Jos panee pohjamaan päälle suodatin kankaan esim .pohjamaaksi 3-16 mm salaojasepeliä sokkelin alareunaansaakka. Senjälkeen hienompaa sora-ainesta täytöksi sokkeliin, kannattaako yleensä suodatinkankaalla erottaa nämä ainekset, eli suodatin kangas tulisi sokkelin sisälle alareunaan?
Suodatin kangasta kannattaisko monta kerrosta?
6
1900
Vastaukset
- rakentaja 05
Päädyin laittamaan suodatinkankaan sepelin ja täytön välille. Täyttöön käytin soraa.
Vaikkei sora suht kuivana merkittävästi valu sinne sepelin joukkoon niin tiivistettäessä se saataa mennä sinne. Jos jostain syystä täyttöön pääsee vettä (vesivuoto) niin silloin ne hiekat juoksee matkoihinsa vuorenvarmasti. Näin järkeilin. Ei se kangas iso kustannus ollut ja nyt on varmuus siitä, että hiekat pysyy siellä missä pitääkin.
Tärytin muuten täytön oikein ultrakovaksi. Ei painu lattiat eikä viemärit. - kisuu20
No siis asiahan on niin. Että suodatinkangasta kannattaa käyttää silloin kun erityyppiset maat täytyy pitää toisistaan erillään. Jos talosi lattia on maanvarainenlaatta, niin silloin kapillaarikatkoksi käytetty sora pitää erottaa muusta täytöstä suodatinkankaalla. Mutta jos sinulla on tuulettuva alapohja, niin en nyt näe syytä miksi laittaa suodatinkangasta.. Se nyt on vaikea sanoa näin kun ei tiedä tarkalleen millainen projekti kyseessä, eikä tiedä ympäristön muotoja sekä mahdollista kosteusriskiä.. Mutta suodatinkangas ei muistaakseni paljoa maksa, joten ei se mitään haittaakkaan vaikka sellaisen sinne laitat.. Sanoisin että kaikkein tärkein asia on että salaojaputket ovat sokkelin ja anturan vieressä hieman anturan alapinnan alapuolella ja sokkelin vedeneristys patolevyin ja siveltävän bitumin kanssa ovat kaikkein tärkeimmät..
- sama..
Ajattelin maanvaraista laattaa, maankaivua n. 80 cm, sitten n.3-16 mm salaojasepeliä n. 300 mm jonka päältä lähtee antura. Tästä korkeudesta täyttöä sokkelin sisään karkealla soralla. Eli tarviskohan ekaksi karkea salaojasepelikerroksen alle panna sitä suodatinkangasta?
- maksaa
rautakaupassa n. 0,95 €/m2 (sis. alv, ilman alennuksia). Tuohon hintaan ei mielestäni juuri kannata miettiä kannattaako vai ei. Jos mielessä käy ajatus, että "pitäisikö", niin reilusti laittaa vaan.
- minä laitoin
aluksi savimaalla saven päälle kankaan ja sitten soraa päälle.
ei sotkeennu sorat saveen...
minä kun ajoin vain soraa perustuksiin... ei mitään erilaisia kerroksia tullu niin en noitten kerrosten väliin tulevasta kankaasta tiedä.... mutta saven ja soran väliin ehdottomasti!!- varmistaa kerrosten säilymisen
Naapurissa on opetuskohde joka on rakennettu pellolle. Levittivät ensin suodatinkankaan suoraan pellolle ja sen päälle karkean sepelin ja pintaan vähän hinompi sepeli.
Toista suodatinkangasta eivtä mihinkään väliin laittaneet, mutta ei siitä mitään haittaakaan olisi, vaan ei taida olla paljon hyötyäkään, mutta varmistaisi että hinompi ei juokse karkeamman sekaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242203Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352112Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161835Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601516Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341415Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5641202Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501015Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse351952Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949