Tuli tänään esille UUT-tapaamisen yhteydessä (joka meni mukavasti - kiitos osallistujille), että monet yleiset nimitykset ovat alunperin olleet pilkkanimiä. Esim. Kveekarit, Lestadiolaiset, Kommunistit, jne.
Vanhoillislestadiolaiset tarjoilevat katkarapuja kaikille arvostelijoilleen, eli sivuuttavat esitetyn asian ja alkavat käymään läpi sitä kuinka kirjoittaja on katkera. Entisiä Jehovan todistajia puolestaan haukutaan luopioiksi. He nimittelevät tällä nimityksellä leikillisesti itseäänkin ja jotkin jopa haluavat käyttää itsestään termiä "Luopio".
Leikittelen tässä ajatuksella, että mitenkähän vl:t suhtautuisivat, jos ex-vl:t menisivät myös leikkiin mukaan ja hyväksyisivät olevansa vl:ien mielestä katkeria?
Miltä kuulostaisi ex-vl yhteisö Katkerat?
Asiasta tietämättömät tietysti kysyisivät, että miksi olette katkeria? Tämän voisi kuitata että no ei oikeesti, mutta kun kritisoi vanhoillislestadiolaisuutta niin tällä nimellä he haukkuvat. Tai sitten voisi avoimesti kertoa ikäväksi kokemistaan asioista, joista monien kohdalla käy ilmi että on oikeasti syytäkin tuntea katkeruutta.
Entäpä te vl:t? Kykenisittekö sitten keskustelemaan varsinaisesta esitetyistä asioista, henkilökohtaisuuksiin menemisen sijaan, jos me ex-vl:t tunnustaisimme että ok. teille olemme katkeria, jatkettaisiinko itse aiheesta?
Vanhoillislestadiolaiset tarjoilevat katkarapuja kaikille arvostelijoilleen, eli sivuuttavat esitetyn asian ja alkavat käymään läpi sitä kuinka kirjoittaja on katkera. Entisiä Jehovan todistajia puolestaan haukutaan luopioiksi. He nimittelevät tällä nimityksellä leikillisesti itseäänkin ja jotkin jopa haluavat käyttää itsestään termiä "Luopio".
Leikittelen tässä ajatuksella, että mitenkähän vl:t suhtautuisivat, jos ex-vl:t menisivät myös leikkiin mukaan ja hyväksyisivät olevansa vl:ien mielestä katkeria?
Miltä kuulostaisi ex-vl yhteisö Katkerat?
Asiasta tietämättömät tietysti kysyisivät, että miksi olette katkeria? Tämän voisi kuitata että no ei oikeesti, mutta kun kritisoi vanhoillislestadiolaisuutta niin tällä nimellä he haukkuvat. Tai sitten voisi avoimesti kertoa ikäväksi kokemistaan asioista, joista monien kohdalla käy ilmi että on oikeasti syytäkin tuntea katkeruutta.
Entäpä te vl:t? Kykenisittekö sitten keskustelemaan varsinaisesta esitetyistä asioista, henkilökohtaisuuksiin menemisen sijaan, jos me ex-vl:t tunnustaisimme että ok. teille olemme katkeria, jatkettaisiinko itse aiheesta?
Vastaukset 75
Vanhimmat
ainakin näistä jutuista päätellen. Varmaan erottaminen uskonyhteisöstä on sen aiheuttanut. Mutta. Jos on ollut erilainen käsitys uskosta ja siihen liittyvistä asioista, miksi olisitte halunneet jäädä liikkeeseen? Eihän SDP:n arvot omaava ihminen halua KEPUN tai kokoomuksen jäseneksi. Jos SDP:ssä oleva huomaa kesken kaiken ajattelevansa asioita kuin KEPUlainen, hän todennäköisesti vaihtaa puoluetta, sinne missä on samalla tavalla ajattelevia. Tuskin tämä ihminen alkaa yrittää muuttaa SDP:tä KEPUlaiseksi, ettei itse tarvitsis leiriä vaihtaa. Eikä se ole muitten vl:ien vika, jos jonkun uskonkäsitys muuttuu, vai onko?
On se kuitenkin helpompi vaihtaa puoluetta kuin perhettä ja sukua, kyllähän tähän uskontoon enimmäkseen synnytään, vai?
voi vaihtaa? Jos tuntee ajattelevansa eri lailla kuin vl:t, kai sitä ilomielin lähtee siitä porukasta pois. Ja jos perhe sen takia hylkää, että ei usko kuin ennen, ei sellainen ole mikään perhe. Tuollaisessa perheessä on jokin muu asia kuin uskonasia pahasti rempallaan.
Vertauksesi on sikäli vähän ontuva, että puoluekanta yleensä on sellainen asia todellakin jonka oman pohdinnan tuloksena voi päättää. Ei siihen synnytä.
Ei vl-liikkessä oleminen useinkaan ole minkäänlainen pohdinnan tulos vaan veikkaan että lähes 100% syntyy siihen ja jos valitset toisin niin yhteisö kyllä laittaa sut tuntemaan itsesi lauman petturiksi. Voi olla tietysti että puolueissakin esiintyy tällaista...tiedä sitten...
Ideaalitilanteessahan se näin menee. Odotan kuitenkin vielä että kuulisin tarinan siitä että tyyppi on irrottautunut vl-liikkeestä ja ilolla häntä kutsuttaisiin mukaan keskusteluihin ja kukaan ei tuntisi pienintäkään halua ulossulkea tai painostaa takaisin ihmistä joka on valinnut toisin...
tulos vaan siellä oleminen on. Sieltä pääsee kyllä pois, jos arvot ja uskonkäsitykset muuttuu. Se kuinka kivuliasta irrottautuminen sitten on, tuntuu olevan tämän palstan punainen lanka. Ja lopuksi, kyllä puolueeseenkin voi syntyä, yleensä poliittiset aatteet kulkevat suvussa.
Puoluepoliittinen valinta ei merkitse minkään tai kenenkään vallan ulottumista yli oman kuoleman rajan. Vanhoillislestadiolaisilla sen sijaan on sellainen valta. Tämä erotuksena poliittisin ääriliikkeisiin. Stalin teloitti, mutta se jäi siihen. Vl-liike kun erottaa, olet kuin kuollut suvullesi ja perheellesi. Sen jälkeen kuolet vielä toisen kerran, sen normaalin kuoleman, Ja kuolet ilman toivoa ksoka joudut helvettiin.
Tähän manipuloimalla saamaansa valtaan perustuu vl-liikkeen voima. Pelkoon.
Näillä sanoin minua kotona pyydettiin vaikenemaan kun kyselin hoitokokousajasta.
Eläkää tabujen, salaamisen ja valehtelun yhteisössänne ihan "vapaasti"...
juuri.Miksi yritää muita muuttaa....???
Haluaisin kuulla lisää siitä UUT-tapaamisesta.
Ohitit sen mielestäni liian pikaisesti.
Varmasti siellä oli esillä monen monta muutakin tärkeää asiaa?
Vertauksesi - "katkerat" oli tavallaan oikeaan osuva, koska nänhän aina on ollut jo ainakin Lutherin ajoista saakka. Meistä, ns. protestanttisista tuli siis - kansan suussa - luterilaisia.
Samoin kävi silloin, kun Laestadius aloitti herätystyön lapin kansan keskuudessa.
heitä alettiin nimittää "lestadiolaisiksi".
Tuorein esimerkki, joka seurasi ns. "hoitokokousten" kylkiäisenä oli tapaus: "sillanpääläiset", eli, he jotka jäivät uskomaan Herramme Jeesuksen armoon, entisellä tavalla, leimattiin "sillanpääläisiksi".
On siis aina leimattu, lestadiolaisuudesta eronneet, jonkin - muka "johtohenkilön´" mukaan.
Näin kävi amerikassakin, jossa he, jotka eivät perustaneet uutta seurakuntaa, saivat nimen "töröläläiset".
Toivottavasti ei koskaan keksitä nimitystä; "admatalaiset"! (HUOMAA, tämä on tietysti vain leikkimielinen hypoteesi.)
Eikös muuten jo Jeesuksen aikanakin annettu Hänen opetuslapsilleen nimityksiä? kuten "nasaretilaiset", vai olenko oikeassa?
Siis - admata, odotamme, että kerrot lisää sieltä UUT- tapahtumasta. Kerro myös "pölijälle" kirjoittajalle, mitä UUT tarkoittaa.
Ystävällisin terveisin - vanaha vaari.
Uskontojen Uhrien Tuki ry on sitoutumaton yhdistys, jonka tarkoitus on tukea uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneita ja tarjota osaltaan "kuluttajansuojaa uskonnoille" sekä ennaltaehkäisyä ongelmille käsittelemällä julkisesti asioita, jotka ovat aiheuttaneet ahdistusta uskonnollisten yhteisöjen jäsenille. Lisää UUT:n virallisilta kotisivuilta:
http://www.uut.fi/
UUT järjestää vertaistukitapaamisia, joiden aihe vaihtelee. Tapaamisissa on yleensä jokin teema, josta on alustus ja sen jälkeen vapaata keskustelua, missä jokainen osallistuja voi kertoa itsestään, omista taustoistaan ja kohtaamistaan vaikeuksista uskonnollisissa yhteisöissä, jne. Tämä on tietysti vain mahdollisuus ja paikalla voi olla pelkkänä kuuntelijanakin.
Eilisen tapaamisen osalta oli ilmoittamisessa tullut työtapaturma, eikä ilmoitus ollut ehtinyt esim. Helsingin Sanomien 'minne mennä'-osioon. Paikalla oli pienehkö, mutta aktiivinen osallistujajoukko. UUT:n edutajalla oli kokemuksia Mormooneista, joku oli taustaltaan vapaa-ajattelija ja tietysti, illan teeman mukaisesti, eniten kuultiin kokemuksia vanhoillislestadiolaisuudesta.
Oma valmistautumiseni rajoittui eilen kahvitunnilla nopeasti kasaamaani kolmeen piirtoheitinkalvoon. Kävin läpi vanhoillislestadiolaisuuden historiaa ja ilmaisin näkemykseni kuinka Historian tuntemus auttaa osaltaan irtaantumaan vanhoillislestadiolaisuudesta. Tällä viittasin etupäässä siihen historialliseen tosiasiaan, ettei Lapin Maria saarnannut Laestadiukselle syntejä anteeksi, vaan syntien anteeksijulistamisen keksi vasta Raattamaa vuosia sen jälkeen kun Laestadius tapasi Lapin Marian.
Kävin pikaisesti läpi myös eri lestadiolaisia liikkeitä. Niitähän on ainakin ollut kaikkiaan 18 kpl, joista merkittäviä vain 4, eli Vanhoillislestadiolaiset, Esikoislestadiolaiset, Rauhan Sanan lestadiolaiset (pikku-esikoiset) ja Uusheräyksen lestadiolaiset.
Lopuksi käsittelin kahdeksaa UUT:n määrittelemistä kuudestatoista vaarallisen uskonlahkon merkeistä ja peilasin niitä vanhoillislestadiolaisuuteen. Tämä info löytyy myös ylläpitämiltäni sivuilta:
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/sekalaista/suljettu_liike.html
Yleisö oli aktiivista ja vastasin mahdollisimman rehellisesti sen mukaan mitä satun tietämään. Keskusteluissa tuli yleisön joukosta esille kokemuksia, että ex-jäsenen osa on edelleen rankkaa muun suvun ollessa vanhoillislestadiolaisia. Itse kun arvelin tämän seikan helpottuneen 70- ja 80-lukujen jälkeen.
Todennäköisesti vastaava tilaisuus järjestetään toistekin paremmalla etukäteistiedottamisella.
>> Toivottavasti ei koskaan keksitä nimitystä; "admatalaiset"! (HUOMAA, tämä on tietysti vain leikkimielinen hypoteesi.)
Jo kahdeksan vuotta on historiallisena pitämäsi/mainitsemasi "tosiasia" tieteellisten tutkimusten perusteella todistettu vääräksi. Ehkä jonkun tarkoitusperiä tuollainen epätieteellinen väite (että Raattamaa olisi tuon keksinyt)1920-30 luvulta vielä kantaa omaa ehdottomuutta eteenpäin...
>> Jo kahdeksan vuotta on historiallisena pitämäsi/mainitsemasi "tosiasia" tieteellisten tutkimusten perusteella todistettu vääräksi. Yksimielisiä ollaan, että se oli ennen kaikkea Juhani Raattamaan sielunhoidollinen ratkaisu, jonka hyväksymisessä Laestadius ensin empi, mutta joka sitten erityisesti Lutherin Kirkkopostillan nojalla rohjettiin ottaa laajempaan käyttöön. Mutta siitä, missä ja milloin tämä tapahtui, on kaksi traditiota kilpaillut. Varhaisemman käsityksen mukaan se tapahtui 1848 Lainion lähetyskoulussa, siis pian heräysten alettua. Martti E. Miettisen tutkimustulos taas on 1853 Jellivaaran Markitassa. Aivan suoria todisteita ei ole kummankaan puolesta, mutta Miettisen tukena on paljon epäsuoria todisteita. Kun otetaan huomioon Laestadiuksen ja Raattamaan kirjoitukset, Laestadiuksen saarnojen antama viesti, yleiset historialliset tosiasiat sekä laaja koottu muistitieto, tuntuu siltä, että langat johtavat Markittaan. Tätä kuvaa ei voi mikään yksittäinen tieto horjuttaa. Varhaisemman ajoituksen perusteeksi on Olaus Brännström ja hänen perässään Seppo Lohi esittänyt erästä 1849 pidettyä saarnaa, jossa näyttää olevan selvä synninpäästön sanamuoto. Todellisuudessa se ei ole Laestadiuksen, vaan jäljentäjän omaa tekstiä, jonka hän lisännyt saarnan perään. Synninpäästön käyttöönotolla on oma kehityshistoriansa. Se ei tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta eikä sitä toisaalta koettu silloin niin mullistavana kuin on usein ajateltu."
http://www.teolinst.fi/luennot/files/sl000216.html
Tuossa ovat viitteet tieteellisiin tutkimuksiin, jotka vahvistavat väitteeni. Missä ovat omasi?
Tuntuupa tosi tutulta nimittelyltä tuo "katkera".
Kyllä minusta tuntui tosi pahalta, surulliselta ja katkeraltakin se, että koko siihenastinen talostelu Rauhanyhdistyksellä loppui hoitokokousten myötä. Miksi valtaosa väestä, myös (siihenastisista) ystävistä ja sukulaisistakin meni tuohon tuomitsevaan harhaoppiin mukaan?
Katkeraksi leimattu henkilö tuntui menettäneen merkityksensä jopa ihmisenä. Hän leimautui olennoksi, josta ei tarvinnut välittää, katkera kun oli...
>>Miltä kuulostaisi ex-vl yhteisö Katkerat?
>>Lyhyesti kommenttia. Tuntuupa tosi tutulta nimittelyltä tuo "katkera".
Luen kaikki viestisi, jotka vastaavat siihen henkeen, jossa itsekin elän.
Olemme kuin "kaksoissielut", koska olemme kokeneet SRK:n julmuudet ja vääryydet, sekä Jumalan Pyhän Sanan vääristämiset.
Emme ole, et Sinä, kuin minäkään, lakannut luottamasta Herramme Jeesuksen Kristuksen ikuiseen lupaukseen siitä, että saamme uskoa vain ARMOSTA.
Hyvää jatkoa sinulle *sirkka, ja Taivaan Isä antakoon Sinulle voimaa uskoa jatkossakin.
Terv: Vanha tuttu.
Koen täsmälleen samoin. Sirkka on kirjoittnaut tälle palstalle silloin tällöin. Hänen riveistään säteilee jokin hyvin kaunis ja puhutteleva "vanha usko", se jota rauhanyhdistyksellä oli joskus 40-50-luvulla, luulen. Lämmintä ja kaunista muita kohtaan, armosta uskomista, ei muuta. Kiitän minäkin sinua, Sirkka ja toivotan kaikkea hyvää elämääsi ja läheisillesi.
Olet Sirkka oikeassa, tuosta sanasta katkera, siitä minä ainakin helposti katkeroidun.
Muistan se ajan, -50 luvulla, kun SRK oli vielä, kuten sanoit Jeesuksen hoivissa, nythän se on Jumalan ja työvaliokunnan, sekä antikristuksen.
Silloin ei edes käytty juuri sanaa lestadioliset, vaan mentiin uskovien seuroihin, nyt he eivät ole enään edes uskovia, vaan riittää kun on uskomassa. Seuroihin mentiin laidasta laitaan ja Jeesus kirkastui siellä, sillä paikalla oli Pyhä Henki, ja se sai aikaan karismaattista liikehdintää, ja ylistystä. Sittemmin saarnamiehet alkoivat Heikki Saaren opin mukaan hiljentämään nämä ”mummut”. Muistan kun ylistäviä huivipäitä ajettiin puhalle, siellä se saatanakin on.
Isäni isä oli VL ja Hänen kanssaan kuljin seuroissa, enkä minä ollut mikään VL, vaan uskossa.
Puoluepolitiikkakin tuli yhtä aikaa liikkeeseen mukaan, antikristsuen kanssa. Pappani oli kommunisti, eikä se ketään kiinnostanut, vain pelstauminen ja Jumalan Sana. Hänkin joutui sitten tuomittavaksi poliittisten perusteiden vuoksi. Nyt ei voida kuvitellakkaan, että joku kommunisti olisi siellä, hän savustettaisiin välittömästu ulos.
Mutta kakeruutta, sitä on varmstikkin oikutetutsi Ex VL piirissä, hehän ovat oivaltaneet, missä valheessa SRK elää. Olisi luonnotonta, jos asia ei vaivaisi. Valheet, ja Jumlan Sanan raiskus on niin selvää, ja mikä pahinta SRK;n jutut vievät vääjäämättä helvettiin, he ovat katekeria siitä, kuten minäkin, miten tuo ylipäätään on edes laillista??? Valehtelu niistä on suurinta.
Sirkka on samaa mieltä, kun allekirjoittanutkin, antikristus on selkeästi tullut Jeesusen tilalle hoitokoukousissa, ja Pyhä Henki on kokonaan pois.
Siitä on hyviä esimerkkejä, yksi niistä on lähetyystyö. Se on SRK;ssa nolla ( 0 ), tottakai, koska ei ole Hnekeä, joka lähettää, mutta muistko Sirkka, kuinka ihana oli ennen, kylläkin piippua polttavat, Paavo, jonka muistan, kiersi talosta taloon, ja julisti evankeliumia. Mutta missä nyt, makuuhuoneen sängyssä ja miehen siittimessä.
Katkeruus on suurinta aikaansa seuraavalla lestadiolaisella. Hän alkaa tajuta missä antikristus jamnassa ollaan, ja paras puolustu on hyökkäy, joten SRK siirtää vastuun kuulialle? Kuten normaalistikkin.
””Katkeraksi leimattu henkilö tuntui menettäneen merkityksensä jopa ihmisenä. Hän leimautui olennoksi, josta ei tarvinnut välittää, katkera kun oli..”” ;mutta mieti, kuka tämän tekee, sen tekee nykyajan VL.
””>>Miltä kuulostaisi ex-vl yhteisö Katkerat?
sydämellisestä viestistä ja toivotuksistasi!
Vanha siioninlaulu 286:2
"On kallein lahja päällä maitten Omana olla Jeesuksen, Saa kerran parvess´ autuaitten Yhtyä voitonvirtehen."
Voimia, rohkeutta ja Jumalan siunausta toivottaen sirkka
Hyvä avaus. Otat luovasti uuden näkökulman tuohon leimaavaan haukkaumasanaan.
Itseäni loukkaa tunteideni ja kokemusteni sumeilematon sivuuttaminen ja mitätöinti, tuolla sanallahan se käy käden käänteeessä. Kun vl-puhekumppani saa leimata toisen "katkeraksi", hänen ei tarvitse sen jälkeen enää olla lähimmäinen toiselle, ei kuunnella toista, ei ottaa vakavasti mitään mitä hän sanoo tai kertoo. Silloin lakkaan olemasta vakavastiotettava ihminen hänen rinnallaan.
Olen kokenut syvää surua siitä että perheeni on sulkenut minut ulos perheen kanssakäymisestä. Se on surua ja murhetta siitä että minulla ei ole sukua ja perhettä samalla tavoin kuin useimmilla ei-vl-taustaisilla ystävillä ja työkavereilla on. Minulla ei ole, vaikka olen suuresta perheestä ja sukua on laaja.
Se mitä tunnen on surua ja pettymystä läheisiin. Onko se katkeruutta? En tiedä mitä sillä sanalla tarkoitetaan.
Jos on joutunut epäoikeudenmukaisen kohtelun kohteeksi syyttä suotta, eikö katkeruus ole luonnollinen ensi vaiheen reaktio?
Sivuuttamalla toisen surun ja menetyksen te vl:t kylmästi mitätöitte meidät. Toisen mitätöimisessa olette kehittyneet taitaviksi.
Täällä toinen, ymmärrän täysin mistä puhut.
Luulen että meitä lienee monia muitakin.
eroja. Oma sukuni ei ole koskaan syrjinyt minua sen takia, etten ole uskovainen enää. Pikemminkin päinvastoin, koen olevani erittäin rakastettu. Nämä suvun hylkäämiset ovat erittäin kypsymättömien ihmisten aikaansaanoksia. Todella surullista, että uskovaiset ihmiset alentuvat moiseen käytökseen.
Kiitos admata hyvästä aloituksestasi.
Terv. "Jumalan pyhä armo".
Nyt kun minulla on lapsia ja äitini haluaisi olla heidän kanssaan tekemisissä, hän on ehdottanut ylläolevalla lauseella lopettamaan keskustelun lapsuuteni ja nuoruuteni traumoista. Koskaan niistä ei ole saanut keskustella, eikä niitä edes mainita.
Itse olen luonteeltani sellainen, etten osaa unohtaa ja alkaa käyttäytymään "tavallisesti" jos on toisen kanssa selvittämättömiä asioita. SRK on ilmeisesti käskenyt alamaisiaan vaikenemaan noista surullisista ajoista ja jatkamaan uskomista tunkion päältä. Todella surullista, sillä asioiden selvittäminen on ainoa keino selvitä traumoista. Ikävien asioiden peittely, salaaminen, valehtelu ja kiistäminen ei kanna hyvää hedelmää.
sellaiset kokemukset, että nyt vuosikymmenten jälkeen vl-sukuni on pikku hiljaa ruvennut kyselemään meidänkin kuulumisia. Luulen, että heidänkin silmät ovat vähän avautuneet, puheet ovat olleet siihen suuntaan. Ei enää srk:n hylkäämiskäsky uppoakaan kuin häkä päähän. Ja sitä ovat ihmetelleet ihan meillekin, että kun nämä säännöt eivät koske kaikkia, mutta saipahan srk tuhottua ainakin meidän suvun opeillaan. Siinä varsinainen uskonyhteisö!
Älä luovuta kun kerran tarvitset asioiden selvittelyä. Siskoni oli tuossa tilanteessa myös, yritti avata keskustelua kipeistä lapsuudenmuistoista mutta äidille ne asiat olivat myös niin kipeitä että hän ei kyennyt niitä käsittelemään. Osittan hän ei käsittänyt että oli tehnyt väärin, ei ymmärtänyt miten lapsi asiat koki. Viimein siskoni kirjoitti tuntonsa kirjeeksi jonka lähetti äidilleni. Siitä pato alkoi murtua, aluksi kirjeitse ja myöhemmin saivat kohdata kasvokkain. Rehellisyys ja halu korjata asiota löytyi molemmin puolin, anteeksi pyydettiin ja annettiin, rakkaus palasi heidän välilleen. Nyt kun äitimme on kuollut hän on onnellinen siitä että kaikki oli puhuttu, mitään ei jäänyt kesken. Niin, äiti oli vl, sisko ei, mutta viimeisinä vuosina heidän suhteensa oli todella hyvä ja rakastava.
