Teilataan Jippu!

Paatunut arvostelija

Otetaan tässä ketjussa vuorostaan Jippu meidän armottomien arvostelijoiden hampaisiin.

Identiteettikriisistä kärsivä (vaaleaksi värjätty tukka) romanityttö on tällä hetkellä yksi ärsyttävimmistä artisteista, ellei ärsyttävin.

Jippu laulaa jotenkin veltosti, outoa henkäilyä. On keksinyt mielestään uuden tyylin laulaa. Romaneille tyypillinen vibrato kuuluu kuitenkin joka laulussa. Romaniväestö kuvittelee, että muut eivät sitä hallitse ja viljelevät sitä siksi. Todellinen syy on kuitenkin se, että se kuulostaa naurettavalta, eikä sitä muut viitsi käyttää.

Jippu sanoittaa lähes kaikki laulunsa itse ja sen huomaa. Sanoitukset uppoavat murrosikäisiin, jotka kuuntelevat Jippua lisätäkseen tuskaansa. Siihen se varmaan toimiikin. Lauluissa joku hukkaa aina sydämensä milloin minnekin ja muuta typerää.

Yksi tärkeimmistä vielä loppuun: Jippu on ruma!

39

6747

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se edes

      ole romani.

      • Paatunut arvostelija

        Todistapa ettei ole!

        Jos Jippu on pelkkä wannabe-romani, niin se vasta säälittävää onkin.

        Epäaitoudesta kertoo mm. se euroviisukarsinnassa esitetty herkkä balladi, jossa Jippu esitti ässävikaista. Se nauratti niin, että itse kappaleesta ei jäänyt mitään muistikuvaa.

        Jipun mielestä se oli varmaan nerokas tyylikeino. x'D

      • Savolaisukkeli
        Paatunut arvostelija kirjoitti:

        Todistapa ettei ole!

        Jos Jippu on pelkkä wannabe-romani, niin se vasta säälittävää onkin.

        Epäaitoudesta kertoo mm. se euroviisukarsinnassa esitetty herkkä balladi, jossa Jippu esitti ässävikaista. Se nauratti niin, että itse kappaleesta ei jäänyt mitään muistikuvaa.

        Jipun mielestä se oli varmaan nerokas tyylikeino. x'D

        Jotenkin vähän liian tekotaiteellista sen jollotukset on. Ei oikein tuollainen "herkistely" uppoa meikäläiseen. Mutta eikös sen isä ole joku Jorma Elorinne, joka on kai oopperalaulaja ?

    • Paatunut arvostelija

      Vaikea saada käsitystä Jipun rinnoista. Ne ovat niin pienet ja piilossa. Jipun vaatteet eivät niitä ainakaan korosta.

      Mutta onko toinen pienempi kuin toinen?

    • Paatunut arvostelija

      Jippu töpötteli euroviisuehdokkaana eripariset villasukat jalassa. Syy oli kuulemma, ettei löytänyt pareja.

      Laskelmoitua touhua sanon minä! Ei noin voi oikeasti käydä. Viisuehdokkuuden luulisi olevan kunnia-asia, johon esiintymisvaatteet mietitään tarkkaan etukäteen. Jippu halusi vain antaa jonkinlaisen luonnonlapsen mielikuvan.

      Jossakin haastattelussa Jippu epäsuorasti myönsikin, että kulkee villasukissa diivaillakseen.

    • Paatuneen kannattaja!

      Täysin oikeessa olet!
      Ottakaa toi blondi tukka pois ja piirtäkää tai kuvitelkaa siihen tummat hiukset tilalle, niin mitä löytyy piirteet..oikeet...
      Tekemällä tehtyä moskaa!

    • tippuu

      Jippu on tosiaankin tekotaiteellisuuden huippu. Ei kuulemma muista keikan jälkeen mitään, mitähän mahtaa käyttää.. Levy-yhtiö on isin pyynnöstä rakentanut myyvän paketin. Yhtä vahvalla markkinoinnilla akkamustilainenkin nousisi listaykkäseksi.

      • paska jippu hyi

        Joka kerta kun olen kuullut jippua olen oksentanut,siis ihan oikeasti.Nykyään täytyy radiokanavatkin valita sillä perusteella että sitä paskaa ei tule koska autoa ajaessa on aika vaikea yrjötä.
        Viimeinne niitti oli ne vittumaiset syväluotaavat haastattelut missä jippu sanoi olevansa hyvin paljon tunteva ihminen.
        Ei jumalauta,joo ja en ihmettele että olisi mustalainen...sen verran ottaa päähän.

