Olin aikoinani innokas antiikkihuutokaupoissa kävijä. Ja löysinkin sieltä usein mieluisia tavaroita, joilla oli jopa arvoa.
Mutta tunnelma,joka siellä oli, oli kaikkein mukavinta. Oli hauskaa ja jännittävää seurata, kun pari henkilöä hikikarpalot otsalla nostivat esineen hintaa ja toivoivat toisen luovuttavan, kunnes jommankumman kantti petti, tai kukkarossa setelit eivät riittäneet ,ja niin kopsahti meklarin nuija kolmannen kerran.
Tykkään myös kierrellä kirpputoreilla, mutta harvoin sieltä enää löytää mitään arvokasta. Toista oli silloin 90-luvun lama-aikoina, kun monen oli pakko luopua arvokkaistakin tavaroistaan
pilkkahintaan.
Nykyään keräilen vain muistojani, joita olen alkanut tallettaa tänne tietokoneelle.
Minusta se kannattaa, sillä jossain vaiheessa , kun olen jättänyt tämän maallisen majani, on lapsilla ja lapsenlapsilla kuitenkin halu tietää
enemmän siitä ajasta, kun he olivat pieniä ja mummokin oli nuori.
Mutta tunnelma,joka siellä oli, oli kaikkein mukavinta. Oli hauskaa ja jännittävää seurata, kun pari henkilöä hikikarpalot otsalla nostivat esineen hintaa ja toivoivat toisen luovuttavan, kunnes jommankumman kantti petti, tai kukkarossa setelit eivät riittäneet ,ja niin kopsahti meklarin nuija kolmannen kerran.
Tykkään myös kierrellä kirpputoreilla, mutta harvoin sieltä enää löytää mitään arvokasta. Toista oli silloin 90-luvun lama-aikoina, kun monen oli pakko luopua arvokkaistakin tavaroistaan
pilkkahintaan.
Nykyään keräilen vain muistojani, joita olen alkanut tallettaa tänne tietokoneelle.
Minusta se kannattaa, sillä jossain vaiheessa , kun olen jättänyt tämän maallisen majani, on lapsilla ja lapsenlapsilla kuitenkin halu tietää
enemmän siitä ajasta, kun he olivat pieniä ja mummokin oli nuori.
Vastaukset 1
Vanhimmat
etkös sie mimmi laittas pätkiä muistoista tännekin, olisi mukava lukea tapahtumista ja mitä ihmiselle ne on merkannu.
muistojen kirjottaminen ko on jälkipolvee on hieno tapa muistaa heitä, sillä miekii olisin tahtonu tietää enenpi äitistäin.
mutta sen ajan ihmisen ei kovin paljo kertoillu,ainakaa jos ei elämä herkkuu ollu, sen halus ennenmin unohtaa.
on hienoa ko nyky ihmiset on avomielisemppiä ko enne.
miekii enne kirjottelin päiväkirjaa, mut ko tulin tutuks tänne lopetin sen. höpötän tänne ja saan tääl kuulijoitakin. päiväkirjassa jutut jäisi vain sivuille ,ei kellekkää.nyt mie ikkäänkuin puhun melkee joka päivä jonkuu kanssa.
kävin myös tuos muutamii vuosii sitte kirpputorilla. kerra ko siel kattelin, näin mustan espanjalaisen flamengo puvun.siin on hieno monikertanen pitkä rimpsu helmassa,sitte siel ol myös punanen lierihattu siihe sammaa hintaa. se oli muistaakseni 150 markkaa molemmat.
ostin sen, en vaa tiiä minkä takkii.ihastuin siihe jotenkin ko olin kuvissa nähny semmosen flamengo tanssijan päällä.en ollu sillo viel käynny espanjassakaa.
mutta jälkee päin aattelen et se oli ko enne.
mie nykyää harrastan flamengo tanssia ja opetus alkaa taas syyskuussa. Tämä on toinen vuosi ja saatan esittää tanssia eläkeläisten ensi joulujuhlassa.
opettaja ottaa ensin filmille ja katson sitte onko se minkkä näköstä. esitin sitä vuos sitte, mutta huonolla menestyksellä, jote nyt katson ite miltä se näyttää.
jote nyt minul on pukukin, se ko on harjotuksis päällä tuntee tanssin syvemmin, kuin jos olis vaan jokkuu tavallinen puol hame tai mekko.
en muute ostele kirpputorilta vanhaa tavaraa. mie ko oon semmonen etten arvosta vanhaa roinaa, tahon mielummin uutta ja nykyaikasta. vanhaa minul on vintti pullollaa.
mutta mukava siel on kulkee ja kattella mistä ihmiset tahtoo päästä erroo. haju vaa on monast semmonen ettei siel kauaa pysty kulkemaa, niin ummehtunut.
hei hei