...hän on onnellinen... Siis tietysti tarkoitin siskoani.
ja tuomittavana sellaista, mikä oli meille lapsille erittäin tuskallista ja traumaattista. siksi anteeksi antaminen on vaikeata kun toinen ei kadu tekemisiään eikä halua niitä selittää.
on paljon vain sovittavia, anteeksiannettavia ja unohdettavia asioita. Emme muute jaksa ellää. Sodissakin tapahtuu paljon vääryyksiä, ne on vain jätettävä.
ja keskustelua? Miksi haluat että kaikki vaan yksinkertaisesti salataan, vaietaan, valehdellan ja unohdetaan? Miksi Jumalan valo ei valaise sinua?
Jolla on selvittämättömiä asioita, hänen pitää ne selvittää.
Eikö srk ole kieltänyt tämän palstan, mutta oletko sinä nyt tottelematon ja tulet tänne kielloista huolimatta.
Onko SRK:n hoitokokousjulmuus kokonaan selvitetty?
pilkkaamaan saatanalle heitettyjä.
täällä keskustelua. On vain yleisesti todettu, että tämä ei oo mikään uskoa ruokkiva. Minun kommenteillani ei tosiaankaan oo mitään hyödyllistä arvoa täällä. Joskus kuvittelee, että jos ne johonkin vähän kolahtaisi. Mutta kyllä ne varmaan kankkulan kaivoon kolahtaa.
tälle palstalle nämä luulotautiset?????
Sitä katkera sanaa ne jankkaa, ite ovat varmaan eniten, ja mitä se lestoille kuuluu jos joku on vaikka katkera?
Tavallaan käännetään terä haukkujaa kohtaan.
Neuvoohan Jumalan Sana meitä rakastamaan jopa vihollisiamme.
Siksi uskoisin, että admatakin haluaa vain sitä, että saataisiin kaikki eksytetyt sielut koottua - Jeesuksen laupiaaseen helmaan.
Vanaha vaari.
Kun hoitomies kiduttaa sinua seurakunnan edessä, niin anna hänelle lisää aihetta ja ota vastaan kaikkien aikojennöyryytys! Näin Jeesuskin olisi tehnyt.
Admikselta:
>>>Vanhoillislestadiolaiset tarjoilevat katkarapuja kaikille arvostelijoilleen, eli sivuuttavat esitetyn asian ja alkavat käymään läpi sitä kuinka kirjoittaja on katkera.>>>
Tätä asiaa en ole koskaan ymmärtänyt. Tää on niin totta. Kukakohan tuon hyvän selityksen on keksinyt ja mistä se juontaa juurensa? Liittyykö se johki karvasjuureen ja onko sillä raamatullisia perusteita?
Mutta tuo sana 'katkera' selittää aina kaiken. Kerran juttelin yhen vanhemman immeisen kanssa yhteisestä tuttavastamme, joka oli mielestään kokenut suurta vääryyttää joittenki meikäläisten toimesta. Tuo immeinen kerto mulle yhen srk:n miehen sanoneen hälle et tuo yhteinen kaltoinkohdeltu ystävämme ei MILLÄÄN VOINUT OLLA OIKEIN USKOMASSA KOSKA HÄN OLI NIIN KATKERA!
Eli jos vaikka kokisit mitä tahansa vääryyttä, sä et saa siitä valittaa, koska sut lempataan katkeraksi ja se tarkottaa, ettet oo enää uskovainen.
*Auto ajjaa rymistellee tahalteen päältäsi ja sie vaan vilkuttelet iloisesti auton ajajalle ja huudat viel perään et 'kiitos, rakkaudellahan sie vaan'*
Aina, ihan aina pitää kokea et muitten vl:ien toimesta tapahtuvat 'hoito' on erehtymätöntä ja täysin oikeata, muutoin olet jo ulkopuolinen.
Tiedän kaksi tapausta, jossa hoitaja on itte paljastunut kaksoiselämää viettäneeksi järjestämiensä hoitojen aikana. Eipäs ku ainaski kolme tiijän. Ja vaik jälkeenpäin asiasta on tullut varmuus ja on tajuttu et semmosta ihmistä lähti niinkin moni tukemaan ja jopa vuosiksi, asioita ei oo hoidettavan kannalta selvitetty myöhemmin. Ei tietenkään; silloinhan joutuisi kaikki juttuun osallistuneet myöntämään et tulivat ittekki harhautetuksi. Ja niiski tapauksis, joita mie tiijän, näitten hoitajien jäljiltä löytyy pitkältä ajalta semmosta jälkee et HUHHUH!
katkeruus ei kuulu Hengen hedelmiin. Kyllä katkeruus paistaa keskusteltaessa läpi puheenvuoroista. Silloin pitäis mielestäni keskustella asiat halki ja saada selville, mistä se johtuu. Vaikeastakin asiasta on voitava keskustella , niin että jokainen voi korjata oman kohtansa.
valmiit kääntämään nyt SRK:lle toisen posken jos se tulee teitä uudelleen kiduttamaan? Oletko varma, että usko riittäisi uuteen nöyryytykseen?
ketään kiduta ja hoida. Jumalan sanaan meidän on itseämme jokkaisen peilattava. Teemmekö me Jumalan tahdon !?
ihan tahallasi, kun kiistät koko hoitokokousrumban ja ihmisten henkisen kiduttamisen?
kuullu ennenko tällä palstalla.
puhdistamiseen? Oletko taas valmis seurakunnan eteen syytettäväksi olemattomista vääristä hengistä kun SRK lopettaa "rauhan aikansa" ja lähtee taas taistelemaan seurakuntaansa vastaan?
kipeistä asioista, ettei SRK:n maine menisi lopullisesti.
sitä, että hän ilmiantoi omat lapsesna hoitomiesten raadeltaviksi ja itsekin kävi pakotettuna tekemässä parannusta kososlaisesta hengestä vaikkei asiasta mitään ymmärtänytkään.
