Tyttöjen tiimi

Tuuli

Pistän pystyyn tällaisen tyttöjen keskustelutiimin, jossa voi vaihtaa kokemuksia ja jossa voimme tukea toisiamme jaksamaan... Iloa ja lämpöä jokaisen päivään!

24

1102

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myy

      ...homma, eihän me tässä mitään menetetä koska voidaan kirjottaa nimimerkillä, joten puolisot tai itse ei "paljastu".

      Mun ukolla on (taas) todettu että lääke ( Arava)
      ei käy, koska tod. näk. se aiheuttaa pahoja vatsaoireita tms...saa nähdä, kuinka taas jatkossa käynee.

      Tää on tämmöstä vaihtelevaa, on päiviä jolloin
      (no ainakin melkein) ei koko tautia ees muista
      ja päiviä jolloin se varjostaa koko elämää.
      Vaikeinta on sulattaa se, että toinen ei "tee mitään", vaan saattaa istua TV:n ääressä koko päivän. Vaikka tiedän, että kortisonipiikin jälkeen täytyy olla muutama päivä aloillaan, silti tunnen pientä kaunaa kun itsellä tuntui kotitöitä riittävän...ja se ärtymys, mikä sairasta riivaa, tekee mutkin välillä niin varuillaanolevaksi; vaikka koko päivä menisi ilman rähjäämisiä, koko ajan odotan mikä asia
      aiheuttaa "viimeisen pisaran", esim. jos joku rasia on jääkaapissa "väärässä paikassa" ja putoaa käsistä on se AINA jonkun muun, siis minun, syy....sitä yrittää siloitella toisen elämää ettei kiukuttelua tulisi ja samalla tajuaa että se on ihan tyhmää ja turhaa...parempi olisi kun en ottaisi itseeni niin herkästi vaan kuittaisin huumorilla, tätä oonkin nyt harjoitellu.
      Niin ja sitten sitä, että erottaisin, mitkä asiat
      täytyy jaksaa hyväksyä sairauden mukanaan tuomiin
      harmeihin ja mikä on se raja, jossa voisi itse ilman syyllisyyttä sanoa "tätä en kyllä jaksa enää sietää (esim. raivoaminen") tässä sun on pakko auttaa/osallistua.

      Tää on nyt tällästä sekasotkua mutta halusin osaltani jatkaa keskustelua, tästä se tiimi syntyy
      toivonmukaan, kun jaetaan tuntoja ja kokemuksia...

      T: Myy

      • Lumi

        Luin Myyn edellisiä kirjoituksia ja on kuin olisin itse voinut kirjoittaa ne. Tosin..minä en ole palannut takaisin eroamisen jälkeen. En vain jaksa palata siihen aikaan, kun hymyileminenkin oli kiellettyä kotona. Aikaan, jolloin piti päivittäin selittää lapsille isin kyllä rakastavan heitä, isiin vain sattuu taas. Monen monta vuotta olin suhteessa...en ainakaan rakkaudesta. Oikeastaan pelosta, mitä muut ihmiset sanovat, jos lähden sairaan miehen luota. Ja kuten huomasin Myylle vastanneitten mielipiteistä, vain terveille on sallittu eroaminen. Jos eroaa sairaasta ihmisestä, on itse hirviö...muiden mielestä.
        Enää en jaksa välittää siitä, nyt minä ja lapset voidaan hyvin.

        Voimia teille Tuuli ja Myy


    • Camala

      Olen nivelreumaa sairasta nainen, mutta haluan silti vähän puolustaa "äkäisiä" miehiä. Kaikki vaimot, äidit, sisaret ym. naispuoleiset sukulaiset eivät aina ymmäärrä, että he voivat käytöksellään suunnattomasti aiheuttaa ärtymystä. Tässä muutama esimerkki.

      Monet naiset kertovat perheenjäsentensä arat, jopa intiimiasiat, tuttavilleen, vaikka kyseinen henkilö olisi kuulemassa. Tai sitten mennnään esim. puhelimen kanssa supisemaan toiseen huoneeseen, ettei se puheena oleva henkilö muka huomaa.

      Varsin yleistä on myös, että naiset arvostelevat ja neuvovat sokeasti, sen sijaan, että malttaisivat keskustella asioista. Hätäisimmät naiset saattavat soittaa lääkärille tai hoitopaikkaan ilman potilaan lupaa. Sairas tai ei, kyllä se raivostuttaa, kun järjestellään asioita kuin tarhaikäisen puolesta.

      Sanattomassa mutta kielteisessä viestinnässä naiset ovat myös mestareita. Itsekin joudun päivittäin toteamaan, että en ole ymmärtänyt sanatonta käskyä vai pyyntöä, kun joku naisihminen aloittaa mielenosoituksen.

      Toivottavasti ymmärsitte, mitä yritin sanoa. Tuli muuten mieleen yksi juttu. Joidenkin reumalääkeiden sivuvaikutuksena on mielialojen herkempi vaihtelu. Ei kai tuollainen oire ole vain naisten etuoikeus?

      • myy

        ..ois melkein voinut arvata ennakkoon, ettei tästä tyttötiimistä mitään tule....jos tarkoitus oli hoitaa toisiamme ja vaihtaa kokemuksia ettei suotta tulisi sairaalle kiukuteltua/suututtua taikka vaihtoehtoisesti itseä liikaa piiskattua/syyllistettyä, niin varmasti joku keksii ojentaa meitä ymmärtämättömiä puolisoita...

        Camala hyvä; mielialojen vaihtelut ja ärtymys ei suinkaan ole vain naisten etuoikeus. En tietääkseni siitä "valittanutkaan".
        Miten on, saako mies esim. läväyttää naiselle litsarit ts. lyödä taikka uhata väkivallalla, esim. sillä perusteella että nainen käyttäytyi niin ärsyttävästi...kirjoituksestasi henkii ikäänkuin syyllistämistä "käyttäytyy niin että herättää ärtymystä"...voi luoja, onko puolison elämäntehtävä hiipiä varpaillaan ettei vain toinen ärtyisi?

        äh, mikä pettymys.
        Kolmatta kertaa en kyllä enää yritä "keskustella"


      • Nainen42
        myy kirjoitti:

        ..ois melkein voinut arvata ennakkoon, ettei tästä tyttötiimistä mitään tule....jos tarkoitus oli hoitaa toisiamme ja vaihtaa kokemuksia ettei suotta tulisi sairaalle kiukuteltua/suututtua taikka vaihtoehtoisesti itseä liikaa piiskattua/syyllistettyä, niin varmasti joku keksii ojentaa meitä ymmärtämättömiä puolisoita...

        Camala hyvä; mielialojen vaihtelut ja ärtymys ei suinkaan ole vain naisten etuoikeus. En tietääkseni siitä "valittanutkaan".
        Miten on, saako mies esim. läväyttää naiselle litsarit ts. lyödä taikka uhata väkivallalla, esim. sillä perusteella että nainen käyttäytyi niin ärsyttävästi...kirjoituksestasi henkii ikäänkuin syyllistämistä "käyttäytyy niin että herättää ärtymystä"...voi luoja, onko puolison elämäntehtävä hiipiä varpaillaan ettei vain toinen ärtyisi?

        äh, mikä pettymys.
        Kolmatta kertaa en kyllä enää yritä "keskustella"

        Eikös keskustelu ole juuri sitä, että sanotaan mielipide, vaikka se eroaisikin sinun mielipiteestäsi.


      • Tuuli
        myy kirjoitti:

        ..ois melkein voinut arvata ennakkoon, ettei tästä tyttötiimistä mitään tule....jos tarkoitus oli hoitaa toisiamme ja vaihtaa kokemuksia ettei suotta tulisi sairaalle kiukuteltua/suututtua taikka vaihtoehtoisesti itseä liikaa piiskattua/syyllistettyä, niin varmasti joku keksii ojentaa meitä ymmärtämättömiä puolisoita...

        Camala hyvä; mielialojen vaihtelut ja ärtymys ei suinkaan ole vain naisten etuoikeus. En tietääkseni siitä "valittanutkaan".
        Miten on, saako mies esim. läväyttää naiselle litsarit ts. lyödä taikka uhata väkivallalla, esim. sillä perusteella että nainen käyttäytyi niin ärsyttävästi...kirjoituksestasi henkii ikäänkuin syyllistämistä "käyttäytyy niin että herättää ärtymystä"...voi luoja, onko puolison elämäntehtävä hiipiä varpaillaan ettei vain toinen ärtyisi?

        äh, mikä pettymys.
        Kolmatta kertaa en kyllä enää yritä "keskustella"

        HEI! =) Älä jää pois täältä, ethän! Ja kiva, että tänne on ilmaantunut muitakin samanlaisessa elämäntilanteessa olevia naisia. Ettehän jää pois. Yritetään olla sinnikkäitä, vaikka totisesti suututtaakin. Itsekin vähän kirjoitustani aloittaessa arvelin, että näinköhän säästytään arvostelulta...Ja näin kävi,vitsi! Hooo, täytyy vähä tasaantua =) Juu, kuule, ihan samanlaisia fiiliksiä mullakin on ollut. Minäkin joudun hiiviskelemään miehen pahoina päivinä...eikä se totisesti ole oikein. Jouduin tässä viime viikolla käymään itsekin lääkärissä pelko-oireideni vuoksi. Pelot tulevat muistumina uhkaavista tapahtumista. Lääkäri sanoi, että asia on valitettavasti niin, etten ehkä koskaan pääse peloistani eroon... Hän sanoi, että reaktioni on luonnollinen. Ja sitten hän sanoi, että sairastavan uhkaileva käyttäytyminen on väärin, eikä siihen ole mitään oikeutta. Hän kysyikin minulta: "Ajattelehan, jos kaikki sairaat käyttäytyisivät sillä tavoin, niin ei menisi pitkään, kun tämä yhteiskunta olisi sekaisin." Että sellaisen ajatuksen hän heitti. Ja minusta hän on kyllä aivan oikeassa. Ja kyllä se on niin, että inhimillisiähän mekin naiset olemme ja eihän meidän tehtävä ole olla hoitajia. Ymmärtääkin voi vain tiettyyn rajaan asti. Tulee mieleen se Tommy Hellstenin "Virtahepo olohuoneessa"...Siitäkai sairaudessakin voi olla kyse. Outo juttu, että olen itse elänyt lapsuuteni sairaan isän varjossa(ei reuma). Ja nyt kävi näin... Panee vain miettimään mistä lie kyse? Ei ihme, jos pelkoja tässä vähän on... Mutta kirjoitellaan- joohan?


      • Myy
        Tuuli kirjoitti:

        HEI! =) Älä jää pois täältä, ethän! Ja kiva, että tänne on ilmaantunut muitakin samanlaisessa elämäntilanteessa olevia naisia. Ettehän jää pois. Yritetään olla sinnikkäitä, vaikka totisesti suututtaakin. Itsekin vähän kirjoitustani aloittaessa arvelin, että näinköhän säästytään arvostelulta...Ja näin kävi,vitsi! Hooo, täytyy vähä tasaantua =) Juu, kuule, ihan samanlaisia fiiliksiä mullakin on ollut. Minäkin joudun hiiviskelemään miehen pahoina päivinä...eikä se totisesti ole oikein. Jouduin tässä viime viikolla käymään itsekin lääkärissä pelko-oireideni vuoksi. Pelot tulevat muistumina uhkaavista tapahtumista. Lääkäri sanoi, että asia on valitettavasti niin, etten ehkä koskaan pääse peloistani eroon... Hän sanoi, että reaktioni on luonnollinen. Ja sitten hän sanoi, että sairastavan uhkaileva käyttäytyminen on väärin, eikä siihen ole mitään oikeutta. Hän kysyikin minulta: "Ajattelehan, jos kaikki sairaat käyttäytyisivät sillä tavoin, niin ei menisi pitkään, kun tämä yhteiskunta olisi sekaisin." Että sellaisen ajatuksen hän heitti. Ja minusta hän on kyllä aivan oikeassa. Ja kyllä se on niin, että inhimillisiähän mekin naiset olemme ja eihän meidän tehtävä ole olla hoitajia. Ymmärtääkin voi vain tiettyyn rajaan asti. Tulee mieleen se Tommy Hellstenin "Virtahepo olohuoneessa"...Siitäkai sairaudessakin voi olla kyse. Outo juttu, että olen itse elänyt lapsuuteni sairaan isän varjossa(ei reuma). Ja nyt kävi näin... Panee vain miettimään mistä lie kyse? Ei ihme, jos pelkoja tässä vähän on... Mutta kirjoitellaan- joohan?

        Hitsi että mulla on kiire himaan, katsoin palstaa vasta nyt...
        Mulla on ihan SAMA juttu, pelkään faijan sekoilujen takia agressiivisia miehiä ja oon
        siksikin ollu aikamoisessa ahdistuneisuudessa vuosikaudet...nyt vasta lähikuukausina oon kunnolla alkanut kelata tätä vyyhtiä ja "selvittää päätäni"...menneet vuodet oon syyttänyt itseäni "hulluudestani"...muo auttoi se(kin), että yks lääkäri sanoi että onhan se nyt aika luonnollista sentään hermoilla jos toinen ON
        joskus käynyt jopa käsiksi ja esiintyy uhkaavasti, ei se nyt pelkästään korvien välissä ole...täytyy meidän EHDOTTOMASTI jotenkin jatkaa keskustelua, oli täällä sitten mitä välikommentteja hyvänsä...mä palaan huomenna asiaan!


      • Tuuli
        Myy kirjoitti:

        Hitsi että mulla on kiire himaan, katsoin palstaa vasta nyt...
        Mulla on ihan SAMA juttu, pelkään faijan sekoilujen takia agressiivisia miehiä ja oon
        siksikin ollu aikamoisessa ahdistuneisuudessa vuosikaudet...nyt vasta lähikuukausina oon kunnolla alkanut kelata tätä vyyhtiä ja "selvittää päätäni"...menneet vuodet oon syyttänyt itseäni "hulluudestani"...muo auttoi se(kin), että yks lääkäri sanoi että onhan se nyt aika luonnollista sentään hermoilla jos toinen ON
        joskus käynyt jopa käsiksi ja esiintyy uhkaavasti, ei se nyt pelkästään korvien välissä ole...täytyy meidän EHDOTTOMASTI jotenkin jatkaa keskustelua, oli täällä sitten mitä välikommentteja hyvänsä...mä palaan huomenna asiaan!

        No hei Myy! =) Taidan saada susta ystävän...Tulin hyvälle tuulelle sun viestistäsi ja siitä, että meillä on tosiaankin jotain yhteistä. Ei anneta muiden pilata tätä juttua, eihän! Siunausta sulle, Myy. Vastaa vaan sillon, kun kerkeet. Minä aina seurailen tätä sivua... Itse olen päättäny nyt, että sanopa kuka ihan mitä tahansa, niin EI haittaa. Puhukootpa sitten vaikka lämpimikseen. Eiks je!


      • Myy
        Tuuli kirjoitti:

        No hei Myy! =) Taidan saada susta ystävän...Tulin hyvälle tuulelle sun viestistäsi ja siitä, että meillä on tosiaankin jotain yhteistä. Ei anneta muiden pilata tätä juttua, eihän! Siunausta sulle, Myy. Vastaa vaan sillon, kun kerkeet. Minä aina seurailen tätä sivua... Itse olen päättäny nyt, että sanopa kuka ihan mitä tahansa, niin EI haittaa. Puhukootpa sitten vaikka lämpimikseen. Eiks je!

        Jatketaan ja toivotaan että näistä keskusteluista on toivoa, iloa ja lohtua niille kanssasiskoille ja -veljille, jotka kokee samuutta meidän kanssa.
        Tehdään niin että kirjoitetaan tarpeen, jaksamisen ja fiilisten mukaan, eli mä myös "sitoudun" seuraamaan tätä palstaa.

        Ainiin, "Lumi"; et usko miten lohduttavalta tuntui lukea sun viesti että olet lukenut mun jutut ja oli kuin sun kirjottamaasi...mä olin useita, useita vuosia siinä luulossa ettei KUKAAN vois oikeen käsittää eikä tajuta niitä tunteita ja kokemuksia mitä mulla on, huh! Tää palsta on taivaan lahja...

        Mulla on Tuuli SAMA KIRJA kirjahyllyssä, muitakin samalta kirjailijalta, lisäksi tietenkin Hellstenin kirjat luullakseni oon lukenu kaikki
        (no, viimeisintä en) Voi, onkohan niin että ollaan etsitty apua ja s e l i t y s t ä ahdistukseen, väsymiseen ja siihen, että ITSE
        sallii ja kestää mitä vaan (eikö vain, jos oikeen ajatellaan?) , selitystä omalle läheisriippuvuudelle ja sille ettei OSAA/raaski
        pitää itsensä puolta röhdisti koska säälii ja "armahtaa" toista, ymmärtää toisen kipuilua niin että oma henki meinaa lähteä--- niin, ja näistä kirjoista tietenkin oon saanu myös eväitä ja neuvoja, suuntaa siihen mitä ja miten o i k e e s t i kannattaisi toimia ja ajatella itsestä ja muista.

        Mä oon ainakin ollu haku päällä vuosia, ja välillä oon uupunu ja ollu töistä sairaslomallakin reilun kuukauden kun en kertakaikkiaan pystyny enää tekemään mitään, olin aivan hajalla. Ja, Tuuli, on ollu aikoja jolloin mä turvaudun hengenhädässä uskoon, aika jolloin rukoilin tosissani yläkerrassa polvillani että "Jeesus tule ja pelasta meidän perhe, en itse pysty enkä osaa enää mitään"......siitä aasinsilta; kun lähdin viimekesänä ahdistukseen väsyneenä ja vapaudenhaluisena mieheni luota, kävin ripittäytymässä ja pappi (nainen), ILOITSI mun puolestani ja sanoi muo uudestisyntyneeksi...niin suurta armoa en todellakaan osannut ees uneksia, mä kun menin tunnustamaan kauhean syntitaakan jätettyäni sairaan miehen. että siis mulla oiskin oikeus olla myös "itsekäs" ,ihan luvan kanssa... kaipa tää sitten ois sitä tosi armoa, rakastettuna olemista ilman suorittamista ja omia "hyviä" tekoja.

        En usko, että monikaan tajuaa todella sitä miltä tuntuu pelätä omaa miestään. En usko, että mun mieskään täysin tietää, miltä se jähmettävä, lamaannuttava pelko tuntuu, vaikkakin ollaan nyttemmin keskusteltu asiasta kun muutin takaisin kotiin. Taustalla on mun lapsuudenaikaiset kokemukset, kun mun "isi", joka oli rakastava, halaileva ja hellä, varsinkin mulle, olin "isinkultamuru", sai välillä selvinpäin raivokohtauksia jos joku tavara/paperi oli hukassa tai lusikat unohdettu kattaa iltateellä.
        tai kuinka humalassa hän oli kuin vieras ihminen ja löi äitiä, kuuntelin yksin huoneessani sydän puristuksissa kuinka äiti huusi ja vetosi; älä lyö. Se oli arvaamatonta aikaa, ja koska tarvitsin TIETENKIN isääni vahvemman miehen joka "voittaisi" hänet, valitsin puolisokseni, tunsin mieletöntä vetoa jopa, miehen, jolla on sama arvaamattomuus ja agressiivisuus, samaa karismaakin kuin isillä..että näin.

        Jollei kukaan luulisi muo pyhimykseksi sanon vielä, että lisäksi mä itse luisuin alkoholiin pikkuhiljaa, ja tämä lisäsi mun alemmuuden ja syyllisyydentunteita tietenkin niin, että jos mies löi, mä tiesin ansainneeni sen. Hyväksyin monta juttua koska itse olin vielä huonompi ja pahempi.
        No, nyt olen ollut raittiina 14 vuotta,pikkuhiljaa alan tulla enemmän esiin ja
        kunnioittaa myös itseäni.
        Tänä keväänä ensi kertaa "suostuin" syömään ahdistukseen ja jännitysoireisiin mielialalääkettä, Zoloftia, sillä perusteella etten kertakaikkiaan jaksa enää jos joudun uupumaan duunissa tai jos taaas pitää yrittää repiä itseä irti avioliitosta jne jne...haluan vähän etäisyyttä, vähän "varaa" katsoa asioita objektiivisemmin.

        Toisaalta häpeän lääkkeiden syöntiä.
        Oisin tahtonut olla ihminen, joka on "täysin rehellisesti oma itsensä" ja joka luottaa elämän kantavan, joka on niin rohkea ettei turruketta tarvitse.

        Näin tänään.

        T: Myy


      • Myy
        Myy kirjoitti:

        Jatketaan ja toivotaan että näistä keskusteluista on toivoa, iloa ja lohtua niille kanssasiskoille ja -veljille, jotka kokee samuutta meidän kanssa.
        Tehdään niin että kirjoitetaan tarpeen, jaksamisen ja fiilisten mukaan, eli mä myös "sitoudun" seuraamaan tätä palstaa.

        Ainiin, "Lumi"; et usko miten lohduttavalta tuntui lukea sun viesti että olet lukenut mun jutut ja oli kuin sun kirjottamaasi...mä olin useita, useita vuosia siinä luulossa ettei KUKAAN vois oikeen käsittää eikä tajuta niitä tunteita ja kokemuksia mitä mulla on, huh! Tää palsta on taivaan lahja...

        Mulla on Tuuli SAMA KIRJA kirjahyllyssä, muitakin samalta kirjailijalta, lisäksi tietenkin Hellstenin kirjat luullakseni oon lukenu kaikki
        (no, viimeisintä en) Voi, onkohan niin että ollaan etsitty apua ja s e l i t y s t ä ahdistukseen, väsymiseen ja siihen, että ITSE
        sallii ja kestää mitä vaan (eikö vain, jos oikeen ajatellaan?) , selitystä omalle läheisriippuvuudelle ja sille ettei OSAA/raaski
        pitää itsensä puolta röhdisti koska säälii ja "armahtaa" toista, ymmärtää toisen kipuilua niin että oma henki meinaa lähteä--- niin, ja näistä kirjoista tietenkin oon saanu myös eväitä ja neuvoja, suuntaa siihen mitä ja miten o i k e e s t i kannattaisi toimia ja ajatella itsestä ja muista.

        Mä oon ainakin ollu haku päällä vuosia, ja välillä oon uupunu ja ollu töistä sairaslomallakin reilun kuukauden kun en kertakaikkiaan pystyny enää tekemään mitään, olin aivan hajalla. Ja, Tuuli, on ollu aikoja jolloin mä turvaudun hengenhädässä uskoon, aika jolloin rukoilin tosissani yläkerrassa polvillani että "Jeesus tule ja pelasta meidän perhe, en itse pysty enkä osaa enää mitään"......siitä aasinsilta; kun lähdin viimekesänä ahdistukseen väsyneenä ja vapaudenhaluisena mieheni luota, kävin ripittäytymässä ja pappi (nainen), ILOITSI mun puolestani ja sanoi muo uudestisyntyneeksi...niin suurta armoa en todellakaan osannut ees uneksia, mä kun menin tunnustamaan kauhean syntitaakan jätettyäni sairaan miehen. että siis mulla oiskin oikeus olla myös "itsekäs" ,ihan luvan kanssa... kaipa tää sitten ois sitä tosi armoa, rakastettuna olemista ilman suorittamista ja omia "hyviä" tekoja.

        En usko, että monikaan tajuaa todella sitä miltä tuntuu pelätä omaa miestään. En usko, että mun mieskään täysin tietää, miltä se jähmettävä, lamaannuttava pelko tuntuu, vaikkakin ollaan nyttemmin keskusteltu asiasta kun muutin takaisin kotiin. Taustalla on mun lapsuudenaikaiset kokemukset, kun mun "isi", joka oli rakastava, halaileva ja hellä, varsinkin mulle, olin "isinkultamuru", sai välillä selvinpäin raivokohtauksia jos joku tavara/paperi oli hukassa tai lusikat unohdettu kattaa iltateellä.
        tai kuinka humalassa hän oli kuin vieras ihminen ja löi äitiä, kuuntelin yksin huoneessani sydän puristuksissa kuinka äiti huusi ja vetosi; älä lyö. Se oli arvaamatonta aikaa, ja koska tarvitsin TIETENKIN isääni vahvemman miehen joka "voittaisi" hänet, valitsin puolisokseni, tunsin mieletöntä vetoa jopa, miehen, jolla on sama arvaamattomuus ja agressiivisuus, samaa karismaakin kuin isillä..että näin.

        Jollei kukaan luulisi muo pyhimykseksi sanon vielä, että lisäksi mä itse luisuin alkoholiin pikkuhiljaa, ja tämä lisäsi mun alemmuuden ja syyllisyydentunteita tietenkin niin, että jos mies löi, mä tiesin ansainneeni sen. Hyväksyin monta juttua koska itse olin vielä huonompi ja pahempi.
        No, nyt olen ollut raittiina 14 vuotta,pikkuhiljaa alan tulla enemmän esiin ja
        kunnioittaa myös itseäni.
        Tänä keväänä ensi kertaa "suostuin" syömään ahdistukseen ja jännitysoireisiin mielialalääkettä, Zoloftia, sillä perusteella etten kertakaikkiaan jaksa enää jos joudun uupumaan duunissa tai jos taaas pitää yrittää repiä itseä irti avioliitosta jne jne...haluan vähän etäisyyttä, vähän "varaa" katsoa asioita objektiivisemmin.

        Toisaalta häpeän lääkkeiden syöntiä.
        Oisin tahtonut olla ihminen, joka on "täysin rehellisesti oma itsensä" ja joka luottaa elämän kantavan, joka on niin rohkea ettei turruketta tarvitse.

        Näin tänään.

        T: Myy

        .., täähän on reumaa käsittelevä palsta, melkein unohtui..
        eli mun mies ei enää n. viiteen vuoteen ole ollut fyysisesti väkivaltainen, tilanne on siis
        ok.
        MUTTA minä en ole vielä toipunut. Jos mies on puhumattomana, kivettyneenä, istuu TV:n ääressä
        kipujensa ja masennuksen keskellä, nousee minuun pelko. ( mitä kipeämpi ja säryistä kärsivämpi hän on, se vähemmän osaan auttaa, koska olen pelkoni
        uuvuttama)
        Jos hän ärtyneenä kiroaa pudotettuaan kahvikupin,
        nousee minuun pelko.
        Jos hän ei vastaa, kun tervehin töistä tultuani,
        (ei ehkä kuullut), huolestun ja alan ahdistua..
        tarkkailen jo, onko syytä jäädä vai "paeta".
        Tarkkailen ja tarkkailen.

        Silloin, jos hän on selvästi hyvällä tuulella ja on odotettavissa, että mikään särö tai kova kipu ei tule hänen mielialaansa pilaamaan, silloin lepään.

        Voi että mä nautin niistä hetkistä.

        Ja jos hän halaa muo sängyssä ja pyytää etten pahottaisi mieltäni hänen huutamisestaan, pyytää siis tavallaan anteeksi....olen taivaassa.


      • Tuuli
        Myy kirjoitti:

        Jatketaan ja toivotaan että näistä keskusteluista on toivoa, iloa ja lohtua niille kanssasiskoille ja -veljille, jotka kokee samuutta meidän kanssa.
        Tehdään niin että kirjoitetaan tarpeen, jaksamisen ja fiilisten mukaan, eli mä myös "sitoudun" seuraamaan tätä palstaa.

        Ainiin, "Lumi"; et usko miten lohduttavalta tuntui lukea sun viesti että olet lukenut mun jutut ja oli kuin sun kirjottamaasi...mä olin useita, useita vuosia siinä luulossa ettei KUKAAN vois oikeen käsittää eikä tajuta niitä tunteita ja kokemuksia mitä mulla on, huh! Tää palsta on taivaan lahja...

        Mulla on Tuuli SAMA KIRJA kirjahyllyssä, muitakin samalta kirjailijalta, lisäksi tietenkin Hellstenin kirjat luullakseni oon lukenu kaikki
        (no, viimeisintä en) Voi, onkohan niin että ollaan etsitty apua ja s e l i t y s t ä ahdistukseen, väsymiseen ja siihen, että ITSE
        sallii ja kestää mitä vaan (eikö vain, jos oikeen ajatellaan?) , selitystä omalle läheisriippuvuudelle ja sille ettei OSAA/raaski
        pitää itsensä puolta röhdisti koska säälii ja "armahtaa" toista, ymmärtää toisen kipuilua niin että oma henki meinaa lähteä--- niin, ja näistä kirjoista tietenkin oon saanu myös eväitä ja neuvoja, suuntaa siihen mitä ja miten o i k e e s t i kannattaisi toimia ja ajatella itsestä ja muista.

        Mä oon ainakin ollu haku päällä vuosia, ja välillä oon uupunu ja ollu töistä sairaslomallakin reilun kuukauden kun en kertakaikkiaan pystyny enää tekemään mitään, olin aivan hajalla. Ja, Tuuli, on ollu aikoja jolloin mä turvaudun hengenhädässä uskoon, aika jolloin rukoilin tosissani yläkerrassa polvillani että "Jeesus tule ja pelasta meidän perhe, en itse pysty enkä osaa enää mitään"......siitä aasinsilta; kun lähdin viimekesänä ahdistukseen väsyneenä ja vapaudenhaluisena mieheni luota, kävin ripittäytymässä ja pappi (nainen), ILOITSI mun puolestani ja sanoi muo uudestisyntyneeksi...niin suurta armoa en todellakaan osannut ees uneksia, mä kun menin tunnustamaan kauhean syntitaakan jätettyäni sairaan miehen. että siis mulla oiskin oikeus olla myös "itsekäs" ,ihan luvan kanssa... kaipa tää sitten ois sitä tosi armoa, rakastettuna olemista ilman suorittamista ja omia "hyviä" tekoja.

        En usko, että monikaan tajuaa todella sitä miltä tuntuu pelätä omaa miestään. En usko, että mun mieskään täysin tietää, miltä se jähmettävä, lamaannuttava pelko tuntuu, vaikkakin ollaan nyttemmin keskusteltu asiasta kun muutin takaisin kotiin. Taustalla on mun lapsuudenaikaiset kokemukset, kun mun "isi", joka oli rakastava, halaileva ja hellä, varsinkin mulle, olin "isinkultamuru", sai välillä selvinpäin raivokohtauksia jos joku tavara/paperi oli hukassa tai lusikat unohdettu kattaa iltateellä.
        tai kuinka humalassa hän oli kuin vieras ihminen ja löi äitiä, kuuntelin yksin huoneessani sydän puristuksissa kuinka äiti huusi ja vetosi; älä lyö. Se oli arvaamatonta aikaa, ja koska tarvitsin TIETENKIN isääni vahvemman miehen joka "voittaisi" hänet, valitsin puolisokseni, tunsin mieletöntä vetoa jopa, miehen, jolla on sama arvaamattomuus ja agressiivisuus, samaa karismaakin kuin isillä..että näin.

        Jollei kukaan luulisi muo pyhimykseksi sanon vielä, että lisäksi mä itse luisuin alkoholiin pikkuhiljaa, ja tämä lisäsi mun alemmuuden ja syyllisyydentunteita tietenkin niin, että jos mies löi, mä tiesin ansainneeni sen. Hyväksyin monta juttua koska itse olin vielä huonompi ja pahempi.
        No, nyt olen ollut raittiina 14 vuotta,pikkuhiljaa alan tulla enemmän esiin ja
        kunnioittaa myös itseäni.
        Tänä keväänä ensi kertaa "suostuin" syömään ahdistukseen ja jännitysoireisiin mielialalääkettä, Zoloftia, sillä perusteella etten kertakaikkiaan jaksa enää jos joudun uupumaan duunissa tai jos taaas pitää yrittää repiä itseä irti avioliitosta jne jne...haluan vähän etäisyyttä, vähän "varaa" katsoa asioita objektiivisemmin.

        Toisaalta häpeän lääkkeiden syöntiä.
        Oisin tahtonut olla ihminen, joka on "täysin rehellisesti oma itsensä" ja joka luottaa elämän kantavan, joka on niin rohkea ettei turruketta tarvitse.

