rypäleraskaus,jälkipuinti

minulla todettiin rypäleraskaus alkluvuodesta,sen piti olla ensimmäinen raskauteni.oli kauheaa miten erilailla kaikki lääkärit suhtautuivat.olen pieneltä paikkakunnalta,eikä vastaavaa oltu nähty.

nyt olen pari-kolme kuukautta käynyt verikokeissa ja arvo on jo negatiivinen eli alle viisi.aluksi kävin viikoittain nyt vain 2-3 välein..ja kohta taas varmaan harvenee.
minulle sanottiin että uusi raskaus vasta kun ensimmäisestä nolla-arvosta on vuosi,onko tämä aina näin?
eivät selittäneet sen enempää vaikka kyselin.:( voisiko joku vaihtaa tietoa tästä kanssani?kiitos
4575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hcg arvoni oli toteamishaiheessa todella korkea 336 000

Äänestä
  • Minulla todetiin -05 vuoden lopulla rypäleraskaus. Ensimmäistä odotin. Minulle tehtiin ensin kaksi kaavintaa, kun ensimmäisellä kerralla ei kaikkea saatu pois. Hcg arvot olivat ylimmillään reilusti yli miljoonan ! No, arvo ei lähtenytkään laskuun vaan jouduin sytostaatti hoitoihin, aluksi mietoja lihaksiin pistettäviä ja lopulta jo kunnon tavaraa, syöpälääkkeitä. Puoli vuotta meni hoidoissa ja keväällä -06 arvot olivat jo pysyneet jonkun aikaa nollilla. Siitä alettiin sitten laskea, että milloin saa tulla uudestaan raskaaksi. Aluksi eri lääkäri meinasi että pitää odottaa 2 vuotta, mutta yliopistollisen erikoislääkäri sanoi vuoden.

    Puoli vuotta siitä kun saimme yrittää uutta lasta, tulin raskaaksi, joka meni kuitenkin kesken 7. viikolla. Hyvää siinä kuitenkin oli se, että se oli normaali raskaus.
    Nyt olen uudestaan raskaana ja viikkoja on takana 5 2. Parin viikon päästä on ultra, jossa katsotaan onko kaikki ok. Aika paljon kyllä pelottaa että mitä tässä raskaudessa on vikaa... Ikääkin on jo reilusti 30 joten monia vuosia ei ole enää aikaa yrittää.
    Mutta päivä kerrallaan ja toivotaan parasta.

    Äänestä

  • Gloria kirjoitti:

    Minulla todetiin -05 vuoden lopulla rypäleraskaus. Ensimmäistä odotin. Minulle tehtiin ensin kaksi kaavintaa, kun ensimmäisellä kerralla ei kaikkea saatu pois. Hcg arvot olivat ylimmillään reilusti yli miljoonan ! No, arvo ei lähtenytkään laskuun vaan jouduin sytostaatti hoitoihin, aluksi mietoja lihaksiin pistettäviä ja lopulta jo kunnon tavaraa, syöpälääkkeitä. Puoli vuotta meni hoidoissa ja keväällä -06 arvot olivat jo pysyneet jonkun aikaa nollilla. Siitä alettiin sitten laskea, että milloin saa tulla uudestaan raskaaksi. Aluksi eri lääkäri meinasi että pitää odottaa 2 vuotta, mutta yliopistollisen erikoislääkäri sanoi vuoden.

    Puoli vuotta siitä kun saimme yrittää uutta lasta, tulin raskaaksi, joka meni kuitenkin kesken 7. viikolla. Hyvää siinä kuitenkin oli se, että se oli normaali raskaus.
    Nyt olen uudestaan raskaana ja viikkoja on takana 5 2. Parin viikon päästä on ultra, jossa katsotaan onko kaikki ok. Aika paljon kyllä pelottaa että mitä tässä raskaudessa on vikaa... Ikääkin on jo reilusti 30 joten monia vuosia ei ole enää aikaa yrittää.
    Mutta päivä kerrallaan ja toivotaan parasta.

    Hei,

    En ole eläissäni kuullut koko rypäleraskaudesta ennen kuin nyt kun sitä epäillään omalla kohdallani. Huomenna kaavintaan, nyyh!

    Mikä on rypäleraskaus? Mistä se johtuu? Miksi EI saa tulla raskaaksi tiettyyn aikaan? Kuinka suuri syöpäriski? Pää on täynnä kysymyksiä ja ahdistaa kyllä tosi paljon!!!

    Gloria, Sydämeni pohjasta kaikkea hyvää sinulle raskauteen!

    Äänestä

  • ******* kirjoitti:

    voimia sinulle!

    itsellänikin oli oikea kysymys tulva kun rypäleraskaus tuli julki.

    vieläkin olisi paljon mitä haluaisin tietää,mutta lääkärit suhtautuvat kysymyksiin jotenkin tökerösti,liekkö sitten ei ole niin kokemusta ja tietoa asioista :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jk.......,, kirjoitti:

minulla todettiin rypäleraskaus alkluvuodesta,sen piti olla ensimmäinen raskauteni.oli kauheaa miten erilailla kaikki lääkärit suhtautuivat.olen pieneltä paikkakunnalta,eikä vastaavaa oltu nähty.

nyt olen pari-kolme kuukautta käynyt verikokeissa ja arvo on jo negatiivinen eli alle viisi.aluksi kävin viikoittain nyt vain 2-3 välein..ja kohta taas varmaan harvenee.
minulle sanottiin että uusi raskaus vasta kun ensimmäisestä nolla-arvosta on vuosi,onko tämä aina näin?
eivät selittäneet sen enempää vaikka kyselin.:( voisiko joku vaihtaa tietoa tästä kanssani?kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu