Asuminen omakotialueella

Asuja

Minkälaista on asua omakotialueella ruotsalaisten seassa? Olen asunut 2-3 vuosikymmentä. Asuinalue on siistiä ja rauhallista. Mutta kaikki ei ole silti kultaa mikä kiiltää. Tervehditään ystävällisesti. Tunnen kuitenkin olevani muukalainen (pliis älkää vastatko, että itsestäsi riippuu). Vaikka olen asunut niinkin pitkään, niin oikeastaan vilpitöntä ystävyyttä kenenkään kanssa ei ole syntynyt (paitsi kahden suomalaisen kanssa). Onhan se kiva, että on rauhallista.

Olisi kiva tietää muitten tuntoja.

24

813

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omakotitaloa Ruotsissa

      mutta muut suomalaiset, joilla tällä paikkakunnalla on ollut taloja, eivät oikein ole viihtyneet niissä, vaan ovat muuttaneet kerrostaloihin taas.

      Ruotsalaiset ovat pinnallisesti ystävällisiä, mutta pelkäävät päästää lähelleen.

      Kun meillä oli siirtolapuutarhamökki, tunsin Suomen ikävän kovempana kuin kerrostalossa nyhjöttäessäni. Ajattelin, että olisipa tämä mökki jossain Suomessa järven rannalla!

      Ulkomaalaiset omakotiasujat Suomessa tuntenevat samoin.

      • Ei vierailulle

        Tervehditään, mutta siihen se jää.
        Näennäistä, mutta ei aitoa. Takana puhutaan.

    • Miamaria

      Me olemme asuneet rivitalossa kohta 30 vuotta. Ruotsalaisista naapureista on tullut parhaita ystäviä.
      Muuttaessamme alueelle meillä (kuten naapureillakin) oli pieniä lapsia. Ja silloinhan sitä tutustuu ihmisiin, kun on samanikäisiä lapsia.
      Lasten kasvaessa vietettin yhdessä kaikki perhejuhlat, ripillepääsyt, ylioppilasjuhlat, ja nyt sitten lastenlasten ristiäiset.
      Minulle ei kansallisuudella ole ollut mitään merkitystä, kuten ei myöskään naapureilleni.

      • Onnittelen!

        Oikein mukava! Onnittelen!
        Näin voi myös käydä, kun ei tarkemmin ajattele.

      • hyvä säkä

        Minä olen itse ollut välittäjänä kahdelle ruotsalaiselle perheelle, jotka asuivat omakotitaloissaan vuosia naapureina, eivätkä tunteneet toisiaan.

        Kyllä ruotsalaisetkin ujostelevat toisiaan, vaikka tervehtivät ja huutelevat iloisesti toisilleen ulkona. He pitävät välimatkaa.

      • Miamaria
        hyvä säkä kirjoitti:

        Enhän minäkään kaikkia naapureitani tunne, vaikka olenkin asunut kauan samalla alueella. Ja talot vaihtavat omistajaa välistä aika tiuhaan tahtiin.
        Ja kansalaisuudella ei ole väliä, kun vain "personkemi" toimii!

    • suomipoika63

      Itse asunut 12 vuotta myös omassa talossa, mulla on vain ruotsalaisia kavereita ja yksi unkarilainen kaveri.
      Kyllä se vaan niin on että miten huudat universumiin niin se vastaa.

      Kuuntele itseäsi, (pliis älkää vastatko,itsestäsi
      riippuu) Sinähän suorastaan KARJUT universumiin.
      Asennemuutos auttaa, ruotsalainen on ihminen ei ruotsalainen. Mitä sinä olet ?

      • Jos ite tykkäät

        Minua on aina kiinnostanut eräs tietty ruotsinsuomalaislaji - se joka on aina "että itsestäsi riippuu". Sitten tulee universumiin viittauksia ja muita filosofisia mietteitä. Totta kai jokainen tietää, että jos on aina tyytyväinen, niin saa tyytyväisiä kavereita. "Snälla barn"- syndrom.

        Nyt kun on vain niin, että vaikka miten olisit itse fiksu ja elämänmyönteinen ja avoin ja iloinen ja herttainen - niin kun joka paikkakunnalla ei vain saa samanlaista kohtelua.
        Jos asut enemmän maaseudulla ja pienemmässä kaupungissa, niin on mukavempaa.

        On vain niin, kuten moni on huomioinut, että ei suomalainen saa aina hyvää kohtelua. Ei nämä ihmiset, jotka täällä kirjoittelevat, ihan tyhjää puhu. (Nyt vastaat, että eivät saa Suomessakaan.)

        Kun palstan aloittaja ei ollut kiinnostunut näistä "itsestäsi riippuu"- selittäjistä, niin mitä tulet tänne silloin oikeastaan? Kell´ onni on, se onnen kätkeköön - eli ole sinä onnellinen, mutta älä yleistä!

