äitiyspakkaus

hei.Tietääkö kukaan milloin tulee uusi äitiyspaketti.
Kelan sivuillehan siitä tulee sit kuvat,mutta milloin se yleensä vaihtuu?


Meille 3lapsi tulossa loka-marraskuussa ja mietin että otanko sitä pakettia vai en.
Tälle kakkoselle en sitä ottanut ja se ehkä vähän harmittaa,mutta kun oli jo kaikki valmiina tältä ensimmäiseltä,joka oli vauvan syntyessä 1,6v Nyt tämä kakkonen tulee olemaan sen ikäinen kun kolmas syntyy.ja vanhin on sit 3v.
Ja silloin oli se kokonaan sininen paketti ja tiedettiin että tyttö tulee,sekin vähän vaikutti.

N
5593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eli uudet äitiyspakkaukset tulevat jakoon kun viimevuotiset on jaettu, arviolta vuoden loppua kohti menee ennen kuin näin tapahtuu.

Eikö olekkin ihanaa että Suomessa on tälläinen etuisuus, ilmaista hyvää tavaraa lapselle. Itse en jaksa edes ajatella sitä että saanko viimevuotisen paketin vai uuden, olen vaan niin tyytyväinen että tällaisen edun saan.

Äänestä
  • mene, vaan uutta aletaan jakamaan suunnilleen samoihin aikoihin kun edellistä, eli luultavasti Toukokuun aikana. Eihän tuo 2007 pakkaus millään riitä yli puoltatoista vuotta jaossa.

    Eli '07 paketti tuli jakoon viime vuoden toukokuussa, ja tämä uusi tulee, kun '07 jaettu loppuun..kelasta sanottu arvioitu aika n. huhti-touko-kesäkuu.

    Uusi '08 pakkaus on nähtävillä Lapsi 2008 messuilla tänä viikonloppuna, joten viikonlopun aikana siitä löytää jo kuvia, kun ihmiset siellä niitä räpsivät.

    Äänestä

  • vuoden loppuun kirjoitti:

    mene, vaan uutta aletaan jakamaan suunnilleen samoihin aikoihin kun edellistä, eli luultavasti Toukokuun aikana. Eihän tuo 2007 pakkaus millään riitä yli puoltatoista vuotta jaossa.

    Eli '07 paketti tuli jakoon viime vuoden toukokuussa, ja tämä uusi tulee, kun '07 jaettu loppuun..kelasta sanottu arvioitu aika n. huhti-touko-kesäkuu.

    Uusi '08 pakkaus on nähtävillä Lapsi 2008 messuilla tänä viikonloppuna, joten viikonlopun aikana siitä löytää jo kuvia, kun ihmiset siellä niitä räpsivät.

    nätti on :)

    Äänestä

  • kuvat löytyvät kelan sivuilta kirjoitti:

    nätti on :)

    koskakohan pakkauksen saa kun la 14.10? onko pari kuukautta aikasemmin vai miten?

    Äänestä

  • la lokakuussa kirjoitti:

    koskakohan pakkauksen saa kun la 14.10? onko pari kuukautta aikasemmin vai miten?

    154 päivää, niin saat neuvolasta äitiysrahahakemukset, jotka sitten lähetetään/viedään Kelaan viimeistään 2kk ennen laskettua aikaa.
    Muistaakseni sain ekasta lapsesta pakkauksen pari viikkoa hakemusten jättämisen jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nasuliini 83 kirjoitti:

hei.Tietääkö kukaan milloin tulee uusi äitiyspaketti.
Kelan sivuillehan siitä tulee sit kuvat,mutta milloin se yleensä vaihtuu?


Meille 3lapsi tulossa loka-marraskuussa ja mietin että otanko sitä pakettia vai en.
Tälle kakkoselle en sitä ottanut ja se ehkä vähän harmittaa,mutta kun oli jo kaikki valmiina tältä ensimmäiseltä,joka oli vauvan syntyessä 1,6v Nyt tämä kakkonen tulee olemaan sen ikäinen kun kolmas syntyy.ja vanhin on sit 3v.
Ja silloin oli se kokonaan sininen paketti ja tiedettiin että tyttö tulee,sekin vähän vaikutti.

N

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu