Oikein mielenkiinnolla odotan, miten viestiini suhtaudutaan - kun näkyy olevan vallalla sellainen homma, että lytätään jos joku on liian onnellinen tai ei ymmärrä omaa parastaan - muka.
No, olen eroamassa - viikon sisällä tulee paperit käräjäoikeudesta - II vaihe on sinnitelty.
Siispä mummolle tulee sitä kauan kaivattua vapautta.
Jaa, entäs miltä tuntuu?
Ihan hyvältä, en sen kummemmin hehkuta enkä iloitse enkä hypi riemusta yhdellä jalalla vaan totean tyynesti: so´n nähty ny´mitä avioliitto pahimmillaan voi olla...
eli yhtä tyhjän kanssa.
En syytä kohta x puolisoani sen paremmin kuin otan syyt niskoillenikaan totean vain:
elämää se vain on.
Ei olisi aikoinaan ( 40 vuotta sitten ) edes pitänyt mennä naimsiin - sisimmässäni jokin sanoi että ei ole hyvää, ei ja silti menin naimisiin.
Miksi?
Osittain pelkuruudesta, osittain siksi että kai kuvittelin, että lapsella olisi parempi elämä kun on molemmat vanhemmat läsnä.
Kissanviikset sanon - nyt -
mies on / oli täysin tunnevammainen, ei ole koskaan kyennyt kommunikoimaan kenenkään kanssa enkä ole häntä alistanut jos joku sitä epäilee - onphan vain eräänlainen - aikansa tuote niin sanoakseni eli
lapsia ei koskaan saanut kehua, ei kannustaa, kaikki piti mitätöidä, haukkua lyttyyn tyyliin ´ette te mitään osaa´
ymmärrän häntä kyllä sillä -
itseäni on kasvatettu samalla lailla MUTTA minäpä en siirtänyt sitä omiin lapsiini kuten hän on kautta vuosien yrittänyt.
Minunkin lapsuudenkodissani oli kova kuri, kakarat olivat hiljaa, kun aikuiset puhuivat, kakarat saivat odottaa, että aikuiset söivät/joivat kahvinsa ensin jne jne jne.
Mutta olen sitä mieltä, että vaikka itse on saanut turpaansa, ei sitä tarvitse eikä saa siirtää omiin lapsiinsa.
Nyt minä olen sitten - ihan tyytyväinen elämääni, elän eteenpäin ja toivon x:än tekevän samoin.
Oikeastaan toivoisin, että hän löytäisi uuden kumppanin - saisi ehkä nähdä, että kaikki naiset eivät suostuisi siihen, mihin minä olen suostunut.
Ken elää - hän näkee.
No, olen eroamassa - viikon sisällä tulee paperit käräjäoikeudesta - II vaihe on sinnitelty.
Siispä mummolle tulee sitä kauan kaivattua vapautta.
Jaa, entäs miltä tuntuu?
Ihan hyvältä, en sen kummemmin hehkuta enkä iloitse enkä hypi riemusta yhdellä jalalla vaan totean tyynesti: so´n nähty ny´mitä avioliitto pahimmillaan voi olla...
eli yhtä tyhjän kanssa.
En syytä kohta x puolisoani sen paremmin kuin otan syyt niskoillenikaan totean vain:
elämää se vain on.
Ei olisi aikoinaan ( 40 vuotta sitten ) edes pitänyt mennä naimsiin - sisimmässäni jokin sanoi että ei ole hyvää, ei ja silti menin naimisiin.
Miksi?
Osittain pelkuruudesta, osittain siksi että kai kuvittelin, että lapsella olisi parempi elämä kun on molemmat vanhemmat läsnä.
Kissanviikset sanon - nyt -
mies on / oli täysin tunnevammainen, ei ole koskaan kyennyt kommunikoimaan kenenkään kanssa enkä ole häntä alistanut jos joku sitä epäilee - onphan vain eräänlainen - aikansa tuote niin sanoakseni eli
lapsia ei koskaan saanut kehua, ei kannustaa, kaikki piti mitätöidä, haukkua lyttyyn tyyliin ´ette te mitään osaa´
ymmärrän häntä kyllä sillä -
itseäni on kasvatettu samalla lailla MUTTA minäpä en siirtänyt sitä omiin lapsiini kuten hän on kautta vuosien yrittänyt.