      • suomipoika63
        Jos ite tykkäät kirjoitti:

        Kiitos viestistä, minä saan kyllä hyvää kohtelua jokapuolella maailmaa.
        Mutta toisaalta on myös niin etten anna arvoa ikävien ihmisten kommenteista.
        Minä tosiaankin kanssakäyn ns. hyvien tyyppien kanssa.
        Onhan niin että jos haluaa väitellä ja kinata niin kyllä kaveri aina löytyy. Mutta miksi tuhlata energiaa sellaiseen.

        Ja muuten, jos jokin paikkakunta ei miellytä niin kannattaa tilata rekka paikalle ja muuttaa mukavaan paikkaan missä viihtyy.Kyllä töitä löytyy jos haluaa,ei jää siitäkään kiinni.

      • Ja kehuskelet itseäsi siellä?
        suomipoika63 kirjoitti:

        Ehdotan, että avaat ihan oman viestiketjun, missä mainostat itseäsi ja kerrot, miten fiksu olet ja että haluat keskustella hyvien tyyppien kanssa?

        Kas, kun jotkut haluaa keskustella siitä, että ei aina olekaan niin mukavaa asua omakotialueella ja että vilpitöntä ystävyyttä ei naapureista saa. Jos tyytyy sellaiseen pinta-kaikki-mukavasti-keskustellaan aidan maalaamisesta-tuttavuuksiin, niin keskustele sellaisten kanssa.

        Muuten - minä en sinun kehotuksestasi tilaile mitään rekkoja! Taidatkin olla tosi röyhkeä, kun tulet ehdottelemaan toisille, että heidän pitäisi muuttaa jonnekin.

        Ja ole looginen - elä vastaa ja tuhlaa energiaasi tämän viestin vastaamiseen! Aloita se oma palstasi vaan!

      • Miamaria
        Ja kehuskelet itseäsi siellä? kirjoitti:

        ..ei kai tässä nyt niin kehuskelusta ollut kysymys.
        Meitä ihmisiä on niin monenlaisia, olemme me sitten ruotsalaisia tai suomalaisia. Minä en ole koskaan pitänyt mitään eroa suomalaisen ja ruotsalaisen välillä. Ja minun ystäväpiiriini kuuluu suomalaisten ja ruotsalaisten lisäksi myös muita kansallisuuksia.

      • Ehdotus oli
        Miamaria kirjoitti:

        ..ei kai tässä nyt niin kehuskelusta ollut kysymys.
        Meitä ihmisiä on niin monenlaisia, olemme me sitten ruotsalaisia tai suomalaisia. Minä en ole koskaan pitänyt mitään eroa suomalaisen ja ruotsalaisen välillä. Ja minun ystäväpiiriini kuuluu suomalaisten ja ruotsalaisten lisäksi myös muita kansallisuuksia.

        Ehdotus meni suomipoika63:lle kylläkin. En tarkoittanut sinua.

      • suomipoika63
        Ja kehuskelet itseäsi siellä? kirjoitti:

        Ehdotan, että avaat ihan oman viestiketjun, missä mainostat itseäsi ja kerrot, miten fiksu olet ja että haluat keskustella hyvien tyyppien kanssa?

        Kas, kun jotkut haluaa keskustella siitä, että ei aina olekaan niin mukavaa asua omakotialueella ja että vilpitöntä ystävyyttä ei naapureista saa. Jos tyytyy sellaiseen pinta-kaikki-mukavasti-keskustellaan aidan maalaamisesta-tuttavuuksiin, niin keskustele sellaisten kanssa.

        Muuten - minä en sinun kehotuksestasi tilaile mitään rekkoja! Taidatkin olla tosi röyhkeä, kun tulet ehdottelemaan toisille, että heidän pitäisi muuttaa jonnekin.

        Ja ole looginen - elä vastaa ja tuhlaa energiaasi tämän viestin vastaamiseen! Aloita se oma palstasi vaan!

        Maassa maan tavalla,ei sinulla ole oikeutta arvostella ruotsalaista kultturia.
        Tilaa rekka takaisin sinne mistä tulitkin.

        Ja ajattele vielä muuten miltä tuntuisi olla somali espoossa????? (ihan vaan ajatuksen tasolla)
        Luuletko mettä me SUOMALAISET ollaan niin ystävällisiä ja rehellisä??? HALOOOOOO

      • Ja tilaa aika hoitoon

        Aloita se oma palsta. Mitä sinä täällä kuhkit?
        Keskustele omalla palstalla sitten oman ajatuksesi tasolla vaikka marsilaisista, miltä heistä tuntuisi olla sinun naapurinasi!

        Johan minä sanoin sinulle, että sinun takiasi en tilaa rekkaa enkä muuta minnekään.

        Minulla on oikeus arvostella ihan just mitä itse haluan! Et sinä määrää edes minun sananvapaudesta!

        Aloita vaan oma palsta, ja keskustele siellä!

      • Miamaria
        Ehdotus oli kirjoitti:

        Ehdotus meni suomipoika63:lle kylläkin. En tarkoittanut sinua.

        ...minä tarkoitin sinua.
        Vilpitöntä ystävyyttä voi saada muiltakin kuin suomalaisilta.

      • suomipoika63
        Ja tilaa aika hoitoon kirjoitti:

        Aloita se oma palsta. Mitä sinä täällä kuhkit?
        Keskustele omalla palstalla sitten oman ajatuksesi tasolla vaikka marsilaisista, miltä heistä tuntuisi olla sinun naapurinasi!

        Johan minä sanoin sinulle, että sinun takiasi en tilaa rekkaa enkä muuta minnekään.

        Minulla on oikeus arvostella ihan just mitä itse haluan! Et sinä määrää edes minun sananvapaudesta!

        Aloita vaan oma palsta, ja keskustele siellä!

        Halusin vain todeta että ruotsalaiset on ihan yhtä hyviä tyyppejä kuin somalit ja suomalaiset.
        Ei ongelma ole kansalaisuudessa.
        Kaikkea hyvää sinulle, ystäväni.

    • kuselta

      Asun rivitalon tapaisessa. Kummallakin puolella meitä asuu ruotsalainen perhe.

      Kun tänä aamuna katsoin ulos keittiön ikkunasta ulkopaikalleni, huomasin seinänaapurini kissan meidän pihalla. Ensin se leikkisästi yritti kahdella käpälällä kärpästä kiinni. Sen jälkeen se alkoi rapsuttaa vastakaivettua kukkapenkkiämme ja kyykistyi tekemään tarpeitaan.

      Minä menin ulos huutamaan kissalle kahdella kielellä "Stick, perkele!" Kissa luuli tietysti, että olimme tehneet hänelle pyhän aikana vessan siihen. Kissa hyppäsi ketterästi ulkopaikkojamme rajoittavalle aidalle ja tuijotti minua sieltä.

      Eiköhän samaan aikaan, kun mekastin, kurkkinut naapurin uninen pää ulos ikkunasta. Luuli tietysti, että huusin ukolleni.

      • Steffo

        Naapurin katin kutale otti tavakseen kusta autoni katolle. Rähjäsin siitä naapurin akalle ja seuraavana päivänä ukko käski minua muuttamaan takaisin Suomeen. Tästä on jo 5 vuotta eikä ole sen jälkeen puhuttu. Se kissanperkele muuten katosi pari vuotta sitten. Naapuri tietysti epäili minua.

      • en ymmärrä
        Steffo kirjoitti:

        miksi pitäisi olla ruotsalaisia ystäviä? Ei se mikään arvo ole

      • Käytännössä

        Tällä alueella oli kissa, joka hyökkäsi toisten kissojen ja jopa ihmisten päälle. Eläinlääkärilaskuja tuli yli 20 000 enkä tiedä edes kaikkea. Kukaan ei tehnyt mitään. Minä kirjoitin sitten kaikkien kissanomistajien postiluukkuun lapun, että tehdään jotain. Lopulta saatiin se kissa pois ja ei ole enää eläinlääkärilaskuja. Entä sitten? Nyt kaikki vaikuttavat olevan nyreissään minulle, kun minä suomalaisena rupesin arvostelemaan. On monta muutakin tämäntapaista juttua.

      • Ei saa eikä tartte
        en ymmärrä kirjoitti:

        miksi pitäisi olla ruotsalaisia ystäviä? Ei se mikään arvo ole

        On vaikeaa saada syvällisellä tasolla ruotsalaista ystävää. Minulla on aika monenmaalaista ystävää, mutta eipä tule mieleen ruotsalaista, vaikka miten tässä mietin. Tai onpa ollut kaksi vanhempaa ruotsalaista ystävää. Vanhemmilla ihmisillä on enemmän elämänviisautta.

      • oli pienempi
        Käytännössä kirjoitti:

        Tällä alueella oli kissa, joka hyökkäsi toisten kissojen ja jopa ihmisten päälle. Eläinlääkärilaskuja tuli yli 20 000 enkä tiedä edes kaikkea. Kukaan ei tehnyt mitään. Minä kirjoitin sitten kaikkien kissanomistajien postiluukkuun lapun, että tehdään jotain. Lopulta saatiin se kissa pois ja ei ole enää eläinlääkärilaskuja. Entä sitten? Nyt kaikki vaikuttavat olevan nyreissään minulle, kun minä suomalaisena rupesin arvostelemaan. On monta muutakin tämäntapaista juttua.

        paistoimme eräänä pyhänä spättaa (kampelaa). Naapurin kissa oli ottanut kissakaverinsa mukaan ja he yrittivät tulla meille sisälle kalanhajun houkuttelemina.

        Eipähän päässeet. Eivät kotonaan kai saa spättää vaan joutuvat tyytymään Whiskasin purkkiruokiin.

    • Kauniina kevätiltana

      Yks hailee minkälaiset naapurit. Mutta kun saa istua kauniina kevätiltana, katsella kun tuomi kukkii, istua omalla rappusella ja tuumia mitä kukkia penkkiin istuttaisi, kuunnella lintujen laulua! Ei valittamista.

      • asuva

        Mutta minun ei tarvitse tehdä lumitöitä pihassa talvella eikä itse maksaa putki- ja muita remontteja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5960
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3409
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2621
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2155
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      2105
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1242
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1095
    Aihe