Kun tulin raskaaksi, pelkäsin alussa että onko kohdussa mitään vauvaa, sillä takana oli yks kohdunulkoinen.
Selvisi että raskaus oli kohdun sisällä ja sen jälkeen pelkäsin ihan tavallista keskenmenoa.
Sitten tuli pelko ennen np-seulontaa että vauva ei varmaankaan ole terve, ja kun seulasta päästiin läpi pelkäsin silti.
Koko raskaus oli ääretöntä pelkoa siitä että vauva kuolee hetkenä minä hyvänsä kohtuuni tai että vauvalla olisi vakava sairaus, kromosomihäiriö tms.
Vaikka myöskään rakenneseulassa ei löytynyt poikkeavaa...
Jouduin käymään tiheästi ultrissa koska vauvan kasvu alkoi jätättään vikalla kolmaneksella ja se vain lisäsi vettä myllyyni vaikka istukassa todettiin virtausongelmia, josta kasvun jätätys johtui.
Vauvan rakenteet tutkittiin jokaisella kerralla ja ne todettiin normaaleiksi.
Vauva oli siis vain pieni, lähinnä hoikka.
Rv 37 todettiin että vauvalla on molemmat munuaisaltaat laajentuneet sekä rakko suuri, tiesin näiden "vikojen" liittyvän mm Downin syndroomaan ja olin aivan paniikissa.
Rv 38 todettiin että vauva ei ole enää kasvanut ja synnytys käynnistettiin.
poikamme syntyi 39 1 ja TERVEENÄ! olin todella onnellinen.
Kun pääsimme kotio, vauva-arki alkoi hyvin, poika syö hyvin ja nukkuu hyvin, on oikein kiltti.
ja nyt jo uusi pelko, elikkä Kätkytkuolema.
Tämä on oikeasti ihan hirveetä ja yhtä helvettiä, kun en anna itseni nauttia tästä ollenkaan!
Pilasin jo koko raskausaikani jatkuvalla pelolla ja nyt pilaan vauva ajan myös!
tiedän että kätkytkuolema on todella harvinainen, ja sen pystyy jollain tavalla ehkä välttään, nukkumaasennot yms...mutta silti.
ehkä ois aiheellista hakea apua, ennenkuin saan jonkun synnytyksen jälkeisen masennuksen.
Rakastan lastani niin paljon, että tekee ihan kipeetä.
Itken onnesta joka päivä, mutta silti niin tuskaisa olo=(
Selvisi että raskaus oli kohdun sisällä ja sen jälkeen pelkäsin ihan tavallista keskenmenoa.
Sitten tuli pelko ennen np-seulontaa että vauva ei varmaankaan ole terve, ja kun seulasta päästiin läpi pelkäsin silti.
Koko raskaus oli ääretöntä pelkoa siitä että vauva kuolee hetkenä minä hyvänsä kohtuuni tai että vauvalla olisi vakava sairaus, kromosomihäiriö tms.
Vaikka myöskään rakenneseulassa ei löytynyt poikkeavaa...
Jouduin käymään tiheästi ultrissa koska vauvan kasvu alkoi jätättään vikalla kolmaneksella ja se vain lisäsi vettä myllyyni vaikka istukassa todettiin virtausongelmia, josta kasvun jätätys johtui.
Vauvan rakenteet tutkittiin jokaisella kerralla ja ne todettiin normaaleiksi.
Vauva oli siis vain pieni, lähinnä hoikka.
Rv 37 todettiin että vauvalla on molemmat munuaisaltaat laajentuneet sekä rakko suuri, tiesin näiden "vikojen" liittyvän mm Downin syndroomaan ja olin aivan paniikissa.
Rv 38 todettiin että vauva ei ole enää kasvanut ja synnytys käynnistettiin.
poikamme syntyi 39 1 ja TERVEENÄ! olin todella onnellinen.
Kun pääsimme kotio, vauva-arki alkoi hyvin, poika syö hyvin ja nukkuu hyvin, on oikein kiltti.
ja nyt jo uusi pelko, elikkä Kätkytkuolema.
Tämä on oikeasti ihan hirveetä ja yhtä helvettiä, kun en anna itseni nauttia tästä ollenkaan!
Pilasin jo koko raskausaikani jatkuvalla pelolla ja nyt pilaan vauva ajan myös!
tiedän että kätkytkuolema on todella harvinainen, ja sen pystyy jollain tavalla ehkä välttään, nukkumaasennot yms...mutta silti.
ehkä ois aiheellista hakea apua, ennenkuin saan jonkun synnytyksen jälkeisen masennuksen.
Rakastan lastani niin paljon, että tekee ihan kipeetä.
Itken onnesta joka päivä, mutta silti niin tuskaisa olo=(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pelot kuuluvat äitiyteen, mutta kirjoituksestasi päätellen ne hallitsevat sinua niin kovin, että se rajoittaa jo "normaalia" elämistä.
Itse pelkäsin hirvittävästi kätkytkuolemaa esikoisen kohdalla ja heräsin monta kertaa yössä tarkistamaan, hengittääkö vauva. En itse tajunnut käytöksessäni olevan mitään epänormaalia, vasta jälkeenpäin olen ajatellut, että ehkä olisi hyvä ollut puhua asiasta jonkun kanssa.
Suosittelenkin, että otat asian puheeksi neuvolassa ja voitte terkkarin kanssa miettiä, voisitko keskustella peloistasi vaikkapa psykologin kanssa. Pieni jännitys ja pelkääminen ovat ihan normaalia (ja raskaushormonit vielä vahvistavat niitä), mutta jos ne alkavat hallita elämää, on hyvä ottaa ulkopuolinen avuksi.
kun kävi se aivan ensimmäinenkin useiden vuosien jatkunu pelko toteen, - en tule raskaaksi. Toinen pelko, - selitystä ei löytyny. Kolmas, - mahtaako auttaa hoidotkaan...
Noin juuri kävi mullakin! Vielä pelkäsin voimmeko adoptoida. Ja nyt hirvittää jos maailman ihanimmille lapsillemme sattuisi jotain...
toiset on murehtijoita ja toiset on nautiskelijoita kukin tyyppinsä mukaan. Itseään ei voi pakottaa, mutta voihan sitä yrittää hillitä tiedolla ja pohdiskelulla.
Lohduttaako se, että moni sanoo, että vasta neljännestä lapsesta voi vain nauttia? Siihen asti on aina epävarmuutta ja suorittamista jne, mutta silloin naatiskellaan... Itse voin allekirjoittaa asian ja moni läheinen jolla on isompi sakki.
Kätkytkuolemaa ei voi välttää jos se on tullakseen. Syytä ei tiedetä, teorioita on. Toki on olemassa useita yhteisiä tekijöitä kätkytkuolleille lapsille, mutta niistä ei ole syytä löydetty eli joko kulttuuriin sidottua sattumaa tai huonoa tuuria. Esim vatsallaan nukuttamis kielto tuli kun Uudessa seelannissa ja Briteissä havaittiin tämä yleiseksi kätkytkuolleille. Tosin sittemmin paljastui että kummassakin tapauksessa osasyy olikin formaldehydi jota oli patjoissa tai lampaantaljoissa joilla lapset nukutettiin..
Yksi teoria on ollut että lakana tms menee vauvan kasvoilel ja sen seurauksena vauvan sukellusrefleksi laukeaa ja hän lakka ahengittämästä. Tämä on sen varran uskottavaa, että meillä on peiton reunat olleet patjan alla ja peitot kunnon täkki eikä mikään kevytpeitto! Koen kauhun hetkiä kun ihmiset käyttää sideharsoa uniliinana!!!
Niin, pelon kanssa on opittava elämään niin että pelko ei hallits elämää sillä silloin sitä elämää ei enää ole, on vain pelko. Kun raskaudessa on ongelmia niin pelot on helppo ymmärtää, mutta ne olisi hyvä työstää itsensä kanssa mahdollisimman selväksi.
Leppoisampaa kesää odotellessa!!