Mikähän...

Olen huolestunut mieheni takia, hän on käynyt useita kertoja lääkärissä kun ruoka jää ruokatorveen, närästää, turvottaa ja painoakin tullut lisää puolessa vuodessa noin 8 kiloa.Lisäksi hän hikoilee aivan mielettömästi nykyään ja tuntuu olevan muutenkin puhti pois. elämäntavat ovat ihan ok. Ulkoilee, ei polta tupakkaa, kaljan tai pari saattaa joskus ottaa. Verikokeissa ei löytynyt keliakiaa, ei laktoosi juttuja, ei kilpirauhasjuttuja, missään ei ollut mitään sanomista. Nyt hän on menossa kolmen viikon päästä tähystykseen..hän itse alkaa olla aika voimaton jatkuvaan mahakipuun, turvotukseen ja pahaanoloonsa. Hän ei juurikaan ole asiasta jutellut, mutta pelkää pahinta mahdollista.. onko kellään ollut vastaavanlaisia vaivoja?
3273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja mulla oli heliko. Oireita oli noiden lisäksi vielä muitaki, mutta nuo olivat pahimmat.

Äänestä
  • on käytössä zolt ja zantac ja vielä jotain kolmatta nimeä en muista, sama lääkäri määrännyt kuitenkin kaikki, mutta ei ole mitään apua niistä ollut, tilanne edelleen sama syö mitä vaan aina koskee ja vatsa ihan kuin ilmapallo, sekä ruoka jää kurkkuun:(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miehellä.. kirjoitti:

Olen huolestunut mieheni takia, hän on käynyt useita kertoja lääkärissä kun ruoka jää ruokatorveen, närästää, turvottaa ja painoakin tullut lisää puolessa vuodessa noin 8 kiloa.Lisäksi hän hikoilee aivan mielettömästi nykyään ja tuntuu olevan muutenkin puhti pois. elämäntavat ovat ihan ok. Ulkoilee, ei polta tupakkaa, kaljan tai pari saattaa joskus ottaa. Verikokeissa ei löytynyt keliakiaa, ei laktoosi juttuja, ei kilpirauhasjuttuja, missään ei ollut mitään sanomista. Nyt hän on menossa kolmen viikon päästä tähystykseen..hän itse alkaa olla aika voimaton jatkuvaan mahakipuun, turvotukseen ja pahaanoloonsa. Hän ei juurikaan ole asiasta jutellut, mutta pelkää pahinta mahdollista.. onko kellään ollut vastaavanlaisia vaivoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu