Pirkanmaalla vasta eilen oli pihapiirissäni kevään ensimmäinen näkemäni västäräkki, kun sää lähenteli jo hellelukemia. En viitsinyt sanoa että olet myöhässä. Siis ensimmäinen näkemäni muuttolintu (pikkulintu), kotkaa ja vesilintuja ym. isompia lintuja lukuunottamatta.
Vasta eilen
Kotibongari
3203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
lounaisessa Suomessa. Pihapiirissämme pöntöissä asustaa ainakin 3 kottaraispariskuntaa ja nyt löytyi jo munankuoren puolikas puun alta. Linnut ovatkin jo konsertoineet useamman viikon. Se on upeaa lirkutusta, vaikka aika äänekästäkin ja samalla räpyttelevät siipiään oksalla kuin tiputanssissa konsanaan.
Ole kottaraisia näkynyt vuosiin pesimässä. Ei mökillä eikä rivikotini ympäristössä esikaupunkialueella. Talvisin täällä kapungissa näkee joskus kottaraisen lintulaudalla, on vieraillut vuorotellen leutona talvena mustarastaan kanssa. Pitäisi kai tehdä pönttöjä, jotta pääsisi näkemään täällä Pirkanmaallakin pesiviä lintuja.
...kymmenet asutut kottaraispöntöt ei varmaan palaa,mutta onneksi nuo ratsastustallien sontatunkiot luultavasti pelastavat kottaraisen sukupuutolta. Meidän ainoaa kottaraisenpönttöä seurataan melkein koko ajan ja tiedetään missä vaiheessa hommat siellä on meneillään. On ne niin mukavia lintuja ja kauniita. Eilenaamuna toinen niistä yllätti minut matkimalla peltopyytä. Hetken meni ennenkä tajusin huijauksen.