Onko kellään kokemuksia nettiopiskelusta?
nettiopiskelu
12
4974
Vastaukset
- www
Suoritin amk-aikana kolme kurssia verkkokursseina, eli ei lähiopetusta ollenkaan. Kyllähän se hieman itsekuria vaatii, että saa tehtyä kaikki tehtävät ajallaan ja että viitsii itse opetella ilman opettajaa/ohjaajaa hommat, riippuu tietysti kurssin laajuudestakin. Joissakin kursseissa tosin on hyvät tutorit, mutta kohdalleni sattui yksi kurssi, jonka tutorista ei paljoa apua ollut. Hyviä puolia nettiopiskelussa tietysti on se, että voi itse päättää ajankohdan opiskelulle. Ajattelin alkaa nyt syksyllä opiskelemaan verkon kautta avoimessa yliopistossa, joten eipä ainakaan aikaisempi verkko-opiskelu ole jättänyt traumoja ;) Vastaan kyllä ihan mielellään jos sulla on jotain kysyttävää (jos vaan osaan) :)
- kiinnostunut
Juu, kyllähän se verkossa opiskelu kiinnostaisi. Olen käynyt katsomassa avoimen yliopiston verkkokursseja ja ajatellut, että jos näin aluksi kokeilisi 1ov kurssia. Pelottaa vain, että mitenkähän tieto/taito riittää yliopisto tasolle.Olen yli 5 vuotta sitten istunut viimeksi koulun penkillä. Kiinnostaisi tietää, että onko yliopistossa opetus teoriittisempaa vai pohditaanko siellä myös asiota käytännön läheisesti?
- www
kiinnostunut kirjoitti:

Avoimessa yliopistossahan voi opiskella kaikki koulutustaustaan katsomatta. Mulla on sellainen näkemys asiasta, että yliopistossa opiskelu olisi enemmän teoreettisempaa, mutta voin olla väärässä kun kokemusta ei (vielä) ole. Kannattaa varmasti ainakin kokeilla, ei siitä ainakaan mitään haittaa voi olla! Kyllä verkko-opiskelu onnistuu varmasti, onhan se itsestäkin kiinni miten aktiivinen on esim. jos kurssilla pidetään keskusteluja tms. verkon kautta. Itse ajattelin alkaa suorittamaan 15 ov:n perusopintoja, tarkoituksena tulevaisuudessa maisterin tutkinto. Kävin avoimen yliopiston infossa ja siellä sanottiin kyllä, että verkko-opiskelu on hyvin ohjeistettua ja apua saa ehdottomasti sekä välineiden käytössä että varsinaisessa opiskelussakin.
Ei kun vaan opiskelemaan :) - Vanha?
www kirjoitti:

Ei kun vaan opiskelemaan :)Minäkin viisikymppinen naisihminen yritin ilmottautua avoimen nettikurssille, mutta en mahtunutkaan mukaan!
Opiskeluillani oli väliä lähes 30v kunnes innostuin käymään lukion. Sain lakkini 50-vuotiaana ja nyt haluaisin lukea oikeustieteitä. Lienenkö hurahtanut jo vanhuuttani! - Mapu
Vanha? kirjoitti:
Minäkin viisikymppinen naisihminen yritin ilmottautua avoimen nettikurssille, mutta en mahtunutkaan mukaan!
Opiskeluillani oli väliä lähes 30v kunnes innostuin käymään lukion. Sain lakkini 50-vuotiaana ja nyt haluaisin lukea oikeustieteitä. Lienenkö hurahtanut jo vanhuuttani!Täällä yks "hurahtanut" yli viiskymppinen, joka vanhoilla päivillään innostui opiskelemaan. Tosin kirjotin ylioppilaaksi jo 67, ja opiskelin saman tien FK:ksi. Sitten olin pitkät ajat välillä ihan kotona ja välillä töissä. Toissa syksynä sitten ajattelin kokeilla, että oppiiko vanha koira uusia temppuja, ja ilmoittauduin avoimen yliopiston kurssille. Tämä tosin oli ns. monimuoto-opetusta, mutta siihen sisältyi nettikurssikin. Täytyy sanoa, että nyt vasta olin tosi motivoitunut. Sillon nuorena pääasia oli, että sai ne arvosanat, mut nyt ajattelee laajemmin, esimerkiksi miten soveltaa asioita käytäntöön. Hitsisti se vie aikaa, ja työt tuppas jäämään viime tippaan, mutta antoisaa oli. Varmaan vielä etsin jotakin opiskeltavaa esim netistä. Suosittelen niin nuorille kuin vanhemmillekin.
