alkoa 16-vuotiaalle?

iso kysymys

Eilen tuli 16-v poikani humalassa kotiin. Puhuimme asian rauhassa, saunoimme ja jutustelimme. Ei ollut lähimainkaan eka kerta. Eikä viimeinen.
Miten nyt sitten jatketaan?
-määrään että enäää et juo! Sitten voisin kuvitella ja leikkiä että poikani on kaveriporukkansa ainoa raivoraitis.
-sopia kohtuukäytön rajat. Mitkä ne voivat olla 16-vuotiaalla? Ja silloin myös annan luvan johonkin sellaiseen johon minulla ei ole valtaa antaa.
-ostaa pojalle kohtuusatsi kerran kuukaudessa? Silloin teen rikoksen. Jos en sitä rikosta tee itse niin sitten joku toinen hankkii juomat hänelle. Olenko sitten muka vähemmän syyllinen kun laitan toisen asialle?
Teenpä niin tai näin niin aina olen kasvattajana hyllyvällä alustalla ja uppoamassa suohon. Vanhempana olisi paljon helpompi olla jos ei tietäisi aivan kaikkea. Voisi kuvitella asiat paremmiksi ja helpommiksi. Antakaa vähän vinkejä, kiitos ei mielellään viisastelua

34

3591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .........

      Anna pojan olla. Joka tapauksessa se alkoholia jostain saa, nykyään on niin hankala valvoa, kun täysi-ikäiset ystävät hakee tai ihan kuka vaan periaatteessa. Rajat auta mitään kun nuorison juominen on pääasiassa humalahakuista.

    • Ei tarvitse kuvitella

      Meillä ei alaikäiset juo. Ei edes maistele alkoholia.

      Raittius on nouseva trendi nykyään nuorison keskuudessa. Ei tarvitse kuvitella, että on kaveriporukkansa ainoa raitis, kun koko kaveriporukka on päihteetöntä.

      Eikä mulla ole mitkään ruusunpunaiset lasit silmillä.

      Jos joku toinen hankkii alaikäiselle alkoholijuomia, hän on vastuussa teostaan. Sinun asiasi on kuitenkin huolehtia, ettet itse riko lakia.

      • leuhkimista inhoava

        Tuollaisen vastauksen suoma apu on olematon. Mitä alkup. kirjoittajaa auttaa tieto että SINÄ olet hyvä kasvattaja jonka lapset ovat HYVIÄ LAPSIA jotka EIVÄT JUO.

        Saattaa olla totta, ehkä olet kasvattajan täysklymppi ja lapsesi ovat myös täyskymppejä, uskotaan uskotaan.

        Vaan kun ei kysymys ei kuulunut: "Onko täällä erehtymättömiä kaikkitietäviä superäitejä?", vaan "Mitä sellaisen äidin pitää tehdä joka myöntää ettei ole erehtymätön ja kaikkitietävä vaan neuvoton ja pulassa?".

        On silkkaa ylimielisyyttä ja - anteeksi vain - erittäin typerää käytöstä vastata tähän: MINULLAPA ei ole tuollaisia ongelmia, ähäkutti, koska MINÄ olen erinomainen äiti enkä sellainen huono ja epäonnistunut kuten sinä!

        Kysehän oli siitä mitä hän voisi tehdä, kun HÄNEN lapsensa juo. Jos et osaa neuvoa etkä edes suo myötäntuntoa vaan haluat vain tuoda omaa erinomaisuuttasi esille, ole mieluummin hiljaa.

      • sinä pikkusielu!
        leuhkimista inhoava kirjoitti:

        Leuhkimisen muodostit aivan ja vain omassa päässäsi, kurja. Mielenpurkauksesi oli negatiivinen ja tarpeeton.

        Lapsen juomisen kyllä pystyy estämään jos haluja riittää. Rahahanat kiinni. Tämä ei tarkoita rahojen vähentämistä, vaan totaali katkoa. Ruuan saa ruokana kotoa, karkin karkkina, rahaa ei, nietu-nolla.
        Tietsikka hyllylle, kotiintuloajat, kotityöt ja auttamishommat pakollisiksi. Pitää keksiä nuorelle niin paljon tekemistä ettei ehdi pahantekoon.

        Se kuka lapselle hankkii viinaa, käräytetään poliisille. Raakasti vaan tuomiolle.

        Ja jos ei sittenkään toimi, niin heitetään pellolle, itse ansaitsemaan niitä elämisrahojaan. Idiootti on vanhempi joka antaa lapsensa juoda, ja KUSTANTAA vielä sen.

      • äiti kans
        sinä pikkusielu! kirjoitti:

        onko sinulla murrosikäisiä lapsia? jos on niin varmasti tiedät että tuolla asenteella lapsesi ovat alkoholisteja ennenkuin ovat täysikäisiä.