Osa ihmisistä vaan nauttii tuollaisesta, ei sille mitään voi..
Katkeruus kuuluu ihmisen tunteisiin ja se tulee esiin kun kokee, että on kohdeltu väärin.
Tunne on aivan oikea ja kun tuntee katkeruutta, niin tunnetta ei kannata mitätöidä (en ole katkera -lausunnoilla), vaan myöntää reilusti, että nyt olen katkera siitä ja siitä syystä.
Ennen kaikkea kannattaa miettiä miksi on katkera, miksi tunnen näin, kuka minua on kohdellut väärin ja miksi.
Kun katkeruuden uskaltaa tunnustaa ja alkaa etsimään sille syitä, niin on jo pitkällä oman itsensä etsimisessä/tuntemisessa.
Hoitokokouksissahan joutui hoitoihin katkerastakin hengestä, katkeruutta ei saanut tuntea, vaikka olisi ollut kuinka väärin kohdeltu. Se on psykologisesti aivan väärin, ihminen ei saa tuntea ihmisyyteen kuuluvia tunteita.
"Joo, mä oon kyllä aika katkera, mutta jatkettaisiinko silti keskustelua?"
Tämähän olisi monelle vanhoillislestadiolaisellekin vastaansanomaton kommentti: Jatketaan tokkiisa!
Täyttyypä kokeilla.
Kun vl leimaa minut katkeraksi, lähden itse pois. En jatka keskustelua, jolta tuolla kommentilla on viety pohja pois - minun mielestäni. Koen sen tyrmäyksenä.
ihmisellä ole oikeutta omiin tunteisiin eikä ajatusmailmaan. Jos siihen asti tunteita ajatuksia ja tekemisisä on kontrolloitu yhteisöstä päin niin eron herkelläkään ihmisellä ei ole oikeutta omiin tunteisiin.
Vaan tuo yhteisö pitää niistä kiinni silloinkin kun ihminen ei anna siihen enää oikeutta. Ja kun ihminen ei anna enää oikeutta hallita tunteitaan ja ajatuksiaan hän on katkera. Lähtijällä ei ole oikeutta olla mitään muuta kuin katkera.
Jos ihminen on helpottunut ja onnellinen. Hän ei voi olla sitä oikeasti. Koska kukaan ei aidosti halua lähteä tuosta yhteisöstä. Ei saa kokea sitä ahdistavaksi.
Eli kyllä se mitkä ovat oikeutettuja tunteita pyritään edelleen määrittämään yhteisöstä päin. Ja se joka ei anna siihen lupaa on katkera.
Mitäs me katkerat?
Minusta tuntuu että aika harva on aidosti katkera? Ja nekin jotka aidosti tuntevat katkeruutta ovat oikeutettuja tunteeseensa. Heitäkään ei voi kyllä katkeriksi sanoa.
Ainoa asia josta poden "katkeruutta" josko tuota voi käytää niin on se että olenpa tuon yhteisön sisä tai ulkopuolella minulla ei ole oikeutta omiin tunteisiini eikä ajatuksiini. Eli olen en niinkään katkera vaan ennemminkin loukaantunut siitä että yhteisö katsoo oikeudekseen määrätä mitä minun pitää tuntea tai ajatella.
Yhteisö ottaa oikeuksia joita sillä ei ole. Ja pyrkii käytämään näitä oikeusiaan tavalla tai toisella minua vastaan. Olenpa sitten sisällä tai ulkona.
Yhteisöllä on oikeus olla mitä mieltä se haluaa. Sitä en voi kieltää. Mutta sen kiellän että valtaa johon sillä ei ole oikeutta se ei voi myöskään käytää. Tunteeni ja ajatukseni ovat minun omiani.
Jos ja kun minut siis leimataan katkeraksi ainoa tunne jota se herättää on lähinnä sääliä. Ja kuten sanoin joskus sääli on sairautta. Märehditään toisen osaa tekemättä mitään hänen hyväkseen.
Tiedän kuitenkin sen että tässä kohdassa itsekyys ja itsestä kiinni pitäminen on ainoa tie olla katkeroitumatta.
Eli säälin tunnen, myötä häpeää ihmisten puolesta aikomatta kuitenkaan tikkua ristiin laitaa sen etteen että mikään noiden ihmisten osalta muuttuisi.
Olenko siis itsekäs ja katkera kun en lähde myymään itseäni helle jotka minua niin "rakastavat". Minä en voi myydä itseäni enkä vaihtaa sieluani tuohon ehdolliseen rakkauteen.
Ihminen voi vain kylävää. Ja vaikka kuinka tuntuisi pahalta lopusta vastaa yksin Jumala.
Tehdään vastaisku ja ruvetaan kutsumaan 'pelkureiksi' niitä, jotka nimittelevät toisia 'katkeriksi'.
'Pelkuri' on sellainen, joka ei uskalla kohdata itse asiaa, vaan käy hätäpäissään kiinni toisen henkilöön.
Kyllähän se vaan niin on, että hoitokokouksissa istutettiin jokaiseen vl:ään niin valtava pelko SRK:ta ja hoitomiehiä kohtaan, että edes 30 vuoden aikana se ei ole poistunut kuin vain osittain.
Olen samaa mieltä, että täydellä syyllä heitä, jotka eivät uskalla kohdata vl-liikkeen lähimenneisyyttä silmästä silmään, voidaan pitää pelkureina.
Jos vl-puhujalta kysyy jotakin Raamatun vastaisista vl-harhaopeista, niin vakiovastaus on: "Älä liikoja mieti. Usko vaan syntisi anteeksi."
Jos palstalla kritisoi Raamatun vastaisia vl-harhaoppeja, niin kritisoija on "katkera ihminen".
