Juupa juu älykääpiöt

IT ALA

Näköjään joku kollegani alalta, siis arvatenkin täyshullu on oksentanut palstan täyteen paskaa.

Voi vittu että minä olen kyllästynyt koko IT-alaan ja sillä vaikuttaviin kaheleihin, joita kanssatyöläisiksi kutsutaan.

Voi vitun vitun vittu. Jos voisin kelloa taaksepäin kääntää, niin toisen ammattin ottaisin.

Onhan tässä tietysti hyviäkin päiviä ollut. Onhan noita töitä riittänyt. Toistaiseksi.

Saahan sitä ilmaiseksi töitä raataa.

Valtiovalta ylikouluttaa huolella, jottei vaan pääse syntymän työvoimapulaa tälle alalle.

Lisäksi kaikki koulupojat luulevat olevansa suuriakin atk-neroja luettuaan mikrobittiä pari vuotta ja eikun koodaamaan. Työnantajat teeskentelevät että noin on. Sitten nämä vastavalmistuneet. Töissä on "KIVAA" jee jee.

Ilmaiseksi painetaan duunia. Voi vitun vitun vittu.

Synnitön en ole itsekkään. Tuli sitä duunia painettua nuorena kun oli kivaa. Mutta siitä pidin huolen, että joka tiimasta tuli ylityökorvausta. Oli silloin vähän toiset ajatkin. Tekijöistä oli oikeasti pula. Valtiovalta oli unohtanut kouluttaa. Se virhe on sittemmin korjattu. Ei se työ silloin tekemällä vähentynyt, joten se ei ollut muilta alalla olijoita pois. Palkkakehitys oli kunnossa, koska työtä oli enemmän kuin tekijöitä. Nyt ei ole enää tuo tilanne ja globalisaatiokin painaa niskaan.

Sitten tämä palsta. Ajattelin tulla kertomaan, että miltä tuntuu 20 vuoden työrupeaman jälkeen. Niin täällä oottaa tämmöinen saatanan älyvapaa spämmipostaus. Tyypillistä. Kiitos, veljeni siitä. Sinulla siis viiraa. Tässä ammattissa kovin monella tuntuu viiraavan, muillakin kuin Sanna Sillanpäällä. Tarteeko sitä silti joka käänteessä korostaa ja pilata vielä keskustelupalstakin sillä että on omituinen ihminen ja henkisellä suolakaivosalalla töissä??

Jos täällä on vielä joku veli tai sisar, jolla järki pelaa jotenkin niin osaisitko neuvoa mihin tämmöinen 40 kymppinen atk-raakki enää kelpaisi?
Töitä minulla vielä on toistaiseksi, joten ei mitään hätää mutta en kuvittele ,että seuraavalla paskatrattailta-kierroksen jälkeen olisin enää assemblyissä mukana. Joten mitä seuraavaksi?

Mitä kannattaisi tehdä?

Tykkäisin alasta, jossa työntekijät on vahvasti järjestäytyneet ihan kuten paperityöläiset. Olisi ammattiylpeyttä ja hyvät palkat. Vaikka paperityöläisillä menee kuulemma muka huonosti, niin silti tulee 4% korotuksia taas tänä vuonna!! Herranjumala, minä en taida saada mitään korotuksia! Sen siitä saa kun olemme niin saatanan individuaaleja atk-ihmisiä. Individuaalit palkankorottamattajättämiset. Indivualism in my ass! Haluan kuulua työväenkaaderiin ja laulaa vallankumouslauluja. Kyllä se mulle sopii vaikkei työläistaustaa olekkaan. Jos sillä turvaan itselleni kermaperse-elämän, jossa kuka tahansa kouluja käymätön räkänokka ei tule vierelleni koodaamaan ja kusemaan palkkoihini niin kyllä minä laulan internationaalia vaikka yötä päivää töissä.

4% lisää liksaa huonona vuotena ja hyvänä kuinka pALJON???? Ilman, että tarttee ite pomon kanssa tapella. JESSSSS!

Missä vitussa on meidän alan ammattiylpeys ja kaikki muu? Kaikki meitä vetää perseeseen.

Tahdon toisen ammatin.

30

3715

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....................

      Nämä niin sanotut itseoppineet ovat IT-alan syöpä. Johtaa koulutettujen arvostuksen laskemiseen sekä työnantajien että kuluttajien silmissä. Itseoppineilta tuppaa vaan puuttumaan kokonaisuudenhahmotuskyky, koska tietoutta on vain ja ainoastaan siitä työn alla olevasta koodikikkulasta. Mihin tämä johtaa? Noh, vastaus lienee itsestäänselvyys. Onneksi tämä syöpä vaivaa vain koodauspuolta ja jossain määrin varmasti perinteisiä ATK-järjestelmiäkin. Onneksi itse työskentelen IT-alan haarassa, josta ei ensimmäistäkään itseoppinutta löydy, eikä tule löytymään.

      • IT hemmo

        ei oikein pääse itseoppineet räpeltämään.
        Tai toki voi, mutta panokset on kovat.

        Siinä vaiheessa jos joku kuolee tai omaisuutta tuhoutuu tulipalossa on vähintään esimies kusessa.

        En viitsi tästä asiasta sen enempää puhua. Mutta sanotaan näin, että mulla on aika ilkeitä asioita tiedossa, entisestä ja nykyisestä työnantajastani pahan päivän varalle.

        Entinen työnantaja maksoi mukavan korvauksen, joten en oikein muista mitä ne asiat olivatkaan =D

      • enkä tule ymmärtämään

        Miksi kaikki koulutetut ihan tosissansa kuvittelevat, että se neljän-viiden vuoden koulutusrupeama antaisi heille jonkin elinikäisen kilpailuedun? Nämä koulutetut ovat juuri niin täynnä itseänsä. Kyllä se on se core competence joka ratkaisee, eikä se että minkälaiset paperit on.

      • 20 vuotta koodisorvia
        enkä tule ymmärtämään kirjoitti:

        Kyllähän se hyvälle jätkälle antaa edun.

        Ongelma on siinä, että työnantajat on niin paskoja, etteivät yleensä kunnolla tajua hyvän ja huonon työntekijän eroa.

        Ns. työn tuottavuden arvioiminen on täysin MuTu touhua alalla. Johtuu kai siitä, että nää itseoppineet etenee välillä pomoportaaseen asti. Luuserit, joilla ei olemitään käsitystä tän sekoalan lainalaisuuksista muka "johtavat" toimintaa. Heh. VITSI.

      • ....................
        enkä tule ymmärtämään kirjoitti:

        Miksi kaikki koulutetut ihan tosissansa kuvittelevat, että se neljän-viiden vuoden koulutusrupeama antaisi heille jonkin elinikäisen kilpailuedun? Nämä koulutetut ovat juuri niin täynnä itseänsä. Kyllä se on se core competence joka ratkaisee, eikä se että minkälaiset paperit on.

        Olen rakentanut 2 omakotitaloa. Mahtaisi rakennusinssejä vituttaa, jos meikäläinen menisi tekemään niiden työt tämän perusteella.

        Osaan hitsata ja muutenkin kätevä työkalujen kanssa. Mahtaisi konetekniikan inssejä vituttaa, jos meikäläinen menisi tekemään niiden työt tämän perusteella.

        Jatketaanko listaa?

        Kyse on siitä, että valtiovalta on joskus päättänyt, että tällaisia tutkintoja on ja ne valmistavat tämän- ja tämänlaisiin töihin. Sitten joku itseoppinut räpeltäjä änkee samalle alueelle vaatimaan samaa palkkaa. Eihän se näitä itseoppineita haittaa tietenkään. Mutta usko pois, ei heillä ole samaa käsitystä alasta kokonaisuutena kuin 4-5 vuotta alaa hyvässä opetuksessa opiskelleilla.

        Valtion virkoihin vaaditaan tietty koulutustaso, usein vähintään maisteri. Mistäköhän tämä johtuu?

        Vaikka osaisin lakikirjan kannesta kanteen ja olisin viimeiset 15 vuotta lukenut lakikeissejä huvikseni, ei saisi harjoittaa ammatillisesti lakia. Mistäköhän tämä johtuu?

        Lista on loputon. Jos on niin helvetin laiska, ettei viitsi kouluttautua alalle, olisi syytä katsoa peiliin. Vain IT-alalla markkinoille änkevät nämä ns. itseoppineet. Lieneekö liian helppoa ja halpaa opetella itse asioita tietokoneen äärellä?

        Kuten sanoin, olette alan syöpä.

      • harhoja ...

        Mikään oppilaitos ei kouluta varsinaisesti rahantekoon. Runkkaus on kivaa, rahanteko vielä parempaa.

        Kun kaikkia tuotannontekijöitä on saatavilla riittävästi, alan yritysten katteet laskevat nollaan.

        Kaikki IT-alalla eivät osaa edes laskea. Useiden luku- ja kirjoitustaidossa on puutteita. Näillä on tutkintopaperit AMKoosta ja nämä läpäisevät henkilöstöosaston palikkatestit.

      • Alan huonouttahan se on....
        .................... kirjoitti:

        Olen rakentanut 2 omakotitaloa. Mahtaisi rakennusinssejä vituttaa, jos meikäläinen menisi tekemään niiden työt tämän perusteella.

        Osaan hitsata ja muutenkin kätevä työkalujen kanssa. Mahtaisi konetekniikan inssejä vituttaa, jos meikäläinen menisi tekemään niiden työt tämän perusteella.

        Jatketaanko listaa?

        Kyse on siitä, että valtiovalta on joskus päättänyt, että tällaisia tutkintoja on ja ne valmistavat tämän- ja tämänlaisiin töihin. Sitten joku itseoppinut räpeltäjä änkee samalle alueelle vaatimaan samaa palkkaa. Eihän se näitä itseoppineita haittaa tietenkään. Mutta usko pois, ei heillä ole samaa käsitystä alasta kokonaisuutena kuin 4-5 vuotta alaa hyvässä opetuksessa opiskelleilla.

        Valtion virkoihin vaaditaan tietty koulutustaso, usein vähintään maisteri. Mistäköhän tämä johtuu?

        Vaikka osaisin lakikirjan kannesta kanteen ja olisin viimeiset 15 vuotta lukenut lakikeissejä huvikseni, ei saisi harjoittaa ammatillisesti lakia. Mistäköhän tämä johtuu?

        Lista on loputon. Jos on niin helvetin laiska, ettei viitsi kouluttautua alalle, olisi syytä katsoa peiliin. Vain IT-alalla markkinoille änkevät nämä ns. itseoppineet. Lieneekö liian helppoa ja halpaa opetella itse asioita tietokoneen äärellä?

        Kuten sanoin, olette alan syöpä.

        Tämä ala nyt vaan on niin saatanan täynnä amatöörejä, ettei tiedetä mikä on kunnollista ja mikä feikkiä.

        Älä moiti noita "operaattoriyliopiston" käyneitä kavereita. Osa niistä paiskii kovasti töitä. Onhan niillä vähän omituisia käsityksiä asioista. Mutta työnantajan silmissä ne osaa näyttä reippailta rakennusmiehiltä.

        Minullakin on työpaikalla yksi konvertoitunut rakennusjamppa. Arvaappa vaan onko tyytyväinen? Ja saatana minkälaisia hämähäkinverkkoja se kutoo...niin saatanan ylivaikeita ratkaisuja vääntää oikein tahallaan. Kuulemma on niin "hienoo". Sitten on ohjelmat välillä niin saatanan solmussa ja ylläpito tuskaa (kallista). Kai se sitä harrastaa vähän duuninturvaamismielessäkin. On niin aloittelija vielä tällä alalla, että kuvittelee turvaavansa työpaikkansa kun yrittää tehdä itsestään korvaamatonta.

        But it cuts both ways....Jos johto onkin niin pihalla IT-työn luonteesta, ettei osaa tuollaista hämähäkinverkon kutomista kuriin...niin toisaalta ne on myös niin satarandom pihalla käsitteestä kuin "korvaamaton systeeminsuunnitelija". Kaikkihan niiden mielestä korvattavissa on ja ihmiset pelkkiä pelinappuloita. Niinpä ne tekee olkia kohauttamalla rajujakin outsourcing päätöksiä ihan tosta vaan....vailla huolen häivää.

        Nähtiinhän se Sampo pankissakin kuinka uusi omistaja ja tanskalaiset IT-päälliköt työnsivät hanuriin ja kankkulan kaivoon Suomen pisimmän yhtäjaksoisen atk-kulttuurin. Postipankki-Sammon IT-yksikkö oli Suomen ensimmäinen kaupallinen atk-osasto. Siellä oli hyvin pitkät perinteet ja valtavasti osaamista tiukkojen käytettävyysvaatimusten softan tekemisestä. Se kaikki pistettiin hölmön johdon päätöksellä vessanpytystä alas yhtenä Pääsiäislauantaina. Hiialahoi! Danske Bank teki Suomen historian suurimman ATK kämmyn! Sen lopullista hintalappua ei vielä edes tiedetä!

      • HYVÄÄ LÄBBÄÄ
        Alan huonouttahan se on.... kirjoitti:

        sen vain halusin sanoa, hyvää läppää sulla, kantsii muidenkin lukea toi

      • sadasafsadfasasd

        nyt me ollaan kaikki kuusessa.

    • Olisi.

      Rakennuspuolen hommat? Sähkömiehillä kuulemma menee lujaa, samoin putkimiehillä. Kyllä kirvesmiehistä ja muurareistakin taitaa olla kysyntää.

      Sinulla on oikeus aikuiskoulutustukeen, jos työnantajasi palkatonta lomaa myöntää, joten opiskeluaikana ei ihan pelkän tavallisen opintotuen varassa tarvitse kitkutella.

      Tuolta lisätietoa: http://www.koulutusrahasto.fi/?1;2;2000;900.2000.html

      • 20 vuotta bugeja

        Olen minä noita miettinyt. Raksa ei kiinnosta, kirvesmiehen hommat on oikeasti perseestä. Sen verran on kotitaustasta johtuen tuntumaa asiaan, että se on oikeasti rankkaa duunia. En kadehdi yhtään, kovaa hommaa heilua naulapyssy kädessä parin riman päällä jossain 8 metrin korkeudessa kun tuulee lunta 11 m/s ja on pakkasta -8 C...Siinä tietää mistä on euronsa ansainnut.

        Muurarin homma olisi jopa mielenkiintoista, tulisijamuurarin homma jopa haastavaa ja kova liksa. Mutta se on kuluttavaa duunia. Kukaan ei pääse normaalikuntoisena eläkkeelle tosta hommasta.

        Sähkäreitä on liikaakin ja tylsää hommaa.

        Putkimiehen homma on aika tylsää, mutta helvetin rahakasta. Ehkä jos erikoistuis kuorimaan kermaa putkialalta? Tällä koulutuksella vois erikoistua. Suurin osa putkialan ihmisistä on onnettomia sähläreitä, jotka on ihan pihalla alan suuren inventaarion kanssa.

        Ehkä kuitenkin teen jotain, joka liittyy tähän alaan jotekin. Joku mainitsi noi rautapuolen hommat. Täytyy harkita niitä. Oli itseasiassa nuorena yhtenä vaihtoehtona lähteä niihin erikoistumaan.

        Rautapuolessa olis mahdollista toteuttaa omia ideoitakin. Olis pari ideaa muhimassa.

        Softapuolen idikset on niin helppo kopsia ja kinkit imuttaa kaikki hyvät idea. Tai sitten joku opensource-nörtti tekee homman ilmaiseksi.

        Softapuolessa menestyäkseen pitäis tuntea joku bisnesala tosi hyvin ja tehdä sille tosi hyvä softa. Suomen markknatkin vaan on niin pieniä, ettei täällä monellakaan alalla spesiaalisoftaa tekemällä elä. Suurin osa niistä tarpeista on sitäpaitsi tyydytetty. En tunne mitään liiketoiminta-alaa järin hyvin. Joten se siitä.

        Täytyy miettiä ja kiitoksia kommentoineille.

        Onhan loppujen lopuksi teidän etu,jos yksi poistuu kakusta syömästä. Ei se tosin mitään pelasta. Niin rajua tuntuu olevan IT-alan ylikoulutus. Tästä on tullut ihan mikkihiiriala. Työnantajat kirkuu vaan , että koulutusta on lisättävä. JOtta olis aina tarjolla nälkäisten koodareiden kaaderi, josta ottaa halpaa työvoimaa. Sikamaista Tämä kun ei oikeasti ole mitään helppoa hommaa, jos sen tekee hyvin ja sydämmellä. Monessa muussa duunissa irtoaa joku 4000 e/kk tai enemmän paljon vähemmällä itsensä likoon pistämisellä.

      • hittiala
        20 vuotta bugeja kirjoitti:

        Väestön ikääntyessä hautausurakoinnin markkinat kasvavat.

        IT-puolella pelit ovat nousutrendissä.

        Maailmalla taasen biopolttoaineet, raaka-aineet, maatalous.

        Sellaisten ihmisten, jotka eivät osaa mitään, on helpompaa vaihtaa duunia.

    • Dementiaa

      Unohtui valittaa siitäkin, että mikä siinä on että LIKI KAIKKI ihmiset kuvittelevat/olettavat että tämän alan ihmiset on jotain opensource kommareita jotka tulevat ilmaiseksi neuvomaan heitä tietotekniikkainvestoinneissa tms?

      Vittu palkkaa minäkin haluan osaamisesta ja osaamista se on että osaan suositella oikeaa serveriä oikeaan tarpeeseen- Siinä missä joku teeveekorjaaja vaihtaa osaa vaihtaa 10 sentin komponentin oikeasta kohdasta ja laskuttaa siitä osaamisesta 100 euroa. Ihan samaa osaamista se on että meikäläiset osaa omat juttunsa. Ei sitä ilmaiseksi pidä tehdä.

      Mutta ilmeisesti osa porukoista tekee kun se on niin hauskaa ja se syö meidän kaikkienleipää.

      Tai tämä opensource juttu. Että oletetaan softan väännön olevan ilmaista. Saatana saanko minä jonkun opensource automekaanikon korjaamaan autoani ilmaiseksi??? Hä?

      Ihan hyvä juttu tämä opensource on toisaalta ollut, mutta jokin siinä tökkii. Se on omalla tavallaan syöpä tälle alalle. Ohjelmisto muka ilmainen?

      • Melli

        Aika lailla tuntuu olevan väsymystä, itsellä oli sama tilanne viime vuoden lopulla. Otin lopputilin, kävin yrittäjäkurssin ja pistin firman pystyyn muutama viikko sitten.

        Ilmeisesti itseoppineen taidoille oli kuitenkin kysyntää, koska revittiin töihin lähes samantien... kyllähän sitä pelotellaan, että markkinoilla on ylitarjontaa, mutta niin vain oma cv pesi helposti muut (kuulin valinnan tehneeltä henkilöltä).

        Eli se oma asiantuntijaputka voi olla todella hyvä vaihtoehto, vaikka hyppy yrittäjäksi saattaakin hirvittää.

      • kysymys?
        Melli kirjoitti:

        Miten CV ja yrittäminen liittyvät toisiinsa? Kun CV on sellainen palkollisten juttu.

        Ja paikkakunta oli missä päin maata?

        Yrittäjäksi lähtiessä pitäisi olla se maksava asiakas konkreettisesti kiikarissa, mieluusti ihan kirjallinen tilauskin valmiina.

        Taantuman tullessa on ihan normaalia, että 75% vanhoista asiakkaista lopettaa ostot, varsinkin jos ne ovat keskenään samalta alalta.

      • Melli
        kysymys? kirjoitti:

        Markkinoilla toimii konsulttivälittäjiä, joiden kautta it-projekteihin saadaan osaajia.

        Asiakkaalla on tietynlainen tarve, joten hän laittaa toimeksiannon välittäjälle, joka katsoo rekistereistään parhaimmat vaihtoehdot joiden CV lähtee asiakkaalle. Tämä tekee alustavan päätöksensä nimenomaan CV:n perusteella ja jatkoon päässeet kutsutaan haastatteluun. Itse asiassa omassa ekassa projektissa kutsu tuli suoraan aloituspalaveriin, koska asiakas tuli vakuuttuneeksi suoraan CV:n perusteella (muita vaihtoehtoja oli projektipäällikkö, junior tester yms., mutta isseoppinut senior sai tällä kertaa homman).

        Eli tässä toimintamallissa CV:n kanssa joko seisot tai kaadut.

        On totta, että yrittäjäksi lähtiessä olisi hienoa, jos olisi jo se eka asiakas, mutta itse olin niin valmis viime vuoden lopulla, että päätin vain ottaa lopputilin ja katsoa mitä teen kunhan olen levännyt tarpeeksi (toki yrittäjyys oli pitkään ollut mielessä). Omaa tilannetta helpotti merkittävästi se, että talo ja auto on jo maksettu ja säästöjä oli sen verran että tiesin pärjääväni pitkähkön aikaa (paikkakunta pääkaupunkiseudun ulkopuolella). Lisäksi mielessä on pari muuta juttua, jotka eivät liity mitenkään it-alaan ja näitä voi kehitellä jos siltä tuntuu.

        Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ratkaisu oli hyvä vaikka vuoden eka tili tuleekin vasta kesäkuussa. Viime vuoden lopulla ajatus palkkatyön loppumisesta kauhistutti, mutta ajan mittaan siitä pääsi kyllä yli.

      • IT hemmo

        jos ostat kaupallista softaa ja se on täyttä paskaa, kuten viimeiset 20 vuotta...

        Ilman tuota ilmiötä open sourcea tuskin olisi ilmaantunut.
        Suonet anteeksi, että kirjottelen tätä 100% open source myllyllä, mutta tämä vaan toimii. Ei tarvii kaikenmaailman ongelmien kanssa tapella.

        Kuulin muuten viikonloppuna, että joltakulta oli koira pureskellut tv:n sähköjohdon poikki ja korjaaja oli veloittanut 70 euroa sen vaihtamisesta.

        Tuli vaan mieleen, jos mäkin vaan alan suosiolla korjaamaan telkkareita yms. ja veloitan jotain törkyhintoja.

      • 20 vuotta
        Melli kirjoitti:

        Aika lailla tuntuu olevan väsymystä, itsellä oli sama tilanne viime vuoden lopulla. Otin lopputilin, kävin yrittäjäkurssin ja pistin firman pystyyn muutama viikko sitten.

        Ilmeisesti itseoppineen taidoille oli kuitenkin kysyntää, koska revittiin töihin lähes samantien... kyllähän sitä pelotellaan, että markkinoilla on ylitarjontaa, mutta niin vain oma cv pesi helposti muut (kuulin valinnan tehneeltä henkilöltä).

        Eli se oma asiantuntijaputka voi olla todella hyvä vaihtoehto, vaikka hyppy yrittäjäksi saattaakin hirvittää.

        Ainahan töihin revitään kun itsensä halvalla dumppaa :)

        Myyt siis ilmeisesti omaa aikaasi tuntiliksalla? Enpä tiedä onko se järin kiinnostavaa. Olen aina miettinyt, että jos tällä alalla yrittäjäksi rupean, niin pitää olla tuote. Päänahkaa en rupea myymään, se tuntuu kannattavan huonosti. On paljon parempi olla toisen töissä tällä alalla.

        Minun pitäisi yrittäjänä saada vähintään 8000 euroa laskutettavaa per kk brutto, jotta saisin suurinpiirtein sen aineellisen kasaan mitä nyt palkkatyöläisenä. Semmoisessa ei tietenkään ole mitään järkeä, ottaisin yrittäjäriskin ja käteen jäisi vain känsät?

        En osaa näin äkkiseltään ihan tarkkaa heittää, mutta arvioidaan ton pohjalta, että vähintään 12000 euroa pitäisi kuukaudessa laskutusta syntyä brutto, jotta hommassa olisi ekonomisesti edes jotain porkkanaa. Yrittäjänä on kuitenkin nollaturvat niin työttömyyden suhteen ja asiakas voi huonojen aikojen tullessa kickata sut 1-2 kk pihalle. Uusien toimeksiantojen kalastelusta tulee kuluja ja voipa jopa joutua tekemään alussa heikompia hommia huonommalla laskutuksella. Lomiakaan ei välttämättä saa pidettyä kuten palkansaajana sai, on aika lailla toimeksiantajien armoilla ja nehän osaa pompottaa...

        Yhden ihmisen OY on muutenkin aika riskialtis rakenne. Ei sellaiselta mielellään mitään kriittisempää osta kukaan asiakaskaan. Pitäisi olla parteneri tai pari, että on edes teoriassa joku joka tuuraa jos vaikka loukkaantuu tms.

        12000 egee laskutettavaa kuussa tekee 100%:n laskutusasteella (k.m. 172 h/kk) keskituntilaskutukseksi 70 euroa tunnissa. Ei se mahdottoman kova hinta ole, mutta kyllä sen eteen tekemään joutuu...ja yrittäjällähän ei päivä lopu klo 16.00 vaan laskutukset, markkinoinnit kirjanpidot ym. pitää hoidella omasta vapaa-ajasta nipistäen. Ei oikein houkuta, varsinkin kun tuossa ei ole mitään jatkumoa. Juosta saa koko ajan, jotta pysyy tienesteissä. Mieluummin monistaisin jotain tuotetta tai palkkaisin nuoria insinöörinkloppeja juoksemaan...

      • Melli
        20 vuotta kirjoitti:

        Oma työpanos on tuotteeni ja juuri näin sen tällä hetkellä haluankin olevan. En halua muita työntekijöitä yhtiööni vaan haluan olla täysin itsenäinen. Jos työpanoksen sijaan myyn joskus tuotteita (pari erilaista on mielessä), niillä ei ole it-alan kanssa mitään tekemistä.

        Kannattavuuslaskelmia on harjoiteltu yrittäjäkurssilla ja ne itse asiassa vaadittiin starttirahahakemukseen (olet kyllä laskelmissasi tuossa hyvin perillä).

        Eräs vanha työkaveri kysäisi paljonko saan tunnilta ja arveli homman olevan kannattavaa 30 e/h, mutta hänen oma tähtäimensä olisi ollut 70 e/h. No, sattumoisin ensimmäisen projektini tuntihinta on juuri 70 e/h ja tämä projekti siis saatiin vastaamalla "kyllä" kysymykseen "kiinnostaisiko tämä projekti mahdollisesti sinua". Ainoat markkinointiponnistelut olivat CV:n viimeistely ja käynti välittäjän luona firman perustamisen jälkeen.

        Tietenkin yrittäjyydessä on riskinsä, enkä tosiaan osaa nähdä 20 vuoden päähän (jolloin lähestyn kuutta kymppiä), mutta juuri nyt vaikuttaa mukavalta; heinäkuun päätin pitää kokonaan lomaa ja loman jälkeen on näkyvyyttä jo mukavasti (pari kiinnostunutta asiakasta)... saapa nähdä mitä ensimmäinen projekti poikii. Alkuvuosi on mennyt kokonaan ilman tuloja, mutta kesän loppuun siis noin 11000 e/kk (vs. 5000 e/kk vanhat palkkatulot) joten tuolla korjaa tilannetta mukavasti. Ja eka toimeksianto piti siis ottaa edullisesti; tuosta on tarkoitus päästä ylöspäin sopivalla erikoistumalla sopiville aloille.

        Yrittäjyyteen liittyy myös mainitsemasi asiat kuten kirjanpito yms. (markkinoinnin olen toistaiseksi jättänyt muille), mutta tiedänpähän ainkin tekeväni asiat itselleni. Ennen työpäivät venyivät iltaan palaverien takia, joskus lähes ympäripyöreää päivystystä tai ongelmien paniikkiselvitystä ja kaikki tämä kk-palkalla ilman eri korvausta. Tähän halusin muutoksen ja sen sainkin ja tilanne sopii minulle mainiosti. En toki väitä, että sama sopii kaikille; vakituisen työpaikan tuoma kk-palkka on kuitenkin melkoinen henkinen turva kaikesta vitutuksesta ja 20 v perseeseen vetämisestä kuten joku tuossa aiemmin avautui :)

    • Jehnake

      "...mihin tämmöinen 40 kymppinen atk-raakki enää kelpaisi?"

      Wow, jos on jo neljäsataa mittarissa, niin varmaan kannattaisi jäädä pikapuoliin eläkkeelle.

      Ehe.

    • sää siellä

      avaudut. Aika ja nuoret (myös itseoppineet)ovat ajaneet ohitsesi ja lujaa, sekös sinua nyt vituttaa. Et pysy enää mukana, et pysty omaksumaan uusia asioita.
      Olet loppuun palanut kerhäraakki ja semmoiseksi
      tulet jäämään.
      En ota edes osaa, tartu pulloon ja löydä helpotus siitä.

      • vittuuntunut

        Itse olen ollut alalla mutta ymmärrän että kokemus on alalla kun alalla tärkeää. Se että nyt väännät Web Serviisiä joka paikkaan ei tarkoita että hommat jää siihen. Odota vain max. 5 vuotta niin sinun räpellyksille nauretaan, tekusta valmistuneet uuden akronyymin oppineet kusevat sinua korvaan. Niin se vain menee...

        Naurattaa tällä palstalla olevien koodareiden uhittelu, ollaan helevetin äijää, todellisuudessa suurin osa on säälittäviä finninaamoja joilla ei "oikeasta" elämästä ole hajuakaan. Mutta mitä muuta voi odottaa jos ihminen käyttää ajastaan todella suuren osan täysin triviaalinen tiedon opiskeluun...

    • jarcco -89

      Ihme valittaja ja ruinari olet. Vaihda tosiaan alaa, tuollaista paskaa emme me IT-ammattilaiset halua kollegaksi.

      Hirtä itsesi! Vitun mulkku!

      • hauska ...

        Paitsi että minä pelkään sinun olevan tosissasi.

        18-19 vuotias IT-ammattilainen, jonka älykkyysosamäärä on noin 80.

    • ja Elisa

      "Missä vitussa on meidän alan ammattiylpeys ja kaikki muu? Kaikki meitä vetää perseeseen."

      Huoratkin laskuttavat perseeseen vetämisestä, jopa ekstraa.

      Kuluttajat näyttävät olevan samaa sakkia. Lisää palkkaa kyllä nauutaan, mutta kun Elisa ylilaskuttaa satasen silloin tällöin ja Sampo pankista katoaa tili niin se on ok.

      Huono laatu on ajanhenki.

    • ...............

      Ei "koodaaminen" ole niin monimutkaista kuin annetaan ymmärtää. Kyllä kaikki sitä pystyy oppimaan, jos vain asennetta löytyy ja se asennehan on se suurin ongelma. Ei se "koodaaminen ole sen kummempaa kuin jonkun kielen opiskelu. Erona vain on se, että me olemme opetelleet englantia about 10 vuotta kun taas ohjelmointia maximissaan kokonaisuudessaan suunnilleen vuoden.

      Nyt puhutaan koulussa oppimmisesta niin on ihan selvää, että jos aijot osata jotain ohjelmointikieliä se varsinainen opiskelu tapahtuu
      kotona harrastuspohjalta.

      • 20 takana myös

        Jotkut ei opi koskaan vieraita kieliä. Jotkut ei opi koskaan ohjelmoimaan. Vaikka haluaisivat. Toiset taas oppii vaikkei haluaisikaan.

        Ohjelmointikielen synktaksi (kielioppi) mahtuu yhdelle A4:lle. Englannin kielioppiin tarvitaan pieni kirja. Ohjelmointikieltä ei tarvitse oppia puhumaan. Jotkut eivät ole ymmärtäneet tätä :-) Ohjelmointikielessä on muutama kymmenen sanaa. englannissa tuhansia ja tuhansia. Nopeammin oppii kirjoittamaan c :aa kuin kiinaa.

        Ihmisten väliseen kommunikointiin ja laitteen ohjaamiseen tarkoitettuja kieliä on ihan turha verrata. Sama kuin vertaisi hevosta ja omenaa.

    • raksalla ja metallissa

      töitä piisaa, japlakat jonkinlaiset. Työ ei vaan ole sisäsiistiä konttorihommaa. Haalarit päälle ja pölyn sekaan!

      • ..............

        kovat jätkät vetää haalarit niskaan ja nössöt piiloutuvat mukaviin konttorihommiin.

      • raksaraksaraksaraksa

        eikö muuta maailman mahdu kuin it-työt tai raksa? mistä johtuu että tuota raksaa tarjotaan aina joka käänteessä it-työn vaihtoehdoksi?

        raksa työt on paska duunia eikä palkka ole kovin ihmeellinen, töitäkään ei aina riitä edes koko vuodeksi ja työsuhteet on pätkissä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2150
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2053
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1822
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1498
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1404
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      558
      1181
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1005
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      942
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      936
    Aihe