        Näin tänään.

        T: Myy

        En voi kuin ihmetellä tätä johdatusta =) Rukoilen puolestasi...ja toivottelen sinulle Taivaan Isän lämpöistä siunausta päivääsi... En voi kuin hämmästellä miten paljon samoja aineksia elämänkokemuksissamme on. Isäkokemus ja vaikeudet puolison kanssa. Minun isäni tosin ei ollut alkoholisti, mutta muuten sairas, arvaamaton ja agressiivinen. Ja minäkin valitsin samankaltaisen puolison... Ja itsekin olen saanut elämänvoimaa uskosta. Että näin paljon meillä on yhteistä! Aattele... Hmh, eihän voi kuin ihmetellä Taivaan Isää =)? Olen kiitollinen sinusta ja 'Lumista' myös! Aurinkoista päivän jatkoa sinulle! Kannan sinua rukouksissani =)


      • Tuuli
        Myy kirjoitti:

        .., täähän on reumaa käsittelevä palsta, melkein unohtui..
        eli mun mies ei enää n. viiteen vuoteen ole ollut fyysisesti väkivaltainen, tilanne on siis
        ok.
        MUTTA minä en ole vielä toipunut. Jos mies on puhumattomana, kivettyneenä, istuu TV:n ääressä
        kipujensa ja masennuksen keskellä, nousee minuun pelko. ( mitä kipeämpi ja säryistä kärsivämpi hän on, se vähemmän osaan auttaa, koska olen pelkoni
        uuvuttama)
        Jos hän ärtyneenä kiroaa pudotettuaan kahvikupin,
        nousee minuun pelko.
        Jos hän ei vastaa, kun tervehin töistä tultuani,
        (ei ehkä kuullut), huolestun ja alan ahdistua..
        tarkkailen jo, onko syytä jäädä vai "paeta".
        Tarkkailen ja tarkkailen.

        Silloin, jos hän on selvästi hyvällä tuulella ja on odotettavissa, että mikään särö tai kova kipu ei tule hänen mielialaansa pilaamaan, silloin lepään.

        Voi että mä nautin niistä hetkistä.

        Ja jos hän halaa muo sängyssä ja pyytää etten pahottaisi mieltäni hänen huutamisestaan, pyytää siis tavallaan anteeksi....olen taivaassa.

        Olitkin kerennyt kirjoitella lisäyksiä... Kuule, ihan samanlaisia pelkoja mullekin tulee miestäni kohtaan ja ihan samanlaisissa tilanteissa. Itselläni se oikea uhkaava tilanne on vielä tuoreesa muistissa- tapahtui tänä keväänä- joten eipä ihme, että ahdistuksia tulee. Eikä ole ihme, että sullakin niitä tulee...vaikka tapahtumasta onkin jo niin pitkä aika. Mullehan se lääkäri sanoikin, että kyllä se niin on, ettei peloista ehkä pääsekään koko elämänsä aikana eroon. Siksi suo itsellesi anteeksi ja vapaus pelätä/ahdistua. Eheytyminen voi kestää pitkään. Luota- Taivaan Isä hoitaa sinua... Haluan antaa sinulle tämän Raamatun sanan tähän päivään- se on itsellenikin rakas-

        ... "Mutta vielä minä annan heidän haavojensa kasvaa umpeen ja parantua, minä teen heidät terveiksi ja lahjoitan heille pysyvän rauhan ja menestyksen." Jeremia 33:6

        Lämpöisin torstai-terveisin, tv.Tuuli


      • "tytär"
        Tuuli kirjoitti:

        En voi kuin ihmetellä tätä johdatusta =) Rukoilen puolestasi...ja toivottelen sinulle Taivaan Isän lämpöistä siunausta päivääsi... En voi kuin hämmästellä miten paljon samoja aineksia elämänkokemuksissamme on. Isäkokemus ja vaikeudet puolison kanssa. Minun isäni tosin ei ollut alkoholisti, mutta muuten sairas, arvaamaton ja agressiivinen. Ja minäkin valitsin samankaltaisen puolison... Ja itsekin olen saanut elämänvoimaa uskosta. Että näin paljon meillä on yhteistä! Aattele... Hmh, eihän voi kuin ihmetellä Taivaan Isää =)? Olen kiitollinen sinusta ja 'Lumista' myös! Aurinkoista päivän jatkoa sinulle! Kannan sinua rukouksissani =)

        Minulla taas oli äiti, joka haukkui ja mustamaalasi isääni päivittäin. Reumainen isäni oli hyvin kiltti ja rauhallinen aina, ei koskaan ilkeää sanaa kenellekään. Luonteesta kai käytös on enempi kiinni kuin sukupuolesta tai terveydestä.


      • Nainen42
        "tytär" kirjoitti:

        Minulla taas oli äiti, joka haukkui ja mustamaalasi isääni päivittäin. Reumainen isäni oli hyvin kiltti ja rauhallinen aina, ei koskaan ilkeää sanaa kenellekään. Luonteesta kai käytös on enempi kiinni kuin sukupuolesta tai terveydestä.

        Juu, minäkin olen tässä miettinyt miten sen sanoisin: näissä Tuulin ja Myyn ongelmissa on kyse jostain ihan muusta kuin reumasta. (ei millään pahalla). Sopivampia otsikoita noille jutuille olisivat Psykologia, Mielenterveys, Masennus tai Pelot ja jännitys. Toisaalta nuo jutut pyörivät niin samaa kehää, että ehkä heidän olisi parempi keskustella kahdenkesken sähköpostitse. Senkinhän voi tehdä anonyymina.


      • Myy
        "tytär" kirjoitti:

        Minulla taas oli äiti, joka haukkui ja mustamaalasi isääni päivittäin. Reumainen isäni oli hyvin kiltti ja rauhallinen aina, ei koskaan ilkeää sanaa kenellekään. Luonteesta kai käytös on enempi kiinni kuin sukupuolesta tai terveydestä.

        ..eihän se sukupuoli siihen vaikuta, totta sekin, ettei varmasti kaikki reumaa sairastavat
        ole aggressiivisia.....tässä Tuulin kanssa ollaankin enemmän pohdiskeltu mun mielestä OMIA
        puutteitamme/ominaisuuksiamme ja tapaamme suhtautua itseen ja puolisoon.
        Niin, ja ongelma on "putkahtanut" tälle palstalle siitäkin syystä, että kun toinen on sairas, antaa toinen helpommin enemmän anteeksi, ennemmän ymmärtää ja sallii "kipuilua", ehkä ihan eri malliin kuin mitä sallisi terveeltä, jolla ei "ole mitään syytä'" huonoon käytökseen.

        T: Myy


      • Myy
        Nainen42 kirjoitti:

        Juu, minäkin olen tässä miettinyt miten sen sanoisin: näissä Tuulin ja Myyn ongelmissa on kyse jostain ihan muusta kuin reumasta. (ei millään pahalla). Sopivampia otsikoita noille jutuille olisivat Psykologia, Mielenterveys, Masennus tai Pelot ja jännitys. Toisaalta nuo jutut pyörivät niin samaa kehää, että ehkä heidän olisi parempi keskustella kahdenkesken sähköpostitse. Senkinhän voi tehdä anonyymina.

        ...yhä reumasta.
        Ihan niinkuin mikä hyvänsä muukin sairaus, se vaikuttaa koko perheeseen.

        SINÄ voit valita, luetko tätä palstaa vait et, eikö vaan? -Ohita vain "tyttöjen tiimi" kun tiedät ettei täällä ole mitään Sinua kiinnostavaa.
        Emme me sinun silmiesi eteen väksin pompahda, rauhaa vain sinne.....


      • Camala
        myy kirjoitti:

        ..ois melkein voinut arvata ennakkoon, ettei tästä tyttötiimistä mitään tule....jos tarkoitus oli hoitaa toisiamme ja vaihtaa kokemuksia ettei suotta tulisi sairaalle kiukuteltua/suututtua taikka vaihtoehtoisesti itseä liikaa piiskattua/syyllistettyä, niin varmasti joku keksii ojentaa meitä ymmärtämättömiä puolisoita...

        Camala hyvä; mielialojen vaihtelut ja ärtymys ei suinkaan ole vain naisten etuoikeus. En tietääkseni siitä "valittanutkaan".
        Miten on, saako mies esim. läväyttää naiselle litsarit ts. lyödä taikka uhata väkivallalla, esim. sillä perusteella että nainen käyttäytyi niin ärsyttävästi...kirjoituksestasi henkii ikäänkuin syyllistämistä "käyttäytyy niin että herättää ärtymystä"...voi luoja, onko puolison elämäntehtävä hiipiä varpaillaan ettei vain toinen ärtyisi?

        äh, mikä pettymys.
        Kolmatta kertaa en kyllä enää yritä "keskustella"

        Et näköjään huomannut, että en väittänyt kaikkien naisten olevan samanlaisia tai että aina ja ainoa syy miesten äkäisyyteen olisi vaimon käytös. Tulkitsit sanani oman mielesi mukaan. Jos kehuu itseään, ei kannata alkaa kiukutella kuin uhmaikäinen, kun kaikki ei mene kuten itse haluaa.

        Fyysinen väkivalta on yhtä paha asia kuin henkinen. Kuvailemani kaltaiset naiset eivät varmasti koskaan hiivi varpaillaan.

        Siis yritin sanoa ensimmäisessä viestissäni, että kaikki naiset ei ole pyhimyksiä eikä miehet petoja. Tyttötiimissä on kai kiellettyä olla realistinen?


      • Myy
        Camala kirjoitti:

        Et näköjään huomannut, että en väittänyt kaikkien naisten olevan samanlaisia tai että aina ja ainoa syy miesten äkäisyyteen olisi vaimon käytös. Tulkitsit sanani oman mielesi mukaan. Jos kehuu itseään, ei kannata alkaa kiukutella kuin uhmaikäinen, kun kaikki ei mene kuten itse haluaa.

        Fyysinen väkivalta on yhtä paha asia kuin henkinen. Kuvailemani kaltaiset naiset eivät varmasti koskaan hiivi varpaillaan.

        Siis yritin sanoa ensimmäisessä viestissäni, että kaikki naiset ei ole pyhimyksiä eikä miehet petoja. Tyttötiimissä on kai kiellettyä olla realistinen?

        ..itse huomata kuinka olen kehunut itseäni, pakko myöntää.
        Luulin, että viesteistäni selvästi käy ilmi mun oma kyvyttömyyteni ja suruni. Sori.


      • jiijii
        Tuuli kirjoitti:

        HEI! =) Älä jää pois täältä, ethän! Ja kiva, että tänne on ilmaantunut muitakin samanlaisessa elämäntilanteessa olevia naisia. Ettehän jää pois. Yritetään olla sinnikkäitä, vaikka totisesti suututtaakin. Itsekin vähän kirjoitustani aloittaessa arvelin, että näinköhän säästytään arvostelulta...Ja näin kävi,vitsi! Hooo, täytyy vähä tasaantua =) Juu, kuule, ihan samanlaisia fiiliksiä mullakin on ollut. Minäkin joudun hiiviskelemään miehen pahoina päivinä...eikä se totisesti ole oikein. Jouduin tässä viime viikolla käymään itsekin lääkärissä pelko-oireideni vuoksi. Pelot tulevat muistumina uhkaavista tapahtumista. Lääkäri sanoi, että asia on valitettavasti niin, etten ehkä koskaan pääse peloistani eroon... Hän sanoi, että reaktioni on luonnollinen. Ja sitten hän sanoi, että sairastavan uhkaileva käyttäytyminen on väärin, eikä siihen ole mitään oikeutta. Hän kysyikin minulta: "Ajattelehan, jos kaikki sairaat käyttäytyisivät sillä tavoin, niin ei menisi pitkään, kun tämä yhteiskunta olisi sekaisin." Että sellaisen ajatuksen hän heitti. Ja minusta hän on kyllä aivan oikeassa. Ja kyllä se on niin, että inhimillisiähän mekin naiset olemme ja eihän meidän tehtävä ole olla hoitajia. Ymmärtääkin voi vain tiettyyn rajaan asti. Tulee mieleen se Tommy Hellstenin "Virtahepo olohuoneessa"...Siitäkai sairaudessakin voi olla kyse. Outo juttu, että olen itse elänyt lapsuuteni sairaan isän varjossa(ei reuma). Ja nyt kävi näin... Panee vain miettimään mistä lie kyse? Ei ihme, jos pelkoja tässä vähän on... Mutta kirjoitellaan- joohan?

        "ajattele, jos kaikki..." yksinkertainen lääkärisi ei huomannut,että suurin osa alistajista ja nöyryyttäjistä on ruumiiltaan terveitä. se vasta sairasta onkin.


    • Tuuli

      Löysin kirjahyllystäni Salme Blomster:in kirjan "Hyvä,paha viha". Siitä muutamia hyviä kohtia haluan tähän kirjoittaa...