Minunkin lapsuudenkodissani oli kova kuri, kakarat olivat hiljaa, kun aikuiset puhuivat, kakarat saivat odottaa, että aikuiset söivät/joivat kahvinsa ensin jne jne jne.
Mutta olen sitä mieltä, että vaikka itse on saanut turpaansa, ei sitä tarvitse eikä saa siirtää omiin lapsiinsa.
Nyt minä olen sitten - ihan tyytyväinen elämääni, elän eteenpäin ja toivon x:än tekevän samoin.
Oikeastaan toivoisin, että hän löytäisi uuden kumppanin - saisi ehkä nähdä, että kaikki naiset eivät suostuisi siihen, mihin minä olen suostunut.
Ken elää - hän näkee.
Vastaukset 27
Vanhimmat
loppuun asti, mitä sitä vanhoilla päivillään eroamaan.Heitteille jouttuu ressukka.
Mitäs aiot tehdä yksinäisinä eläkepäivinäsi?
Vanhojen tansseihin, vai?
Ah !
Juuri tällaista tiesin tulevan!!!!!!!!!!!!
Mutta provot on provoja eikä niistä tarvitse välittää ja sitäpaitsi:
en ole menossa mihinkään tansseihin, ah - miksi menisin kun uusi kulta möllöttää jo vieressä....
että sellainen juttu.
Ja miksi minun olisi pitänyt " huolehtia tyypistä"???
Jokainen aikuinen voi kyllä ihan hyvin huolehtia itsestään....
niin tyypit kuin niiden siskonkummitkaimatkin...
selvä, kun on jo uusi kumppani katsottuna.Mitä sitä sen enempää jauhamaan.
Ei ollut vastaukseni provo, eikä tarvitse välittää, eikä pahastua.
Toivokaamme että x:ä löytää uuden naisen jota saa ikävystyttää kuoliaaksi / melkein...
Vaikka saatkin ehkä enemmmänkin tuomitsevia viestejä niin älä välitä, sillä minä tein samalla lailla kuusi vuotta sitten ja en koskaan ole katunut. Silloin vasta elämä alkoikin, hiemaan myöhään, mutta parempi sekin kun ei koskaan, sillä ainakin minulla on onnellinen loppu elämä, ja sen saat luultavasti sinäkin.
40 v avioliittoa ja sitten mies otti pikaeron. Elämä on nyt niin ihanaa, ettei voi paremmaksi muuttua. Aikansa kutakin, nyt on pelkkää iloa ja autuutta. Uudelle naiselle olisin voinut kertoa jotain, mutta en tavannut ja jokainen tekee valintansa.
Myönnän tyhmyyteni - mutta mikä on pikaero????
Eräällä naapurilla, oli onnellisen näköistä 3 tervettä lasta auto ja pesukoneet!
Eräänä aamu aivan tavallinen työhön lähtö, oven sulkeminen ja mies meni sen sileän tien uuteen suhteeseen,
Luulen että tuohon tyyliin on pikaero tehtävä, nopeasti ja vaivatta.
Toisen laittama eroakemus tulee tiedoksi postissa, sanaakaan ei vaihdeta asiasta, 6 kk:n kuluttua virallinen ero on vaoimassa. Sitä ennen on toinen muuttanut eri osoitteeseen eikä eron syistä ole tietoa.
uhoaa.Hyvältä tuntuu.
Katsoo nyt sitten kauan kestää, toivon mukaan oikeinkin kauan!
Sydämelliset onnittelut "ihan hyvvistä tunteista",niinhän se on miltä itsestä tuntuu, sehän se on tärkeintä maailmassa, muusta viis.
Vietämme tänä vuonna vaimoni kanssa kultahäitä. Itse olen ollut ennen avioliittoamme jonkinlainen hulivili. Kaduttaa, että olen kertonut vaimolleni yhtään mitään.
Olen saanut viisikymmentä vuotta sietää pottuilua. Ehkäpä se kuitenkin parasta on ollut, kun se tuskaa ja vaivaa on ollut.
yhdessä kärsitty. Yhteinen juttu on ollut,ylä- ja ala-mäkeä, siitä ei sen enempää numeroa tarvii nostaa.
Uusi onni on sekin haihtuvaa, arki siinäkin tulee eteen väistämättä..
Onnea vaan uuteen alkuun! Vielä enemmän olisin toivottanut jos olisit aloittanut itsenäisen elämän, nyt teet niin kuin miehet yleensä. Kitkutit epätyydyttävässä liitossa kunnes löysit itsellesi uuden heilan.
Muistathan että rakkaus on tilapäinen mielenhäiriö joka kestää maksimissaan kaksi vuottaa. Sen jälkeen se muuttuu parhaassa tapauksessa syväksi ystävyydeksi tai pahimmassa jatkuvaksi vian etsintään siinä toisessa osapuolessa.
Oikaisu´:
EN kitkuttanut " kunnes löysin uuden" liitto on ollut täysin kuollut ja hajalla viimeiset 15 vuotta enkä minä ole mitenkään hurahtanut tähän uuteen - meillä vain on mukavaa yhdessä enkä kuuna päivänä muuta yhteen mene naimisiin yms täysin turhaa.
Kun liitto on kestänyt 40 vuotta, tietää kyllä minkä seuraavassaKIN paketissa saa..
eri näköinen paketti mutta sisältä suurinpiirtein samaa eli hyvää kevättä kaikille!
ihana kevät koittaa jälleen.yli kymmenen vuotta on erosta ja en meinaa toipua vieläkään.onneksi on lapset ja ihanat lapsenlapset
monet on kasvatettu niin, että lapsia vähätellään ja moititaa. Hyvä, kun älyää katkaista ketjun. Sekin on hienoa, että jaksaa vielä viedä erota. Vaatii voimia, joten onnea!
Vaatiihan se voimia - ja runsaasti sisua - mutta sitähän äidin tytöllä on - VIHDOINKIN!
Voi jos tietäisitte, miten iloinen olen.
En ikinä haksahda uudelleen naimisiin, en kihloihin en niin mihinkään, mikä sitoo.
Lapset on kertaalleen kasvatettu, on aika elää
i t s e l l e e n.
Jokainen päivä on pelkkää iloa ja suuri lahja, kun ei tarvitse elää toisten ihmisten ehdoilla ja heidän hyväkseen. Riittää, kun huolehtii itsestään miten haluaa.
Kirjoita itselles että toivon että löydän kumppanin joka ei lyö. Toivon että ukkos saa kumppani joka pyyhkii turpaa mennen tullen. Yöllä nukkuessaankin. Oppisi käytännön kautta miltä tuntuu. Älä katkeroidu. Vaikeaa on tunnustaa itsellen pettymys. Miestään rakastaa kun on lapsetkin tehty yhdessä.
Tekoreippaus ja iloisuus, vakuudeksi kymmenet huutomerkit. Teeskennelty kummastus ja todistukseksi rivi kysymysmerkkejä. Upealta näyttänee.
Eipä ole tullut otettua oppia julkisuudessa pyörivistä elämänsä ja perheensä paljastajista.
Tyylinsä kullakin.
Jaa mutta jos oikeasti luulet että joku täällä avutuu ihan kaikesta erehdyt..ja pahasti kysymys tai huutomerkinkin kanssa..
Mikä on tekoreippaus?
Mikä on " oikea " reippaus ja miksi otat herneitä kilon nenääsi vieraan ihmisen takia?
Eipä mennyt herneitä nenään - taisi käydä toisin päin. Jos nyt kommentin heittää ja "harakoita" tönäisee, ei vielä tarkoita, että on tukehtumassa herneisiin.
Joo - ehkä ei mennyt herneitä mutta
ihmisiä tuntuu kovasti hatuttavan, jos joku uskaltaa tehdä elämälleen jotain -eikä elä sitä
" s i t t e n k u n e l ä m ä ä " jota ei joillekin tule - ikinä...........
eikä varmaan ketää "hatuta" sun erosi. Vähän kuitenkin vaikuttaa siltä, että itse et ole sinut asian kanssa!
"Mutta olen sitä mieltä, että vaikka itse on saanut turpaansa, ei sitä tarvitse eikä saa siirtää omiin lapsiinsa."
Tuossa olen täysin samalla kannalla ja tämä on ollut minullakin tärkeimpänä pyrkimyksenä lasten suhteen. Kannustus ja hyväksyminen antaa lapselle elämässä tuiki tarpeellisen hyvän itsetunnon, ja se on paras kodin perintö. Saan tyttäriltä nykyisin "mummoutuneena" niin paljon vastarakkautta ja huolenpitoa, että jossain minun on täytynyt onnistua.
Sinnittelit ilmeisesti liiankin kauan huonossa liitossasi, kun olet noin helpottunut ja valmis vapauteesi jo nyt. Itse sain vielä eronkin jälkeen monta vuotta tehdä surutyötä. Tunneihminen kokee kaikki elämän käänteet vahvasti.
Minullakin hälytyskellot vaimeasti kilkattivat naimisiin mennessäni, mutta niin se vain tuli tehtyä, kun sitä keskinäistä rakkauttakin kerran oli. Mitään en kuitenkaan kadu, ihanat lapset ja lapsenlapset ovat aarteitani.
Kiitos kysymästä, elämä kantaa! :) Samaa toivon sinulle.
Kiitos ´tinat´.
Kiva ja kaunis kirjoitus.
Niinhän se on, että asioita voi ymmärtää miten haluaa eli niin kuin piru lukee raamattua -sanotaan -
kyllä elämä kantaa.
Lapseni ovat monen monta kertaa sanoneet, että minä olen ainoana heitä ikinä missään kannustanut ja ilokseni huomaan nyt, että lapsenlapset saavat samaa lämpöä ja läheisyyttä äidiltään - hän pitää heitä sylissä, kannustaa, rohkaisee, sanoo rakastavansa, välittää aidosti.
Jos ovat tehneet jotain sopimatonta, hänellä on hyvin kaunis tapa käsitellä asiaa eli,
puhuu lapsen/lasten kanssa, sanoo - miksi noin ei voi eikä saa tehdä - lapsi joutuu pyytämään anteeksi jos on lyönyt töninyt tms toista.
Itse huomaan, että olen niin onnellinen kun näen lapsenlapsiani, he sanovat rakastavansa mummoaan ja se on iso asia minulle.
Ehkä minäkin olen sitten tehnyt jotain myös oikein - vaikkakin virheitä olen myös tehnyt.
Kukapa meistä ei olisi?
Avioliitosta sen verran, että minä ( tyhmä ) yritin - voitko kuvitella - vuosikausia jotenkin saada mieheltäni jonkinlaista hyväksymistä, roikuin hänessä, kaipasin että hän EDES kerran olisi sanonut jotain kaunista mutta EI:
Nuorempana alennuin jopa kerjäämään häneltä suosionosoituksia eli kysyin / pyysin häntä sanomaan jotain kaunista - arvaa mitä hän sanoi:
kaunista! Eli toisti sanani ilkeästi virnuillen.
Lapset ovat sanoneet, että apinatkin virnuilevat kun ovat epävarmoja.
Kun muutan uuteen asuntooni, toivon että joku / luoja tai kukalie - suo minulla vuosia elää ja olla lapsenlasten tukena ja turvana kun väliaikaista hoitoa/apua tarvitsevat.
Olen niin onnellinen mutta:
olen kyllä myös tässä avioeroasiassa saanut rutkasti turpaani - eli kuka käskee avautumaan tällaisille palstoille missä monelle on jonkinlainen saavutus, kun voi haukkua tuiki tuntematonta? Sinunlaisiasi on onneksi myös.
Suku ?
Minun sukuni on sitä mieltä, ettei minun koskaan olisi hänen kanssaan naimisiin mennä.
Hänen sukunsa?
EVVVK.
He ovat omanlaisiansa, perusmaalaisia.
Ei sen enempää siitä.
Kiitos sinulle kirjoituksesta.
Kyllä se elämä kantaa - s i t t e n k i n.