Teetkö kissan ruuan itse?

Asseri

Tällä hetkellä kissani saa kaiken ruuan suoraan marketin pussista tai purkista. Haluaisin kuitenkin tehdä kissani ruuan itse, mutta miten? Kaipaan vinkkejä. Koiralleni olen tehnyt vuosia ruuat itse ku se on niin herkkä vatsainen ettei mikään valmis käy.
Kissani on viisi vuotias maatias tytteli eikä ole tottunut mihinkään raakana tarjottavaan ruokaan. Joskus olen koiran jauhelihaa yrittänyt tyrkyttää mutta ei kelpaa.
Otan kaikki ruokinta vinkit innolla vastaan!

13

2291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kisulimisuli

      Tee silakkapuuroa!

      Ota tuoreita silakoita, keitä vedessä kattilassa kunnen alkavat hajota. Sitten vaan sörssit ne puuroksi, annat jäähtyä ja sitt onkin syötävissä. Mun kissat ainakin tykkää kovasti eikä ruuassa takuulla ole lisäaineita. Näyttää kyllä pahalta ja keittovaiheessa haisee, mutta on sen arvoista.

      Lisäksi kandee antaa jotain kaupan ruokaa ettei käy liian yksipuoliseksi.

      • Mimosa

        Keitä kalakeitto näin:Osta seitiä tai kaikki muukin kala käy pari desiä riisiä veden määrän mukaan,Pikkariikkisen suolaa ettei riisistä tule veden makuista tai kasvisliemikuutio,keittele niin kauan kun riisi on hyvin kypsä ja lisää loraus kermaa anna hautua hiukanaikaa ja kissan suuri herkku on valmis.Saman voit tehdä maksan tai munuaisen kanssa mutta käytä silloin vain puolikas lihaliemi kuutio.Tonnikala herkku tulee käden käänteessä myös kun laitat tummaa leipää(ei kovin hapanta) likoamaan veteen kun leipä on lionnut aivan mössöksi niin riko se haarukalla ja sekoita tonnikalan kanssa keskenään ruokalusikallinen ruoka öljyä vielä sekaan niin kyllä kissasi kehrää.Hauskoja hetkiä kokkaamiseen teille molemmille:)


      • noora

        kalaa ei saisi antaa kissalle, kuin noin kerran viikossa. kala tuhoaa kissalle tärkeää vitamiinia, tiamiinia (B1), ja sen puutos aiheuttaa erilaisia tulehduksia ja sydämen vajaatoimintaa. lisäksi liika kalansyöti muistaakseni vaurioittaa kissan näköaistia!


      • Tabby
        Mimosa kirjoitti:

        Keitä kalakeitto näin:Osta seitiä tai kaikki muukin kala käy pari desiä riisiä veden määrän mukaan,Pikkariikkisen suolaa ettei riisistä tule veden makuista tai kasvisliemikuutio,keittele niin kauan kun riisi on hyvin kypsä ja lisää loraus kermaa anna hautua hiukanaikaa ja kissan suuri herkku on valmis.Saman voit tehdä maksan tai munuaisen kanssa mutta käytä silloin vain puolikas lihaliemi kuutio.Tonnikala herkku tulee käden käänteessä myös kun laitat tummaa leipää(ei kovin hapanta) likoamaan veteen kun leipä on lionnut aivan mössöksi niin riko se haarukalla ja sekoita tonnikalan kanssa keskenään ruokalusikallinen ruoka öljyä vielä sekaan niin kyllä kissasi kehrää.Hauskoja hetkiä kokkaamiseen teille molemmille:)

        Kunhan vain sitten muistaa, että se kissoille annettava tonnikalaa on nimenomaan kissantonnikalaa, ei ihmisille tarkoitettua.


      • Mimosa
        Tabby kirjoitti:

        Kunhan vain sitten muistaa, että se kissoille annettava tonnikalaa on nimenomaan kissantonnikalaa, ei ihmisille tarkoitettua.

