Osa 2.
"pirr!, pirr!", herätyskelloni soi. Nousin sängystä ja tallustelin keittiöön. Asuin jo yksin, niin kukaan ei ollut kotona. Otin muropaketin esille, leipää, ja mehua. Aamu alkoi jo kahdeksalta, niin piti olla ripeä. Kun olin syönnyt, pistin päälleni Uudet MicMacin farkut ja vanhan tutun H&M:stä ostetun paitatopin. Harjasin hiukseni ja laitoin ponnarin ylös. Lisäsin vielä pari pinniä otsahiuksiin. Laitoin radion päälle, osaan keskittyä paremmin meikkaamiseen kun radio on päällä. Meikattuani pakkasin Dakine reppuni.
Ja kun oli aika lähteä, hyppäsin pyöräni kyytiin ja lähdin ajamaan kohti lukiota. Tapani mukaan olen aina vika meidän "jengimme" kokoontumisilta, mutta nyt en. Kävelin ystävieni luokse ja kysyin: "Missä Linda on? Hänhän on aina ekana täällä."
"Hän taisi juoda eilen vähän liikaa.", Kalle sanoi irvistäen.
"No, nyt on kumminkin aika mennä tunnille", lisäsi Heidi.
Sovimme että näemme lukion jälkeen K Marketin edessä. Tomilla oli kuulemma jokin yllätys meille...
Kun koulu oli ohi, menin kotiin. Söin ja menin marketin eteen. Olin siellä toisena. Kun loput tulivat, Tomin oli aika kertoa yllätyksensä. Ensimmäisenä me kuitenkin päätimme mennä minun kämpilleni. Jokaisella kundilla oli oma skootteri, joten saimme kyydin. Tarkoitan Heidi ja minä saimme kyydin. Hyppäsin Kallen hopean värisen skootterin kyytiin ja Heidi kapusi Laurin kyytiin.
Kun olimme kotonani, kaikki istahti minun tumman lilaan sohvaan ja minä istahdin nojatuoliin. Tomi seisoi ja penkoi reppuaan.
"Öhöm. Kun mehän olemme olleet hyviä ystäviä jo ainakin 10 vuotta, niin ajattelin tehdä asialle jotain." Kuulin kun Heidi huokaisi. "Nimittäin olen suunnitellut tätä jo varmaan vuoden. Ja se on kesälomalla matka Amerikkaan, Hollywoodiin 3 viikoksi." Heidi ja minä kiljaisimme ja kovaa. Tomi jatkoi: "Kuten tiedätte, meidän perheemme on rikas ja isä lupasi maksaa kaiken. Teijän pitää silti ottaa rahaa mukaan jos aijotte ostaa ja tietenkin te otatte! Että olen hölmö! =)"
Jatkoa on tulossa!
~*Blondin elämä'*~ osa 2.
Ashley
2
206
Vastaukset
- chapeau
Tässä on ironiaa.
- Che
Onko tämä joku vitsi vai ihan vakavissaan kirjoitettu? Tarkoitan siis että onko tämä joku ironinen kertomus tyhmästä blondista ja tyhmän blondin tyhmistä kavereista? Ei sitä oikein uskalla olla varma...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018884- 695845
- 245417
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni415311Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv395162Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h895070- 624573
- 434237
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on543555- 493215