Mä en saa nukuttuu öisin. Mietin vaan mitä mä uskallan syödä tulevina päivinä 'ehkä kaks tomaattia, vähän salaattia jne.'. Samalla pelkään syömään ratkeamista...ja bulimiaa.
Viime jouluna oksentelin muutamia kertoja parin "liikakilon" vuoksi, mutta en kestänyt enää sitä syyllisyyden taakkaa jonka oksentelu aiheutti, joten "hommaa" ei jatkunut kovin pitkään. Nyt se taas kolkuttelee ovella...
Mun tekee mieli kilpailla jonkun kanssa laihduttamisessa (voittaja on tietenkin enemmän laihduttanut). Lisäksi myös siskoni (jota nään tosi harvoin) anoreksia/bulimia tukee laihdutustani. Sairasta, tiedän. Mä en vaan voi itselleni mitään.
Vihaan näitä pakko-laihtua-ajatuksia. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiä asioita kuin minun laihduttaminen, mutta maailmaan mahtuu myös malleja, näyttelijöitä, tanssijoita, laulajia ja ihan "tavallisia ihmisiä", jotka ovat laihempia kuin minä, joten minun on P-A-K-K-O laihtua. Minun täytyy miellyttää muita ihmisiä ja olla laiha! Kukaan ei välittäisi minusta, jos olisin lihava.
Jos nään kaduilla, kaupoissa tai missä vain normaali- tai ylipainosia ihmisiä, heihin en kiinnitä mitään erityistä huomiota, MUTTA jos satun näkemäänkin laihemman ihmisen kuin itse olen, minun on yritettävä laihduttaa itseni laihemmaksi.
Yritän näännyttämällä laihduttaa itseni 49-52 kiloseks (pituus 175 cm), vaikka tiedän että tulen ahmimalla "raskaalla työllä" laihduttamani kilot saamaan takaisin ja vielä vähän enemmänkin, minun on otettava se riski. Onhan muutaman prosentin mahdollisuus, että voisin pysyä ihannemitoissani. Minun TÄYTYY laihtua!
Olen siis laihduttamisen orja. Typerä ihminen... Mä todella ajattelen, että jos laihdun mallinmittoihin, joku vois jopa pitää musta. Säälittävää...
Tiedän miten tyhmää on ajatella vain laihduttamista. Toivon että tämä menisi ohi ja "viisastuisin", mutta se tuntuu hivenen toivottomattomalta. Tätä on jatkunut neljä vuotta. Välillä laihdutusinto on kadonnut viikoksi tai pariksi, kerran jopa kahdeksi kuukaudeksi! mutta aina se palaa takaisin.
Ihmettelen jos joku jaksoi lukea tämän lapsellisen viestin, mutta kiitos kuitenkin sinulle joka luit. Arvostan sitä todella paljon, sillä en tunne ketään jolle voisin puhua...
Niin ja lopuksi pyydän vielä anteeksi noiden kirjoitusvirheiden vuoksi, joita tässä äkillisessä tunteenpurkauksessa esiintyy.
Viime jouluna oksentelin muutamia kertoja parin "liikakilon" vuoksi, mutta en kestänyt enää sitä syyllisyyden taakkaa jonka oksentelu aiheutti, joten "hommaa" ei jatkunut kovin pitkään. Nyt se taas kolkuttelee ovella...
Mun tekee mieli kilpailla jonkun kanssa laihduttamisessa (voittaja on tietenkin enemmän laihduttanut). Lisäksi myös siskoni (jota nään tosi harvoin) anoreksia/bulimia tukee laihdutustani. Sairasta, tiedän. Mä en vaan voi itselleni mitään.
Vihaan näitä pakko-laihtua-ajatuksia. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiä asioita kuin minun laihduttaminen, mutta maailmaan mahtuu myös malleja, näyttelijöitä, tanssijoita, laulajia ja ihan "tavallisia ihmisiä", jotka ovat laihempia kuin minä, joten minun on P-A-K-K-O laihtua. Minun täytyy miellyttää muita ihmisiä ja olla laiha! Kukaan ei välittäisi minusta, jos olisin lihava.
Jos nään kaduilla, kaupoissa tai missä vain normaali- tai ylipainosia ihmisiä, heihin en kiinnitä mitään erityistä huomiota, MUTTA jos satun näkemäänkin laihemman ihmisen kuin itse olen, minun on yritettävä laihduttaa itseni laihemmaksi.
Yritän näännyttämällä laihduttaa itseni 49-52 kiloseks (pituus 175 cm), vaikka tiedän että tulen ahmimalla "raskaalla työllä" laihduttamani kilot saamaan takaisin ja vielä vähän enemmänkin, minun on otettava se riski. Onhan muutaman prosentin mahdollisuus, että voisin pysyä ihannemitoissani. Minun TÄYTYY laihtua!
Olen siis laihduttamisen orja. Typerä ihminen... Mä todella ajattelen, että jos laihdun mallinmittoihin, joku vois jopa pitää musta. Säälittävää...
Tiedän miten tyhmää on ajatella vain laihduttamista. Toivon että tämä menisi ohi ja "viisastuisin", mutta se tuntuu hivenen toivottomattomalta. Tätä on jatkunut neljä vuotta. Välillä laihdutusinto on kadonnut viikoksi tai pariksi, kerran jopa kahdeksi kuukaudeksi! mutta aina se palaa takaisin.
Ihmettelen jos joku jaksoi lukea tämän lapsellisen viestin, mutta kiitos kuitenkin sinulle joka luit. Arvostan sitä todella paljon, sillä en tunne ketään jolle voisin puhua...
Niin ja lopuksi pyydän vielä anteeksi noiden kirjoitusvirheiden vuoksi, joita tässä äkillisessä tunteenpurkauksessa esiintyy.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mä haluisin laihtuu mut mul on intohimo tuokaa kohtaan, mä vaan syön ja syön.. itken ja syön.. ja joka AINOA ilta päätän et huomen en syö ja syön silti.. haluaisin tietää miten oksentaminen onnistuu, kun vaikka työnnän sormet kurkkuun tulee vaan pienia paloja ruokaa..:S
noh ainakin myönnät ongelmasi, se on hyvä juttu.itsekin olen ainaisen vaa'an tarkkailun uhri.mutta hämmästyttävää kyllä, on vain uskottava että ihmiset pitävät sinusta sellaisena kuin olet!olitpa sitten lihava tai laiha..mitä järkeä on elämässä jota ei elä täysillä?itsensä kituuttaminen ei ole ratkaisu.pidämn itseäni lihavana, vaikka urheilen päivittäin.onneksi olen löytänyt mihen joka pitää minusta juuri tällaisena.uskon että toiset ihmiset näkevät SINUT aivan eri tavalla kuin sinä.he pitävät sua hyvinvoivana naisena.sitäpaitsi ihmiset pitävät kaikenlaisista ihmisistä, onhan erilaisuus suuri rikkaus maailmassa.esimerkiksi useimmat miehet eivät pidä luurangonlaihoista malleista vaan naisessa pitää olla muutakin kuin luuta ja nahkaa.hoikka nainen on eri juttu kuin anorktikko.kauneus on katsojan silmissä.kaikille on varmasti joku, niin lihaville ja laihoille.
eikä kukaan voi ihastua ulkonäköön pelkästään, eiköhän se ole se persoonallisuus joka ratkaisee!!!!olitpa sitten minkälainen ihminen tahansa..joten nauti elämästä.kun olet tyytyväinen elämääsi, se hehkuu susta ulospäin ja saat monen pään kääntymään ja olet paljon onnellisempikin kun et stressaa!
Tuo oli kauneinta mitä olen kuullut aikoihin! Kiitos:)