        Enhän tullut ajatelleeksi aivan kaikkea mainita tuossa viestissäni.Kuten esim tonnari jota käytät olisi hyvä olla kissojen omaa tonnaria.Kyhäsin nuo reseptit aika vauhdilla kun oli kiire.Mutta onneksi on valppaina nämä kissaihmiset jotka sitten neuvoo sinua lähemmin kokkailussa=)Kiitos siitä,ja hyvää syksyn jatkoa=)


    • noora

      huomio!
      kissalle ei saisi antaa kalaa liian usein, koska se tuohoaa tiamiinia (B1-vitamiini), joka on kissalle tärkeä vitamiini! sen puutos aiheuttaa erilaisia tulehduksia ja sydämen vajaatoimintaa!
      etenkin ihmisille tarkoitettu tonnikala sisältää runsaasti tiamiinia tuhoavaa ainetta ja sitä ei saisi antaa kissoille ollenkaan! kissoille on oma tonnikala. joku neuvoi tuossa myös käyttämään lihaliemikuutiota ja suolaa -ei ikinä! kissa ei tarvi lisäsuolaa ja mausteet (lihaliemikuutiossa) aiheuttavat ripulia!
      elikkä: kissalla on oltava aina vettä kupissaan. kuivaruokaa on myös hyvä olla aina saatavilla, koska sen syöminen estää hammaskiven muodostumista, mutta ostakaa kuivaruoka eläinkaupasta, koska eläinkaupan ruokiin on lisättymetioniinia, joka alentaa virtsan happamuutta. muu kuivaruoka aiheuttaa nimittäin virtsakiviä useimmille kissoille.
      kaupan purkkiruokien lisäksi on hyvä antaa tuoretta ravintoa:
      -lihaa: saa antaa raaakana, kunhan madotus on hoidettu
      -kalaa: kerran viikossa. saa antaa myös raakana, mutta järvikalat pitää kypsentää tai pakastaa lapamatotartunnan vaaran vuoksi
      -elimiä: kerran viikossa. saa antaa raakana tai kypsänä. alle vuoden ikäisille pennuille ei koskaan maksaa (vatsa ei kestä)
      -kananmunaa: kerran viikossa. raakana vain keltuainen!
      -maitotuotteita: viilit ja piimät sopii hyvin. kannattaa ostaa hyla-tuotteita, koska useimpien kissojen vatsa ei siedä muita maitotuotteita.

      noista ruoka-aineista voit kokkailla mitä tahdot! sekoittele mielen mukaan ja kypsennä jos tahdot. voit tehdä vaikka omaa mureketta tai lihapullia kissalle. vihanneksia(raasteena tai keitttynä, mutta pieninä paloina ja vähän vaan) ja viljatuotteita (hiutaleita, leseitä) saa myös lisätä, mutta ei kannata paljon, sillä kissan vatsa ei sulata suuria määriä. riisiä, pastaa ja perunaa saa myös lisätä (keitettynä tietenkin).
      jos ette osta kuivaruokaa eläinkaupasta (vitaminoitu) niin muistakaa vitamiinitabletit (pirskatti).

      ei kysyjälle, mutta vastaajille: teillä olisi ilmeisesti syytä hieman tarkistaa kissanne ruokavalioita. kiva, että halusitte auttaa, mutta valitettavasti ohjeenne eivät olleet kissan hyväksi -päin vastoin. monien kissankasvattajien kotisivuilta saa hyviä ohjeita kissan ruokintaan. muistakaa pitää kissan ruokavalio monipuolisena! ja tsemppiä. en minäkään tiennyt tätä kaikkea vielä vuosi sitten! tekemällä oppii!!!

      • Tabby

        Raaka kala tosiaan tuhoaa B1-vitamiinia, mutta kypsennetty kala ei. Kalaa ei tosiaan kuitenkaan ole suositeltavaa antaa useammin kuin kerran viikossa. Loiset kaloista puolestaan voi tappaa myös pakastamalla kalat ennen kissalle tarjoamista. Meillä on kissa, joka ei suostu syömään kuin raakaa kalaa, joten pakastan kaiken kalan, sulatan ja annan kissalle. Madotukset tietysti kondikseen.

        Kuivaruoka EI ehkäise hammaskiveä tai pidä hampaita puhtaana, ellei se sitten ole hammaskiveä ehkäisevää kuivaruokaa (ei liene muita merkkejä kuin Hill's?). Pussissa kyllä lukee erikseen, onko se hammaskiveä ehkäisevää. Kuivaruokanappulat nimittäin raksahtavat rikki hampaan kärjessä, ja saattavat aiheuttaa jopa enemmän hammaskiveä. Tänä tieto on peräisin niin kissaihmisiltä kuin eläinlääkäriltämme.

        Todella asiatekstiä muuten =). Ihmiset eivät tunnu viitsivän huolehtia kissojensa terveydestä tarjoamalla kissalle sopivaa ruokaa =(. Liian usein törmää kissoihin, joilla on vain ja ainoastaan väärästä ruokinnasta johtuvia ikäviä sairauksia.


      • noora
        Tabby kirjoitti:

        Raaka kala tosiaan tuhoaa B1-vitamiinia, mutta kypsennetty kala ei. Kalaa ei tosiaan kuitenkaan ole suositeltavaa antaa useammin kuin kerran viikossa. Loiset kaloista puolestaan voi tappaa myös pakastamalla kalat ennen kissalle tarjoamista. Meillä on kissa, joka ei suostu syömään kuin raakaa kalaa, joten pakastan kaiken kalan, sulatan ja annan kissalle. Madotukset tietysti kondikseen.

        Kuivaruoka EI ehkäise hammaskiveä tai pidä hampaita puhtaana, ellei se sitten ole hammaskiveä ehkäisevää kuivaruokaa (ei liene muita merkkejä kuin Hill's?). Pussissa kyllä lukee erikseen, onko se hammaskiveä ehkäisevää. Kuivaruokanappulat nimittäin raksahtavat rikki hampaan kärjessä, ja saattavat aiheuttaa jopa enemmän hammaskiveä. Tänä tieto on peräisin niin kissaihmisiltä kuin eläinlääkäriltämme.

        Todella asiatekstiä muuten =). Ihmiset eivät tunnu viitsivän huolehtia kissojensa terveydestä tarjoamalla kissalle sopivaa ruokaa =(. Liian usein törmää kissoihin, joilla on vain ja ainoastaan väärästä ruokinnasta johtuvia ikäviä sairauksia.

        kiitos lisäyksistä.
        luulin, että muutkin kuivaruuat poistavat hammaskiveä, mutta ilmeisesti näin ei sitten ole. meillä kisu tosiaan syö kuivaruuista hillsiä (joskus myös nutroa), joten käsitykseni onkin varmaan tullut siitä.


    • Asseri

      Miten kissa oireilee jos sitä vaivaa virtsakivi? Verta pissin seassa? Ne eläinkaupan raksut on ihan älyttömän hintasia! Mikä niistä on halvin merkki ja onko ne kaikki eläinkaupan raksut varmasti parempia kun marketin? Mitä raaka-aineita raksuissa pitää olla ja mitä ei saisi olla?
      Kiitos kaikista tähän astisista ohjeita, lisääkin saa laitella.
      Tilaako kukaan kennel-rehusta mitään kissalle? Ajattelin vaan ku koiralle tulee sieltä aina jotain otettua...

      • noora

        just äskettäin yhden kasvattajan kanssa ja hän oli sitä mieltä, että ehdottomasti paras eläinkaupan kuivaruuista on nutro. meillä kissa kuitenkin syö hillsin ruokaa (enimmäkseen, mutta joskus myös nutroa). itse ostan yleensä kolmen kilon säkin kerralla ja yhdellä kissalla se kestää aika kauan, joten ei se mitenkään merkittävästi kalliimmaksi tule. hintavertailuja en ole koskaan tehnyt. en tiedä yhtään minkä verran esim iams-ruoka maksaa. hillsin pussi on jotain 15€ muistaakseni (se 3kg) ja nyt se hillsin uusi luomuruoka on muutaman euron kalliimpaa.


      • noora

        virtsakiteet ja -kivet ovat yleisempiä kollikissoilla. munuaisissa tai alemmissa virtsateissä olevat virtsakivet voivat tukkia uroskissan kapean ja pitkän virtsaputken jopa kokonaan ->eläinlääkäriin! tytöillä ei yhtä yleistä.
        kissa käy yhtenään laatikolla ja saa ulos vain muutaman tipan. saattaa virtsata myös verisiä tippoja (ja muuallekin, kuin laatikolle).
        virtsakiveä aiheuttaa halpojen viljapohjaisten kuivamuonien korkea magnesiumpitoisuus, mutta toisinaan myös vähäinen liikunta, lihavuus ja ruokintavirheet.


    • katoaa

      Niin oli innoissani, että näin paljon on tullut kissalle reseptejä, mitä voisi itse tehdä.. Mutta viimeisessä viestissä puhutaan jo jostain ihan muusta kuin alkuperäinen viesti antaa ymmärtää..

      No ihan hyödyllistähän tämä tieto on tietenkin.. Tämähän on kuin rikkinäistä puhelinta pelaisi =)

      t. Olli

      • Speedy

        Ohjeita kotitekoisiin kissanruokiin löytyy mm. Mirjam Nummisen Mirjamin kissanhoidon oppaasta. Hyvähän noista virtsavaivoista on puhua ruokinnan yhteydessä, kun usein ne johtuvat väärästä tai huonolaatuisesta ruuasta, eli puhelin ei ole rikki, vaan antaa arvokasta lisätietoa pyydetyn lisäksi :)


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5025
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4452
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3523
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2331
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      328
      1886
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1776
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1507
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe