Ehkäisystä

Ymmärtäisivätkö ihmiset oikeasti paremmin mitä ehkäisy oikeasti tarkoitaa tilanteesta jossa vahinkoraskaus uhkaisi äidin henkeä?

Ehkäisyyn pitäisi aina suhtautua sillä vakvavuudella niin kuin olisi omasta hengestä kyse. Ehkä motivaatio huolehtia ehkäisystä sillä huolellisuudella jolla siihen tulisikin suhtautua alkaisi olla kohdallaan.

E-pillereitten ehkäisyteho on hyvä oikein käytettynä. Todellisuudessa valtaosa syö niitä jokseenkin leväperäisesti ja on suorastaan ihme etteivät naiset raskaudu niitä syödessään sen useammin.

Sama vaivaa muitakin ehäisymenetelmiä.

Jos kumia käytetään yksitään on ihan selvää että on vain ajan kysymys koska vahiko käy.

EI ole tuulesta temmattu se gynen komenttti että - kumi e-pillerit oikein käytettynä yhdessä = hyvin luotettava ehäisy. Mutta kumi e pillerit ei niin huolellisesti käytettynä voi olla = raskaus.

Kuinka monta aborttia oikeasti tehtäisiin jos ehäkisystä oikeasti huolehdittaisiin niin kuin olisi omasta hengestä kyse? Veikkaisin että 1-2 korkeintaan / vuosi.

Ja sitten vielä se että kuinka voi olla mahdollista etteivät ihmiset ymmärrä että ei raskaus ole ainoa uhka varsinkaan irtosuhteissa. Vaikka nainen ei raskautuisi HIV on todelisuutta myös suomessa.

Joten ymmärtääkö ihmien oman vastuunsa ehkäisyn kodalla vasta kun oikeasti oma henki on kyseessä? Ilmeisesti eivät kun niin monta uutta Hiv-positiivista löytyy suomestakin joka ikinen vuosi.

Miksi aboritn vastustajat ja HIV porukat eivät yhdistä voimiaan?
22624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Aivan taatusti. Mutta koska raskaus harvemmin uhkaa naisen henkeä, niin tällä pelottelulla tuskinkovin hyviin tuloksiin päästäisiin. Ihmiset pitävät kuitenkin raksautta nykylääketieteen aikaan suhteellisen turvallisena tilana. Ne joiden henkeä raskaus oikeasti uhkaa, varmasti huolehtivat ehkäisystä eri tavoin kuin tavalliset terveet naiset.

Omasta mielestäni asenteen pitäisi lähteä siitä, että ihminen pitää itseään niin tärkeänä, että hyvinvoinnista tulee huolehtia. Eli vahvistettaisiin sitä omaa tärkeyttä (jolloin tietenkin myös taudeilta suojaudutaan), eikä niinkään lähdetä pelottelemaan; henki lähtee jos et huolehdi ehkäisystä. Tietenkin ne ovat hyvin paljon sama asia, mutta pelottelulla ei saada niin hyviä tuloksia kasvatuksessa, kuin positiivisella vahvistamisella. Kasvatuksella en viittaa lapsiin ja nuoriin pelkästään, sillä myös aikuiset kasvavat ihmisinä koko ajan.

Ei niin, sillä tavallisen raskauden ollessa kyseessä ei oma henki ole pelissä. Toisaalta ihmiset myös käyttävät päihteitä ja tupakkaa, vaikka yhtälailla siinäkin on oma henki kyseessä...

Äänestä
  • Aloittaja

    Raskaus ei vaaranna terveen naisen elämää, ja sitten kuitenkin sitä käytetään abortin perusteena. Naisen elämän ja kuoleman kysymys on se tekeekö hän abortin vai ei. Siitäkin huolimatta vaikkei raskaus lääketieteellisessä merkityskessä uhkaa naisen henkeä.

    Ajan takaa sitä että miksi siinä tilanteessa kun pitäisi huolehtia ehkäisystä voidaan olla leväperäisiä. Onhan aina se takaportti abortti jos huono tuuri käy. Sekin on yhdenlaista leikkimistä toisen hegelle ja terveydellä.

    Oma elämä ja sen säilyttäminen on kiinostavaa vasta siinä vaiheessa kun se on uhattuna.

    "Ne joiden henkeä raskaus oikeasti uhkaa, varmasti huolehtivat ehkäisystä eri tavoin kuin tavalliset terveet naiset."

    Miksi? Onko se oikeutus tehdä mitä vain että on terve? Tai oikeutaako terveys abortiin tai piitaamattomuuteen ehkäisystä. Jos kuitenkaan ei ajoita pitää lasta. Vai eikö terveen naisen tarvitse ajatella asiaa. Jos ei tarvitse niin miksei?

