Hiukan ylimielistä ja kovin tieämätöntä suhtautumista täällä " dementikkoihin" - mikä nimihirvitys muuten - eihän puhuta sellaista jolla on korkea verenpaine että verenpainekko...
no, siis asiaan-
eli
jokaisella ihmisellä on itsemääräämisoikeus, jos ihminen menee sellaiseen kuntoon ettei millään kykene selviämään asioidensa hoitoon on edunvalvoja paikallaan, mutta harkitaa tarkoin, ennen kuin sen päätöksen teette.
Jokainen haluaa hoitaa oman elämänsä ja jokaisella on siihen oikeus - siihen eivät vaikuta vanhat sukulaisten / lasten kanssa käydyt riidat eivät niin mitään näistä.
Ihminen selviytyy kotonaan uskomattoman kauan ja aika harva haluaa mihinkään laitokseen - kutsuttakoon sitten miten fiinisti tahansa palvelutaloja yms rahastuslaitoksia.
Miettikää, miltä teistä tuntuu jos lapset/puoliso/ suku olisivat kimpussanne ja neuvoisivat miten teidän HEIDÄN mielestään pitäisi elää.
Ja sitten muistakaa:
jos ihminen oikeasti on syvästi dementoitunut hänellä on sittenKIN tunteita, hän on hyvin haavoittuvainen eikä aina kykene puolustamaan itseään sukulaisten " hyvää tarkoittavilta" hyökkäyksiltä joiden taustalla saattaa olla - aina ei ole - mutta saattaa olla pelkkä oman edun tavoittelu eli mamma/pappa laitokseen jossa lääkitään ihan tokkuraiseksi ja hyvässä lykyssä tulee armahtava keuhkokuume joka vapauttaa vanhuksen rahat paremmin tarvitseville...
Muistakaa kohdella vanhuksia kuten toivotte itseänne kohdeltavan
15
2154
Vastaukset
- asia
niin on että jos puhutaan dementiaa sairastavista ihmisistä niin jonkunhan heidän asioistaan on pidettävä huolta kunhe eivät itse kykene. Omasta mielestään osaavat ja kykenevät vaikka mihin, eivätkä hetken päästä muista mitään, eihän tälläistä ihmistä voi jättää kotiin yksin hääräämään, ja useasti asioita joudutaan päättämään heidän mielensä vastaisesti mutta heidän parhaakseen, edunvalvoja on yksi tälläinen asia.Nylyään ei edes pääse mihkään laitokseen tai palvelutaloon,paikkoja ei ole tarpeeksi kaikille sinne haluaville, siitä ei ole pelkoa.
- Omark
Asioilla on puolensa. Ensinnäkin hoitoon on vaikeaa päästä, vaikka ei yksin pärjäisi. Toisaalta hoito itsessään usein laitostuttaa, koska henkilöstöllä ei ole aikaa toimia kuntouttavalla työotteella.
Ei sellainen ihminen voi enää olla yksin kotonaan, joka ei vaikkapa muista, että sähköhellaan ei tehdä oikeita tulia. Siinä on koko kerrostalollinen ihmisiä vaarassa. Tai kun ihminen lähtee harhailemaan, eikä muista missä asuu, vaan etsii sitä nuoruuden kotiaan, jota ei enää ole.
Joskus omaiset haluavat hoitaa itse dementoituvan vanhuksen, mutta tuo keskivaikean dementoitumisen vaihe on raskas. Harva jaksaa, etenkin jos on omakin perhe, työ ja elämä. Siinä helposti väsyy, ja potilaita tulee enemmän.
Antaisitko sinä oman dementoituneen omaisesi touhuta miten vain, vaikka siitä olisi vaaraa tälle itselleen ja lähiomaiselle? Jos yksityiseen luxus-hoivakotiin ei ole varaa, ja kunta tarjoaa vain massahoitoa, niin valinta on tehtävä niillä eväillä. Minä en ainakaan jaksaisi valvoa yöt ja päivät energisen epäloogisesti touhuilevaa ja karkailevaa omaista. Tiedän rajani, joten yritän olla arvostelematta muita.
Ehkä paras vaihtoehto muistisairaalle ihmiselle on, jos hän on viettänyt samassa kodissa koko aikuisikänsä. Maaseudun ihmisellä voi olla tällainen tilanne. Kotona on puuhaa, jota huonomuistinenkin ihminen voi tehdä ja tutussa ympäristössä pärjää uutta (esim. 20 vuotta vanhaa asuntoa) paremmin. Aktiviteetit pitävät vireänä ja ympärillä saattaa olla vanhanajan malliin usean sukupolven väkeä, jolloin hoitokaan ei kaadu yhden henkilön niskaan.
Kannattaa muistaa, että muistisairauksien lisääntyminen on siinä mielessä lääketieteen syytä, että ihmiset eivät enää kuole nopeammin ja aiemmin tappaviin syöpiin ja sydäntauteihin, vaan muistisairauksiin, joihin ei ole parantavaa hoitoa. Ehkä tulevaisuus muuttaa tilanteen muutenkin kuin lääketieteen kehityksen kautta: ilmastonmuutoksen kautta tulee uusia infektiosairauksia, jotka saattavat olla kohtalokkaita iän heikentämille ihmisille.- suzyanne
Tervehdys, Omark ja kiitos asiallisesta puheenvuorostasi!
Olen aivan samaa mieltä. On ajateltava vanhuksen etua, missä olisi hänen mielekkäintä olla, mutta on myös ajateltava omia voimavarojaan.
Omaiselleni tuli norovirus nyt viime maaliskuussa ja siihen saakka kaikki oli suht. ok. Dementia - alzheimer kyllä teki tuhojaan jo hyvän aikaa ja ruokailussa ilmeni ne suurimmat ongelmat, eli hän ei tahtonut syödä, mutta sai sitten jotain alas menemään. Ja niinä päivinä, jolloin lapsensa eivät käyneet ( joka 2. päivä oli käynti luonaan ) ja asui maaseudulla, kotipalvelu kävi siellä 3 x vrk. Hän alkoi sitten soitella keskellä yötä itkuisena, että hän on metsässä / ulkona, eikä löydä kotiaan / kotiinsa - ja sisällä kuitenkin oli.
Kotipalvelun myötä hän sai noro - viruksen ( oli ollut 4 asiakkaassa ko. virus ) ja päivystyksen kautta päätyi naapurikunnan vuodeosastolle, jossa oli enää tilaa. Hänelle annettiin vain yhtenä päivänä nesteitä ( oli 5 vrk siellä ) ja sitten pääsi dementiakotiin ( kaupunki ostaa yksit. hoitolaitoksen palvelut ja asiakas maksaa pienen osan, osaston päivämaksun verran ) ns. intervallijaksolle. Hän sitten pääsi 2 yöksi kotiin ja takaisin dementiakotiin. Ne 2 yötä hän oli yksin, päivällä oli lapsensa seuranaan. Mutta nyt sitten myöhemmin... kun tuo jakso päättyi, hänet vietiin kotiin - mutta siitä ei tullut enää mitään. Hän itki ja oli hysteerinen, kun ei tuntenut omaa kotiaan, eikä välttämättä lapsiaankaan. Ei tiennyt missä oli, hoki vain että tahtoi kotiin... No, taas päivystykseen ja lääkäri katsoi että dementiakodissa oli vapaa paikka ja varasi sen. Omaisensa otti yöksi luokseen. Hän oli jo siellä dementiakoti-jaksolla ollut yöllä levoton ja itkuisa. Kun seuraavana päivänä omaisensa varmisti dementiakodista paikan, hänet vietiin sinne - ja siellä sanottiin, että paikkaa ei olekaan! Tuli pieni väärinkäsitys heille / tilastoihin... ja siirto tuli vuodeosastolle 2 viikkoa, reilu. Siellä hän oli ahdistunut ja itkuisa vartoinkin kun omaisensa kävi siellä ja välillä ruokailu oli ok, välillä heikkoa. Nyt perjantaina hän taas siirtyi intervallijaksolle dementiakotiin ja terveyskeskuspaikkaa ei ole. Se on kyseenalaista, pärjääkö enään kotona yötäkään, vaikka päivällä siellä joku olisikin. Hän oli dementikoille tyypilliseen tapaansa taaperrellut yölläkin ja ihmetellyt, missä on. Ja ei tuntenut enään omaisiaan - joka kyllä kuuluu dementiaan, mutta nyt se on lisääntynyt vain. Samoin epävarmuus ja itkuisuus.
Hän on kyllä vaikeiden dementikkojen jonossa, eli kiireellisemmässä ryhmässä, 18 yhtä huonossa jamassa olevia on hänen edellään jonottamassa pysyvää hoitopaikkaa.
Ja jos sairastuneen jättää vaikka yöksikin yksin ajatellen että jos lääkkeillä olisi yö rauhallinen, on riski että hän lähtee jonnekin harhailemaan. Ja johan se olisi heitteillejättöä jättää hänet sekavassa, itkuisassa tilassa kotiin jossa on asunut koko ikänsä.
Ja omaisensa alkavat olla totaalisen uupuneita. Itsesyytös, vaikkei saisi tulla, tulee kuitenkin. Tahtoo pitää sairastuneesta omaisesta huolta niin kauan kuin on mahdollista, mutta...
Oikein hyvää kevättä Sinullekin, Omark ja kiitos kommentistasi!
Terveisin Suzyanne - ***
suzyanne kirjoitti:
Tervehdys, Omark ja kiitos asiallisesta puheenvuorostasi!
Olen aivan samaa mieltä. On ajateltava vanhuksen etua, missä olisi hänen mielekkäintä olla, mutta on myös ajateltava omia voimavarojaan.
Omaiselleni tuli norovirus nyt viime maaliskuussa ja siihen saakka kaikki oli suht. ok. Dementia - alzheimer kyllä teki tuhojaan jo hyvän aikaa ja ruokailussa ilmeni ne suurimmat ongelmat, eli hän ei tahtonut syödä, mutta sai sitten jotain alas menemään. Ja niinä päivinä, jolloin lapsensa eivät käyneet ( joka 2. päivä oli käynti luonaan ) ja asui maaseudulla, kotipalvelu kävi siellä 3 x vrk. Hän alkoi sitten soitella keskellä yötä itkuisena, että hän on metsässä / ulkona, eikä löydä kotiaan / kotiinsa - ja sisällä kuitenkin oli.
