toisen maailmansodan loppuvaiheista. (Siirsin tämän aiheen oman otsikon alle tuosta "puavo" ketjusta ja tämä on siellä syntynyt rönsy)
Tämä historian osa ei ole Ilomantsissa niin hyvin tunnettu, mutta niissä rannikkokaupungeissa, joiden satamista saksalaiset nousivat laivoihin suomalaisten ajaessa heitä maasta toisen maailmansodan lopuksi, tunnetaan oikein hyvin.
Saksalaiset tervasivat suomalaisnaisten p....t ja heittivät heidät mereen.
Minun on ravisteltava sinua, nimimerkki suahirviö, siinä, että tapahtuneet eivät lakkaa kummittelemasta kieltämällä ne.
Olen henkilökohtaisesti tuntenut tällaisesta suomalais-saksalaisesta suhteesta syntyneen henkilön, joka ei salannut sitä mitä hänen äidilleen oli tehty. Koko kylä tiesi asiasta.
En tuomitse. Samanlaisia romantikkoja olivat muutkin suomalaisnaiset. He olivat sotapropakandan uhreja, valheilla tainnutettuja ja heidän elämännälkäänsä oli tarjolla Perjantai-, Sirpale- ja Nyyrikki -lehtiä.
Nykymeininki Saksassa on kunnioitettavaa siinä, että siellä on uudenlainen vallanpito, on myönnetty toisen maailmansodan tapahtumat, ja on estetty uusnatsien päsmäröimistä.
Samanlaista tapahtuneiden myöntämistä toivon Suomeltakin, eikä niiden piilottelemista sotamuistomerkkien taakse ja sillä tavoin ihmisten hämäämistä.
Jossain vaiheessa suomalaisissa lehdissä kirjoiteltiin sotakorvausten vaatimisesta Saksalta, mutta sitten lehdet vaikenivat.
Hyvin ymmärrettävää, sillä miten sotakorvauksia olisi voinutkaan saada kun yksissä tuumin oli Hitlerin kanssa juonittu?

Vastaukset 6
Vanhimmat
esiin tuomista, koska ovat samaistuneet enemmän natseihin.
Samalla he ovat vastaan niitä, jotka ovat sotapropakandan uhreja, silmät ja korvat valheilla tukittu, vailla valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia.
Nyky-Suomesta on luotu psykologinen vankila, jossa virallisenkin laskennan mukaan lusii 900 000 suomalaista, vartijoinaan psyykenlääkkeet - ja ruokanaan taitaa olla sotaparopakandaa monin tavoin laitettuna.
Mutta totuus tekee vapaaksi.
Suomalaisiin naisiin.
Tämäntyyppisestä charmia käyttävästä miehestä on Kotikadun (televisiossa torstaisin) käsikirjoittaja yhdessä näyttelijöiden kanssa tehnyt uskottavan kuvauksen. – Psykopaatti kypsyttelee älykästä ja koulutettua naista putsattavaksi taloudellisesti, eikä silmät avaudu vaikka todisteet lyödään nenän eteen.
kehtaat
Kirjoittanut: tulla tänne jauhamaan paskaa 25.4.2008 klo 11.05
tänne valehtelemaan !!! esitä yksikin lehtileike väittämästäsi kyllä silloinkin jo lehtiä julkaistiin.
Mutta et pysty siihen koska olet paskan puhuja toisten akitoima pelle**
T: faktat esiin,,???
onko sinulla muuta todistetta kuin vilkas mielikuvituksesi ??
Kyllä Arjaiset ovat olleet aina rodunjalostuksen edelläkävijöitä siitä meillä ei ole kieltäminen
koska se perustuu tutkimuksiin.
Se että rodunjalostus jäi kesken niin siihen et ole sinä enkä minä syyllinen,voimme vain haikailla että hyvä alku mutta aika loppui kesken.
juutalaista verisukulaisuuttaan siten, että tapatti maailman muita juutalaisia. Ja aikomus oli tapattaa heidät kaikki sekä paljon muita rotuja.
Eikö tämä ole mielenvikaisuutta?
ei Aatu ketään tapattannut hän vain jalosti mutta sekin jäi kesken,,, Nypithän sinäkin kukista kuolleet lehdet pois.
Nyt sinäkin näät toivottavasti minkälainen ongelma on esim::taskuvarkaista joista 99% on mustalaisia ja muita syöpäläisiä jos Aatu olisi vielä niin nämä kaikki työtävieroksuvat tekisivät meille hienoja moottoriteitä kuten Saksassa on vielä nykyäänkin.