ahdistus/masennus

Tiedän miltä tuntuu pakoilla yksinoloa. Itse viihdyin nuorempana suhteellisen hyvin yksin. Olin useita päiviä yksin kotona vanhempieni viihtyessä kesät mökillä. Suorastaan nautin ylhäisestä yksinäisyydestä, mutta jossakin vaiheessa tilanne on muuttui. Koskaan en ole varsinaisesti asunut yksin. Opiskeluaikana minulla oli kämppiksiä ja heidän luota muutin suoraan nykyisen aviomieheni luokse. Mieheni ei onneksi joudu matkustamaan työnpuolesta, mutta hänellä on paljon aikaavievä harrastus, joten olen iltaisin usein yksin. Yksinoloahdistus oli ehkä pahimmillaan opintojen loppuvaiheessa, kun tein kotona gradua ja käytännössä olin mieheni ylläpitämä. Vailla minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja ja rahaa tunsin olevani kotini vanki. Sen sijaan, että olisin aamuisin alkanut tekemään gradua tuijottelin ikkunasta ulos välillä masentuneena, välillä ahdistuneena, välillä itkien ja välillä tylsämielisen lamautuneena. Aloin pelkäämään yksin oloa, koska menetin toimintakykyni. Valmnistumisen jälkeen olen ollut pätkätöissä ja pelkään koko ajan työttömyyttä. Vaikka pelkoon liittyy huoli taloudellisesta toimeentulosta ja häpeä työttömän leimasta, niin kuitenkin eniten pelkään että joutuisin olemaan päivät yksin kotona ihan vain omien ajatusten kanssa. Pelkään yksin jäämistä ajatusteni kanssa siinä määrin, että en oiekastaan pidä edes lomasta. Haluan olla töissä ja pitää mieleni täynnä ja itseni kiireisenä. Oikeastaan itse en voisi kuvitellakaan alkavani juopotella yksikseni, koska silloin menettäsin lopullisesti ajatusteni hallinnan, mutta ymmärrän kyllä jos tämä on sinulle keino turruttaa mielesi. Itse tapaan jäädä töiden jälkeen kiertelemään vaateliikkeitä, ostan vaatteita mitä en tarvitse, vitkuttelen kotiin menoa. Äärimmäisen ahdistuneena menen lenkille ja juoksen itseni näännyksiin. Nukun paljon. Missään nimessä en halua valvoa koko yötä, vaan yritän lyhentää hereilläoloajan minimiin. Menen aikaisin nukkumaan ja teen pitkää työpäivää. Oikeastaan sinäkin taidat syvällä sisimmässäsi tietää mitä pelkäät yksin ollessasi, omia ajatuksiasi. Mikä se on se asia mitä pakenet? En tiedä auttaako kohtaaminen, mutta itse olen miettinyt syitä omaan ahdistukseeni. Olis helpompaa, jos olisikin jokin selkeä trauma, minkä piikkiin kaiken voisi laittaa, mutta ei minulla ole. On vain yksittäisiä asioita, tunteita, jotka tekevät oloni ahdistuneeksi. Olen jotenkin pelokas elämää kohtaan ja paljon energiaa menee sen peittämiseen. Välillä on huonompia kausia, jolloin en osaa enää teeskennellä ja peittää oloani mieheltäni. Hän aina sanoo, että minun pitäisi mennä jollekin juttelemaan pahasta olostani. Tavallaan haluasinki, mutta jotenkin tuntuu, että jossakin on joku jolla menee vieläkin huonommin ja on enemmän auttajan tarpeessa. Olen ajatellut elää näin niinkauan kuin jaksan. Ajatus kertoa yhdellekään ihmiselle ahdistavasta ajatusten kehästä on ylitsepääsemätön, mutta toivottavasti sinulla riittää rohkeutta ylittää kynnys.