Näinhän se vl-teologia jyrää eteenpäin Raamatun vastaisten valheoppien ja rankan aivopesun kera.
niin kunnon vl toteaa "sinä olet katkera" ja poistuu keskustelusta takavasemmalle.
joilla on kosketuspintaa v-lestadiolaisuuteen vain koulun, naapuruston yms. kautta. Olisivatko sellaiset kateellisia, ymmärtämättömiä, vai mikä nimitys sellaiselle ryhmälle sopisi? Täällä kirjoittelevat muukin kuin entiset joko vapaaehtosesti eronneet tai liikkeestä erotetut vl:t.
Pistäkääpä vl:t aivoriihi pystyyn, niin saadaan tämmöisellekin kriittiselle ryhmälle oma nimitys.
Ai, vielä yksi ryhmä, jotka käyvät vl-kriittisten kimppuun, mutta kiistävät olevansa vl:ia. En tiedä, onko heitä ryhmäksi asti, mutta tämmöiseen vl-puolustuskommentointiin palstalla törmää. Olisiko tämä ryhmä empaattisia puolestapuhujia ja samalla kriitikoiden suuntukkijoita samalla tavalla kuin vl:t itse. Tiukan paikan tullen tässäkin ryhmässä on pelkureita.
admata! Onnittelen, kun olet jo myöntänyt itsellesikin olevasi katkera. Tästä on hyvä jatkaa ja pohtia katkeruuteen johtaneita syitä.
>> Onnittelen, kun olet jo myöntänyt itsellesikin olevasi katkera. > Tästä on hyvä jatkaa ja pohtia katkeruuteen johtaneita syitä.
Rakentava keskustelu ja kritiikki on aina paikallaan. :D
katkeruus.Sitä ette valitettavasti itse huomaa.
Kritiikki katkeruutta? ;) Since when?
Kritiikki synonyymi katkeruudelle, mielenkiintoinen lopputulema ja logiikka joillakin :=)
kuule, se on mun oma tunne, etkä sinä sitä voi pois ottaa.
Minulla on oikeus tuntea katkeruutta, aivan vapaasti ja niin paljon kuin minä itse haluan.
OLEN KATKERA SIITÄ, ETTÄ ALISTUIN HOITOKOKOUS-OPPIIN JA MENETIN SEN TAKIA PALJON ELÄMÄSTÄ :-(
"Asia on siksi ongelmallinen, että en tunne katkeruuden tunnetta, samoin kuin moni muukaan SRK:ta kritisoiva ex-vl. En kuitenkaan voi vaikuttaa siihen, että kaikenlaisen kritiikin esittäminen laukaisee yleisesti monissa vl:issä defenssimekanismin, jossa projisoidaan viestin esittäjä "katkeraksi". Tällähän ohitetaan esitetty asia ja pyritään siirtämään keskustelu asian esittäjään. Se on virheellistä argumentointia, mutta minkäs teet kun vl:t eivät moisesta halua tai kykene useinkaan luopumaan. Keskustelussa ollaan umpikujassa kun asian tai varsinaisen aiheen käsittely ei etene."
Olisiko tuohon ainakin osasyynä vl-liikkessä kymmenien vuosien ajan jatkunut keskustelemattomuus, joka on johtunut SRK:n taholta annetusta suoranaisesta keskustelukiellosta?
Yleisesti on tiedossa, että uskonasioista ei ole saanut keskustella muuten kuin kasvotusten vl-puhujan kanssa. Yleisesti on myös tiedossa, etteivät nämä keskustelutilanteet ole olleet vuorovaikutteisia.
Samoin vl-liikkeessä on kymmenien vuosien ajan kielletty keskusteleminen opillisista sekä vl-liikettä koskevista tai sivuavista asioista. Keskustelu ulkopuolisten kanssa on saarnattu erityisen raskaaksi synniksi.
Johtopäätös:
Useimmat vl:t eivät yksinkertaisesti osaa, eivätkä uskalla vieläkään keskustella uskonasioista ainakaan tällaisella kaikille, myös ulkopuolisille, avoimella foorumilla.
Niin niin. Entisellä uskovaisella on aina Kritiikissä se tietty "särmä" jota ei muilla ole.
Vain teidän tapanne loukata heitä, jotka ajattelevat tosin. Toisinajattelijoista kun ei olla koskaan pahemmin pidetty.
Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön.
Olen syntynyt ja kasvanut vl-uskovaisessa kodissa, mutta "oikea" vl-uskovainen olin vain muutamia vuosia nuoruudessani.
Lähdin "omin jaloin" 1970-luvun lopulla vl-piireistä, koska tunsin, etten osannut olla silloisen vl-uskon kriteerien mukainen uskovainen.
Takaisin en enää edes haikaile, eikä minua kukaan silloin puhutellut, eikä ole edes seuroihin kutsunut kuin vasta ihan viime aikoina. Miksihän nyt?
Vaikka vl-usko, ja -uskovaisetkin näyttävät näin ulkopuolisen silmin hieman muuttuneen sitten 70-luvun, vaistoan tuossa uskossa vieläkin sellaista minulle vierasta omahyväistä erehtymättömän seurakunnan "vain me"- henkeä kaikenlaisine "uskovainen ei halua"- juttuineen.
Vl-uskon mukaiset uskonkäsitykset ovat kuitenkin iskostuneet minuun niin syvälle, että en voi pitää itseäni minkään sortin uskovaisena, vaikka sydämessäni joka päivä haluan turvata Jumalaan ja uskon Jeesuksen sovittaneen koko maailman synnit.
Minunlaiselleni "luopiolle" ja Jumalan valtakunnan
hylkääjälle ei mielestäni ole soveliasta edes oikein rukoilla tai käydä ehtoollisellakaan nauttimassa sitä "tuomiokseni uskottomalla sydämellä".
Ihmettelen aivan todella noita kaikenlaisia ylistäjiä ja rokkipappejakin, jotka sanovat olevansa uskovaisia... Minä en siihen pysty, vaikka yritän elää omantuntoni mukaan.
Tiedän, että viimeisenä päivänä en ole taivaaseen valittujen joukossa, kun en ole missään Jeesuksen "piskuisessa laumassa", jos ei sitten Jumala minua armahda jostain kumman syystä.