    • saisi painua

      hevon vittuun! muka tunteikas tulkitsija,hah hah haa...

      • DoctorFeelgood

        vaivaa ?? Yksinäs täällä jotain Jippua morkkaat...en oo kuullut enkä nähnyt tytsyä,niin en voi hänestä mitään sanoa,mutta sinulla kyllä on jotain vialla...

      • DoctorPsycho
        DoctorFeelgood kirjoitti:

        vaivaa ?? Yksinäs täällä jotain Jippua morkkaat...en oo kuullut enkä nähnyt tytsyä,niin en voi hänestä mitään sanoa,mutta sinulla kyllä on jotain vialla...

        Huvittavaa. Taas se nähtiin. Ennen pitkää tällaisiin ketjuihin ilmestyy aina henkilö, joka ei ole koskaan, milloinkaan kuullut eikä nähnyt arvostelun kohteena olevaa artistia. Täysin tuntematon on hän. Oikeesti. Ihan tosi siis!

        Mutta mielipiteen kirjoittajalla on selvästi henkisiä ongelmia, tehohoidon tarpeessa ilmiselvästi. Hän on lisäksi multinicki, joka on täysin yksinään tuota mieltä. Jos joku erehtyy olemaan samaa mieltä, niin hän on ihan samaa kastia. Hoitoon kiireesti!

      • Paatunut arvostelija
        DoctorPsycho kirjoitti:

        Jippu on näköjään vieraillut punkkareiden palstalla. Ihan hervotonta luettavaa. Tekstit saattavat tosin järkyttää herkimpiä.

        http://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?t=39817

      • Paljon kavereita
        DoctorFeelgood kirjoitti:

        vaivaa ?? Yksinäs täällä jotain Jippua morkkaat...en oo kuullut enkä nähnyt tytsyä,niin en voi hänestä mitään sanoa,mutta sinulla kyllä on jotain vialla...

        Kukaan ei täällä tosiaankaan yksin ketään morkkaa, meitä on paljon kavereita jotka ollaan asiasta Jippu samaa mieltä.
        Jos sinä oisit Jippu oisit edes hiljaa..

    • laulettiin et

      "osta oma jippo,jipossa on k*r*ä!

      • romaani ja tiedän

        sen.asunut lapsena naapurustossa ja valkolais vanhemmat ja sisaret.että sinä kateellinen,kieroutunut kakara joka ketjun aloitit,ota asioista selkoo ennenkun alat jauhaa paskaa täällä.ala-asteella luokkatoverisi kenties uskovat sinua.niin ja jos kysyt "missäss jippu asunut,en usko"vaaralassa,hakunilan kupeessa ja koulua kävi hakunilanrinteen ala-asteella.

      • RITULI
        romaani ja tiedän kirjoitti:

        "eksyin"tälle sivulle ja ihmettelen mikä ihmisiä vaivaa??!!!!!!!
        Kuulin Jippua ekan kerran euroviisuissa ja heti aattelin et täs tytös on tyyliä!
        "mustalainen"???haloo!!!!!!!!!vaik oliskin niin tyttö on HYVÄ!!!!!!!!!
        se euroviisu-laulu oli tosi koskettava!!!!!!!
        toivon ettei JIPPU lue tällaisiä sivuja vaan jatkaa hyvin alkanutta uraansa! hänestä ja häntä kuullaan pitkään! ONNEKSI!kauan eläköön JIPPU!!!!!!!!!

        Viestin pääpointti ei ollut se, että Jippu olisi romani. Jipun "herkät tulkinnat" eivät vain kolahda kaikkien ihmisten sieluun.

        Ihmisessä voi olla romaniverta, vaikka siihen ei kukaan kiinnittäisi huomiota. Eräs koulukaverini oli aikoinaan tällainen. Blondin äidin perimä sekoitti tehokkaasti yleiskuvaa. Veriside oli kuitenkin vahva mustalaissukulaisiin. Olin yksi harvoista, joka tiesi asian.

        Jippu vaalentaa hiuksiaan. Haluaa esiintyä blondina.