        Vanhemmuus murkun kanssa on "taitolaji", siinä koetellaan vanhemmuutta kovalla kädellä.
        Vaikeaa on murkulla ja vanhemmilla, onneksi ikä menee ohi ja elämä normalisoituu.

        Ajatelkaa murkkujen vanhemmat positiivisesti, te ette ole yksin meitä on paaaaljon :)

    • teetkin,

      niin missään nimessä ei kannata itse ostaa yhtään alkoholia pojalle. Tuossa iässä kinutaan vanhemmilta ne pari kaljaa, mutta ei ne jää ainoiksi, niiden lisäksi hankitaan sitten hakumiesten avulla lisää. Ne vanhemman ostamat kaljat on vaan lisäbonus siihen päälle ja saa poikasi hieman enemmän humalaan, kuin minkä verran hän muuten olisi saanut alkoa hankittua.

      • alkoholin

        osto on myös hiljainen lupa nuorelle....

    • propleeman

      edessä ollaan myös täällä ...HUOH !
      Minä ajattelen näin että jos alan oikein tiukaksi ja vaadin nollalinjaa hän kuitenkin porukan mukana juo ja ainoa mikä muuttuu on se että hän "joutuu" valehtelemaan minulle .
      Mielummin yritän puhua järkeä ja toppuutella ettei ainakaan usein ottaisi -että aina ei tarvitsisi ottaa kaljaa jotta on hauskaa .
      Keskusteluvälit on hyvä säilyttää . Sillon uskaltaa soittaa kotiin ja pyytää hakemaan jos on mennyt överiksi tms.
      Kun ei ole tarvetta valehdella tiedän myös missä hän on ja kenen kanssa .

      • murkulle oma vastuu

        minä lähden 0-linjasta. en osta, narisen ja nalkunta keskushermostomyrkyn vaaroista joka välissä, luen ääneen jokaikisen alkoholikuolema uutisen ja valistan ja valistan.

        kerron, että 18v on lain kirjaama ikäraja jonka jälkeen minun valtani lopuu..

        jos sitten kaveripiirissä maistelee, niin tietää maistelevansa minun tahtoani jatoiveitani vastaan.

        tähän asti on kahdella tytöllä toiminut 17,5v on ottanut kaverillaan pari lasia viiniä ja 15,5v sampanja-lasillisen kaverin siskon yo-juhlissa ja mummon 80-maljan. kaikki ottamiset on kerrottu itse, ei valehteluun tarvitse sortua, jos lapsi tietää, että erehdyksistä ei hirtetä vaan jutellaan asiallisesti.

        nyt jännitetään miten poika 13v läpäisee ikävuodet 14 - 17.

    • smootie_17

      Olen nyt 17v nuori naisen alku.

      Asun omassa kämpässä, vanhemmat 50 kilsan päässä. Äitini ei ole kieltänyt minua juomasta. Hän ei vaan itse osta yhtään minulle. Näytän kaveriporukkani vanhemmalta ja saan ostettua itse kaljaa ja siideriä. Kavereille olen pari kertaa hakenut.

      En juo humalahakuisesti. Oikeastaan en ole vuoteen juonut enempää kuin 4 kaljaa kerralla. Saan siitä pikku hiprakan joka menee äkkiä ohi. En halua olla känniääliö ja tehdä jotain tyhmää (kuten esim. kaverini on puuhaillut tuntemattoman kanssa ilman kumia). Tämä on vastuutonta ja olenkin mitänyt itselläni järjen päässä :) Baarissa olen kerran käynyt ihan vaan sen menon ja fiiliksen takia. Juonut en siellä yhtään.

      Sen vain sanon että et sinä pysty poikasi juomista oikein estelemään. Voit tietenkin kysyä pojalta minne menevät ja sinä haet hänet siltä sovittuun kellon aikaan. Voit hankkia myös alkomittarin ja puhalluttaa samalla. Jos promillet ohittaa vaikka 0,2 promillea niin siitä seuraa jonkinlainen rangaistus. Näin opetat poikaasi edes vähemmälle juomiselle.

      • pystyy estämään

        jos vain haluaa. Turha väittää muuta.

    • äiti---------------

      En usko etteikö poikani olisi kaljaa maistanut. Mutta jo vanhemman pojan kohdalla tein selväksi etten asiaa hyväksy enkä kaljaa tai muuta osta alaikäisellee. En muuten osta täysikäisellekään. Ostakoonitse jos siihen on hänellä varaa. Rahavarat ei ole suuret ja menoja on monenlaisia.

    • blondi-72hki

      teinejä määrätä sillä eivät he aivottomia olentoja ole vaan heille puhutaan kuin aikuiselle!!!!!!

      Ainakin meillä se toimii.

      Ovat maistaneet mutta eivät dokaile joka viikonloppu ja koulussa pärjäävät helvetin hyvin.

    • itse 16v.

      "Tottakai toivoisin, että et enää joisi. Lupaa juomiseen en anna, mutta tiedän, ettei se mitään hyödytä, jos sen sinulta kieltäisin."

      Sitten voisit etsiä tietoa alkoholimyrkytyksestä ja todeta samalla, että kannattaa ainakin kohtuudella juoda, jos/kun juo ( vettä välissä ja syödä kunnolla).

      • ulkonaliikkumiskielto

        Näin on meillä kovat keinot käsillä, mutta kova on myös tahto vastustaa lasten juopottelua. Alle 18v aloitettu humalahakuinen juominen on suurimpia ennustajia aikuisen humalahakuiseen hallitsemattomaan juomiseen ja alkoholisoitumiseen. Lapselle ei kuulu juopottelu. Sen voi estää, kun ei anna lapselle rahaa sekä pistää kotiarestiin. Kaveriporukka joka juo, ei ole lapsen arvoinen. Jos se häviää kotiarestin aikana, niin eipä ole mitään arvokasta menetetty. Päinvastoin voitettu.

      • Jenita
        ulkonaliikkumiskielto kirjoitti:

        Tämä on kaikille yleisesti. Enkä kirjoita tätä kellekään henk.koht tai mitenkään halveksivasti. Haluan vain antaa hieman erilaista näkökulmaa tähän nuoren juomis asiaan.

        Jos lapsi kasvaa pumpulissa ja kaikki ovet säpissä, jää se pahasti ulkopuolelle ja tietämättömäksi, mikä on todellisuus ja mikä on tämän maailman KARU realistinen totuus. Ei anneta ikinä sattua mitään, eikä anneta mokailla. Nuori joka on kasvanut tasapainoisessa perheessä ja on pienestä asti opetettu oikea ja väärä, osaa kyllä itse oppia virheistään sitten vähän vanhempana.

        Vaarana on se, jos kasvattaa alle 18 vuotiaan juuri eikä melkein sääntöjen ja lakien mukaan on, että sitten, kun 18 vuotis juhlat napsahtaa on vanhempien peli menetetty. Nuori aikuinen haluaa heti kokeilla kaiken, eikä välttämättä osaa juoda siististi, kun ei ole nähnyt koskaan mitä siitä seuraa. Tuolloin on alkoholimyrkytykset yleisiä.

        Mutta kun annetaan päiväpäivältä enemmän vapauksia kasvaa vastuu, mitä tarvitaan matkalla aikuisuuteen. Kun tulee nuori ulkoa juhlimasta, on seuraavan päivän kotihommat hoidettava oli miten paha olo tahansa. Äiti ei tee aamupalaa, kun päätäsärkee. Kyllä itse joutuu kantamaan kaikki seuraukset ja extrat päälle.

        Oli nyt hieman sekava kirjoitus, mutta toivottavasti edes joku ymmärsi mitä tarkoitin.

    • itsetunto kohdallaan

      16-vuotiaalla pojalla pitäisi ehdottomasti olla nollalinja alkoholin suhteen. Liian moni nuori aloittaa juomisen liian aikaisin, jolloin ei tajuta eikä opita minkäänlaisia kohtuukäytön rajoja. Nimenomaa nuorena alle 20-vuotiaana juodut kännit altistavat alkoholismille. Poika voi olla 20 vuoden kuluttua täysin alkoholisti!Itse vanhempana aion tehdä lapselleni selväksi puhumalla nämä asiat. (Lapsi nyt 2,5 -vuotias). Itselläni oli kotiintuloajatkin vielä tuon ikäisenä. Alkoholin vaarat on äitini selvittänyt niin perusteellisesti aikanaan meidän perheen lapsille, että kaikki olemme raittiita. Suvusta löytyy kyllä niitä alkoholistejakin, joihin äitinikin pystyi käyttämään esimerkkeinä. Ja sellaiseksi en halunnut! Järkevä lapsi kyllä ymmärtää oman parhaansa, kun vanhempien asenne on rakentava. Ja mun kaverit kyllä ryyppäsi, itse olen aina ollut absolutisti! Mulla oli itsetuntoa tehdä omat ratkaisuni jo 14-15 vuotiaana, vaikka kaverit joi jo silloin. Enkä jäänyt yksin porukassa, vaan juhlin muiden mukana selvin päin! En halunnut tuottaa pettymystä omille vnhemmille.

      • Teininä olemista

        Itse aloitin juomisen todella nuorena, 11-12 vuotiaana, 13-vuotiaana liikuin porukoissa jossa oltiin täysikäisiä tai siinä rajalla, itse pääsin baareihin ja olin todella "kypsä" ikäisekseni. Ikinä ei tuottanut ongelmaa mutsin kanssa, pelisäännöt oli sovittu tieto kulki ja mutsi pysty aina tietämään missä liikuin. Ilmoitin ajoissa että nyt ollaan alkoon menossa ja että ilmoitan tulenko kotiin yöksi vai en.
        Tämä toimi, äiti oli mun kavereiden kanssa hyvissä väleissä ja tunsi kaikki, joten jos "vahinkoja" sattui mut toimitettiin kiltisti himaan.
        Neuvon sulle sen, että kyllä se poika juo vaikka miten saarnaisit tai laittaisit koti arestiin, jos sitä itse haluaa. Joten tässä tilanteessa et voita ainakaan luottamusta puolellesi tuolla toiminnalla, turvallisinta on että ostaa itse ne pari bisseä ja pyytää vaikka aloittamaan kotona alkuun ja sitten katsoo tarkemmin. Kyllä se siitä!:)

      • Valitettavasti näin on!
        Teininä olemista kirjoitti:

        Tämä on silkkaa realismia. Valitettavasti asia on juuri näin, eikä se kaunhistelusta muuksi muutu. Voivathan kaikki palsatlaiset saaranat siitä miten alkoholin ostaminen alaikäiselle on lainvastaista, mutta kun TOSIASIA ON ETTEI SITÄ JUOMISTA VOI ESTÄÄ. Jos 16-vuotias haluaa juoda niin hän juo, joko itse hankkimaa tai äidin ostamaa. Mutta juo.

        Minä tuon 16-vuotiaan pojan äitinä sanoisin että "En hyväksy juomistasi,mutta jos juot, en mahda sille mitään, en voi kävellä perässäsi joka paikkaan ja vahtia sinua. Sen sanon kuitenkin, että älä ainakaan jää kännissä roikkumaan kaupungille, tule aina yöksi kotiin, olet missä kunnossa hyvänsä."

        Kannattaa otta lähtökohdaksi tosiasiat eli se miten asiat todellisuudessa ovat eikä miten niiden pitäisi olla. Kaikki olemme yksimielisiä siitä että pojan ei pitäisi juoda, mutta tuskinpa hän meidän mielipiteistämme piittaa.

      • jakelet!

        Rahahanat kiinni vaan, ja muutkin rangaistukset käyttöön, ei mitään lepsuiluja.

        Tossa idiootti väittää olleensa "kypsä" 11-12 iässä, kun ei ole sitä vieläkään neuvoistaan päätellen.

        MISSÄÄN TAPAUKSESSA EI PIDÄ OSTAA LAPSELLE ALKOHOLIA, se on viimeinen virhe.

        Paikkakunnan muutos voi olla hyvä, jos sellaisen onnistuu tekemään.

      • pystyy estämään!
        Valitettavasti näin on! kirjoitti:

        Tämä on silkkaa realismia. Valitettavasti asia on juuri näin, eikä se kaunhistelusta muuksi muutu. Voivathan kaikki palsatlaiset saaranat siitä miten alkoholin ostaminen alaikäiselle on lainvastaista, mutta kun TOSIASIA ON ETTEI SITÄ JUOMISTA VOI ESTÄÄ. Jos 16-vuotias haluaa juoda niin hän juo, joko itse hankkimaa tai äidin ostamaa. Mutta juo.

        Minä tuon 16-vuotiaan pojan äitinä sanoisin että "En hyväksy juomistasi,mutta jos juot, en mahda sille mitään, en voi kävellä perässäsi joka paikkaan ja vahtia sinua. Sen sanon kuitenkin, että älä ainakaan jää kännissä roikkumaan kaupungille, tule aina yöksi kotiin, olet missä kunnossa hyvänsä."

        Kannattaa otta lähtökohdaksi tosiasiat eli se miten asiat todellisuudessa ovat eikä miten niiden pitäisi olla. Kaikki olemme yksimielisiä siitä että pojan ei pitäisi juoda, mutta tuskinpa hän meidän mielipiteistämme piittaa.

        Todellakin, kun ei anna rahaa, ja kun laittaa suljettuun laitokseen koulukotiin. Tämä on shokkihoitoa tietty. Mutta parempi kun känninen nuori.

        Minä ainakin olisin rakastanut nuoriani niin paljon että olisin estänyt heidän juomisensa, mutta yllätys yllätys, meillä ei sellaisia ongelmia lainkaan ollutkaan. Meillä ei nuoret ole lainkaan kiinnostuneet tupakasta tai alkoholista. Kiinnostuksen aiheet ovat yritysmaailmassa, ja hyvä että ymmärtävät uraa luoda.

