minulla on jo pitemmän aikaa tullut aika ajoin sellaisia ehkä sekunnin mittaisia tajunnan hämärtymisiä. Liikkeet ja tekeminen ei katkea sen takia, vaan tosiaan ihan hetken käy semmonen outo tunne että meni hetki ohi.. Ulkopuoliset ei oo huomannu mitään ku se kestää vaan niin vähä aikaa, mutta itselläni on jotenkin pelottava olo aina tommosen tuntemuksen jälkeen. Voiko liittyä epilepsiaan vai onko ihan normaalia?
tajunnan hämärtyminen
epilepsiaako?
22379
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikuttaa tyypilliseltä poissaolokohtaukselta. Mielestäni sinun kannattaisi varata aika paikkakuntasi neurologiselle poliklinikalle tutkimuksiin, tai vaikka ensin yleislääkärille ja hän antaa lähetteen jatkotutkimuksiin. EEG:ssä se sitten selviää onko sinulla epilepsia ja saatko siihen lääkityksen.
Ajattele, poissaolokohtaukset voivat olla vaaraksi jos ajat autoa.
ovat pääsääntöisesti tajuttomuus-kouristus -kohtauksia, mutta lisäksi on noita tajunnan hämärtymisiä. Saattaa olla, että toisen puheesta jää osa kuulematta, kun olen "jossain muualla". Omat hämärtymiseni ovat sen verran pitkiä, että muut huomaavat.
Kehoittaisin sinua käymään neurologilla; eihän se ota jos ei annakaan ;) Hoitamatta jätettynä tilanne voi pahentua. Ja, onhan helpotus saada tietää, mistä on kysymys, ettei asia suotta paina mieltä.