Helposti jos olet ujo, hieman syrjäänvetäytyvä ja aran oloinen, ehkä vähän masentuneen oloinenkin, niin vedät puoleesi kaiken sorttisia hyväksikäyttäjiä, niin seurustelu- kuin ystäväsuhteeseenkin. Näytät varmaan todella helpolta saaliilta ja niinhän sitä osittain onkin. Ystävien toivossa sitä ei aina havaitse heti, että toisen myötätunto yms. ovat vain naamioita ja pian saat kokea jotakin ihan muuta kuin ystävyyttä- vaikkapa helvetin suoraan sanottuna.
Ongelma on usein varmaan juuri siinä, että me ujommat ja huonosta itsetunnostakin kärsivät ihmiset emme uskalla lähestyä kaltaisiamme. Me olisimme varmaan parasta seuraa toisillemme, mutta usein päädymme ihan päinvastaisten ihmisten seuraan. Niiden, jotka tahtovat meitä alistaa, vaikka todellisuudessa tarvitsisimme jotakin ihan muuta: vahvistusta hauraalle itsetunnollemme. Palstan kirjoittajillakin on paljon kokemuksia kaveruudesta, jossa tasavertaisuudella ei ole mitään sijaa.
Ja se, mitä itse olen huomannut- vaikka olen ihan samalla tavalla ujo- on se, että ujot ihmiset todella monesti ovat torjuvan ja ylpeän oloisia. Vaikka tiedostan tämän seikan itse niin välillä mietin juuri sitä, että uskallanko nyt sittenkään ottaa johonkin tiettyyn ihmiseen yhteyttä- jos olen tulkinnutkin väärin ja hän ei olekaan ujo vaan oikeasti ei vain halua olla missään tekemisissä kanssani. Ja etenkin seurustelusuhteen alkuvaiheessa sitä tekee helposti toisesta tulkintoja tyyliin: "ei se kuitenkaan ole kiinnostunut musta kun ei se hirveästi näytä tai kerro tunteitaan." Vaikuttaa jopa tylyltä, kylmältä ja vaikealta. Ja sitten tulee hypättyä sellaisen kelkkaan, joka on paljon aktiivisempi eikä herätä niin paljon epävarmuuden tunteita aluksi, mutta jonka kanssa ei pysty olemaan oma itsensä vaan saa huomata olevansa jonkinlaisen kynnysmaton tai yksinäisten hetkien täyttäjän asemassa. Ja sitten olisi se joku ujo poika jossakin, joka oikeasti välittäisi minusta ihmisenä- ei objektina, joka ei ehkä osaa niitä mietteitään ja tunteitaan kenties tuoda niin hyvin esiin, mutta jolla niitä oikeasti on.
Ongelma on usein varmaan juuri siinä, että me ujommat ja huonosta itsetunnostakin kärsivät ihmiset emme uskalla lähestyä kaltaisiamme. Me olisimme varmaan parasta seuraa toisillemme, mutta usein päädymme ihan päinvastaisten ihmisten seuraan. Niiden, jotka tahtovat meitä alistaa, vaikka todellisuudessa tarvitsisimme jotakin ihan muuta: vahvistusta hauraalle itsetunnollemme. Palstan kirjoittajillakin on paljon kokemuksia kaveruudesta, jossa tasavertaisuudella ei ole mitään sijaa.
Ja se, mitä itse olen huomannut- vaikka olen ihan samalla tavalla ujo- on se, että ujot ihmiset todella monesti ovat torjuvan ja ylpeän oloisia. Vaikka tiedostan tämän seikan itse niin välillä mietin juuri sitä, että uskallanko nyt sittenkään ottaa johonkin tiettyyn ihmiseen yhteyttä- jos olen tulkinnutkin väärin ja hän ei olekaan ujo vaan oikeasti ei vain halua olla missään tekemisissä kanssani. Ja etenkin seurustelusuhteen alkuvaiheessa sitä tekee helposti toisesta tulkintoja tyyliin: "ei se kuitenkaan ole kiinnostunut musta kun ei se hirveästi näytä tai kerro tunteitaan." Vaikuttaa jopa tylyltä, kylmältä ja vaikealta. Ja sitten tulee hypättyä sellaisen kelkkaan, joka on paljon aktiivisempi eikä herätä niin paljon epävarmuuden tunteita aluksi, mutta jonka kanssa ei pysty olemaan oma itsensä vaan saa huomata olevansa jonkinlaisen kynnysmaton tai yksinäisten hetkien täyttäjän asemassa. Ja sitten olisi se joku ujo poika jossakin, joka oikeasti välittäisi minusta ihmisenä- ei objektina, joka ei ehkä osaa niitä mietteitään ja tunteitaan kenties tuoda niin hyvin esiin, mutta jolla niitä oikeasti on.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä pari/kaverisuhde voi toimia parhaiten myös toisenlaisen ei-ujon ihmisen kanssa. Itse olen ollut parisuhteessa sosiaalisen tyypin kanssa ja minä arvostin hänen sosiaalisia taitojaan. Oli mukavaa kun toinen oli erilainen. Voi ne ujotkin niitä helvettejä tarjota...hohhoijaa..Vaikka on ujo voi kyllä silti tajuta oman arvonsa. Outoa määritellä ihminen yhden luonteenpiirteen kautta. Mielestäni on vain niin sanottuja hyviä ja huonoja tyyppejä, jotkut niistä on ujoja jotkut ei...Ei kaikki ole aina siltä mitä ulospäin näyttää.
On ärsyttävää olla ujo ja ihmiset ehkä ajattelee jotenki ylimieliseksi ku en puhu muiden kanssa, mutta minkä sille voi että on ujo. Mulla ei ole onneksi ollut tuollaista että kaveeraasin hyväksikäyttäjien kanssa. On muutenkin vaikea saada kavereita en osaa alkaa puhumaan outojen kanssa enä edes vähän tutumman sen pitäisi vaan ite alkaa puhumaan minun kanssa..Pöljältä kuulostaa mutta en vaan voi sille mitään vaikka haluaisin.
Oman kokemukseni mukaan ne pahat hyväksikäyttäjäihmiset hakevat ihan kaltaisiaan, eivätkä voi sietää ujoja. Eivät ymmärrä ujoja, eivätkä kaipaa ujon nössykkä-seuraa. Toisin sanoen heitä ei voisi vähempää kiinnostaa huonoitsetuntoiset paskat.
Itse ujona pelkään hyväitsetuntoisia ja rempseitä ihmisiä, ja helpompi on tutustua ujoihin ja helpompi olla oma itsensä ujon seurassa. Mutta sitten sitä taas alkaa inhoamaan ujoa, kun ei saa siitä mitään irti.
Vaikea tilanne: Ujon seurassa olen se ei-ujo, joka kaipaisi enemmän toimintaa, ja ei-ujon seurassa olen se ujo, jota ei-ujo ei jaksa.