Koulutustasot

Sattuiko kukaan lukemaan aamun Helsingin Sanomia? Siinä oli havainnollistettu nykyistä koulutusjärjestelmää. Jatkossa ilmeisesti ammattikorkeakoulututkinnot pyritään rinnastamaan samantasoisiksi yliopistojen alempien tutkintojen kanssa.

Sitä vastoin AMK:sta ei voi jutun mukaan sen korkeammalle "yletä", vaan korkeimmasta opetuksesta vastaa jatkossakin yliopisto.

Kolmas taso koulutuksessa oli ns. keskiasteen koulutus johon kuuluu esim. kolmivuotinen merkonomin koulutus. Ylioppilastutkinto ja eri alojen ammatilliset perustutkinnon olivat myös toisiaan vastaavia.

Jako tuntuu ainakin minusta järkeenkäyvältä.
4795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mielestäni ei ole järkeä rinnastaa ammattikorkeakoulun tutkintoa alempaan yliopistotutkintoon.

Jos nämä ovat *täysin* rinnastettavissa, pitäisi yliopistojen korvata AMK-tutkinnosta 120 ov:ta. Ts. helpoin tie maisteriksi olisi ensin käydä AMK ja sen jälkeen tulla tekemään 20 opintoviikkoa gradu yliopistoon.

Äänestä
  • Tästä jutussa ei kyllä puhuttu mitään. Vaikka tutkinnot ovat "korkaustasoltaan" samoja, ei sen tarvitse tarkoittaa, että AMK:sta voisi jatkaa 40 ovarilla yliopistoon - edes samassa oppiaineessa. Eihän amk:n lopputyötä ainakaan nykyisellään voi verrata yliopiston proseminaarityöhön.

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoitti:

    Tästä jutussa ei kyllä puhuttu mitään. Vaikka tutkinnot ovat "korkaustasoltaan" samoja, ei sen tarvitse tarkoittaa, että AMK:sta voisi jatkaa 40 ovarilla yliopistoon - edes samassa oppiaineessa. Eihän amk:n lopputyötä ainakaan nykyisellään voi verrata yliopiston proseminaarityöhön.

    Yliopiston ja amk:n jako on siinä, että yliopistot ovat TIEDEkorkeakouluja ja amk:t AMMATTIkorkeakouluja. Tämä ero ei ainakaan toivottavasti häviä. En ymmärrä, mitä nämä amk:n jatkotutkinnot sitten ovat: mielestäni niiden ei ainakaan pitäisi olla tieteellistyypisiä jatkotutkintoja, sillä silloinhan meillä olisi kaksi samanlaista systeemiä rinnakkain, mikä on rahan tuhlausta ja koulutussysteemin turhaa monimutkaistamista. AMMATTIkorkeakoulu tuskin nykyisellään myöskään antaa siinä määrin esim. tieteenteonmetodien opetusta, että AMMATTIkorkeakoulussa voitaisiin tehdä TIEDETTÄ.

    Voisiko joku kertoa, mitä tällainen amk:n jatkotutkinto sisäitäisi? Sehän on nyt kokeilussa. En vastusta jatkotutkintoja, jos niille on käyttöä ja niillä ei astuta tieteenteon puolelle, mikä on selkeästi yliopiston tehtävä ja hoituu yliopistoissa ihan hyvin.

    Äänestä

  • Nina kirjoitti:

    Jatkotutkinto ei nosta koulutustasoa. Sitä voi kai pitää jonkinlaisena ammatillisena erikoistumisena, ei muuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Luitteko? kirjoitti:

Sattuiko kukaan lukemaan aamun Helsingin Sanomia? Siinä oli havainnollistettu nykyistä koulutusjärjestelmää. Jatkossa ilmeisesti ammattikorkeakoulututkinnot pyritään rinnastamaan samantasoisiksi yliopistojen alempien tutkintojen kanssa.

Sitä vastoin AMK:sta ei voi jutun mukaan sen korkeammalle "yletä", vaan korkeimmasta opetuksesta vastaa jatkossakin yliopisto.

Kolmas taso koulutuksessa oli ns. keskiasteen koulutus johon kuuluu esim. kolmivuotinen merkonomin koulutus. Ylioppilastutkinto ja eri alojen ammatilliset perustutkinnon olivat myös toisiaan vastaavia.

Jako tuntuu ainakin minusta järkeenkäyvältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu