Merikukka ja

ex-ex-ex-mies Eki Hakkarainen olivat Seiskan mukaan Vihdin teatterissa katsomassa teatterikappaletta "kolmen naisen koukussa" ja siellä oli ollut samaan aikaan kuulemma tämä tulevan lapsen ns. isä Petri Härkönen.
Kyllä se Merikukka näköjään lämmittää suhdettaan aupair-Ekiin että sais apua tulevaan vaipparalliin vai aloittaako kierroksensa alusta?
Merikukka ei näköjään osaa olla ilman miestä. Oliskohan läheisriippuvuus ongelmana?
61118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja teinitasolle jääny tunne-elämältään, etten ylläty enää mistään sen tempauksista. Mutta eniten halveksin toisen avioliiton sotkemista ja sitten vielä tuumii, ettei hänellä ole anteeksipyydettävää Leenalta. Jos mun miestäni liehittelisi, niin en todellakaan kiltisti sivusta katsoisi. Ja myös puolueesta toiseen loikkaamisesta kertoo hyvin tasapainottomasta ja epävakaasta persoonasta.

Äänestä
  • Siellä ja täällä. M.F. ei tullut väliin mihinkään.

    Äänestä

ole muitakin kuin tuo pikakihlattu?

Äänestä
  • kaikkia isukkiehdokkaita niitä on? Matin kanssa Merikukka pelas vielä kesällä. Koskas niille tuli bänät? Mielenkiintoista nähdä että rupeaakohan Härkönen mukisematta ilman isyystestejä maksamaan elatusmaksuja ja tuleeko syntymätodistukseen Härkösen nimi.
    Kummastuttaa vain niin nopea kihloihin meno ja vielä nopeampi ero kun on lapsikin tulossa. Ja sen raskauden superinnokas varhaisessa vaiheessa julkisuuteen tuonti jos suhde kerran oli niin epävakaalla pohjalla.
    Yleensä ihmiset vain antavat huomata että maha on alkanut pyöristyä. Nyt sitä raskautta ja kihlausta rummutettiin Iltalehdessä ja korostettiin että isä on Petri Härkönen. Jotenkin vain jäi feikki kuva koko touhusta.
    Mutta niinhän se Rachelkin erosi Timosta.

    Äänestä

  • Läheisriippuvuuttako? kirjoitti:

    kaikkia isukkiehdokkaita niitä on? Matin kanssa Merikukka pelas vielä kesällä. Koskas niille tuli bänät? Mielenkiintoista nähdä että rupeaakohan Härkönen mukisematta ilman isyystestejä maksamaan elatusmaksuja ja tuleeko syntymätodistukseen Härkösen nimi.
    Kummastuttaa vain niin nopea kihloihin meno ja vielä nopeampi ero kun on lapsikin tulossa. Ja sen raskauden superinnokas varhaisessa vaiheessa julkisuuteen tuonti jos suhde kerran oli niin epävakaalla pohjalla.
    Yleensä ihmiset vain antavat huomata että maha on alkanut pyöristyä. Nyt sitä raskautta ja kihlausta rummutettiin Iltalehdessä ja korostettiin että isä on Petri Härkönen. Jotenkin vain jäi feikki kuva koko touhusta.
    Mutta niinhän se Rachelkin erosi Timosta.

    Tasapainoton perhe-elämä näkyy valitettavsti työssä ennemmin tai myöhemmin, yleensä.
    Kun kotona on asiat ok, niin työssäkin on helppo olla skarppi.
    Miettikää tuota kun seuraavan kerran äänestätte.

    Äänestä

  • values. kirjoitti:

    Tasapainoton perhe-elämä näkyy valitettavsti työssä ennemmin tai myöhemmin, yleensä.
    Kun kotona on asiat ok, niin työssäkin on helppo olla skarppi.
    Miettikää tuota kun seuraavan kerran äänestätte.

    Kyllä se loppuu Merikukan taival seuraaviin vaaleihin.

    Ei niin pöljiä enää olekaan jotka tuota lunttua äänestäisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Läheisriippuvuuttako? kirjoitti:

ex-ex-ex-mies Eki Hakkarainen olivat Seiskan mukaan Vihdin teatterissa katsomassa teatterikappaletta "kolmen naisen koukussa" ja siellä oli ollut samaan aikaan kuulemma tämä tulevan lapsen ns. isä Petri Härkönen.
Kyllä se Merikukka näköjään lämmittää suhdettaan aupair-Ekiin että sais apua tulevaan vaipparalliin vai aloittaako kierroksensa alusta?
Merikukka ei näköjään osaa olla ilman miestä. Oliskohan läheisriippuvuus ongelmana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu