DNA:n liittymän, se on siinä, ei ole paljon miettimistä.
Kun hankitte PGOnen liittymän, siihen sisältyy paljon epävarmuutta ja kysymyksiä.
Kun hankitte Soneran, Radiolinja tai vaikkapa
6
818
Vastaukset
- Tero
Ei tulisi mieleenkään antaa jollekkin kaverilleni lupaa, että hän hoitaa minulle PGOne-liittymän. Siis firmasta ei kukaan tiedä mitään muuta kuin, että kaikki tulee olemaan puoli-ilmaista ellei jopa vielä halvempaa ja toimivampaa kuin mikään maailmassa tähän asti keksityistä asioista. Verkkosopimus on jo tehty Soneran kanssa, ei kun Radiolinjan kanssa se olikin, ei kun ei sitä olekaan vielä tehty kenenkään kanssa. Osakkeita kuitenki kannattaa ostaa todella paljon, nyt niitä saa, ei kun ei saakaan kun paskamainen Suomen laki kieltää niiden myynnin.
Kuunnelkaa tuo `infotilaisuudesta` tehty nauhoite, joka löytyy tältäkin palstalta. Sitä kuunnellessa ei voi kuin nauraa. Siis ne vitun apinat, jotka istuvat siellä jopa taputtavat kesken kaiken, kun kaikki on niin ruusuista. Varmaan antaisivat sille luennoitsijalle persettäkin, jos se hieman siihen suuntaan vihjaisi. (Eikös ne suuret pääliköt ole jotain ruotsalaisia....)
Se on kaiken huippu kun luennoitsija kertoo Turussa järjestettävästä kokouksesta tämän kuun lopussa ja kehoittaa näitä luentoa kuuntelemassa olevia ihmisiä ostamaan vähitään kymmenen lippua siihen tilaisuuteen (35euroa/kpl) koska tilaisuuteen on tulossa ihmisiä kolminkertainen määrä siihen mitä sinne mahtuu. Siis en missään nimessä hauku näitä luentojen pitäjiä. Heille tulee varmaan rahaa ihan oikeasti (hetken) ja epäilen että esim heidän käyttämät autot ovat jonkin toisen nimissä, koska näin saadaan nämä tavalliset ihmiset uskomaan, että siitä hommasta saa oikeasti viikossa miljoonia...
Lupaan mennä Turkuun ottamaan kameralla kuvia ihmisistä jotka ovat menossa oikeasti tuohon tilaisuuteen. Ne kuvat tulevat takuulla nettiin näkyville. Sieltä voi sitten bongailla tuttuja :-) - Huuuugo Boss
Ei tulisi mieleenkään antaa jollekkin kaverilleni lupaa, että hän hoitaa minulle PGOne-liittymän. Siis firmasta ei kukaan tiedä mitään muuta kuin, että kaikki tulee olemaan puoli-ilmaista ellei jopa vielä halvempaa ja toimivampaa kuin mikään maailmassa tähän asti keksityistä asioista. Verkkosopimus on jo tehty Soneran kanssa, ei kun Radiolinjan kanssa se olikin, ei kun ei sitä olekaan vielä tehty kenenkään kanssa. Osakkeita kuitenki kannattaa ostaa todella paljon, nyt niitä saa, ei kun ei saakaan kun paskamainen Suomen laki kieltää niiden myynnin.
Kuunnelkaa tuo `infotilaisuudesta` tehty nauhoite, joka löytyy tältäkin palstalta. Sitä kuunnellessa ei voi kuin nauraa. Siis ne vitun apinat, jotka istuvat siellä jopa taputtavat kesken kaiken, kun kaikki on niin ruusuista. Varmaan antaisivat sille luennoitsijalle persettäkin, jos se hieman siihen suuntaan vihjaisi. (Eikös ne suuret pääliköt ole jotain ruotsalaisia....)
Se on kaiken huippu kun luennoitsija kertoo Turussa järjestettävästä kokouksesta tämän kuun lopussa ja kehoittaa näitä luentoa kuuntelemassa olevia ihmisiä ostamaan vähitään kymmenen lippua siihen tilaisuuteen (35euroa/kpl) koska tilaisuuteen on tulossa ihmisiä kolminkertainen määrä siihen mitä sinne mahtuu. Siis en missään nimessä hauku näitä luentojen pitäjiä. Heille tulee varmaan rahaa ihan oikeasti (hetken) ja epäilen että esim heidän käyttämät autot ovat jonkin toisen nimissä, koska näin saadaan nämä tavalliset ihmiset uskomaan, että siitä hommasta saa oikeasti viikossa miljoonia...
Lupaan mennä Turkuun ottamaan kameralla kuvia ihmisistä jotka ovat menossa oikeasti tuohon tilaisuuteen. Ne kuvat tulevat takuulla nettiin näkyville. Sieltä voi sitten bongailla tuttuja :-)- Pertsa ja Kilu
Ei tulisi mieleenkään antaa jollekkin kaverilleni lupaa, että hän hoitaa minulle PGOne-liittymän. Siis firmasta ei kukaan tiedä mitään muuta kuin, että kaikki tulee olemaan puoli-ilmaista ellei jopa vielä halvempaa ja toimivampaa kuin mikään maailmassa tähän asti keksityistä asioista. Verkkosopimus on jo tehty Soneran kanssa, ei kun Radiolinjan kanssa se olikin, ei kun ei sitä olekaan vielä tehty kenenkään kanssa. Osakkeita kuitenki kannattaa ostaa todella paljon, nyt niitä saa, ei kun ei saakaan kun paskamainen Suomen laki kieltää niiden myynnin.
Kuunnelkaa tuo `infotilaisuudesta` tehty nauhoite, joka löytyy tältäkin palstalta. Sitä kuunnellessa ei voi kuin nauraa. Siis ne vitun apinat, jotka istuvat siellä jopa taputtavat kesken kaiken, kun kaikki on niin ruusuista. Varmaan antaisivat sille luennoitsijalle persettäkin, jos se hieman siihen suuntaan vihjaisi. (Eikös ne suuret pääliköt ole jotain ruotsalaisia....)
Se on kaiken huippu kun luennoitsija kertoo Turussa järjestettävästä kokouksesta tämän kuun lopussa ja kehoittaa näitä luentoa kuuntelemassa olevia ihmisiä ostamaan vähitään kymmenen lippua siihen tilaisuuteen (35euroa/kpl) koska tilaisuuteen on tulossa ihmisiä kolminkertainen määrä siihen mitä sinne mahtuu. Siis en missään nimessä hauku näitä luentojen pitäjiä. Heille tulee varmaan rahaa ihan oikeasti (hetken) ja epäilen että esim heidän käyttämät autot ovat jonkin toisen nimissä, koska näin saadaan nämä tavalliset ihmiset uskomaan, että siitä hommasta saa oikeasti viikossa miljoonia...
Lupaan mennä Turkuun ottamaan kameralla kuvia ihmisistä jotka ovat menossa oikeasti tuohon tilaisuuteen. Ne kuvat tulevat takuulla nettiin näkyville. Sieltä voi sitten bongailla tuttuja :-) - Matti
Ei tulisi mieleenkään antaa jollekkin kaverilleni lupaa, että hän hoitaa minulle PGOne-liittymän. Siis firmasta ei kukaan tiedä mitään muuta kuin, että kaikki tulee olemaan puoli-ilmaista ellei jopa vielä halvempaa ja toimivampaa kuin mikään maailmassa tähän asti keksityistä asioista. Verkkosopimus on jo tehty Soneran kanssa, ei kun Radiolinjan kanssa se olikin, ei kun ei sitä olekaan vielä tehty kenenkään kanssa. Osakkeita kuitenki kannattaa ostaa todella paljon, nyt niitä saa, ei kun ei saakaan kun paskamainen Suomen laki kieltää niiden myynnin.
Kuunnelkaa tuo `infotilaisuudesta` tehty nauhoite, joka löytyy tältäkin palstalta. Sitä kuunnellessa ei voi kuin nauraa. Siis ne vitun apinat, jotka istuvat siellä jopa taputtavat kesken kaiken, kun kaikki on niin ruusuista. Varmaan antaisivat sille luennoitsijalle persettäkin, jos se hieman siihen suuntaan vihjaisi. (Eikös ne suuret pääliköt ole jotain ruotsalaisia....)
Se on kaiken huippu kun luennoitsija kertoo Turussa järjestettävästä kokouksesta tämän kuun lopussa ja kehoittaa näitä luentoa kuuntelemassa olevia ihmisiä ostamaan vähitään kymmenen lippua siihen tilaisuuteen (35euroa/kpl) koska tilaisuuteen on tulossa ihmisiä kolminkertainen määrä siihen mitä sinne mahtuu. Siis en missään nimessä hauku näitä luentojen pitäjiä. Heille tulee varmaan rahaa ihan oikeasti (hetken) ja epäilen että esim heidän käyttämät autot ovat jonkin toisen nimissä, koska näin saadaan nämä tavalliset ihmiset uskomaan, että siitä hommasta saa oikeasti viikossa miljoonia...
Lupaan mennä Turkuun ottamaan kameralla kuvia ihmisistä jotka ovat menossa oikeasti tuohon tilaisuuteen. Ne kuvat tulevat takuulla nettiin näkyville. Sieltä voi sitten bongailla tuttuja :-) - Zirppu
Ne sopivasti etuoven eteen pysäköidyt urheiluautot ovat olleet tähän mennessä kaikki vuokrtattuja tai koeajossa olevia. Yhtään ei ole tienattu vielä vm-miljoonilla. Tämäkin vain ovelaa ja suunniteltua imagonnostatusta.
- Ollila
asuisit Saksassa: Sonerasta ei tietäisi kukaan, sen vähemmän dnasta.
Sisältyisikö tilanteeseen paljon epävarmuutta???
Minusta ei, mutta suomalsiesta perusjuntista kyllä.
Oletko koskaan lukenut kirjaa? Siihenkin sisältyy paljon epävarmuutta, mutta silti lukeminen kannattaa aina.
Eikö sinunkin mielestäsi?
Ehkä ero johtuukin siitä.
En muuten ole mukana PGonessa juuri tuosta samasta syystä.
Olen lukenut pari kirjaa ja viimeksi tutustuin sellaiseen joka on sivuilla www.tyotakotoakasin.info
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6528005Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672293Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332209- 1471788
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271280Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111173Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65853Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7760