        Vilkaiskaa seuraavaa videoleikettä. Kelatkaa 20 minuutin kohdalle, jos haluatte kiduttaa itseänne. Kukas se siellä esiintyykään?
        http://areena.yle.fi/toista?id=1209590

      • Paatunut arvostelija
        RITULI kirjoitti:

        "eksyin"tälle sivulle ja ihmettelen mikä ihmisiä vaivaa??!!!!!!!
        Kuulin Jippua ekan kerran euroviisuissa ja heti aattelin et täs tytös on tyyliä!
        "mustalainen"???haloo!!!!!!!!!vaik oliskin niin tyttö on HYVÄ!!!!!!!!!
        se euroviisu-laulu oli tosi koskettava!!!!!!!
        toivon ettei JIPPU lue tällaisiä sivuja vaan jatkaa hyvin alkanutta uraansa! hänestä ja häntä kuullaan pitkään! ONNEKSI!kauan eläköön JIPPU!!!!!!!!!

        Viestiketjua katsottiin lähes 1000 kertaa ennen kuin alkoi ilmestyä Jippua tukevia viestejä. Onko Jipusta pitäminen todellakin niin noloa?

        Jipun albumi on kuitenkin Suomen myydyimpien joukossa.

      • Taideässhä
        RITULI kirjoitti:

        "eksyin"tälle sivulle ja ihmettelen mikä ihmisiä vaivaa??!!!!!!!
        Kuulin Jippua ekan kerran euroviisuissa ja heti aattelin et täs tytös on tyyliä!
        "mustalainen"???haloo!!!!!!!!!vaik oliskin niin tyttö on HYVÄ!!!!!!!!!
        se euroviisu-laulu oli tosi koskettava!!!!!!!
        toivon ettei JIPPU lue tällaisiä sivuja vaan jatkaa hyvin alkanutta uraansa! hänestä ja häntä kuullaan pitkään! ONNEKSI!kauan eläköön JIPPU!!!!!!!!!

        Viishubiishi oli toshi koshkettava! Ja ushkottava.

    • purtsi l

      Jippu on ainoastaan "varttimanne" eli sen isoisän äiti oli manne, siis Jippu noin 12% manne.heh

      • Paatunut arvostelija

        Oikean mielikuvan itsestään siis. Mimmissä on kuin onkin mustalaisverta. Tunnetko Jipun vanhempien suvut hyvin?

        Jos isovanhempien vanhemmissa on vain yksi mustalainen, niin Jipussa on 1/8 mustalaista. Kaksi mustalaista tekee neljännesmustalaisen ja jos kyseisiä esivanhempia on kolme, niin silloin Jippu olisi jo melkein puolimustalainen, suhdeluku 3/8.

        Yhtä kaikki, mustalaisuus näkyy ja kuuluu Jipun esityksissä selvästi, vaikka toisaalta vaikuttaa, että hän haluaa sitä piilotella. Vanha sanonta sopii tähän hyvin. "Vaikka kuinka apinan vaatettaa, niin aina häntä näkyy." 8)

    • ei ole

      aivan kohdillaan sulla. Mustalainen? Oletko koskaan edes nähnyt Jippua? Vai oletko sokea ja tyhmä? Jipun musiikki ei minuun kolahda, mutta en häntä inhoakaan.

      Kirjoitit:
      "Yksi tärkeimmistä vielä loppuun: Jippu on ruma!"

      Lol! Aivan, koska musiikissa ulkonäkö on ehdottomasti tärkein asia. Lahjakkuudesta viis, kunhan ois edes hyvännäköinen, siis sinun mielestäsi. Olet hilpeä! Ja ota ne lääkkeet ihan tosissaan.

      • Paatunut arvostelija

        Makuasia sanoi kissa, kun turkkiaan nuoli. En epäile ollenkaan ettet pitäisi Jipusta, vaikka muuta väittäisit. Levymyynnistä päätellen muitakin noloja on.

        Opettelisit lukemaan. En tarkoittanut, että "musiikissa ulkonäkö on ehdottomasti tärkein asia", vaan että ulkonäkö on yksi tärkeimmistä asioista, kun arvioidaan Jipun ärsyttävyyttä.

        Tuolta voit tarkistaa kuinka aito blondi on kyseessä.
        http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=26&t=363&a=5377

    • DANNY JA ARMI

      MITÄS VIKAA JIPUSSA ON....

