Olen arvioinut elämäntilannettani nyt (taas)useamman tunnin ja olen rationaalisesti ajateltuna tullut siihen tulokseen, että en ikinä voi kasvaa sellaiseksi ihmiseksi, josta muut välittömästi pitäisivät ja joka saisi tunnetasolla aikaan jotain hyvää ympäristössään. Olen yksinäinen ja vihaan itseäni, ja aina kun otan kontaktia, saan pian palautetta, jonka haluan ottaa vakavasti. Palaute ei ole hyvää, monia erilaisia asioita on pielessä enkä yleisestikään ole sellainen ihminen, johon kukaan kiintyisi. Tyttöporukat helposti syrjivät minua ja miehet eivät ole koskaan erityisemmin olleet kiinnostuneita, olen jo 30v ja tämä solmu on hallinnut elämääni niin kauan kuin pystyn muistamaan.
En näe itselläni tarkoitusta tässä elämässä. Tunnen tietysti surua ja epätoivoa, koska olen tällä tavalla kelvoton, mutta nyt jo useamman vuoden olen pohtinut, että ehkä minun olisi aika lähteä täältä, oman käden kautta. Siitähän ei varsinaisesti olisi haittaa kenellekään ja pääsisin itse tästä jatkuvasta pettymysten sarjasta ja ikävästi päättyvästä kanssakäymisestä muiden, normaalien, kanssa.
Tätä ei edes voi sanoa ääneen missään, joskus olen hieman pohtinut, ja tuttavat reagoivat niin, että haluan vain huomiota tai että minulla on epäterve suhde itseeni. En haluaisi häiritä enää ketään asian suhteen, mutta pohdin, voiko ihminen ratkaista asian rationaalisesti, vai tunnenko tarvetta itsemurhaan vain siksi että olen "masentunut" tai jotain vastaavaa muotitunteilua.
En näe itselläni tarkoitusta tässä elämässä. Tunnen tietysti surua ja epätoivoa, koska olen tällä tavalla kelvoton, mutta nyt jo useamman vuoden olen pohtinut, että ehkä minun olisi aika lähteä täältä, oman käden kautta. Siitähän ei varsinaisesti olisi haittaa kenellekään ja pääsisin itse tästä jatkuvasta pettymysten sarjasta ja ikävästi päättyvästä kanssakäymisestä muiden, normaalien, kanssa.
Tätä ei edes voi sanoa ääneen missään, joskus olen hieman pohtinut, ja tuttavat reagoivat niin, että haluan vain huomiota tai että minulla on epäterve suhde itseeni. En haluaisi häiritä enää ketään asian suhteen, mutta pohdin, voiko ihminen ratkaista asian rationaalisesti, vai tunnenko tarvetta itsemurhaan vain siksi että olen "masentunut" tai jotain vastaavaa muotitunteilua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinulla on ihan varmasti joku, edes yksi ihminen jonka tiedät sinusta välittävän ja rakastavan!!
Ja niitä on oikeasti paljon, paljon!! Kaikilla on!!
Mutta mielesi on nyt sellainen, ettet usko sitä. Käännät ehkä kaiken hyvän palautteen negatiiviseksi! Kun et voi käsittää, että sinusta voisi joku kiinnostua tai välittää tai edes ymmärtää!! Voisinko olla oikeassa?
Minä ainakin ymmärrän sinua!!! Tunteet on ollut samat!!
Nyt voin hyvin ja voin sanoa että kaikki voi muuttua hyväksi. Nyt toivon itselleni pitkää ja tervettä elämää!!
Jos olet opiskellut, ollut töissä, onko kaikki ihmiset todella pitänyt sinua outona, tylsänä, ahdistavana tms.??
En millään voi uskoa, vaikken tiedä kuka olet!! Olet jo aikuinen, eli kyse ei ole murrosiän huomionhakuisuudesta tms. Uskon että ajatuksesi ovat aitoja. Mutta uskon myös ettei kenenkään tarvitse täältä maailmasta oikeasti niillä perusteilla lähteä, joita ajattelet!!
Missä asioissa olet lahjakas?
Mitä tilanteita elämässäsi on ollut joka on saanut mielialasi nousemaan, olet ollut iloinen ja onnellinen? Mieti tosissasi!!
Missä tilanteessa sinua on kehuttu?
Eikö tosiaan kukaan mies ole kehunut sinua, älyäsi, kauneutta mitä vaan?
Olisi kiva tietää vastauksesi!!
Lopetin suhteiden yrittämisen pari viikkoa sitten. Tein tietoisen päätöksen, että nyt saa riittää.
Kavereita on harrastuksista, työpaikka ja opiskelua sen päälle eli tuttuja piisaa.
Pitäisi olla tyytyväinen.
Käsitän väärin kavereiden ystävyyden, jos yritän päästä lähemmäksi ystäväksi, niin se karahtaa heti kiville.
Sitten häpeän, että meninkin taas yrittämään, olisihan minun pitänyt tajuta.
Tämän lisäksi vastakkaiseen sukupuoleen olevat lähestymisyrityksen eivät onnistu. Lopetin viinanjuonnin
kokonaan vuosia sitten eikä ole enää samanlaista rohkeutta lähestyä toista. Yritin äskettäin kömpelöön tyyliini viestittää opiskelukaverilleni kiinnostusta. Nyt hävettää vietävästi, että meniköhän yritykseni takia kaverivälitkin poikki.
Nyt käyn töissä ja opiskelemassa, mutta siihen se saa jäädä. Parempi säilyttää kaverit kuin mennä mokaamaan ja menettää heidät. Saa nähdä miten sellaista jaksaa. Tai mistä sen tietää, että tällöin tulen sittenkin onnellisemmaksi.
Sinulla ei ole mitään syytä lopettaa elämääsi tähän.
Lopeta sensijaan asioiden liiallinen miettiminen
ja ala elää ajattelematta turhia..
Jos et tule toimeen "normaalien" kanssa niin
tutustu "vähemmän normaaleihin" ihmisiin.
Kyllä nuo ajatuksesi "hieman" niinkun masennukseen viittaisivat..
Tee testi niin tiedät:
http://www.tohtori.fi/?page=591031
En osaa käsitellä kuolemaa ja elämän loppumista joten se pelottaa vielä enemmän kuin tämä nykyinen kurjuus ja elämän irvikuva. Jos uskoisin johonkin parempaan paikkaan, niin olisin lähtenyt ajat sitten...