Onko teillä hyvät ihmiset mitään niksejä vaihdevuosi-ikäisen miehen kotiterrorin ja raivokohtauksien taltuttamiseksi? Joka asiasta ovet paukkuu, enkä osaa tehdä mitään "oikein".
Olen niin kypsä häneen, että olen aikeissa muuttaa pois kotoa. Tämä narsisti on kaksinaamainen kotiterroristi, joka tosin on vielä jotenkin pystynyt hoitamaan työnsä. Joidenkin matkustajien olen kuullut valittaneen hänen käytöksestä ilmikäyvästä ylemmyydestä ja asiakkaiden ylenkatsomisesta.
Olen niin kypsä häneen, että olen aikeissa muuttaa pois kotoa. Tämä narsisti on kaksinaamainen kotiterroristi, joka tosin on vielä jotenkin pystynyt hoitamaan työnsä. Joidenkin matkustajien olen kuullut valittaneen hänen käytöksestä ilmikäyvästä ylemmyydestä ja asiakkaiden ylenkatsomisesta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
itse olen ollut sairaalassa ylihuomenna 2 viikkoa ja minulla ei ole kiirettä pois täältä ko nettiäkin voin käyttää ja sain tänään kokopäiväisen kulkuluvan.
Sano miehellesi, että täällä olo alkaa rauhoittua ja tuntua paremmalta.
Täällä jokainen osaston potilas on oma yksilö. Ei tarvitse tuntea häpeää täällä olosta.
Jospa miehesi rauhoittuu kun saa täällä levätä hetkisen.
ja sairastuin jo 1-vuotiaana epilepsiaan.
Olin monta vuotta ahdistavissa
kotioloissa,kun isä riiteli ja pahoinpiteli äitiä eikä äidillä ollu sanavaltaa.
Isän käytös teki minut usein masentuneeksi ja sairastuin.
Ihan itsekkö teit tuon diaknoosin?
nimim. epätietoinen taksikuski.
Nehän ne on korkeasti koulutettuja viskaaleja. *Pyrsk*
siihen ajaudutaan.
Eivät ehkä löytäneet kaikkia sairauksia,osa on jäänyt piilevänä huomaamatta.
-ja veli, kun myö ei ilman äitin ohjausta tulla toimeen.
toista eikä olla kiitollisuuden velassa. Ota ensin asumusero. Katso sen jälkeen miten on käynyt. Tarviitteko toisianne. Voihan sillä kotiterroristilla olla joku asia mikä painaa mutta ei saa sanottua.
eroa ilmentävä ennusmerkki on toisen halveksunta, joka voi tulla esiin toisen ilmeistä ja eleistä ja ihan puheestakin. Halveksunnan esiintyminen on voimakkain eroa ennustava tekijä.
Psykopaatti on kuvaamasi kaltainen henkilö jonka luonteenpiirteisiin liittyy aggressiivisuutta ja väkivaltaista toimintaa joka ei vole välttämättä fyysistä. Psykopaatti käyttää toisia ihmisiä häikäilemättä hyväkseen. Hänelle muut ihmiset ovat vain pelinappuloita. Psykopatia on vakavampi aste narsistisesta luonnehäiriöstä. Psykopaatti on useimmiten mies kuten kuvailemassasi tapauksessa.
Näiden kirjoitusten perusteella normaali ihminen on sellainen täysin alistettu nöyrä perseennuolija,joka ei ole toista vastaan missään tilanteessa eikä koskaan ajattele itseään....hmmm,kukahan tuollaisenkin normin on määrittänyt.
Turha tuhlata kallista aikaansa paskaa hämmentäen.
Ainoastaan luuserit luovuttaa,jos pakenet niin saat aina juosta pakoon. Elämä on taistelua,paivällä leivästä,yöllä li... eiku peitosta.
myös harkita minkä vuoksi viitsii taistella.
Miehelläs vaikuttas jostain syystä olevan paha olo,syynä varmaan sinä,olosuhteet tai joku toinen nainen,myös oma itse aiheutttaa joskus ongelmia,ilmenee lähinnä oman riittämättömyyden tunteena. Asioista kannattaisi keskustella mutta yleensä kun suhde ajautuu tuohon pisteeseen niin kyyti on yleensä kylmää nykyaikana. En myöskään kehoita eroamaan,ei siinä välttämättä tule sen autuaammaksi,yleensä tuo vaihe menee ajan kanssa ohi.
Se on varmaan tuo toinen nainen. Suhde on varmaan jo loppunut,oisko molemmat olleet tahoillaan varattuja ja se aiheuttaa miehessä joskus katkeruutta. Ne on nuo kesken katkenneet romanssit siitä hankalia että niistä jää sellainen kaipaus.
Se elämä on sekoitus tuota kaikkea. Uraputkessa juoksu aiheuttaa usein epävarmuutta oman riittävyyden suhteen,vieraita naisiakin pörrää ympärilllä ja se oma vaimo vaikuttaa niin arkiselta. Tuon naisen pitäisi varata enemmän aikaa ukolleen niin sekin rauhottuisi. Seksissä varsinkin mielikuvitusta tarvitaan,jos on kuivat paikat käyttäkää liukasteita,ottakaa suihin,leikitelkää toistenne kanssa....niin ne tekee nuoremmat kanssasisarennekin...
Olen mahco- ja herkkämies, koska olen rekkakuski ja homo .
Ei kannata mennä tuolle linjalle,ei ymmärrä ollenkaaan..
Sullakin aika suuret ongelmat....johtuuko lapsuudesta ?
Miehesi on hullu. Laittaisin kävelemään. Sitä paitsi johan ne muutkin ihmiset outona pitää, jos teidän välisiä keskusteluja nauhoittaa ja kuvaa. Jos oma mies ois tuollainen pipipää, niin ero tulis.