      "Elämä ei ole oikeudenmukaista, se ei ole helppoa, mutta kuka on luvannut, että se olisi. Kun meillä on vaikeaa, saamme surra, ahdistua, vihata ja hetkeksi lamaantua, mutta meidän ei tule tehdä näihin tunteisiin pesää, muuten ne alkavat hallita elämäämme. Olosuhteet eivät meitä muserra, vaan se,miten niihin suhtaudumme. Kysymys ei ole aina niinkään siitä, MIKSI kärsimme, vaan MITEN kärsimme. Kärsimyksen keskellä on päätettävä myös, vihaako vai rakastaako. Vapauteni on mieleni mittainen... Tunteitten ilmaisemisessa on kaksi puolta: meillä on oikeus niihin, mutta me emme saa vahingoittaa niillä toisia. Meidän on siis löydettävä tapa, jolla ilmaisemme itseämme rakentavasti, vaikka sisimpämme kuohuisi suuttumuksesta...Yritys välttää, kieltää tai vähätellä vihaa ei saa sitä häviämään...Itsensä puolustaminen tai loukkaukseen vastaaminen ei tarkoita kostamista. Se ei sisällä ajatusta "silmä silmästä" vaan halua käsitellä väärinkäsitys ja asettaa suhde ennalleen: raikastaa ilma. Se merkitsee myös itselle todellisen minän kuulemista- tunteitten sallimista, koska ne ovat osa ihmisyyttä eikä mikään suhde ole aito ilman niitä."

      ...Millaisia ajatuksia tämä teissä herätti? Minä mietin, että olemme kuitenkin inhimillisiä ja useimmiten epäonnistumme yrityksissämme korjata suhdettamme. Joskus ei yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa kuin ero... Ja sekin on sallittava ja anteeksiannettava itselle. Siitäkin huolimatta, vaikka ympärillä olevat ihmiset tuomitsisivat sen... Sinua Lumi ihailen rohkeudesta, että olet aikanaan päätynyt ratkaisuusi. Ja iloinen olen, että voit olla tyytyväinen elämääsi nykyään. Meitä on monia, joilta puuttuu sellaista rohkeutta, vaikka aihetta eroon olisikin. Voi olla myös niinkin, että vaikka rohkeutta riittäisikin, niin on paljon muita estäviä asioita. Mutta mutta...tosiaan, puhua ja purkaa näitä asioita pitää. Se on elintärkeää terveydenkin kannalta. Siksipä sanonkin niille tällä palstalla kirjoitteleville tuomitsijoille, että harkitkaa vähän mitä kirjoitatte. Sana on terävä miekka... Olemme vastuussa puolin ja toisin itsestämme. Eikö meitä paremminkin ole luotu pitämään huolta toisistamme, rohkaisemaan ja rakastamaan... Mutta niin, emme elä paratiisissa. Kantakaamme silti joskus toisiamme...Hellyys hoivaa mielen ja kehon kipeyttä...

    • seuraolija

      Mummoni sanoi usein: "Se ensimmäisenä älähtää, johon kalikka kalahtaa"

      • Myy

        Ehkä joku reumaa sairastavan läheinen KUMMINKIN on saanut jotain itsellensä näistä Tuulin ja minunkin keskusteluista. Ettei nämä nyt ihan hukkaan menneet...
        Jännää muuten miten jotkut ihmiset rajaavat eri karsinoihin...jos sairastat sairaan myötä, et voikaan enää puhua siitä tällä palstalla...
        ja nämä arvostelut milloin ollaan jo liian "kehässä" että pitäisi älytä siirtyä juttelemaan keskenään....mikä on ihmisellä joka ei "kestä" lukea toisen kokemusta, mikä siinä niiiin ärsyttää että pitää toimia "palstapoliisina" ????

        Niin, ja saako sapattina parantaa !


      • Tuuli
        Myy kirjoitti:

        Ehkä joku reumaa sairastavan läheinen KUMMINKIN on saanut jotain itsellensä näistä Tuulin ja minunkin keskusteluista. Ettei nämä nyt ihan hukkaan menneet...
        Jännää muuten miten jotkut ihmiset rajaavat eri karsinoihin...jos sairastat sairaan myötä, et voikaan enää puhua siitä tällä palstalla...
        ja nämä arvostelut milloin ollaan jo liian "kehässä" että pitäisi älytä siirtyä juttelemaan keskenään....mikä on ihmisellä joka ei "kestä" lukea toisen kokemusta, mikä siinä niiiin ärsyttää että pitää toimia "palstapoliisina" ????

        Niin, ja saako sapattina parantaa !

        Huokaus ja puhallus...En minä tiedä- miten tässä näin kävi? Ihan kuin ihmiset olisivat ottaneet nämä jutut syyllisyyttä tuntien...vaikka tosiaankaan tarkoitus ei ollut sellainen. Ihmettelen itsekin miten karsinoitua keskustelua täällä saa käydä,vaikka kyse tosiaankin on reumaa sairastavan perheen arkielämästä. Enpä todellakaan usko, että olemme ainoita, joiden perheissä kärsitään samoista ongelmista. Mutta ilmeisesti näistä pitää vaieta? Luulin, että tälläkin keskustelulla olisi saatu aikaan jotain yleistä hyvää, mutta kävikin päinvastoin... Tämä "poisajaminen" taitaa olla yleinen mentaliteetti? Täytyy sitten poistua takavasemmalle...


      • tarkkaavainen lukija
        Myy kirjoitti:

        Ehkä joku reumaa sairastavan läheinen KUMMINKIN on saanut jotain itsellensä näistä Tuulin ja minunkin keskusteluista. Ettei nämä nyt ihan hukkaan menneet...
        Jännää muuten miten jotkut ihmiset rajaavat eri karsinoihin...jos sairastat sairaan myötä, et voikaan enää puhua siitä tällä palstalla...
        ja nämä arvostelut milloin ollaan jo liian "kehässä" että pitäisi älytä siirtyä juttelemaan keskenään....mikä on ihmisellä joka ei "kestä" lukea toisen kokemusta, mikä siinä niiiin ärsyttää että pitää toimia "palstapoliisina" ????

        Niin, ja saako sapattina parantaa !

        Käyppä ihan huvikses kattoon, mitä kirjoitit otsikolla "rakas ystävä". Moitit jatkuvasti toisia niistä asioista, jollainen ite olet. Ja aina vaan minä, minä, minä... katotaanpa kuinka kipakasti näpäytät minullekin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7981
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2267
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2183
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1756
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1246
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1233
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1146
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      795
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      746
    Aihe