    • Joku vaa

      Jipun biisit ovat aika vaisuja ja surumielisiä, niistä ei ole kunnon melodiaa ja ovat muutenkin latteita. Niitä ei jaksa kauaa kuunnella. Voisi laulaa välillä myös melodisempia ja ilosempiakin lauluja.

      • JIPPU from hell

        Jippu-artisti lausuu seuraavaa Savon Sanomissa 6.7.2008, kun kysytään, millainen kritiikki satuttaa:

        ”Sellanen, jota antavat 25-35-vuotiaat luuserimiehet.Kerran soitin eräälle kriitikolle keskustellakseni hänen mielipiteistään. En saanut muuta vastausta kuin ettei hän ymmärrä tälläistä löpölöpölöötä. Sanoin hänelle, että et ole ukko tainnut saada naista.”

      • MEVK
        JIPPU from hell kirjoitti:

        Tuota olen epäillytkin,katsellessani hänen olemustaan ja käytöstään. Jokin ei täsmää. Mutta hänhän kuitenkin seurustelee miehen kanssa.

    • vaddu

      jippu on vitun s-vikainen ylitulkitseva sössöttäjä!!!!!!

    • ETAX A12

      Ei voi olla todellista. Yksi valittaa vaaleista hiuksista ja yksi tisseistä. Mikä he***tin kauneuskilpailu te luulette elämän olevan?? Kertokaahan mistä osoitteesta teidän eriparitissejä ja pälvikaljuja voi mennä arvostelemaan. Musiikin teilaus ei taas ole mitenkään ajateltuna järkevää, vai uppoaako teille kaikille esim Cannibal Corpse tai Meshuggah. Nii ja eihän ne mitään ruususia myöskään ole. Haukkukaa nyt sitte kaikki maailman musiikin tekijät jotka ei miellytä teidän absoluuttista musiikkimakua ja soi NRJ:llä. Dillet!

    • sitä JIPPUA.....

      --
      lainaus:
      --
      Otetaan tässä ketjussa vuorostaan Jippu meidän armottomien arvostelijoiden hampaisiin.

      Identiteettikriisistä kärsivä (vaaleaksi värjätty tukka) romanityttö on tällä hetkellä yksi ärsyttävimmistä artisteista, ellei ärsyttävin.

      Jippu laulaa jotenkin veltosti, outoa henkäilyä. O
      --

      En voisi itse enää paremmin asiaa kirjoittaa! 10 pistettä aloittajalle! Täysin samaa mieltä tästä naikkosesta. Jos näen sen naamankin telkkarista, vaihdan kanavaa

    • J-fani

      Jipun kaksi levyä ovat parasta mitä Suomen musiikissa on 2000-luvulla taphatunut. Ja livenä aivan huippu, syksyn 2009 Temppeliaukion kirkossa kuulemani konsertti liikutti täysin näinkin vanhan miehen.

    • tyttö.

      Aika ala-arvoinen mielipide aloittajalla...
      ja vastaa eri nickeillä omaan kirjoitukseensa hah hah
      sillei antaisi ymmärtää että Jipulla olisi paljon vihamiehiä
      noloo!

    • Mude 63 v.

      Kuinka joku voi olla näin ilkeä, mustalaistyttö tai ei, mitä sitten.

      • HenryMan

        Mulle hän on siitä eka kuulemisestani lähtien ollut yksi parraita naisTulkitsijoita,ja se on paljon hänen pisteposaan

    • jippufan

      olet ruma,ja et osaa laulaa

    • Skädä

      Meitsi diggaa Jippua kybällä, kolmatta levyä odotellaan jo malttamattomana. Upea nainen, mutta blondi-look saisi kyllä tulla takaisin. Jipun laulutyylistä sellainen huomio, että kyllä hän on saanut jäljittelijöitä. Mielestäni esimerkiksi Chisu on ottanut tulkintoihinsa jotain Jipulle tunnusomaista.

    • se edes

      Aiotko mafian palkata, kun otsikkosi on noin uhkaava? Jos Jippu osaisi lukea, niin saisit linnaa!

      "Eihän
      ole romani. "

      ON, koska ainoa työ on tyhjänpuhuminen!

    • En tykkää yhtään...

      Jippu on paska...

    • Jitun Vippu

      Laulusta en tiedä mitään, mutta vitutti kun seiskassa keekoili huorasaappaissaan ja elvisteli, miten oli saanut uutta munaa huumeveikko-poikaystävältään edellisen miehen odotellessa vielä kiltisti kotona...

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe