden aikana.
Ei-toivotun raskauden keskeyttäminen ei kohottanut merkitsevästi masennusriskiä. Sen sijaan näytti siltä, että ei-toivotun lapsen synnyttäneet naiset kärsivät todennäköisemmin masennuksesta kuin raskauden keskeyttäneet. Erityisesti masennuksesta kärsivät ennen vuotta 1980 ei-toivotun lapsen synnyttäneet naiset. Tutkimustulos viittaa siihen, että abortin kokeneiden naisten masennusta on Yhdysvalloissa suuresti liioiteltu, ehkä poliittisista syistä. Todellisuudessa on varmaan masennuksen kannalta aivan eri asia, keskeyttääkö nainen raskauden ei-toivottuna vai esimerkiksi kehityshäiriön takia. Ei-toivotun lapsen synnyttäminen vaikuttaakin koko tulevaan elämään raskauden alusta asti, joten olisi outoa, jos sillä ei olisi vaikutusta mielialaan.
Lähde : British medical Journal, online first 28.10.2005
http://www.verkkoklinikka.fi/?page=2635919&id=0320969
On todellakin turha kenenkään abortinpuolustelijan yrittää kumota lukuisia tutkimuksia, joissa on todettu abortin olevan vakava riski mielenterveydelle, omalla MIELIPITEELLÄÄN... siis todella naurettava YRITYS! :D
väittää.. ja ihmiset ei ikinä valehtele eikä vähättele/kiellä ongelmiaan! :D
että niitä päinvastasia tutkimuksia on vähän enemmän.. jos eivät muka ole lainkaan masentuneita niin silti tekee mitä tekee (tappaa ittensä) 6 kertaa useemmin ku synnyttäneet.. ?!
tuollaisella väittämällä voi päästä kovin pitkälle. Tuoko siis on ainoa vasta-argumenttisi? Se, jolla abortinvastustajat ratsastaa? No mun kiinnostus tähän aiheeseen loppuikin sitten siihen. :) En näe mitään järkeä jankata silloin kun ollaan puhtaasti mielipidetasolla, jolla ei ole enää mitään todellisuuspohjaa..
Eli yksi jankkaa vaan, että voit huonosti, kiellät ongelmasi, olet traumatisoitunut, jne. ja ne, joita asia itse asiassa koskee elää elämäänsä ja on sinut itsensä kanssa. No, näinkin se voi kai mennä. Kahjoja on ihmiset.. :)
Ei ole mun mielipiteeni vaan ihan todistettu juttu.
Abortinvastustejien tutkimustulokset ovat usein kydelyitä tai puolueellisen tahon teettämiä. Ne tutkimukset, jotka ovat puolueettoman tahon teettämiä ja joita on myös paljon, kertovat päinvastaista tarinaa.
Lue esimerkki alta.
Ei-toivotun raskauden keskeytys aiheuttaa vähemmän masennusta kuin sen jatkaminen
07.12.2005
Yhdysvaltalaistutkimuksessa on selvitetty naisten masennusriskiä ei-toivotun raskauden jälkeen. Pitkittäisleikkaustutkimuksen aineistona oli 1 247 yhdysvaltalaista 14 – 24-vuotiasta naista, jotka päätyivät ei-toivotun raskauden jälkeen aborttiin tai synnyttivät vuosina 1970 - 1992. Naisia haastateltiin useita kertoja monen vuoden aikana.
Ei-toivotun raskauden keskeyttäminen ei kohottanut merkitsevästi masennusriskiä. Sen sijaan näytti siltä, että ei-toivotun lapsen synnyttäneet naiset kärsivät todennäköisemmin masennuksesta kuin raskauden keskeyttäneet. Erityisesti masennuksesta kärsivät ennen vuotta 1980 ei-toivotun lapsen synnyttäneet naiset. Tutkimustulos viittaa siihen, että abortin kokeneiden naisten masennusta on Yhdysvalloissa suuresti liioiteltu, ehkä poliittisista syistä. Todellisuudessa on varmaan masennuksen kannalta aivan eri asia, keskeyttääkö nainen raskauden ei-toivottuna vai esimerkiksi kehityshäiriön takia. Ei-toivotun lapsen synnyttäminen vaikuttaakin koko tulevaan elämään raskauden alusta asti, joten olisi outoa, jos sillä ei olisi vaikutusta mielialaan.
Lähde : British medical Journal, online first 28.10.2005
http://www.verkkoklinikka.fi/?page=2635919&id=0320969
linkitellä tätä yhtä ainoota tutkimustas joka paikassa.. :D Ootkos varma että toi on aivan puolueettoman tahon järjestämä..?
Sen sijaan päinvastasesta on täällä viime päivinä näkyny useitakin eri tutkimuksia tai eri tahojen julkasemana..
Eli sen verran olen jo lukenut tämän tutkimuksen taustoista että uskon siihen enemmän kuin yhteenkään "kyselyyn". Kannattaisi sunkin katsoa.