    Onko terveelä suurempi oikeus olla piitaamatta? Ja onko se terveen naisen vastuulisuutta että omien valintojen seurauksena päätyy abortiin.

    Ja kuitenkin samat ihmiset voivat moralisoida niitä jotka eivät huolehdi ehkäisystä vaikka pitäisi?

    Pitääkö huumeäidin huolehtia ehkäisystä jos muutakaan eivät niin tee?

    Minusta on kummallista se että ihmiseten moraalissa on sekä koventamis perusteita että lieventämis perusteita.

    Esim. päihderiippuvainen, vammainen , sairas, perinnöllistä sairauuta kantava jne.. tälläiseltä henkilöltä ikään kuin edellytetään huolellisuutta ehkäisysssä ettei jouduttaisi abortiin

    Mutta samaan aikaan täysin teve nainen jolle raskaus ei muodostaisi "sen suurenpaa uhkaa" ei lapsen eikä äidin osalta hänen suhtautumistaan ehkäisyyn ei saa kysyä eikä ennen kaikkea kritisoida. Ja jos nainen päätyy omasta välinpitämättömyydestään abortiin syyksi kyllä kelpaavat em kohdassa mainitut asiat.

    Miksi omille tekemisille pitää saada hyväksyntä muilta?

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Minä pidän yleisimpinä "perusteluina" ehkäisyn unohtamisille sitä uskoa, että "ei se raskaus voi mun kohdalle sattua". "Tää on vain yks kerta, toiset yrittää lasta vuosia eikä silti tuu..."

    Siis ei "tarvitse" miettiä abortin mahdollisuutta, kun ei "voi" raskaaksi tulla.

    Raskaus ja raskaanaolo eivät tietenkään nykylääketieteen mukaan vaaranna fyysisesti naisen elämää, mutta muuttavat kyllä elämänsuunnan varmasti. Tai ainakin pitäisi muuttaa. Koska raskauden jatkamisen myötä on vastuussa itsensä lisäksi myös toisesta ihmisestä, joten sen täytyykin olla elämänsuuntaa muuttava ja syntyneen lapsen etua turvaava.

    Sen sijaan itse en omalla maailmankatsomuksellani voisi sanoa, että leväperäinen ehkäisykäyttäytyminen olisi TOISEN hengellä ja terveydellä leikkimistä. Tai silloin tarkoittaisin kumppaniani.

    Minä lähtisin kyllä ehkäisyneuvonnassa aina ajaamaan asiaa kunkin ihmisen oman navan näköpiiristä. En siis siten, että miksi jonkun tarttee ehkäistä, jos ei muutkaan sitä tee. Koska jokaista ihmistä näissä asioissa oikeasti koskettaa ja omaan elämänkulkuun vaikuttaa todella vain se oma napa ja sen alla tapahtuvat asiat. Ja jokainen myös on vastuussa sen oman navan alla tapahtuvista asioista, ei kukaan muu sitä kanna. Jos itse toimii leväperäisesti, myös itse kantaa siitä seuraukset - tavalla tai toisella ja elää niiden kanssa. Pätee siis niin taudeilta suojautumisen kuin lastenkin suhteen. Tuuri tietenkin vaikuttaa näissä asioissa vähän liiankin paljon, joten jo senkin takia toisten ihmisten "vertaileminen" ei oikein toimi - tasan ei käy onnen lahjat.

    Äänestä

  • Aloittaja

    satua kirjoitti:

    "Raskaus ja raskaanaolo eivät tietenkään nykylääketieteen mukaan vaaranna fyysisesti naisen elämää"

    Tämä ei ole totta. Raskaus vaarantaa aina naisen hengen iästä riippumatta. Raskaus siis merkitsee aina suurempaa kuolemanriskiä saman ikäiseen ei raskaana olevaan naiseen verrattuna. Tämä on fakta.

    Toisekseen vaikka tälläisen muotoseikan vielä unohtaisimme itselläni on se tilanne syitä eroitelematta että raskaus vaarantaa sekä oman että syntymättömän lapsen hengen.

    (EI en ole katkera tilanteeseen vain totean tosiasian joka on)

    "Sen sijaan itse en omalla maailmankatsomuksellani voisi sanoa, että leväperäinen ehkäisykäyttäytyminen olisi TOISEN hengellä ja terveydellä leikkimistä. Tai silloin tarkoittaisin kumppaniani."

    Miten niin. Eikö laspi joka saa alkunsa sinun leväperäisyytesi seurauksena ole toinen... Ilmeisesti ei... Se on toinen vain jos sinä annat sille armon olla se toinen. Muuten se vain on vältämätön paha?