- marielle
Mapu kirjoitti:
Täällä yks "hurahtanut" yli viiskymppinen, joka vanhoilla päivillään innostui opiskelemaan. Tosin kirjotin ylioppilaaksi jo 67, ja opiskelin saman tien FK:ksi. Sitten olin pitkät ajat välillä ihan kotona ja välillä töissä. Toissa syksynä sitten ajattelin kokeilla, että oppiiko vanha koira uusia temppuja, ja ilmoittauduin avoimen yliopiston kurssille. Tämä tosin oli ns. monimuoto-opetusta, mutta siihen sisältyi nettikurssikin. Täytyy sanoa, että nyt vasta olin tosi motivoitunut. Sillon nuorena pääasia oli, että sai ne arvosanat, mut nyt ajattelee laajemmin, esimerkiksi miten soveltaa asioita käytäntöön. Hitsisti se vie aikaa, ja työt tuppas jäämään viime tippaan, mutta antoisaa oli. Varmaan vielä etsin jotakin opiskeltavaa esim netistä. Suosittelen niin nuorille kuin vanhemmillekin.
Hei!
On kyllä kokemusta virtuaaliopiskelusta lukiossa etänä.
On ollut hurjan mielenkiintoista ja olen oppinut käyttämään tietokonetta hurjan paljon,yo-kirjoitukset ovat ensi kuussa ja loput ensi keväänä.Huom, olen jo 37 vuotias ja kahden lapsen perheenäiti joka käy kolmivuorotyössä pitkän työmatkan päässä.
Olen kasvanut hurjasti ihmisenä, sivistystaso on noussut kohisten ja opiskelenkin vain tietääkseni lisää! Ikä ei ole este opiskeluille, vain se mitä tahdot itse ja haaveilet se ratkaissee!Minä aion opiskella tulevaisuudessakin, jos olosuhteet kuten terveys, lähiomaisten terveys jne. sallivat.
"Vierivä kivi ei sammaloidu" !
Rahastakaan se ei oikeastaan ole kiinni. Vuokrasin koululta 60 eurolla tietokoneen, rahan saa palauttáessaan takaisin.Sijoitin internettiin ja Hola maailma aukeni minulle!
Kirjastosta saa hurjan hyviä oppikirjoja ja kirppareilta, sekä käytetyt ovat ihanan luetun oloisia jo valmiiksi. Suosittelen kaikille opiskelua vaikka kuinka vanhalla iällä jos terveys ja olosuhteet sen suinkin sallivat, ja se sisäinen tahto! - äiti+opiskelija
Mapu kirjoitti:
Täällä yks "hurahtanut" yli viiskymppinen, joka vanhoilla päivillään innostui opiskelemaan. Tosin kirjotin ylioppilaaksi jo 67, ja opiskelin saman tien FK:ksi. Sitten olin pitkät ajat välillä ihan kotona ja välillä töissä. Toissa syksynä sitten ajattelin kokeilla, että oppiiko vanha koira uusia temppuja, ja ilmoittauduin avoimen yliopiston kurssille. Tämä tosin oli ns. monimuoto-opetusta, mutta siihen sisältyi nettikurssikin. Täytyy sanoa, että nyt vasta olin tosi motivoitunut. Sillon nuorena pääasia oli, että sai ne arvosanat, mut nyt ajattelee laajemmin, esimerkiksi miten soveltaa asioita käytäntöön. Hitsisti se vie aikaa, ja työt tuppas jäämään viime tippaan, mutta antoisaa oli. Varmaan vielä etsin jotakin opiskeltavaa esim netistä. Suosittelen niin nuorille kuin vanhemmillekin.
Hienoa lukea välillä tuollaisten vähän vanhempien opiskeluista! Itse olen 30 ja suoritan vasta ammatillista perustutkintoa. Haaveilen yliopistosta, mutta sitten mietin olenkohan liian vanha ja riittääkö älli jne. Yliopistoissa kuitenkin suurin osa aloittavista on 2-kymppisiä, vaikka tiedän, että siellä on paljon vanhempiakin. Nykyisessä koulussanikin nuorimmat ovat 17-v ja kyllä sitä välillä tuntee itsensä vanhaksi tädiksi :-)
Tämä nyt oli tällainen turhanpäiväinen kirjoitus: olen niin tyytyväinen, että kaiken ikäiset opiskelee. - Mapu
äiti+opiskelija kirjoitti:
Hienoa lukea välillä tuollaisten vähän vanhempien opiskeluista! Itse olen 30 ja suoritan vasta ammatillista perustutkintoa. Haaveilen yliopistosta, mutta sitten mietin olenkohan liian vanha ja riittääkö älli jne. Yliopistoissa kuitenkin suurin osa aloittavista on 2-kymppisiä, vaikka tiedän, että siellä on paljon vanhempiakin. Nykyisessä koulussanikin nuorimmat ovat 17-v ja kyllä sitä välillä tuntee itsensä vanhaksi tädiksi :-)
Tämä nyt oli tällainen turhanpäiväinen kirjoitus: olen niin tyytyväinen, että kaiken ikäiset opiskelee.Suosittelen sinullekin avointa yliopistoa. Itse suoritin arvosanan työväenopiston kautta, joka järjestää monenmoisia opintoja. Opiskelijat saa antaa vinkkejä, että mitä ne haluais opiskella ja sitten pyritään toiveet toteuttamaan. Meidän kurssillakin oli yks kolmekymppinen kolmen pienen lapsen äiti. Opinnot oli joskus jääny kesken, kun oli paha lukihäiriö. Niin hänkin vain suoritti arvosanan hyvin tiedoin. Siitä vaan nuuhkimaan tarjontaa. Hyvää jatkoa
- Vanha?
Mapu kirjoitti:
Suosittelen sinullekin avointa yliopistoa. Itse suoritin arvosanan työväenopiston kautta, joka järjestää monenmoisia opintoja. Opiskelijat saa antaa vinkkejä, että mitä ne haluais opiskella ja sitten pyritään toiveet toteuttamaan. Meidän kurssillakin oli yks kolmekymppinen kolmen pienen lapsen äiti. Opinnot oli joskus jääny kesken, kun oli paha lukihäiriö. Niin hänkin vain suoritti arvosanan hyvin tiedoin. Siitä vaan nuuhkimaan tarjontaa. Hyvää jatkoa
Jess, aloitan tänä syksynä oikeustieteen opiskelun avoimessa yliopistossa. En ole uskaltanut kertoa asiasta muille kuin miehelleni. Saas nähdä, kuinka työnantaja suhtautuu! Olen jo ilmoittautunut ja maksanutkin sen.
- ttt
kiinnostunut kirjoitti:
Juu, kyllähän se verkossa opiskelu kiinnostaisi. Olen käynyt katsomassa avoimen yliopiston verkkokursseja ja ajatellut, että jos näin aluksi kokeilisi 1ov kurssia. Pelottaa vain, että mitenkähän tieto/taito riittää yliopisto tasolle.Olen yli 5 vuotta sitten istunut viimeksi koulun penkillä. Kiinnostaisi tietää, että onko yliopistossa opetus teoriittisempaa vai pohditaanko siellä myös asiota käytännön läheisesti?
...yliopistoja on, joissa on parempi tutkinto halvemmalla (liian kalliita mulle vaan nekin), kantsii etsiä.
Kiinnostaisi tietää, että onko yliopistossa opetus teoriittisempaa vai pohditaanko siellä myös asiota käytännön läheisesti?
---
ei siellä ole mitään käytäntöä, varsinkin jos netissä opiskelet. - Pake
Minua kiinnostaa opiskelu avoimessa netin kautta. Miten kurssille ilmottaudutaan? Mitkä YO:t niitä järjestää? Paljoko maksaa?
- _.--.-.-
Pake kirjoitti:
Minua kiinnostaa opiskelu avoimessa netin kautta. Miten kurssille ilmottaudutaan? Mitkä YO:t niitä järjestää? Paljoko maksaa?
Terve!
"Minua kiinnostaa opiskelu avoimessa netin kautta. Miten kurssille ilmottaudutaan? Mitkä YO:t niitä järjestää? Paljoko maksaa?"
On niin laaja kysymyksenasettelu, että en yritäkään vastata. Voit kaivella tietoa tästä:
http://www.avoinyliopisto.fi/index.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1191626Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501376- 131183
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4107081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60817Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793