Kotipalvelun myötä hän sai noro - viruksen ( oli ollut 4 asiakkaassa ko. virus ) ja päivystyksen kautta päätyi naapurikunnan vuodeosastolle, jossa oli enää tilaa. Hänelle annettiin vain yhtenä päivänä nesteitä ( oli 5 vrk siellä ) ja sitten pääsi dementiakotiin ( kaupunki ostaa yksit. hoitolaitoksen palvelut ja asiakas maksaa pienen osan, osaston päivämaksun verran ) ns. intervallijaksolle. Hän sitten pääsi 2 yöksi kotiin ja takaisin dementiakotiin. Ne 2 yötä hän oli yksin, päivällä oli lapsensa seuranaan. Mutta nyt sitten myöhemmin... kun tuo jakso päättyi, hänet vietiin kotiin - mutta siitä ei tullut enää mitään. Hän itki ja oli hysteerinen, kun ei tuntenut omaa kotiaan, eikä välttämättä lapsiaankaan. Ei tiennyt missä oli, hoki vain että tahtoi kotiin... No, taas päivystykseen ja lääkäri katsoi että dementiakodissa oli vapaa paikka ja varasi sen. Omaisensa otti yöksi luokseen. Hän oli jo siellä dementiakoti-jaksolla ollut yöllä levoton ja itkuisa. Kun seuraavana päivänä omaisensa varmisti dementiakodista paikan, hänet vietiin sinne - ja siellä sanottiin, että paikkaa ei olekaan! Tuli pieni väärinkäsitys heille / tilastoihin... ja siirto tuli vuodeosastolle 2 viikkoa, reilu. Siellä hän oli ahdistunut ja itkuisa vartoinkin kun omaisensa kävi siellä ja välillä ruokailu oli ok, välillä heikkoa. Nyt perjantaina hän taas siirtyi intervallijaksolle dementiakotiin ja terveyskeskuspaikkaa ei ole. Se on kyseenalaista, pärjääkö enään kotona yötäkään, vaikka päivällä siellä joku olisikin. Hän oli dementikoille tyypilliseen tapaansa taaperrellut yölläkin ja ihmetellyt, missä on. Ja ei tuntenut enään omaisiaan - joka kyllä kuuluu dementiaan, mutta nyt se on lisääntynyt vain. Samoin epävarmuus ja itkuisuus.
Hän on kyllä vaikeiden dementikkojen jonossa, eli kiireellisemmässä ryhmässä, 18 yhtä huonossa jamassa olevia on hänen edellään jonottamassa pysyvää hoitopaikkaa.
Ja jos sairastuneen jättää vaikka yöksikin yksin ajatellen että jos lääkkeillä olisi yö rauhallinen, on riski että hän lähtee jonnekin harhailemaan. Ja johan se olisi heitteillejättöä jättää hänet sekavassa, itkuisassa tilassa kotiin jossa on asunut koko ikänsä.
Ja omaisensa alkavat olla totaalisen uupuneita. Itsesyytös, vaikkei saisi tulla, tulee kuitenkin. Tahtoo pitää sairastuneesta omaisesta huolta niin kauan kuin on mahdollista, mutta...
Oikein hyvää kevättä Sinullekin, Omark ja kiitos kommentistasi!
Terveisin SuzyanneKiitoksia asiallisista vastauksista edellisille kirjoittajille! Kun luin aloituksen, mieleeni tuli vastata tälle besserwisserille aika yks'kantaan "haista p****", mutta paljon tyylikkäämmin täällä on onneksi jaksettu vastata.
Aloittaja ei ilmiselvästi tunne sitä todellisuutta, jossa omaiset ja läheiset ovat vuosikausia: suru, pelko, huoli, masennus, väsymys, itsesyyttely (aiheeton, mutta merkillisesti se aina koputtaa ja laittaa pohtimaan, olisiko vielä jotain, mitä voisi tehdä), loppuunpalaminen, oman työn, perheen ja terveyden laiminlyönti... tätä voisi jatkaa edelleen.
Olemme siinä onnellisessa asemassa, että omaisemme sai paikan hoitokodissa, joka toki on kallis, mutta tottakai kaikki liikenevät varat pyritään käyttämään siten, että hän saisi elää turvallisesti ja olosuhteisiin nähden niin hyvin kuin mahdollista. Kukaan ei varmasti halua läheä kodistaan, mutta yksin kotona asuminen olisi tässä tapauksessa vastannut jo heittelille jättöä. - Nimetön
*** kirjoitti:
Kiitoksia asiallisista vastauksista edellisille kirjoittajille! Kun luin aloituksen, mieleeni tuli vastata tälle besserwisserille aika yks'kantaan "haista p****", mutta paljon tyylikkäämmin täällä on onneksi jaksettu vastata.
Aloittaja ei ilmiselvästi tunne sitä todellisuutta, jossa omaiset ja läheiset ovat vuosikausia: suru, pelko, huoli, masennus, väsymys, itsesyyttely (aiheeton, mutta merkillisesti se aina koputtaa ja laittaa pohtimaan, olisiko vielä jotain, mitä voisi tehdä), loppuunpalaminen, oman työn, perheen ja terveyden laiminlyönti... tätä voisi jatkaa edelleen.
Olemme siinä onnellisessa asemassa, että omaisemme sai paikan hoitokodissa, joka toki on kallis, mutta tottakai kaikki liikenevät varat pyritään käyttämään siten, että hän saisi elää turvallisesti ja olosuhteisiin nähden niin hyvin kuin mahdollista. Kukaan ei varmasti halua läheä kodistaan, mutta yksin kotona asuminen olisi tässä tapauksessa vastannut jo heittelille jättöä.Kyllä sinä voit ihan vapaasti haistatella paskaa minulle, sitäkin joutuu haistelemaan kun työkseen hoitaa dementoituneita vanhuksia.
Ei siitä pääse yli eikä ympäri että omaiset eivät todellakaan aina ajattele vanhuksen - vaan omaa parastaan.
Miten tultiin ennen toimeen kun oli nykyaikaisia laitoksia joissa vanhukset lääkitään tokkuraisiksi?
No, tuvassa saattoi olla vanhus, hänestä sanottiin usein että on uudelleen kuin lapsi - no, entäs sitten?
Ketä se haittasi?
Elämän kulku on mitä on, epäinhimillinen lääkitys on hidasta LAILLISTETTUA EUTANASIAA:
ei mitään muuta.
Mieti, jos sulle annetaan aamulla about 15-20 erilaista pilleriä, kompuroitkohan yhtään vai onko meno yhtä tasaista ja varmaa kuten ennen.
Kukaan ei ajattele, että KAIKILLA lääkkeillä ON sivuvaikutuksia, usein vanhusten lääkearsenaali on aivan liian raskas - kun miettii melkein liikkumatonta vanhusta - elimistö ei tarvitse sellaisia lääkemääriä.
Mutta lääkitkää vain vanhuksenne eutanasia tilaan, kerran itsekin olette vanhoja ja lapsennehan seuraavat NYT miten "hoidatte " vanhuksianne... - kirjoittaja vaan
Nimetön kirjoitti:
Kyllä sinä voit ihan vapaasti haistatella paskaa minulle, sitäkin joutuu haistelemaan kun työkseen hoitaa dementoituneita vanhuksia.
Ei siitä pääse yli eikä ympäri että omaiset eivät todellakaan aina ajattele vanhuksen - vaan omaa parastaan.
Miten tultiin ennen toimeen kun oli nykyaikaisia laitoksia joissa vanhukset lääkitään tokkuraisiksi?
No, tuvassa saattoi olla vanhus, hänestä sanottiin usein että on uudelleen kuin lapsi - no, entäs sitten?
Ketä se haittasi?
Elämän kulku on mitä on, epäinhimillinen lääkitys on hidasta LAILLISTETTUA EUTANASIAA:
ei mitään muuta.
Mieti, jos sulle annetaan aamulla about 15-20 erilaista pilleriä, kompuroitkohan yhtään vai onko meno yhtä tasaista ja varmaa kuten ennen.
Kukaan ei ajattele, että KAIKILLA lääkkeillä ON sivuvaikutuksia, usein vanhusten lääkearsenaali on aivan liian raskas - kun miettii melkein liikkumatonta vanhusta - elimistö ei tarvitse sellaisia lääkemääriä.
Mutta lääkitkää vain vanhuksenne eutanasia tilaan, kerran itsekin olette vanhoja ja lapsennehan seuraavat NYT miten "hoidatte " vanhuksianne...jauhaa sitä samaa, liikalääkityksestä laitoksissa. Jos olet siellä töissä kai puutut itse asiaan ja alat vaatia lääkkeitä pois käytöstä, niin teet itse jotakin asian hyväksi. Ensinnäkin lääkärit ne lääkkeet määräävät, ei omaiset! Ja jos kyseessä on kovin sekava, huutava tai väkivaltainen ihminen, kai hänelle jotain täytyy yrittää tehdä, vaikka sitten lääkkeiden avulla.Jos jokaisella vanhuksella/dementiaa sairastavalla olisi oma hoitaja laitoksessa niin asia olisi ihan toinen.Miksi olet niin katkera ja vihainen? Toivottavasti kukaan sinun omaisistasi ei sairastu tähän karmeaan tautiin ettei sinun tarvitse tehdä näitä vaikeita ratkaisuja asian suhteen...
- Omark
kirjoittaja vaan kirjoitti:
jauhaa sitä samaa, liikalääkityksestä laitoksissa. Jos olet siellä töissä kai puutut itse asiaan ja alat vaatia lääkkeitä pois käytöstä, niin teet itse jotakin asian hyväksi. Ensinnäkin lääkärit ne lääkkeet määräävät, ei omaiset! Ja jos kyseessä on kovin sekava, huutava tai väkivaltainen ihminen, kai hänelle jotain täytyy yrittää tehdä, vaikka sitten lääkkeiden avulla.Jos jokaisella vanhuksella/dementiaa sairastavalla olisi oma hoitaja laitoksessa niin asia olisi ihan toinen.Miksi olet niin katkera ja vihainen? Toivottavasti kukaan sinun omaisistasi ei sairastu tähän karmeaan tautiin ettei sinun tarvitse tehdä näitä vaikeita ratkaisuja asian suhteen...
Hei sinä antamaasi hoitoa itse kritisoiva hoitaja! Minäkin olen entinen hoitaja, tein samaa työtä 5 vuotta ja menetin siinä omankin terveyteni, joten en ole täysin arvostelukyvytön. Olen kokenut sekä elämää hoitajana että elämää potilaana, ja kummassakin on sekä hyviä että huonoja puolia.
En tiedä missä asut, mutta vaikutat väsyneeltä. On olemassa mukavia yksityisiä hoivakoteja, hakeudu töihin johonkin sellaiseen, tai vaihda alaa. Potilaat vaistoavat, jos hoitaja ei ole täysillä läsnä.
Hoitajan persoonallisuudella on suuri merkitys siinä, millaiseksi hoitotilanne ja koko osaston tilanne muotoutuu. Tämän näkee esim. yövuoroissa. Toiset saavat olemuksellaan yön rauhoitettua. On ymmärrettävää, että itsellä on huono päivä, mutta se ei saisi näkyä hoitotyössä.
Muistan kahvipöytäkeskustelut tauoilla. Joskus juteltiin siitä, kuka haluaisi olla hoidossa itse vanhana samassa terveyskeskuksen pitkäaikaissairaalassa, jossa työskentelimme. Jokainen meistä väsyneistä hoitajista toivoi kuolevansa pikaisesti ennen pitkäaikaispotilaaksi joutumista.
Siinä vaiheessa ovesta kurkkasi iloinen ja energinen laitoshuoltaja joka epäröimättä ilmoitti, että hän haluaisi olla hoidettavana sairaalassamme. Eli jollain tapaa ulkopuolinen työyhteisömme jäsen kokikin tilanteen täysin erilailla kuin me uupuneet hoitajat. (Potilaan näkökulmasta voin kertoa, että monesti laitoshuoltajat ovatkin ystävällisiä, suhtautuvat potilaisiin vailla ennakkoluuloa ja viettävät eniten aikaa potilashuoneissa siivotessaan ym.)
Eli mitä yritän sanoa: asiat eivät ole mustia eivätkä valkoisia, eivätkä aina edes harmaita, vaan montaa väriä yhtä aikaa. Hoitotyössäkin voisi monet asiat järjestää toisella tavalla, mutta useinmiten siellä tehdään asiat parhaalla mahdollisella tavalla käytettävissä olevilla resursseilla.
Entisessä työpaikassani alkoi (minun lähtiessä jo pois) työn kuormittavuusmittaus. Silloin sanottiin, että monella muulla alalla, kuten teollisuudessa, on kuormittavuusasioita saatu vähennettyä. Hoitoala konservatiivisena alana kulkee perässä. Joten toivoa on, että hoitoa saadaan järkeistettyä ja hoitajien asemaa parannettua. Toivon myös, että pitkäaikaishoidossa siirryttäisiin pienhoivakoti -tyyppiseen järjestelmään. Kunta voisi ostaa palvelut yksityisiltä yksiköiltä. Kalliit hallinnolliset kulut vähenisivät. Lainsäädännöllä ja valvonnalla hoitoyksiköiden taso pidettäisiin asiallisena.
On kuitenkin parempi, että ihmiset ovat hoidossa kuin heitteillä.
Hyvää kevättä kaikille ja voimia sekä omaishoitajille että hoitajille! - suzyanne
Omark kirjoitti:
Hei sinä antamaasi hoitoa itse kritisoiva hoitaja! Minäkin olen entinen hoitaja, tein samaa työtä 5 vuotta ja menetin siinä omankin terveyteni, joten en ole täysin arvostelukyvytön. Olen kokenut sekä elämää hoitajana että elämää potilaana, ja kummassakin on sekä hyviä että huonoja puolia.
En tiedä missä asut, mutta vaikutat väsyneeltä. On olemassa mukavia yksityisiä hoivakoteja, hakeudu töihin johonkin sellaiseen, tai vaihda alaa. Potilaat vaistoavat, jos hoitaja ei ole täysillä läsnä.
Hoitajan persoonallisuudella on suuri merkitys siinä, millaiseksi hoitotilanne ja koko osaston tilanne muotoutuu. Tämän näkee esim. yövuoroissa. Toiset saavat olemuksellaan yön rauhoitettua. On ymmärrettävää, että itsellä on huono päivä, mutta se ei saisi näkyä hoitotyössä.
Muistan kahvipöytäkeskustelut tauoilla. Joskus juteltiin siitä, kuka haluaisi olla hoidossa itse vanhana samassa terveyskeskuksen pitkäaikaissairaalassa, jossa työskentelimme. Jokainen meistä väsyneistä hoitajista toivoi kuolevansa pikaisesti ennen pitkäaikaispotilaaksi joutumista.
Siinä vaiheessa ovesta kurkkasi iloinen ja energinen laitoshuoltaja joka epäröimättä ilmoitti, että hän haluaisi olla hoidettavana sairaalassamme. Eli jollain tapaa ulkopuolinen työyhteisömme jäsen kokikin tilanteen täysin erilailla kuin me uupuneet hoitajat. (Potilaan näkökulmasta voin kertoa, että monesti laitoshuoltajat ovatkin ystävällisiä, suhtautuvat potilaisiin vailla ennakkoluuloa ja viettävät eniten aikaa potilashuoneissa siivotessaan ym.)
Eli mitä yritän sanoa: asiat eivät ole mustia eivätkä valkoisia, eivätkä aina edes harmaita, vaan montaa väriä yhtä aikaa. Hoitotyössäkin voisi monet asiat järjestää toisella tavalla, mutta useinmiten siellä tehdään asiat parhaalla mahdollisella tavalla käytettävissä olevilla resursseilla.
Entisessä työpaikassani alkoi (minun lähtiessä jo pois) työn kuormittavuusmittaus. Silloin sanottiin, että monella muulla alalla, kuten teollisuudessa, on kuormittavuusasioita saatu vähennettyä. Hoitoala konservatiivisena alana kulkee perässä. Joten toivoa on, että hoitoa saadaan järkeistettyä ja hoitajien asemaa parannettua. Toivon myös, että pitkäaikaishoidossa siirryttäisiin pienhoivakoti -tyyppiseen järjestelmään. Kunta voisi ostaa palvelut yksityisiltä yksiköiltä. Kalliit hallinnolliset kulut vähenisivät. Lainsäädännöllä ja valvonnalla hoitoyksiköiden taso pidettäisiin asiallisena.
On kuitenkin parempi, että ihmiset ovat hoidossa kuin heitteillä.
Hyvää kevättä kaikille ja voimia sekä omaishoitajille että hoitajille!Hei, Omark ja jälleen kiitos kommentistasi! Olen huomannut juuri saman, myös potilaan asemessa ja omaiseni kannalta juuri tuon kodikkaan pienhoivakodin, josta kirjoitit. Se on täällä osoittautunut oikein hyväksi ratkaisuksi ja siellä hoitajilla on aikaa potilaalle. Kaupunki ostaa sieltä palvelut ja todella lempeä tunnelma ja kiireetön, kodinomainen ja juuri dementoituneelle vanhukselle täysin oikeanlainen.
Ja lääkkeitä tarvitaan määrätyissä määrin, vaikka niiden määrästä tingitäänkin osastohoidossa. Eihän osastohoidossa lopeteta esim. sydänlääkkeitäkään...!
Niistä laitoshuoltajista & hoitajien asenteesta mistä kirjoitit... Olen huomannut potilaana saman asian. On hoitajia, jotka ovat vihkiytyneet ammattiinsa ja tekevät työtä sydämellään, samoin lääkärit, mutta jotkut ovat kiireisiä ja välinpitämättömiä. Sama koskee sairaala - apulaisiakin. Onneksi minulle on sattuneet kaikki sairaala - apulaiset ystävällistä sorttia sairaalajaksojen aikana. Ja eihän potilaallakaan aina ole se paras päivä kipujenkin suhteen.
Mutta tuollainen pienhoivakoti on oivallinen esimerkki kiireettömästä ja turvallisesta hoidosta kun sairastunut ei enää pärjää kotona ja omainenkin tarvitsee lepotauon. Siellä voi omainen visiteerata sairastuneen luona ja jakaa vaikka hetken myös hoitajienkin kanssa tuntematta syyllisyyttä laiminlyönneistä sairastunutta kohtaan että olisi hylännyt hänet pienhoivakotiin ( jota dementoitunut voi tuntea että miksi häntä siirrellään heittopussin lailla paikasta toiseen eikä pääse siihen kotiin, jonka hän tuntee omakseen ).
Toivotan kaikille voimia, kevään valoa ja lämpöä. Ja aina ei tarvitse olla urhea & jaksaa...
Ystävällisin terveisin Suzyanne - ÄIDIN TYTTÖ
Omark kirjoitti:
Hei sinä antamaasi hoitoa itse kritisoiva hoitaja! Minäkin olen entinen hoitaja, tein samaa työtä 5 vuotta ja menetin siinä omankin terveyteni, joten en ole täysin arvostelukyvytön. Olen kokenut sekä elämää hoitajana että elämää potilaana, ja kummassakin on sekä hyviä että huonoja puolia.
En tiedä missä asut, mutta vaikutat väsyneeltä. On olemassa mukavia yksityisiä hoivakoteja, hakeudu töihin johonkin sellaiseen, tai vaihda alaa. Potilaat vaistoavat, jos hoitaja ei ole täysillä läsnä.
Hoitajan persoonallisuudella on suuri merkitys siinä, millaiseksi hoitotilanne ja koko osaston tilanne muotoutuu. Tämän näkee esim. yövuoroissa. Toiset saavat olemuksellaan yön rauhoitettua. On ymmärrettävää, että itsellä on huono päivä, mutta se ei saisi näkyä hoitotyössä.
Muistan kahvipöytäkeskustelut tauoilla. Joskus juteltiin siitä, kuka haluaisi olla hoidossa itse vanhana samassa terveyskeskuksen pitkäaikaissairaalassa, jossa työskentelimme. Jokainen meistä väsyneistä hoitajista toivoi kuolevansa pikaisesti ennen pitkäaikaispotilaaksi joutumista.
Siinä vaiheessa ovesta kurkkasi iloinen ja energinen laitoshuoltaja joka epäröimättä ilmoitti, että hän haluaisi olla hoidettavana sairaalassamme. Eli jollain tapaa ulkopuolinen työyhteisömme jäsen kokikin tilanteen täysin erilailla kuin me uupuneet hoitajat. (Potilaan näkökulmasta voin kertoa, että monesti laitoshuoltajat ovatkin ystävällisiä, suhtautuvat potilaisiin vailla ennakkoluuloa ja viettävät eniten aikaa potilashuoneissa siivotessaan ym.)
Eli mitä yritän sanoa: asiat eivät ole mustia eivätkä valkoisia, eivätkä aina edes harmaita, vaan montaa väriä yhtä aikaa. Hoitotyössäkin voisi monet asiat järjestää toisella tavalla, mutta useinmiten siellä tehdään asiat parhaalla mahdollisella tavalla käytettävissä olevilla resursseilla.
Entisessä työpaikassani alkoi (minun lähtiessä jo pois) työn kuormittavuusmittaus. Silloin sanottiin, että monella muulla alalla, kuten teollisuudessa, on kuormittavuusasioita saatu vähennettyä. Hoitoala konservatiivisena alana kulkee perässä. Joten toivoa on, että hoitoa saadaan järkeistettyä ja hoitajien asemaa parannettua. Toivon myös, että pitkäaikaishoidossa siirryttäisiin pienhoivakoti -tyyppiseen järjestelmään. Kunta voisi ostaa palvelut yksityisiltä yksiköiltä. Kalliit hallinnolliset kulut vähenisivät. Lainsäädännöllä ja valvonnalla hoitoyksiköiden taso pidettäisiin asiallisena.
On kuitenkin parempi, että ihmiset ovat hoidossa kuin heitteillä.
Hyvää kevättä kaikille ja voimia sekä omaishoitajille että hoitajille!Olen väsynyt ja epätietoinen, surullinen ja yksin. Käyn katsomassa palvelutalossa äitiäni ja joka kerran itken. Äiti syyttää heitteillejätöstä, hylkäämisestä, omasta kodista riistämisestä. Koti oli vaaran paikka, kaikki mahdolliset avut eivät enää riittäneet, alkoi siirtely paikasta toiseen, väliaikaisesti.. nyt koitopaikka tulossa, mutta nämä pahanolon tunteet, teenkö oikein?