Puoliväliin ehdin lukea viestiäsi sillä ajatuksella, että joku pilailee kustannuksellani. Tämä on ihan totta.
Tuntui siltä, että joku kirjoittaa minun tarinaani ja minun ajatuksiani. Niin samanlaiset ovat omat kokemukseni ja tuntemukseni. Suorastaan hämmästyttävä kokemus.
esimerkiksi Lutherin Galatalaiskirjeen selitystä? Luther kertoo tuossa kirjassa, kuinka ja miten syntiset menevät näitten hurskaitten edellä taivasten valtakuntaan - hän puhui sen aikaisista "pyhistä" siis omasta mielestään pyhistä ihmisistä (luostarien asukeista mm.). Nuo ihmiset yrittivät epätoivoisesti suorittaa kaikenlaisia uskonnonharjoituksia elämässään tulematta sen kummemmiksi - sillä tavoin kun ei autuutta saa osakseen!
Sitävastoin taas sellaiset kristityt, joilla ei ollut yhtään mitään muuta turvaa kuin Jeesus Kristus - he eivät voineet ansioillaan pötkiä yhtään mihinkään - tulivat autaaksi "vahingossa", koska juuri heillä oli oikea usko!
Etkö usko, sinä ihminen, että juuri sinulle se armo kuuluu, olet sinä mikä sitten oletkin, kunhan sen USKOT, että Jeesus on sinun vapahtajasi!
Kun puhumme entisistä vanhoillislestadiolaisista, niin tarkoitamme entisiä SRK-laisia tai ry-läisiä. Vl:iä on myös muita, jos nimityksillä halutaan kikkailla. Tosin toiset ryhmät eivät omi tuota nimeä itselleen, vaan se on SRK-laisten hallussa.
Täällä usein käytetty 'exveeällät' ei siis kuvaa täysin oikein meitä ei-SRK-laisia. Minäkin tosin valitsin jopa nikkini sen mukaan. Meidän kritiikkimme kohdistuu juuri tuota organisaation korostamista ja korottamista vl-seurakunnassa. Tosin vl-seurakunta piilottaa sen asian sisälleen.
Sitä paitsi nimitykset elävät koko ajan. En muista, miksi paavilaiset sanoivat silloisia äitikirkkonsa vastustajia. Heistähän tuli myöhemmin protestatteja. Se taas tulee Lutherin prostestista room.kat. kirkkoa vastaan.
Mikä kuvastaisi sitä, mitä meidän mielessämme ja puheissamme ilmenee, kun emme hyväksy SRK:n henkistä ja hengellistä ylivaltaa vl-uskovaisiin? Emmekä hyväksy muiden ihmisten tuomitsemista ja leimaamista halventavin sanoin.
Jos olemme katkeria, niin olemme samalla kovakorvaisia ja tottelemattomia SRK:n opetuksille ja elämäntapakäytännöille! Pidämme monet niitä ihan vääristyneinä ja Raamatun vastaisina.
Siis kuvaavia nimiä: katkerat, kovakorvaiset, tottelemattomat, juntturat, jääräpäät! :D
tuollaisia nimityksiä kuin "katkera, kovakorvainen, tottelematon, junttura, jääräpää", vaikka entinen vl olenkin, koska en koe olevani mitään niistä.
Jätin vl-uskon, koska en pitänyt sitä oikeana. En kokenut niin tehdessäni olevani mitään tai ketään kohtaan tottelematon tai jääräpää, katkerasta nyt puhumattakaan. Valitsin vain oman elämänkatsomukseni.
En pidä itseäni myöskään kovakorvaisena tai juntturana kommunismia, muhamettilaisuutta, vegetarismia tai ateismia kohtaan, vaikka ne eivät minun katsomuksiani olekaan. Onko ihminen tottelematon kaikille maailman ismeille, joita ei hyväksy omaksi vakaumuksekseen?
Käytkö muillakin palstoilla kertomassa tyytyväisyydestäsi?
Käytkö entiselle jehovalaisille 'saarnaamassa' siitä, että pitäisivät turpansa kiinni ja olisivat onnellisia uudesta vakaumuksestaan? Tai luopuneille islamilaisille, että kunnioittaisivat entisiä uskonystäviään,eivätkä kirjoittaisi tai kertoisi mitään negatiivista pahoista kokemuksistaan?
Ethän sinä olekaan SRK-vastainen! Eikä sinulle tässä olla nimiä keksimässäkään. Älä ota niitä itsellesi ja hae keskustelukaverisi sieltä, missä ollaan samanlaisia kuin itse olet! Mitä yleensä haet esim. minun kirjoituksistani?
Voihan olla, että joskus palaat takaisin vl:ksi. Siksikin on parempi, ettet kovin tule leimatuksi vl-vastaisilla nimillä?
En hyväksy SRK:n tapaa holhota uskovaisia ja sitä, että ulkoapäin sanellaan ehdot, miten uskovaisen pitää elää, mitä hän HALUAA tehdä ja mitä olla tekemättä!
suhteen olla vähän niin ja näin?
En kirjoittanut mistään muusta asiasta kuin noista nimityksistä. Ne kuvaavat riippuvaisen lapsen, ei itsenäisen aikuisen ihmisen mielenlaatua. Siksi minusta oli outoa, että tuollaisia nimityksiä ylipäänsä keksittiin (keksit?). SRK niitä varmastikin voi keksiä, mutta sehän ei tunnustakaan/tunnekaan muuta kuin lapsenmielen, kielteisessä mielessä ajateltuna. Etkö sinäkään tunne?
Jos suhtautuisit aikuisen tavalla, antaisit SRK:n yrittää holhoilla kaikessa rauhassa niin paljon kuin haluaa; mitä se sinua liikuttaisi.
Valitettavasti se liikuttaa minua vielä. Olen naimisissa vl-miehen kanssa. Kertooko se sinulle mitään?
Ilmeisesti minulla ei ole mahdollisuutta ns. aikuistua ennen kuin.....