Hei! itselläni on kilpirauhasen vajaatoiminta ja ihmettelen aina vaan noita ihmeellisiä tunne/ajatus tiloja mitä minulle tulee, jotenki tuntuu jotta välillä ajatukset on tosi masentavia jollakin tapaa? kertokaa te muut tekeekö teille kilpirauhanen vastaavia tunne/ajatus tiloja olisi mukava kuulla:)
Vajis
------------
1286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllähän niitä masennushetkiä tulee joskus, nykyisin paljon vähemmän kuin ennen.
Toisaalta vaikea sanoa kuinka paljon niitä ajatuksia on "normaalilla ihmisellä" :), mutta minä oon ainakin ollut selvästi masentunut ja todella alamaissa aiemmin vajiksen aikana! Tuntuu, että muutama vuosi hujahti suorastaan piilotellessani kotioloissa ja surkutellessani itseäni ja olomuotoani.
Nyt oon saanut jo painon hiukan putoamaan, uskallan liikkua ihmisten ilmoilla paremmin, käyn lenkillä ja pyöräilemässä sekä hankin itselleni nätimpiä ja rohkeampia vaatteita. Olo on ihan erilainen kuin taannoin, tuntuu melkein kuin olisin uudestisyntynyt... :)