Aikovat kuulemma hommata Ikean Kiuruvedelle ja suurin ongelma tuntuisi olevan hyvän tonttimaan puute. Ikealle on ilman muuta tilaisuus, sillä paikallinen huonekaluyrittäjähän siirtyi Iisalmeen. Kiuruvedellä olisi siis tilaa virkeälle yrittäjälle ja siihen saumaan Ikea sopii kuin nyrkki silmään.
Miksi oikeastaan pitää selvittää tontti ja kunnallistekniikka, sillä olisihan Kiuruvedellä pilvin pimein jo tyhjillään olevaa liiketilaa ja sekin on aivan väärä harhaluulo, että Kiuruveden Ikean olisi oltava yhtä suuri, kuin Vantaan vastaava. Eihän paikallinen supermarkettikaan ole kooltaan verrattavissa Itäkeskukseen, vaikka suuri onkin.
Valtuutettu neuvottelija, Jari M voisi voidella Ingvar Kampraadia luomupontikalla ja hyvin, hyvin vanhalla luomutilsitillä, jota uskoisin löytyvän ainakin Maxi makasiinistä ja Siperian Walinnasta.
Samassa Kiuruvesi-lehden jutussa väläytettiin myös Ideaparkin saamista Kiuruvedelle, joka sekin on oikein hyvä ja kannatettava ajatus.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaupunki ostaa Kamraatille tonttimaat isänniltä tuhtiin ylihintaan jonka jälkeen Ikea ilmoittaa avaavansa uuuden liikkeensä Siilinjärvelle...
se Anttilakkii,Jumpojetti ja helevetin suur lentokenttä,Rissalan niät sulukoovat.
Minä pidän ajan haaskauksena selvittelyä Ikean saamiseksi Kiuruvedelle samaan aikaan, kun maatalouden tuotantopanosten hinnat karkaavat käsistä. Tuon tämän esille siksi, kun Kiuruvesi-lehden mukaan maaseudun kehittäjä on saanut tehtäväkseen selvittää Ikean mahdollisuudet liikkeen avaamiseksi Kiuruvedelle.
Olet aivan oikeassa siinä, että Kiuruvedellä on tyhjää liiketilaa ainakin yhden Ikean verran ja lisää tyhjää tilaa saadaan rakentamalla.
Nyt pitäisi keskittyä olennaiseen. Yara, siis entinen Kemira Grow How on viimeisen vuoden aikaan kaksinkertaistanut apulannan hinnan ja kattoa nousulle ei ole näkyvissä. Nyt siis, hyvät kiuruvetiset päättäjät, olisi korkea aika selvittää mahdollisuudet apulantateollisuuden perustamiseksi paikkakunnalle. Kysyntää olisi, hinnat olisi taattu ja mikä parasta, Kiuruvedellä puhutaan niin paljon paskaa maaseutuyrittäjyydestä ja kunnallispolitiikasta, ettei raaka-aineestakaan tulisi olemaan puutetta.
Apulantateollisuus on niitä harvoja Kiuruvedellä vielä kokeilemattomia yrityksiä.