Tutkimuksen on tehnyt Arizona University, tutkijat ovat arvostettuja asiantuntijoita, tutkimuksen tulokset otettu hyvin vastaan eikä rahoittajana ollut minkäänlainen aborttia puolustava järjestö.
ei ollu asiantuntijat teettäjinä ja kaikki rahotettu abortinvastasilla järjestöillä? Miks samat tutkimukset sit on julkastu useemmissakin lähteissä, siis ihan puolueettomillakin sivuilla?
Ettei tossa olis vaan kyse siitä tutkimuksesta jonka oli tulkinnu (ja ollu mukana teettämässä?) se (vaikkakin yliopiston tyyppi, mut..) pro-choice foorumin aktiivijäsen.. :)
(toi eka)
http://www.prochoiceforum.org.uk/per_trust.asp
"Dr Ellie Lee
Co-ordinator, Pro-Choice Forum" ---
"She is the author of 'Abortion, Motherhood, and Mental Health: Medicalizing Reproduction in the US and Britain'"
Heh, ei "lainkaan" puoluleellista.. :)
Niin mina olen taalla UK:ssa asunut nyt jo hetken aikaa yli vuosi sitten tanne saavuin.
Silmiini pisti ensimm.lapsiaidit...hui..miksi?
Tapasin ihanan ihmisen jonka kanssa muutettiin tietysti asumaan yhteen.Molemmilla on ihan ok tyopaikat it alan suuryrityksessa.Olen nuori vasta 22 taytan ja huomasin kauhukseni turkin lomalla olevani raskaana.Luultavasti 3-4 viikko vasta.\tata ei suunniteltu!! olin melkein paniikissa.Tunnen itseni ja lifestyleni en pysty ottamaan kenestakaan nain suurta vastuuta viela;;ja kun saan valita niin valitsen!!
Minulle abortti on kuin jalkiehkaisy pilleri..se on katumus mutta sen yli pitaa paasta se pitaa harkita niinkuin sydan sanoo ja purtava kuolivuoteellaan mita tuli tehtya.Elama voi olla kuitenkin onnellista ja tasapainoista vaikka yksi
lapsi olisin abortoitu.
kun tulin takaisin turkin lomalta kotiimme
rupesin miettii mita oikeastaan voisimme antaa tuolle pikkuiselle.
Osaisinko olla sille se mita oma aitini oli minulle edes 20% sita mita minulle on oltu.
EN!!! koska en osaa viela pitaa itsestanikaan huolta. En osaa olla vastuuntuntoinen niin avuttomalta kuin kuulostaakin.Olen pahoillani kaikki abortin vastustajat mutta taman lapsen elama olisi ainaista kamppailua aidin kanssa joka ei pysty anatamaan itsestaan mitaan..ainakaan tarpeeksi!!
\menen tekemaan talla viikolla sen mita minun pitaa tehda!!!otan tasta vastuun ja itken myohemmin.
kaukana vastuun kantamisesta!! Kuinka voisit edes myöhemmin kantaa vastuun tästä lapsesta jonka surmaamista nyt haudot? Se ja lapsen ainut mahdollisuus elää on silloin auttamatta myöhäistä.
Et voi tietää kuinka onnellisena tai tasapainosena elämäsi jatkuu sen jälkeen kun et antanut lapesi omaansa jatkaa. Tuskin kovin moni niistäkään jotka eivät sitten abortoituaan kyenneet enää omaakaan elämäänsä jatkamaan, tekojensa kohtalokkaita mielenterveysvaikutuksia etukäteen arvasi...
pelätä eikä sen takia varmaa päätöstä pyörtää että tulisi mielenterveysongelmia. Niitä tulee vaan niille jotka on tehny abortin painostettuna tai vasten tahtoaan. Sen sijaan pakkoraskaus ja pakkosynnytys on paljon traumaattisempaa, se on hyvä muistaa.
Kannattaa ottaa se riski että tulee jotain masennusta, ei sitä kuitenkaan tuu jos on varma päätöksestään. Ja mitä sitten vaikka tuliskin, tunteiden heittely nyt on normaalia eikä ole mitään verrattuna siihen et ois jatkanu inhottua raskautta ja synnyttänyt sen äpärän, tietäs et on olemassa jossain koko ajan. Se on miljoona kertaa pahempaa kuin jotkut abortin aiheuttamat mielipahat.
Ei ole kyllä ollut mitään ongelmaa jatkaa elämää. Ja hyvin on vielä kaikenlisäksi mennyt. Eikä ole tarvinnut harmitella.
Jos on oliian nuori ja elämä vielä elämättä siten kuin se halusi, ei ole mitään syytä alkaa äidiksi vastentahtoisesti. Sitten kun lpsen päättää tehdä, on hänelle oltava myös jotain annettavaa. Lasta ei pidä velvillisuudentunnosta ja pakosta tehdä.