      • pikkulikka20v

        itse join ja ryyppäsin pahiten 14 - 16-vuotiaana. enää ei tarvitse eikä kiinnosta, en juo juuri ollenkaan. jo 17-vuotiaana hommaan lopahti kiinnostus, eikä jaksanut alkaa baarissakaan ravaamaan --> sain keskittyä muihin asioihin.

        nyt olen 20v raitis ja savuton nuori nainen, opiskelen yliopistossa ja suunnittelen perhettä. EN NYT MITENKÄÄN halua puolustella nuorten juomista, mutta tuolla nollatoleranssilla vain innostat lastasi juomaan ja valehtelemaan: "iskä kieltää vihaisesti, se on ihan tyhmä, nyt on syy olla kunnioittamatta --> ei huonoa omaatuntoa" ehdottoman kieltämisen ja uhkailun sijaan kannatan avointa keskustelua. itselläni oli hyvin tiukat rajat...ei toiminut.

        oikeasti..alkoholismi johtuu jostain aivan muusta kuin avoimista väleistä ja siiderin maistamisesta vanhempien silmien alla.

      • pikkulikka20v
        pystyy estämään! kirjoitti:

        Todellakin, kun ei anna rahaa, ja kun laittaa suljettuun laitokseen koulukotiin. Tämä on shokkihoitoa tietty. Mutta parempi kun känninen nuori.

        Minä ainakin olisin rakastanut nuoriani niin paljon että olisin estänyt heidän juomisensa, mutta yllätys yllätys, meillä ei sellaisia ongelmia lainkaan ollutkaan. Meillä ei nuoret ole lainkaan kiinnostuneet tupakasta tai alkoholista. Kiinnostuksen aiheet ovat yritysmaailmassa, ja hyvä että ymmärtävät uraa luoda.

        onnittelen että olette saaneet kasvatettua lapsenne tasapainoisiksi ja järkeviksi ihmisiksi :)

        valitettavasti tuo laitoshoito vaihtoehto saa nuoren luultavasti vain vihaamaan vanhempiaan, pistämään välit poikki, pahentamaan kapinointia..jne. tottakai kaikki keinot täytyy käyttää jos lapsi on aina sekaisin ja huonossa kunnossa. jos juominen pysyy normaalina nuoren alkoholikokeiluna, ei varmaan kannata noin radikaaliksi lähteä, vaan yrittää parantaa välejä lapseen ja rakentaa keskusteluyhteyttä.. jos nuori juo paljon, on jokin perhesuhteissa oikeasti vialla.

    • päätäni särkee

      Pienenä lapset polkee syliä, isona sydäntä - tämän tiesi jo vuosisadan alussa syntynyt mummoni. Ole tyytyväinen, että poikasi tuli kotiin, hän luottaa sinuun ja oli siinä rehellinen, kun näytti humalansa. Voit kokeilla hänelle tätä: pyydä pohtimaan edut ja haitat sille, että 16-vuotiaana juo humalahakuisesti sekä ettei 16-vuotiaana juo. Poikasi voi ihmetellä tehtävää, mutta siinä hän joutuu pohtimaan monelta kannalta valintojaan. Sitten, jos vain mahdollista katsotte yhdessä mitä syntyi. Koska on totta, että tarvitaan riittävän iso peloite, jos juominen kielletään kokonaan, ettet sitä pysty pitämään. Mutta jos poikasi tajuaa, että olisi viisasta odottaa vielä - mä laskin tytölleni kuinka monta kertaa hän ehtii olla humalassa kerran viikossa 65-vuotiaaksi asti, jos aloittaa 15-vuotiaana verrattuna siihen, että aloittaa 18-vuotiaana ero näyttää pieneltä. Pyysin häntä miettimään onko nuo kerrat sen kaiken muun ikävän ja edun mikä juomisen mukana tulee arvoisia. En ostaisi alkoholia, koska niin kuin tuolla joku kirjoitti, se olisi vain bonus kaiken päälle. Voisit (aion tehdä tyttöni kohdalla) ilmiantaa hänet, joka ostaa. Olet vähemmän syyllinen kuin se, joka osti. Olet syytön! Vaikka hän osti pojallesi, se oli ostajan oma valinta, josta hän sai jotain hyötyä (rahaa, hyvän mielen itselleen ja jopa seksiä, jos osti tytölle)

      Ja voit vähentää ns. palveluja tyyliin: jos haluaa aikuisen oikeudet tulee myös velvollisuudet eli lisää himatöitä, vähemmän rahaa käyttöön, ei uusia kännyköitä, ipodeja jne.

      Yksisuuntainen valistus ei paljon auta, koska nuori on niin haavoittumattomuususkonsa vallassa, ettei välitä haitoista.

      • tyttönen20v.

        vihdoin järkevää puhetta! luulen että nuo keinot lapsesi muistavat hyvillä mielin kun itse suunnittelevat perheen rakentamista! :)

    • poikasi juo?

      Minä katkaisisin rahan saannin, ja muuttaisin asuinpaikkakuntaa. Jonnekin koulukotiin/laitokseen.

      Luulis viestin menevän perille.

    • neiti20v

      vaikea kysymys jota itsekin pohdiskelen (tiedän, JO nyt) kun perheen perustamisesta puolison kanssa (huom. vasta) jutellaan.

      16-vuotiaan alkoholin käyttöä on todella vaikea vahtia.. itse ajattelen että tuon ikäiselle voi tarjota ehkä lasin siideriä tms, ajatuksena siis että voi maistaa vähän KOTONA eikä alkoholi ole mikään ”kielletty hedelmä” joka houkuttaa salaa juomaan. parasta jos voin opettaa että kotiin saa tulla _missä kunnossa tahansa_ ilman pelkoa huudoista, ja aina pitää kertoa minne menee ja kenen kanssa – vaikka vain sen takia että voi auttaa jos jotain sattuu, ei sen takia että haluaa rajoittaa ja kytätä.

      en tietenkään halua 16-vuotiaan tulevan kotiin kaatokännissä, mutta vaikea sitä juomista on totaalisesti kontrolloida.. parastahan olisi jos tietäisi ryyppäämisen syyt. ei se aina johdu siitä että on niin ”cool” juoda.. toki yleensä liittyy hauskan pitoon ja uusien asioiden kokeilemiseen. jos poikasi on fiksu hän kyllä oppii rajansa.

      omaa kokemusta voisin kertoa sen verran, että kun itse olin murrosiän kynnyksillä, minulla oli hyvin tiukat rajat ja säännöt, ja piti aina tehdä raportti mitä tehdään, minne ollaan menossa, kenen kanssa onko vanhemmat kotona jne. vanhempani eivät hyväksyneet oikein mitään. no, opin valehtelemaan hyvin, ja luuhasin ties missä. ryyppääminen ja polttaminenkin alkoi jo siinä 12 vuoden iässä. vanhemmat edelleen uskovat että olin kiltti lapsi ja tein aina niin kuin sovittiin. mutta kun en uskaltanut mennä kotiin ollenkaan jos olin huonommassa kunnossa! nyt mietinkin että mitä jos olisi tapahtunut jotain, eikä kukaan tiennyt missä ollaan?!

      puolisoni vanhemmilla oli eri taktiikka: oli kyllä kotiintuloajat, mutta he eivät tiukasti kieltäneet tekemästä mitään vaan sanoivat että kotiin saa tulla oli tilanne mikä tahansa ja aina pitää kertoa missä on menossa - että voivat auttaa jos jotain sattuu. välit pysyivät hyvinä, juominen kohtuussa ja puolisoni on kiitollinen vanhemmilleen - ja minä kateellinen :D

      voitte arvata kumpaa kasvatustapaa käytän. en tietenkään halua että lapseni ryyppäisivät tuossa iässä, vaikka mikä olisi. mutta hieman suvaitsevammassa ja rakastavammassa ilmapiirissä tuskin olisi niin tehnytkään mieli ryypätä. purin silloin pahaa oloani. joskus tietenkin ihan hauskankin takia, mutta silloin en koskaan humalaan asti. (ja tämä siis vaikka vanhempani ovat raittiita ja älykkäitä ihmisiä jotka välittävät minusta)

      nykyisin en polta enkä juo juuri ollenkaan. ei ole tarvetta - voin ilmaista itseäni eikä minun tarvitse tukahduttaa enää tunteitani. 16-vuotiaan juomiskokeilut on ihan luonnollisia (en tarkoita että olisivat hyväksyttäviä), ja parhaassa tapauksessa menee nopeasti alkuhuumana ohi..vaikeampaa sitten on käsittää että miksi AIKUISET ihmiset vetävät perseet olalle?!

      • neiti20v

        haluan vielä lisätä että tietenkin pitää sitä maalaisjärkeäkin käyttää, eli kasvatuksella on tietenkin todella suuri vaikutus juomis käyttäytymiseen. tiedän, hyvähä minun pikkulikan on neuvoa - mutta jos lapsen/nuoren kanssa keskustelee ihan avoimesti asioista jo paljon ennen 16 vuoden ikää ollaan paljon selvemmillä vesillä. 16-vuotiaan ajatusmaailmaa kun on todella vaikea lähteä muuttamaan noin vain. vaikeneminen ja ehdoton kieltäminen vain saavat kapinoimaan pahemmin ja kielletty asia houkuttaa entistä enemmän.

        ihan tällaista perus keittiöfilosofiaa.

      • oli juuri
        neiti20v kirjoitti:

        hiukan erilaistakin tutkimustulosta taannoin lehdessä.Oli mielipide,että vanhempien kielteinen mielipide juomiseen on hillitsevä asia nuoren alkoholinkäyttöön.Itsellä kokemusta viidestä murrosiästä.Nuoremmat ovat ,ainakin tähän mennessä,saaneet hommattua vähemmän juontikokemuksia,kun vanhemmat aikoinaan.Ehkä omalla kokemustaustallakin on tässä nyt merkitystä.En missään tapauksessa pidä hyvänä 13-16 vuotiaan juomista,olkoonkin vaikka se siitä ajan mittaan rauhoittuisi.Juuri siitä syystä,että alkoholi on sitä haitallisempaa,mitä nuorempana sitä juodaan.Ja mistä ne aikuiset joka viikko kännissä örveltävät ihmiset tulee,aika monella taitaa olla nuorena rennosti ja rajoitta aloitettu tausta.Tästä syystä suhtaudun kohtalaisen varauksella nuorten alkoholi- ja tupakkakokeiluihin.Loppuviimeeksi me vanhemmat kuitenkin kai haluamme,että lapsemme saisi turvallisen ja onnellisen elämän aikuisena,ilman ongelmia riippuvuuksien kanssa.Tätä sitten yritämme toteuttaa jokainen sillä tavalla,millä luulemme pääsevämme tähän päämäärään.Onnea meille kaikille tässä yrityksessä.

    • meitä on monta kasvattajaa

      melko monella murrosikäisen vanhemmilla on sama ongelma. itselläni on 3 murrosikäistä onneksi jo vanhin pikkuhiljaa ohittamassa sitä. mutta hänen kanssaan mietin monta kertaa teinkö jossain pahasti väärin. alkoholista puhuimme monet kerrat vaarat ja haitat. mutta menikö perille ei mennyt. halusi monta kertaa kokeilla. rangaistuksia sateli tiuhaan meiltä. mutta hyödyttikö ne, ei, paheni vaan. sitten rupesin pelkäämään että mites kun talvi tulee ja ne niin sanotut kännit vedetään jossain ulkona mitä jos sammuu ja jäätyy. kokeilin toista tekniikkaa sanoin että kotiin on tultava vaikka olisi mimmoisessa kunnossa ja soitettava aina välillä että kaikki on hyvin. muutamia kertoja puhelin soi ja aina tuli kotiin yöksi. huh se helpotti, ainakin tiesin että on kotona nukkumassa ja kunnossa. itse en voisi kuvitella että hakisin alkoholia mutta tiedän että saavat sitä tosi helposti muualta. ja aina kaveriporukasta löyty joku joka maksoi viinat jos oli rahahanat kiinni. nyt lähestytään (muutama kuukausi) 18 v ikää ja voin sanoa että meno ei ole samanlaista, nyt vietetään aikaa jo kotona viikonloppuisin ja nyt kun murrosikä alkaa mennä ohi niin ei se enään mitään kivaa ole hillua tuolla kylillä humalassa. nyt alkaa olemaan jo muut suunnitelmat ja vielä ihan hyvät.
      tiedän että täällä on monta sellaista jotka ovat onnistuneet kasvatuksessa todella hyvin jakelemalla sääntöjä, tiukkoja rajoja ja rangaistuksia, mutta en pidä itseäni huonona kasvattajana siltikään, haluan uskoa ja luottaa lapsiini niinkuin hekin minuun, ja joka asiasta pystytään puhumaan rehellisesti.

    • 18-vuotias

      Itse join ensimmäisen kerran 13-vuotiaana yhden lonkeropullon. Sen jälkeen hyvin satunnaisesti siiderin, kaksi. Alkuaikoina en tietenkään kertonut äidille mitään, mutta toisaalta, otinkin kaverin kanssa kahden kesken kotona.

      Peruskoulun päätteeksi olin kavereiden kanssa kylillä hillumassa, ja join itsekin jonkin verran. Humalassa en ollut, ja soitin välillä äidille mökille että olin kunnossa ja ottanut vähän. Soitin myös ja kysyin luvan että sain ottaa humalaisen kaverini meille yöksi, ettei sille sattuisi mitään kotimatkalla, joka olisi sitten pitänyt taittaa yksin. Sain luvan. MAtkalla meille kaveri kaatui pyörällä ja mursi solisluunsa, mitä nyt ei siinä vaiheessa tiedetty, kaveri sanoi ettei käynyt kuinkaan. Kotona ilmoitin äidille, että kaaduttu oli, ja annoin kaverille ruokaa ja alkoholitonta juotavaa. Vastailin vielä pari kertaa yöllä kaverin puhelimeen, kun yksi amis siihen soitteli. Aamulla kaverin vanhemmat tulivat hakemaan häntä, ja tyttö valehteli vanhemmilleen, että auto oli ajanut kovaa kohti ja sen takia oli ollut pakko väistää ojaan.

      Peruskoulun jälkeen olen muutaman kuukauden välein sitten ottanut jonkin verran, ja aina olen sanonut vanhemmilleni suoraan, mihin olen menossa. Vanhemmat ovat sanoneet, etteivät pidä juomisestani, eivätkä hanki minulle juomia, mutta kotiin pitää aina tulla vaikka olisi missä kunnossa. Kaveria ei jätetä yksin ja jos hätä tulee niin aina voi kotiin soittaa.

      Kertaakaan en ole ollut kunnon humalassa, krapulaa ei ole koskaan ollut. Ikää on nyt 18, ja baarissa käyn parin kuukauden välein. Monesti vanhemmat hakevatkin baarista, koska taksi- tai bussimatkat tulisivat niin kalliiksi naapurikaupungista. Nuorempi veli kulkee nyt kylillä, kohta toinenkin. Vanhemmat ovat pitäneet samat puheet myös heille, ja meillä tämä on toiminut ihan hyvin.

      Välillä ollaan myös yli 15-vuotiaina saatu maistaa vanhempien juomia suullisen verran, mutta harvemmin niistä erikoisemmin tykkää. Minä saisin ruokajuomaksi viiniä, mutta olen pysynyt kotona vesilinjalla. Silloin tällöin juon breezereitä tai smirnoff iceja kotona, mutta yleensä se on vain sen saunajuoman verran. Kaljaa en juo ollenkaan, siidereitäkin harvemmin.

    • ......

      Itse voin sanoa 19- vuotiaana aika syvällä kokemuksella, että ne joiden vanhemmat alaikäisenä kielsi totaalisesti juomisen joi paljon enemmän kuin muut .. koska se on tpa kapinoida vanhempia vastaan myös ..jos ovat kieltäneet.. Neuvoisin kaikkia vanhempia hyväksymään yli 16- vuotiaiden juomisen kohtuudessa..ja kertomaan sen lapselle .. Kun sanot että hyväksyt muutaman siiderin/bissen sillon tällöin, niin samalla annat ohjeistuksen jota yleensä noudatetaan .. Jos poikasi/tyttösi alkaa vasta 18v juoda alkoholia, ei hän ole lainkaan ikätovereidensa tasolla ja menee ihan sekaisin baareista kun saa kerralla kaikki luvat ...

    • boobyprice

      Mun poika aloitti juomisen 15v, tai siis jäi kiinni tuolloin. Ensin kielsin juomisen kokonaan,koska tuon ikäisen ei saa juoda. Jonkin aikaa menikin, ettei hän juonut. Kun hän sitten taas "retkahti", puhuttelu oli vielä ankarampi-ei enää yhtään pisaraa ja kotiaresti (meidän aikaan kotiaresti vielä toimi!). Kotiaresti toimi sitten taas jonkun aikaa. Sitten alkoikin lähes joka viikonloppuinen juominen.En tiedä mitä enää teen...Olemme poikani isän kanssa eronneet pojan ollessa 8, joten ei ole kyse siihen liittyvästä kapinoinnistakaan. Eksä tuki minua alkuun, mutta hänkin on alkanut syyttää minua huonosta kasvatuksesta. Lähiaikoina on tapaaminen sos. työntekijän kanssa. Meillä ei alko ole edes ainoa ongelma vaan yleinen välinpitämättömyys asioihin. Hän tekee juuri niinkuin hänestä hyvältä tuntuu-välittämättä mistään. Koulu läpäistiin niukoin arvosanoin.
      Valitettavasti en osaa mitään vinkkejä antaa. Halusin vain ilmoittaa, ettet todellakaan ole yksin. Ja olet oikeassa; ellei tietäisi kaikkea voisi tyytyväisenä olettaa, että kaikki on ok!

    • minä vain

      Kerronpa tässä nyt otteen elämästäni. Olen nyt melkein 18-vuotias naisen alku ja isäni on ollut koko elämäni ajan alkoholisti ja melkeinpä joka päivä alkoholia nauttii. Joskus vähän joskus liikaa. Isäni on nyt vähän millanen on, tuskin välittäisi ollenkaa juomisestani, kun taas äitini on todella huolehtivainen. Vanhempani eivät ole koskaan nähnyt minua humalassa ja paljon parempi etten tuota äidilleni lisäharmia se nimittäin on melkeinpä absolutisti.

      Ensimmäisen kerran join itseni humalaan 12v, samanikäisen kaverini kanssa jonka äiti osti meille juomat ja siitä lähtien olen aina silloin tällöin juonut humalahakuisesti. Itse olen kyllä oppinut kantamaan vastuuta ja tiedän omat rajani ja ei sitä nuoren alkaholinkäyttöä voi rajata kuin koittamalla selittää järkeä. Olen itse hölmöillyt monen moista kertaa, mutta olen niistä kyllä viisastunut ja en enään niin välitä juoda kuin silloin tällöin muutaman oluen tai siiderin. Mielestäni se että jos asettaa nuorelle tiukat rajat ja säännöt saa hänet vain kapinoimaan enemmän, mutta jos on samanaikaisesti huolehtivainen, mutta ei mikään tiukkis auttaa asiaa aika lailla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2233
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      2131
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      1847
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1524
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1417
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      565
      1216
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1018
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      353
      959
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      949
    Aihe