    Eikä ole totta että olet itse vastuussa siitä mitä napasi alla tapahtuu. Jos olet huumeäiti raskaudut ja pidät lapsen niin ihan varmaa on se että se vastuu mitä sinä et kantanut siirtyy yhteiskunnan kanettavaksi. Eli onko sinulla oikeus tehdä mitä vaan koska viimekädessä yhteiskunta kantaa vastuun sinun tekemisistä ja tekemättä jätäämisisistä.

    Eikö yhteiskunnalla ole oikeuetta vaatia sinulta vastuuta?

    ""Sen sijaan itse en omalla maailmankatsomuksellani voisi sanoa, että leväperäinen ehkäisykäyttäytyminen olisi TOISEN hengellä ja terveydellä leikkimistä. Tai silloin tarkoittaisin kumppaniani."

    Miten niin. Eikö laspi joka saa alkunsa sinun leväperäisyytesi seurauksena ole toinen... Ilmeisesti ei... Se on toinen vain jos sinä annat sille armon olla se toinen. Muuten se vain on vältämätön paha?"

    Se on toinen vain jos raskaus menee niin pitkälle, että se on "toinen" eli syntyneiden kanssa yhdenveroinen. Ei ole siis kyse minun armostani, mutta maailmankatsomuksesta kyllä. Ja myös laista ja oikeuksista. Minulla se kytkeytyy ajankohtaan, jolloin sikiö on elinkykyinen äitinsä kohdun ulkopuolella nykylääketieteen avustuksella. Minun kohdallani ja maailmankatsomuksessani se on noin rv 22. Siihen asti se ei ole "toinen" eli syntyneiden kanssa yhdenveroinen minulle. Ajatusta "välttämätön paha" en missään tapauksessa allekirjoita. Riippumatta siitä, onko kyseessä ei-toivottu vai toivottu raskaus.

    "Eikä ole totta että olet itse vastuussa siitä mitä napasi alla tapahtuu. Jos olet huumeäiti raskaudut ja pidät lapsen niin ihan varmaa on se että se vastuu mitä sinä et kantanut siirtyy yhteiskunnan kanettavaksi. Eli onko sinulla oikeus tehdä mitä vaan koska viimekädessä yhteiskunta kantaa vastuun sinun tekemisistä ja tekemättä jätäämisisistä.

    Eikö yhteiskunnalla ole oikeuetta vaatia sinulta vastuuta?"

    Hyvä että kysyit, koska olit saanut ajatuksistani virheellisen kuvan. Yritän esittää paremmin. Minä olen sitä mieltä, että ihminen on itse vastuussa jälkikasvustaan. Ja siihen olisi jokaisen pyrittävä ja sillä periaatteella lapsiakin hankittava. Että on valmis niihin panostamaan ja niiden mukaan elämäänsä elämään. Yhteiskunta auttaa hätätapauksissa (poikkeustapauksissa), mutta yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että jokaisen tulee vastata itsestään ja omasta jälkikasvustaan, jos niitä kerran on hankkinutkin.

    Siis minä kritisoin nyky-yhteiskunnassa sitä, että "yhteiskunnan vastuu" menee joidenkin ajatuksissa jo liian pitkälle. Ihmisillä on käsitys, että kyllä yhteiskunta huolta kantaa, jokainen voi tehdä mitä tykkää ja jättää lapset yhteiskunnan/muiden vastuulle, jos ei satu kiinnostaa/jaksa niitä hoitaa.

    Sinulla on oikeus päättää lapsen elämästä aina 22 raskausviikoon saakka.

    Minun mielestäni taas sinun oikeutesi päätää tuosta asisata lopuu hedelmöitykseen. Koska sillä tietotaidolla jota on (tai pitäisi olla) jokaisen pitäisi kyetä tekemään valinta enne hedelmöitystä.

    Se joka on hedelmöittynyt on yhdenveroinen syntyneiden kanssa. Siksi että tuolla elämällä on kaikki ne samat mahdollisuudet jatkaa elämää kuin niillä jotka ovat jo synyneet.

    On totta että kaikki alakanut elämä ei jatku. Mutta miten tuon elämän päätyminen "kesken" on eriarvoinen olemassa olevaan elämään nähden. Minusta ei mitenkään.

    Itse asiassa tarkemmin ottaen kannatan Suomen aikarajoja raskauksien keskeytysten suhteen.

    Minä taas pidän ehkäisemistä ja kaikkia Suomessa käytettäviä ehkäisymuotoja ok-toimintana, jolloin hedelmöittymisajankohta ei ole toimiva raja oikeuksien loppumiselle.

    Varmin ehkäisymuoto, jonka voin saada ja joka on siis käytössä, sanoo jo tuoteselosteessaan, että yksi toimintamekanismeista on blastokystin kohtuun kiinnittymisen estäminen. Ja sanoo myös, että ovulaatio saattaa tapahtua täysin normaalisti, vaikka kuinka menetelmän (ehkäisykapseli) sanotaan yleensä estävän ovulaatio. Siis jo sen käyttäminen olisi itsensä pettämistä, jos määrittelisi naisen päätäntäoikeuksien loppuvan hedelmöitykseen.

    Siis ainoa keino tehdä valinta ennen hedelmöitystä olisi joko selibaatti tai uskominen, ettei kondomit petä.

    Ja koska kerran tuo hedelmöittyminen ei ole ratkaiseva kohta, johon naisen oikeus päättää loppuu, mikä se sitten tulisi olla..? Missä vaiheessa päätösvalta sen elämästä vaihtuu, jos ei kerran siinä hedelmöitysvaiheessa...

    "Se joka on hedelmöittynyt on yhdenveroinen syntyneiden kanssa. Siksi että tuolla elämällä on kaikki ne samat mahdollisuudet jatkaa elämää kuin niillä jotka ovat jo synyneet."

    No minusta ei ole. Syntynyt ei ole riippuvainen fyysisestä jatkuvasta kontaktista yhteen ihmiseen, eikä elä sen samaisen ihmisen kautta. Syntyneen ihmisen ihmisoikeuksien toteuttamiseksi ei myöskään tarvitse rikkoa toisen ihmisen ihmisoikeuksia. Sisäkkäisyydestään johtuen näiden kahden ihmisen oikeuksien suhteen on pakko tehdä kompromisseja.

    Ja se ei varmaankaan yllätä sinua. Jos käytät ehäisykapselia ja kondoomia mahdollisuutesi raskautua ovat jokseenkin olemattomat. Sen voisi luokitella jo ihmeeksi siinä tapauksessa että käytät molepia ehkäisyjä oikein. Ja samoin on muidenkin ehkäisyvälineyhdistel ien kanssa.

    Ja jos niin kuitenkin käy raskaus tuskin muodotaa riskiä terveelle naiselle. Enkä näe että ihmioikeuksiasi oikeasti poletaan tuossa kohdassa.

    Sinulla on oikeus harrastaa seksiä tietäen että siitä voi seurata raskaus. Ja siihen sinun ihmisoikeutesi minusta päätyvät.

    Veikkaisin että yhtä lailla ajatus siitä että joku toinen saisi päätää siitä kuinka monta lasta saat hankkia ja jos hakit enemmän seuraisi pakko abortti niin herättäisi tunteita sinussa siitä että ihmisoikeuksiasi loukataan.

    Ja miten lapsi joka saa alkunsa sinun toiminnan takai loukaa sinun ihmioikeusiasi. Vasta vuoroisesti sinä sitten voit loukata toisen ihmisoikeuksia.

    Siinä kohdassa sinulla on oikeus päätää toisen ihmisen elämän mahdollisuuksita mutta jos joku toinen syntynyt ihminen loukkaisi sinun oikeutta elämään nostaisit elämän. Miksi? Miksi sinun elämästä tai kuolemasta ei saa päätää joku toinen.?

    Nuo mainitsemani ehkäisyvälineet perustuvat osaltaan siihen, että niissä kuolee ihmisyksilöitä. Siis niiden toimintakyky perustuu osaltaan siihen, että niiden toimimisen myötä kuolee ihmisyksilöitä. Juuri niitä hedelmöittyneitä ainutlaatuisia ihmisyksilöitä.

    Siis se lähelle 100 % oleva ehkäisyteho pitää sisällään sen, että jos ja kun hedelmöittyminen tapahtuu, sen ihmisyksilön kehitys estetään kohtuun kiinnittymisen estämisellä eli käytännössä tappamisella.

    Minä en siis puhunut mahdollisuudesta raskautua vaan mahdollisuudesta aiheuttaa ihmisyksilöiden kuolemia. Ne ovat kaksi eri asiaa. Jos ehkäisyni myötä raskaudun, silloin on sen ihmisyksilön tarkoituksellinen tappaminen epäonnistunut ja ehkäisy epäonnistunut.

    Siis on outoa väittää, että ihminen on syntyneiden veroinen jo hedelmöittymisestään lähtien, jos kuitenkin hyväksyy näiden ehkäisymenetelmien käytön. Koska silloinhan on kuitenkin valmis tappamaan ihmisiä ihan huoletta. Jos ihmisiä saa tappaa siinä vaiheessa, miksi niitä ei saa tappaa enää paria viikkoa myöhemmin? Miten se ihminen muuttuu siinä parissa viikossa?

    Minä en pitäisi ehkäisyn, edes kaksinkertaisen, epäonnistumista ihmeenä. Ja kondomikaan ei todellakaan ole edes oikein käytettynä lähellekään 100 % varma.

    Ihmeeseen tarvitaan aika paljon enemmän kuin että niitä todella tapahtuu vuosittain.

    "Ja miten lapsi joka saa alkunsa sinun toiminnan takai loukaa sinun ihmioikeusiasi. Vasta vuoroisesti sinä sitten voit loukata toisen ihmisoikeuksia."

    En tarkoita, että LAPSI loukkaa kantajansa ihmisoikeuksia. Mutta tilanteessa, joissa lapsi tai nainen tarvitsee esimerkiksi hoitoa, silloin joudutaan huomioimaan heidät molemmat. Ja raskaus estää hyvin useiden hoitojen antamisen naiselle. Ja hoitojen saaminen on hänen oikeutensa. Siis silloin sen sikiön olemassa olo estää naisen hänelle kuuluvien laillisten hoitojen saamisen. Se on tietenkin ok, jos nainen sitä haluaa. Mutta naisen oikeus on laittaa itsensä sen alkion/sikiön yläpuolelle (lain rajoissa). Tämä on yleensä myös naisen vanhempien lasten etu.

    "Veikkaisin että yhtä lailla ajatus siitä että joku toinen saisi päätää siitä kuinka monta lasta saat hankkia ja jos hakit enemmän seuraisi pakko abortti niin herättäisi tunteita sinussa siitä että ihmisoikeuksiasi loukataan."

    Tietenkin. Ja niin loukattaisiinkin. Mutta en nyt ymmärrä, miten tämä liittyy asiaan. Valitettavasti minulla meni muutenkin loppuviestisi vähän ohi, joten viitsisitkö selittää uudelleen, mitä hait takaa?

    Selvennykseksi: kun kyseessä on kaksi syntynyttä ihmistä, niiden perusoikeuksia voidaan toteuttaa toisistaan riippumatta. Siis niitä voidaan esimerkiksi hoitaa aivan yhtä intensiivisesti kumpaakin. Toisen hoito ei aiheuta komplikaatioita toisessa. Jos esim. synnyttänyt nainen saa elintärkeää vahvaa lääkitystä, hän voi olla imettämättä lastaan ja lapsi saa siitä huolimatta parhaan mahdollisen hoidon vaikka sitten vastikkeiden muodossa. Jos kyseessä olisi vastasyntyneen sijasta esim. rv 14 ikäinen sikiö, sitä kantava nainen ei voisi saada sitä täsmälleen samaa lääkitystä, koska se vaurioittaisi pahasti sikiön, joka elää saman verenkierron kautta. Siis äiti ei saisi hänelle kuuluvaa ja saatavilla olevaa hoitoa sikiönsä tähden kuten hänen oikeutensa on. Onneksi Suomessa on naisella oikeus päättää, laitetaanko sikiön vai naisen oma terveys edelle.

    Siis syntyneiden kohdalla ei kukaan saa päättää toisen elämästä tai kuolemasta. Vain alkiot ja varhaiset sikiöt muodostavat poikkeuksen, koska eivät ole toisen ruumiin ulkopuolella kykeneviä elämään.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Unohdat taas miksi nämä eräät toissijaisesti "tappavat" menetelmät on harmaata ja abortti mustaa vyöhykettä..
    Ehkäsyssä ei tapeta varmuudella ketään, se on itseasiassa epätodennäköstä että yksilöä olikaan. Jos oli niin sillä on limakalvovaikutuksesta huolimatta AINA mahdollisuus jatkaa elämäänsä. Ei voida tietää olisiko alkio muutenkaan kiinnittynyt vai johtuiko "heitteillejäänti" ehkäsystä. Toki tulisi suosia tappamattomia menetelmiä mutta kahdesta pahasta (jos kuitenkin vaihtoehtona abortti) ne on pienempiä.

    Äänestä

  • tuttawa kirjoitti:

    Jos sinä haluat sulkea silmäsi totuudelta ja katsoa maailmaa sen myötä mustavalkoisesti, se on sinun asiasi. Tiedän jo että sinulle ihmisyksilöiden tappaminen on ihan ok, jos sitä ei 100%:sti pystytä joka kerta paperille todistamaan ja osoittamaan. Olemme jo keskustelleet kanssasi, että logiikallasi minä voin ihan hyvin ampua kovilla jota kuta toista päähän, koska enhän minä todennäköisesti edes osu, kun en ole koskaan ampunut ja eihän se ihminen kuitenkaan VÄLTTÄMÄTTÄ siihen luotiin kuole. Sinun kanssasi keskustelu ei tule etenemään, sen tiedän jo. Sinulle etiikka on sinun etiikkaasi, muuta ei ole olemassa.

    Yritin keskustella ihmisen kanssa, jonka uskon pystyvän ymmärtämään eettisiä asioita, vaikka hän ajattelee eri tavoin kuin joku muu ja määrittelee rajat toisin. Hän on jo itsekin kokenut ja nähnyt, että todellakin joidenkin mielestä koko ehkäisyn käyttäminen on mustaakin mustempaa aluetta ja täydellistä syntiä. Hän myös ymmärtää, miksi niin ajatellaan ja mitkä ovat perusteet sen ajatuksen takana.

    Ei, siis sillon jos tähtäät toista päähän ampuen niin teet sen ihan tarkotuksella ja tietylle yksilölle, ja todennäkönen etukäteentiedetty seuraus on kuolema. Eri asia siis jos kannat mukana asetta ja se laukeaa vahingossa osuen johonkin. Tai jos ammuskelet jotakin ihan muuta kohdetta, esim. maalitaulua ja joku sattuu kävelemään juuri siihen eteen vaikka se olisi kuinka (aidoin, varoituskilvin ym.) yritetty estää. Sillon on ammuttu summittaisesti ja voi osua sellaseenkin paikkaan johon ei kuole.

    Kuten ennenkin, osaan perustella järkevästi ja loogisesti miksi jokkut asiat on mustempia kuin toiset. Harmi jollen ole siihen sun kannalta ymmärrettävästi kyennyt.

    Äänestä

  • tu(nniste)ttawa kirjoitti:

    Minusta ainakin olet perustellut asian hyvin ja uskottavasti, mutta ymmärtänet, ettei satua pysty taustastaan johtuen katsomaan asiaa ilman toiseen puoleen vetämistä ja abortin 'valkaisua'...

    esimerkkiini väkijoukossa summamutikassa ammuskelu. Se on siis sinun logiikkasi mukaan sallittua, koska silloin ei ole ketään tiettyä kohdetta eikä yritä osua kehenkään tiettyyn ihmiseen. Mutta voi osua.

    Siis edelleenkin aseen kantaminen on ihan verrattavissa siihen, että kantaa pillereitä perstaskussa. Lataamaton ase on sellaisenaan aivan yhtä vaaraton kuin pillerit (tai ehkäisykapseli) käyttämättöminä ja kropan ulkopuolella. Kun kapseli on käsivarressa, on se sama asia kuin ampuu summamutikassa ostoskeskuksessa. Todennäköisyys osua johonkuhun on pieni ja todennäköisyys TAPPAA on vielä pienempi. Siitä huolimatta riski on molemmissa todellinen ja tarkoituksellinen.

    Ehkäisyllä ei ole edelleenkään mitään muuta tarkoitusta, kun estää tarkoituksellisesti raskauden alkaminen vaikka sitten ihmisyksilön tappamisella. Ja kukaan ei käytä ehkäisyä tiedostamatta.

    "Kuten ennenkin, osaan perustella järkevästi ja loogisesti miksi jokkut asiat on mustempia kuin toiset. Harmi jollen ole siihen sun kannalta ymmärrettävästi kyennyt."

    Ystävä hyvä. Olen moneen otteeseen jo sinulle sanonut tämän: _ymmärrän_ täydellisesti sinun perusteesi. Olen kuullut ne miljoonaan kertaan. En ole samaa mieltä, mutta ymmärrän täysin, miksi sinä asetat eettiset rajat kuten asetat. Se mitä sinä et ymmärrä, on se, että sinun rajasi ja perustelusi ovat sinun, ei muiden. Vaikka osaat ne kuinka hyvin ja loogisesti perustella, ne eivät siitä huolimatta ole muiden rajat. Koska jollain muulla on täysin eri perustelut, logiikka, tärkeysjärjestys jne.

    Olen kuullut sinun perusteesi miljoonaan kertaan, eikä se sinun käsityksesi toistaminen taas uudestaan siitä huolimatta muuta sitä, että joku muu kuin sinä pitää edelleen ja aina jatkossakin eettisyyden rajapyykkeinä muita asioita kuin sinä. Se että sinulle jokin asia on musta, ei ole toiselle sitä. Se että jokin asia on sinulle lähes valkoinen, ei poista sitä tosiasiaa, että jollekin muulle se on mustaakin mustempaa. Niin vain eettisissä asioissa on.

    Sinun kantasi tiedän jo. Keskustelen siis mieluummin jonkun sellaisen kanssa, jonka kantaa en tiedä. Ja joka on valmis myös kuuntelemaan toistenkin kantaa ja perusteita ja keskustelemaan niistä. Sinun kantasi olen kuullut ja ymmärtänyt jo aikoja sitten. Sinä vain et ole edelleenkään nähtävästi ymmärtänyt, mitä olen sinulle yrittänyt selittää. Siksi en usko uusintakierroksen muuttavan asiaa miksikään. Vaikka sinulle juttelisi mitä, sinä toistat sokeasti sitä samaa omaa kantaasi. Tiedän sen jo, joten se ei vie keskustelua tippaakaan eteenpäin.

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    Minusta ainakin olet perustellut asian hyvin ja uskottavasti, mutta ymmärtänet, ettei satua pysty taustastaan johtuen katsomaan asiaa ilman toiseen puoleen vetämistä ja abortin 'valkaisua'...

    ymmärtää ja näkeehänhän tuon jokainen jolla ei ole niitä omia likaisia tekoja valkaistavanaan...

    hyshysin kantaa asiaan niin halusin tuoda (hänellekin) esiin oman näkökulmani ja muistuttaa että yhdellä tavoin (joka on varmaan monelle muullekin se järkeenkäypä perustelu) se on sulle jo moneen otteeseen kerrottu. Minkä takia se ei kelpaa?

    Ja toi ostoskeskus-vertaus ei oikein päde (tai korkeintaan ehkä yöaikaan..) koska esim. hormonaalisilla ehkäsyillä on sekin jo erittäin epätodennäkösitä että ovulaatio tapahtuu saati että siitä on yksilö muodostunut.. kun taas väkijoukkoon ammuskelussa on suurikin todennäköisyys osua johonkin kuolettavasti, eikä osumisia ole edes ensin yritetty mitenkään estää.

    Äänestä

  • tunnistuwa kirjoitti:

    jos et tiennyt, hyshys on puhunut olevansa kasvanut vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä.

    Siinä yhteisössä mikä tahansa ehkäisymuoto on MUSTAA.

    Siis ei valkoista, vaan mustaa.

    Siis hänen koko alkulähtökohtansa ja kulttuurinsa, jossa hän on kasvanut, suhtautuu ehkäisyyn täysin eri tavoin kuin tämä valtaväestö(, jossa me olemme kasvaneet), eikä siis näe ehkäisyn käyttämistä eettisesti edes harmaana, saati sitten valkoisena alueena.

    Siis mielelläni halusin kuulla hyshysin kannan asiaan, koska hänen kulttuurinsa ei määrittele ehkäisyä kuten valtaväestö. Siis sen myötä hänen tapansa ajatella rajapyykit ovat varmasti erilaiset kuin valtaväestöllä.

    Siis ystävä hyvä, vaikka olen miljoonaan kertaan kuullut sinun selostuksesi omasta kannastasi, se ei tarkoita, että minä tietäisin miljoonan eri ihmisen kannan tähän asiaan. Tiedän vain sen sinun kantasi. Siis sinun kantasi perusteella, en voi vetää johtopäätöksiä, miten vaikka hyshys asiasta ajattelee.

    Vaikka minä tietäisin jokaisen suomalaisen kannan ja perusteet ehkäisyn käyttöön, se ei tarkoita, että tietäisin vielä yhdenkään ulkomaalaisen kantaa ja perusteluita. Koska kulttuuri, tiedot ja kokemukset määrittelevät ne.

    Minulla ei ole tarvetta yrittää käännyttää ketään, sinun perustelusi ovat oikein hyvät, ja varmasti monen kohdalla toimivat. Minä olen kiinnostunut tietämään, MIKSI eri ihmiset ajattelevat kuten ajattelevat ja mitkä ovat niiden ERI IHMISTEN ja eri lähtökohdista peräisin olevien ihmisten perusteet eettisille kannoilleen. Minä en ole etsimässä jotain "parasta" selitystä, joten minulle ei "riitä" yksi selitys ja siten yhden ihmisen kanta.

    Minulle siis KELPAA täysin SINUN perusteesi, mutta olen kiinnostunut tietämään MUIDENKIN ihmisten perusteluita. Ymmärrätkö viimein? Se on sitä eettisistä asioista ja näkökannoista keskustelua ja toisten ajatusmaailman ymmärtämisen opettelua.

    Ja en lähde sinun kanssasi keskustelemaan ehkäisyvarmuuksista; uskon oman ehkäisyvalmisteeni TUOTESELOSTETTA, jossa sanotaan sanatarkan suoraan, että se ei välttämättä joillain ihmisillä estä ovulaatiota koskaan, vaan ne tapahtuvat täysin säännöllisesti! Ole siis ystävällinen ja älä ala änkkäämään vastoin tuota valmistajan tuoteselostetta. Minä luotan aivan satavarmasti enemmän valmistajiin kuin sinun tietoosi asiasta. Siis väittely kanssasi on täysin turhaa.

    jos mitään erimielisyyttä ei olekaan! Hyvä sitten. En minäkään ole väittänyt etteikö joillain voisi niitä ovulaatioita pilleriestä huolimatta olla (varmasti onkin kun niidenkin läpi lapsia on tullut!).

    Äänestä

  • tunnistuwa kirjoitti:

    ymmärtää ja näkeehänhän tuon jokainen jolla ei ole niitä omia likaisia tekoja valkaistavanaan...

    Mitwen niiin likaisia. Aborttihan on puhdas lääkeieteellinen toimenpide. Jopa steriili :DD

    Äänestä

  • tuttawa kirjoitti:

    Unohdat taas miksi nämä eräät toissijaisesti "tappavat" menetelmät on harmaata ja abortti mustaa vyöhykettä..
    Ehkäsyssä ei tapeta varmuudella ketään, se on itseasiassa epätodennäköstä että yksilöä olikaan. Jos oli niin sillä on limakalvovaikutuksesta huolimatta AINA mahdollisuus jatkaa elämäänsä. Ei voida tietää olisiko alkio muutenkaan kiinnittynyt vai johtuiko "heitteillejäänti" ehkäsystä. Toki tulisi suosia tappamattomia menetelmiä mutta kahdesta pahasta (jos kuitenkin vaihtoehtona abortti) ne on pienempiä.

    Tottakai on yksilö ku munasolu on hedelmöittynyt. Esimerkiksi kierukka vain estää sen valmiin yksilön kiinnittymisen. Siinäkin jo olemassa oleva yksilö abortoidaan, eli sen kasvu ihmiseksi estetään

    Äänestä

  • nyt...................... kirjoitti:

    Tottakai on yksilö ku munasolu on hedelmöittynyt. Esimerkiksi kierukka vain estää sen valmiin yksilön kiinnittymisen. Siinäkin jo olemassa oleva yksilö abortoidaan, eli sen kasvu ihmiseksi estetään

    kieltääkään etteikö hedelmöittynyt munasolu olisi se yksilö. Mutta sen sijaan mitään varmuutta/tietoa ku n ei ole onko koko ovulaatiota (tai hedelmöitystä) tapahtunukaan, jollonka sitä yksilöökään ei voi mitenkään olla!
    Onneks nykyään myös tiedetään että jopa kuparikierukankin teho perustuu vasta sekundäärisesti kiinnittymisen haittaamiseen (siis huom. HAITTAA -, ei edes välttämättä ESTÄ sitä!).

    Äänestä

Viimeseen kysymykseesi vastaisin että varmaan siksi, että abortin vastustajat ovat liian epäasiallisella linjalla " valistustyössään", voidakseen tehdä terveyskasvatuksellista valistustyötä seksuaaliterveyskasvattajina ja valistajina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7899535 kirjoitti:

Ymmärtäisivätkö ihmiset oikeasti paremmin mitä ehkäisy oikeasti tarkoitaa tilanteesta jossa vahinkoraskaus uhkaisi äidin henkeä?

Ehkäisyyn pitäisi aina suhtautua sillä vakvavuudella niin kuin olisi omasta hengestä kyse. Ehkä motivaatio huolehtia ehkäisystä sillä huolellisuudella jolla siihen tulisikin suhtautua alkaisi olla kohdallaan.

E-pillereitten ehkäisyteho on hyvä oikein käytettynä. Todellisuudessa valtaosa syö niitä jokseenkin leväperäisesti ja on suorastaan ihme etteivät naiset raskaudu niitä syödessään sen useammin.

Sama vaivaa muitakin ehäisymenetelmiä.

Jos kumia käytetään yksitään on ihan selvää että on vain ajan kysymys koska vahiko käy.

EI ole tuulesta temmattu se gynen komenttti että - kumi e-pillerit oikein käytettynä yhdessä = hyvin luotettava ehäisy. Mutta kumi e pillerit ei niin huolellisesti käytettynä voi olla = raskaus.

Kuinka monta aborttia oikeasti tehtäisiin jos ehäkisystä oikeasti huolehdittaisiin niin kuin olisi omasta hengestä kyse? Veikkaisin että 1-2 korkeintaan / vuosi.

Ja sitten vielä se että kuinka voi olla mahdollista etteivät ihmiset ymmärrä että ei raskaus ole ainoa uhka varsinkaan irtosuhteissa. Vaikka nainen ei raskautuisi HIV on todelisuutta myös suomessa.

Joten ymmärtääkö ihmien oman vastuunsa ehkäisyn kodalla vasta kun oikeasti oma henki on kyseessä? Ilmeisesti eivät kun niin monta uutta Hiv-positiivista löytyy suomestakin joka ikinen vuosi.

Miksi aboritn vastustajat ja HIV porukat eivät yhdistä voimiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu