romanssi varttuneena

ikuinen poikamiesko

Perustuko varttuneen romanssi eri asioihin kuin nuorempana, mitä mieltä olette?
Itse olen sitä mieltä, että nuorena olin varsin joustava, enkä kiinnittänyt huomiota joka asiaan, sänkypuuhat sujuivat kenen kanssa vaan. Nyt alkaa tulla mieleen, että vaimo voisi olla paikallaan. Olisi joku joka hoitaisi kun tuota kremppaa on alkanut tulla vähän kaikenlaista ja ikää tulee koko ajan lisää.

Nyt kolmenkymmenenviiden vuoden sinkkuelämän jälkeen olen huomannut, että on asioita joita en yksinkertaisesti enää viitsi katsella kumppanissa enkä voi hyväksyä.
Minusta naisen pitää olla mukautuvainen, siisti ja hiljainen. Ei kuitenkaan sellainen joka koko ajan kutoo tai tekee jotain kotona, en voi sietää käsitöitä tekeviä naisia, sotkevat kaikki paikat. En tanssi enkä syö ravintoloissa. Toivon sitä samaa naiseltani, hän ei saa tupakoida ja alkoa saa käyttää vähän. Telkkaria saa katsoa jos samat asiat kiinnostaa niin kuin urheilu ja vanhat kotimaiset elokuvat. Mitään kummallisia kotkotuksia ei saa olla ruoan suhteen. Itse syön kunnon suomalaista ruokaa, makkaraa ja kunnon lihaa. Naistenlehtiä ja iltapäivälehtiä ei pidä lukea ja musiikin pitää olla kunnon vanhaa kotimaista. Klassista ja ulkomaan höpötyksiä en siedä. Varallisuutta pitää olla, ainakin sen verran että se tulee omilla toimeen.


En myöskään voi sietää liian itsenäisiä naisia jotka meikkaavat, käyttävät sivistyssanoja ja nauravat ääneen. Olen kyllä itse erittäin huumorintajuinen, ei siitä ole kyse
En ole tottunut lapsiin, enkä välitä erityisesti tutustua sellaisiin, ja vierastan eläimiä, erityisesti koiria jotka joskus ovat pahapäisiä. Pahapäisiä naisia inhoan, ja muutun silloin itsekin tosi pahaksi.
Jos olen tutustunut naiseen joka menettelee ja jonka viat voisin hyväksyä pitäisi pikaisesti päästä koeajolle. Ei sitä muuten tiedä sovimmeko yhteen. Tässä vaiheessa ne yleensä aina sanovat jotain tyyliin ollaan vaan ystäviä, on se niin kummaa. Missä vika?

13

740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinun naisesi

      Kunhan muistat, että meillä sitten rakastellaan joka päivä klo 19.00 olet kotona tahikka et!

      • nainen minäkin

        Et voi olla tosissaan tuon kirjoituksen suhteen, tuollaista naista ei ole olemassakaan. Joten taisit haluta vain kiukkuisia kannanottoja asiasta. Joten oottele naistasi, kyllä se jostain löytyy.


    • 1943

      olla.Suosittelen sinkkuelämää jatkossakin tai sitten etäliittoa. Kumpikin huolehtii omista asioistaan. Aviomieheni olisin hoitanut, mutta ketään muuta en ota kontolleni. Vapautta pitää olla.

      • Aamutuima

        sinkkuna. Nykyaikana suomalainen nainen ei alistu määräyksiisi. Niin tai voit onnistua thainaisen kanssa. Voisi kylläkin olla että hänkin ikävystyisi kuoliaaksi.

        Parempi lienee, että käytät irtonaisia.


    • minulla nousi

      savu korvista, ja meinasin kirjoittaa savenkarvaisen vastineen.

      Sitten hoksasin, että taisipa sinulla olla ketunhäntä kainalossa, joten ihan hyvä kirjoitus, onnea!

      Laittaisinko muutaman sivistyssanankin vielä, röhöhhihhii? :))

    • O-Orvokki

      rajoituksia, suosittelen yhteen muuttamista vain silloin, jos sinulla on tarjota paljon muita etuja naisellesi. Suuri koti, riittävästi tilaa myös naisellesi elää ja hengittää myös ilman sinun valvontaasi. Tasa-arvoinen parisuhde ei ilmeisesti tule kyseeseen, joten omavarainen nainen varmaankin elää mieluummin ihan omissa oloissaan tapaamisten välissä.

      Jos tarvitset hoitajaa, palkkaa sellainen ja vanhempana voit ehkä varautua ostamaan kaikki tarvitsemasi palvelut. - Ellet sitten satu löytämään aarteeksesi jotain tosiaan tossun alla elänyttä leskirouvaa, joka tarvitsee miestä määräämään omasta elämästään kokeakseen olonsa turvalliseksi.

      Toisaalta voisin suositella sinulle oman elämäntapasi kyseenalaistamista ja uusiin asioihin tutustumista avoimin mielin. Se voisi tarjota monia positiivisia yllätyksiä ja kukaties parantaa oman elämäsi laatua. - Ei koskaan ole liian myöhäistä.
      Toivotan sinulle onnea, valitsetpa miten tahansa.;))

      • Fridanna

        Aloittajan juttu oli juuri sen verran todentuntuinen, että nauratti. Juttuna hyvä, mutta väkisin tuli mieleen toteamus, että Luoja varjele minua viiskymppisistä poikamiehistä:)) No, onneksi varjeli. Nyt ne olisivat jo liian nuoria.


    • iinnokas

      kerrankin löytää asiallisen miehen...heh.
      Tässähän minä olen,tule ja rutista syleilyysi!
      Villasukkiakin tulee olemaan monelle sukupolvelle eteenkinpäin ja mussiikki soi..
      On se mukavaa kun ees jotkut miehet tietää mitä tahtoo,niin sitä pittää!

    • en alkais

      Kuules nyt totuus. Nyt kun on vähän kremppoja tullut, käännä asia toisinpäin. Nainen haluais sinut kun on alkanut kremppoja tulee. Kohtu poistettu ja lirahtelee housuun. Ota reilusti kodinhoitaja itselles. Maksa palkka. Eipä ole ihme jos olet yksin. Toista ihmistä tarvitset vaan itses takia. Toisen ihmisen, kumppanin kaipuussa pitä olla annos romantiikkaakin mukana. Aitoa ihastumista, kuhertelua kuin kyyhkyset. Siitä se sitten tasaantuu arkipäivän rutiiniksi. Rakastellaan jos ei pystytä halaataan ja paijataan.

    • avt1r

      Osasitkin tehdä "hauskan" jutun.Tähän on mukava tarttua ,joko kiukussa tai huumorilla.Et kyllä tosissasi sitä kirjoittanutkaan ,vaan saadaksesi nasevia kommentteja.
      Totta on varmaan ,että noin "luonnevammainen" et varmaan ole!
      Hymyilyttäääääää!

    • eronnut nainen

      Voi herttileija sentään, olet tasaan kooste avioeroni jälkeen tapaamista miehistä. Tuollaisia vaatimuksia miehillä on, siksi yhä useampi on yksin.

    • ei tarvii hakea

      Minä ilmoittaudun,taidan olla ihanne tyyppisi,meinaan en puhu enkä pussaa.

    • PellePeloton ek

      Todellakin, kyllä koko "akkalauman" saa hereille söhäisemällä oikeaan paikkaan. Eihän tuo ollut muuta, kuin negaatio tavanomaisista treffipalstoilla miehille esitetyistä vaatimuksista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      64
      6205
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3856
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2841
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      2380
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2272
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1709
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1322
    9. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1281
    10. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1266
    Aihe