Hoitajat ovat aina olleet ystävällisiä, aikaa on ollut jopa minun huomioimiseen. Kiitos teille, teette hienoa työtä ja sydämellä useimmat. Voimia teille, teitä tarvitsevat meidän rakkaat sairaat omaiset. - sinä
ÄIDIN TYTTÖ kirjoitti:
Olen väsynyt ja epätietoinen, surullinen ja yksin. Käyn katsomassa palvelutalossa äitiäni ja joka kerran itken. Äiti syyttää heitteillejätöstä, hylkäämisestä, omasta kodista riistämisestä. Koti oli vaaran paikka, kaikki mahdolliset avut eivät enää riittäneet, alkoi siirtely paikasta toiseen, väliaikaisesti.. nyt koitopaikka tulossa, mutta nämä pahanolon tunteet, teenkö oikein?
Hoitajat ovat aina olleet ystävällisiä, aikaa on ollut jopa minun huomioimiseen. Kiitos teille, teette hienoa työtä ja sydämellä useimmat. Voimia teille, teitä tarvitsevat meidän rakkaat sairaat omaiset.äidin tyttö, teit ehdottomasti oikein, ota huomioon että äitisi on sairas eikä ymmärrä asioita. Oli meidänkin mummu katkera ja vihainen, eikä ymmärtänyt miksi joutui kotoaan palvelutaloon vaikka sen syyn hänelle monesti kertoi. Nyt kun on mennyt pari kuukautta aikaa muutosta hän alkaa vähitellen pitämään kotinaan sitä palvelutalon osaketta ja unohtaa vähitellen entisen kodin. Miltä sitten olisi tuntunut kun äitisi olisi esim. yötämyöten lähtenyt kotoaan pois teitä tai metsiää pitkin harhailemaan? Yritä jaksaa kiukuttelut ja katkeruus, ajan myöten helpottaa..
- om.hoitaja*
Dementikkoko nimihirvitys?
Siitäkin voi olla mieltä monta.
Mutta en ole hävennyt sitä nimeä käyttää kuitenkaan, sehän on vaan yksi sairaus muitten joukossa.
Voidaan tietysti puhua muistisairaistakin, no dementiayhdistyskin on muuttanut nimensä Suomen muistiasiantuntiat ry:ksi.
Jospa sitä itsekkin osais vääntää tuon sairauden "kauniimmaksi" itse sairaus pysyy kuitenkin samanlaisena...
Itse olen äitini omaishoitaja ja äiti on sairastanut vaskulaarista dementiaa n. seitsämän vuotta.
On ollut monenlaista vaihetta ja kun miettii sairauden kulkua, niin se alkuvaihe on ehkä se vaikein näin omaisen kantilta katsottuna.
Vaikka olen tietoa etsinyt ja imenyt kaikkialta, niin silti ne tilanteet ovat olleet yllättäviä.
Tästä itsemääräämisoikeudestakin voin sanoa, että on pakon sanelema juttu jossain vaiheessa tehdä päätös asioitten hoitojen suhteen, eikä se ollut minun kohdallani ainakaan mikään helppo itsellenikään.
Kun sairaus on vaiheessa, että muisti pätkiin, niin että ei tunne naapureita eikä tiedä onko kotona vai kylässä ja ei ole tässä päivässä ollenkaan, saatipa että tietäis rahan arvon.
Niinkuin äidilleni kävi jo, että kulkukauppiaalta oli ostanut rollaattorin, vaikka hänellä oli melko uusi ovenpielessä.
Myös pölynimuri kaupat oli tehnyt, vaikka kaapissa oli uusi imuri. Sain kylläkin purettua kuin ihmeen kaupalla nämä kaupat.
Äidillä oli pankkikortti käytössä silloin.
Kyllähän se oli kova pala äitillekin tietysti, mutta kun kerroin, että nyt on vaan tehtävä asialle näin, niin aika pian äiti tyytyi siihen päätökseen ja itsekkin ymmärsi asian.
Itse pidän tarkkaa kirjaa äitini menoista ja tuloista, että ei voi kukaan ainakaan sanoa väärinkäytöksistä.
Äiti asuu vielä kotona, minun lähellä ja kotihoito on minun apuna hoitamassa.
Kaikki turvatoimet myös on käytettävissä ja äiti on hyvin vielä pärjännyt, minä vietän paljon aikaa hänen luonaan, kun olen työelämästä poissa.
Toivonkin, että äiti voisi olla kotonaan mahdollisimman pitkään, sillä koti on paras paikka asua, sen olen huomannut kun on intervallihoidossa minun lomieni aikaan. Joskus on jopa masentunut niitten jälkeen ja vie aikaa, että tilanne palautuu ennalleen.
En tiedä minkälaisessa suhteessa dementiaa sairastavaan aloittajalla on, mutta tuntuu vaan lukiessa SAARNALTA tekstisi...
Kyllä hoitajat ja omaiset tietävät, että tunteet on tallessa vaikka niitä sanoja ei niinkään ole.
Kosketus ja hellyys on muistettava sairasta kohtaan.
Normaali puhe (ei lässytys) rauhallisuus.
Kun äidilläni todettiin tämä sairaus, niin silloin eka lääkärin käynnillä jo dementiahoitaja puhui edunvalvonnasta, että kannattaa hyvissä ajoin tehdä tämä.
Äitini kohdalla se toteutui vasta pari vuotta sitten.
Koskaan en ole tarvinnut äitiäni komentaa ja neuvoa miten hänen pitäisi elää, vaan KUNNIOITTANUT häntä ihmisenä ja hyvänä rakkaana äitinä.
Perintöjenkään takia en hoida häntä, koska perinnöt on jaettu jo ajat sitten, eikä rahasta ole kyse vaan rakkaudesta ja välittämisestä.- epileptikko
Nimimerkkini ei ole sattumalta valittu, sitä vaan eivät ulkopuoliset havaitse yhtä helposti kuin dementikon tai tarkasti ruokavaliostaan huolehtivan dibeetikon sairautta, ellei sitten satu se GM-kohtaus.
Minusta on teeskentelyä pitää dementikko-nimitystä yhtään sen halventavampana kuin esimerkiksi varsin yleisesti käytettyjä diabeetikko ja epileptikko. Joskus muinaisina aikoina arvosteltiin metsuri-nimitystä halventavana, kun pääte viittasi pikemminkin koneeseen kuin ammattiin. Vaikka sama lopputavu se on insinöörissäkin.
Hyvin usein edunvalvojan määrääminen on välttämätöntä. Olen hyvin lähektä seurannut tilannetta, jossa ison perheen äidin dementoituminen sotki koko suvun välit. Jos diagnoosi olisi saatu ajoissa ja edunvalvonta järjestykseen, ei kenenkään tarvitsisi vielä tänäkin päivänä pohtia, että kenelle se antoi ne nostamansa tonnit ... - om.hoitaja
epileptikko kirjoitti:
Nimimerkkini ei ole sattumalta valittu, sitä vaan eivät ulkopuoliset havaitse yhtä helposti kuin dementikon tai tarkasti ruokavaliostaan huolehtivan dibeetikon sairautta, ellei sitten satu se GM-kohtaus.
Minusta on teeskentelyä pitää dementikko-nimitystä yhtään sen halventavampana kuin esimerkiksi varsin yleisesti käytettyjä diabeetikko ja epileptikko. Joskus muinaisina aikoina arvosteltiin metsuri-nimitystä halventavana, kun pääte viittasi pikemminkin koneeseen kuin ammattiin. Vaikka sama lopputavu se on insinöörissäkin.
Hyvin usein edunvalvojan määrääminen on välttämätöntä. Olen hyvin lähektä seurannut tilannetta, jossa ison perheen äidin dementoituminen sotki koko suvun välit. Jos diagnoosi olisi saatu ajoissa ja edunvalvonta järjestykseen, ei kenenkään tarvitsisi vielä tänäkin päivänä pohtia, että kenelle se antoi ne nostamansa tonnit ...sanoo sananlaskukin!
Olen tästä nimi asiasta täsmälleen samaa mieltä kanssasi, voisihan nimi olla pahempikin(kun kyse on aivojen tylsistymisestä).
Ennenvanhaan puhuttiin vanhuuden höperöimisestä.
Liekö ollut samasta taudista kyse, tiedäppä?
Toisekseen ennen aikaan ei ainakaan näin yleisesti puhuttu asiasta.
Nyt tuntuu dementia lisääntyneen valtavasti, jopa nuoretkin sairastuu tähän.
Syynä voi olla nuorten alkoholin-huumeiden lisääntynyt käyttö.
Äitini sairauteen ei ainakaan alkoholi ole syynä, kun on täysin raitis ollut ikänsä ja terveellisiä elämäntapoja noudattanut muutenkin.
Mutta, kun on ikää karttunut 88 vuotta, niin sairaudetkin lisääntyy iän myötä.
Diagnoosi pitäisikin saada ajoissa ja kun on vielä itsekkin jotenkin tolpillaan, niin asioitten järjestely esim. edunvalvonta-asiat kuntoon ja säästyttäis monelta ikävältä selkkaukselta. - dementiaa
om.hoitaja kirjoitti:
sanoo sananlaskukin!
Olen tästä nimi asiasta täsmälleen samaa mieltä kanssasi, voisihan nimi olla pahempikin(kun kyse on aivojen tylsistymisestä).
Ennenvanhaan puhuttiin vanhuuden höperöimisestä.
Liekö ollut samasta taudista kyse, tiedäppä?
Toisekseen ennen aikaan ei ainakaan näin yleisesti puhuttu asiasta.
Nyt tuntuu dementia lisääntyneen valtavasti, jopa nuoretkin sairastuu tähän.
Syynä voi olla nuorten alkoholin-huumeiden lisääntynyt käyttö.
Äitini sairauteen ei ainakaan alkoholi ole syynä, kun on täysin raitis ollut ikänsä ja terveellisiä elämäntapoja noudattanut muutenkin.
Mutta, kun on ikää karttunut 88 vuotta, niin sairaudetkin lisääntyy iän myötä.
Diagnoosi pitäisikin saada ajoissa ja kun on vielä itsekkin jotenkin tolpillaan, niin asioitten järjestely esim. edunvalvonta-asiat kuntoon ja säästyttäis monelta ikävältä selkkaukselta.On harhaanjohtavaa puhua muistihäiriöistä silloin, kun kyse on dementiasta. Aivan virallisissa määritelmissä nimittäin dementiaan liittyy aina muistihäiriön LISÄKSI ainakin yksi lisäoire: kielellistä, motorista tai muuta ongelmaa, tai sitten käytöshäiriöitä ja toimintakyvyn heikkenemistä aiemmalta paremmalta tasolta.
- om.hoitaja
dementiaa kirjoitti:
On harhaanjohtavaa puhua muistihäiriöistä silloin, kun kyse on dementiasta. Aivan virallisissa määritelmissä nimittäin dementiaan liittyy aina muistihäiriön LISÄKSI ainakin yksi lisäoire: kielellistä, motorista tai muuta ongelmaa, tai sitten käytöshäiriöitä ja toimintakyvyn heikkenemistä aiemmalta paremmalta tasolta.
Paremmin kuin arvaatkaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)664633Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu142259- 251784
- 121518
- 281448
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais51318- 101237
- 131146
- 231092
Martinasta kiva haastattelu Iltalehdessä
Hyvän mielen haastattelu ja Martina kauniina ja raikkaan keväisenä kuvissa.2911014