Ystäviä on muitakin

Klaudia

Minä en ehkä ihastu enää ikinä keneenkään. Olen päättänyt näin. Pitää olla tosi varovainen ettei näin käy. Kaikki olisi ollut ihan kohdallaan, mutta kun ei sovi niin ei sovi. Minkäs minä teen? Minä en ole ilmeisesti riittävän kiinnostava ihminen missään mielessä, kun kaikki on taas loppu. No eipä ole hurraamista monella muullakaan, mitä olen juttuja lukenut. Miksi tämä on aina tämmöistä.

Nyt lähden etsimään todellisia ystäviäni, otan heihin yhteyttä ja keskityn muihin kivoihin asioihin. Tänään muistan postittaa onnittelukortin ja pienen lahjan vanhalle kamulleni, jonka epäilen myös olevan vähän naisiin päin kallellaan. Tai eihän se sitä tarkoita, jos miehen kanssa ei mene hyvin, ei kenenkään miehen. Tuttavapiirissäni on myös eräs minua vähän vanhempi nainen, joka on seurustellut siellä ja täällä yhden ja toisen kanssa, mutta häntä ei vakavammat jutut kiinnosta ollenkaan, hän on oikeastaan jo ihan kyllästynyt elämäntapaansa itsekin. Ihan tavallinen nainen - olevinaan ainakin - älykäs, kaunis, hyvin menestynyt, vähän turhautunut, onneton...

Ehkä voisin tässä vaiheessa avautua ystävilleni ja puhua avoimesti heidän kanssaan asioista. Ehkä keskustelu avartaa, kuten sanotaan. Vai uskaltaisinko sittenkään? Kerronhan minä täälläkin asioistani, vaikka ei tämä aina niin helppoa olekaan. En nyt enää tiedä, pitäisikö sittenkään...

Mitäs varten ystävät ovat olemassa?!

30

1863

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bat

      parisuhteen metsästyksestä tehdään niin hirveän ahdistava ja hankala asia? Eihän se "oikea" satu ikinä kohdalle, jos noin negatiivisella asenteella on liikkeellä. Tottaki pettymys on aina henkilökohtainen, ja tuntemattomien neuvot harvoin lohduttavat. Ota yhteys ystäviisi, unohda hetkeksi parisuhdeongelmat ja keskity muihin asioihin.

      Parisuhde ei synny väkisin ja hyvä löytyy harvoin etsimällä. Pariin tarvitaan aina kaksi. Parisuhteella on heikko tulevaisuus jos tunne ei ole molemminpuolinen. Haen tällä sitä, että et voi syyllistää itseäsi olevasi täysin mielenkiinnoton jos joku ei rakastakaan sua. Mitä kukaan saa suhteesta jos ei saa vastakaikua? Mun mielestä sitä tunnetta kannattaa kärsivällisesti odottaa.

      Edelleenkin, pettymys kirpaisee ja on hankala hyväksyä toisen ihmisen torjunta. Loppupeleissä siihen on kuitenkin syynsä, ja on hyvä, että näin käy ennemmin kuin myöhemmin.

      Sun ja muidenkin huonolla itsetunnolla varustettujen olisi syytä kasvattaa itseluottamusta. Ihmisen täytyy olla tyytyväinen itseensä kyetäkseen tasapainoiseen parisuhteeseen. Suhteessahan joutuu myös pystyä antamaan toiselle jotain.

      • Klaudia

        En ole tehnyt parisuhteen metsästyksestä itselleni ongelmaa. Hauskaahan se on tällainen. Minulla on oma elämäntapani ja tyylini. Keskityn asioihin perusteellisesti, ja petyn epäonnistuessani yhtä perusteellisesti.

        Ei minun itsetunnossani liene mitään vikaa, vaikka vähän allapäin olenkin. Tämänhetkinen negatiivinen asennoitumiseni johtunee mielentilastani, outoa, jos joku ei sitä ymmärrä. Syytähän sitä onkin välillä mennä itseensä, ja miettiä, missä vika, kun mikään ei suju niin kuin pitäisi. Ymmärränhän minä, että näin tässä piti käydä.

        Sitä vaan edelleenkin mietin, että miksi minulle käy kerta toisensa jälkeen näin... Uskon, että minulla olisi paljonkin annettavaa ihmissuhteessa myös toiselle osapuolelle, mutta mikä siinä on, kun se ei tunnu kenellekään kelpaavan?

        "Kärsivällinen odotuskin" taitaa olla turhaa, sillä ketä se palkitsee sekään? Tuskin sillä kukaan mitään voittaa. Mitä minä odottaisinkaan?!

        Olen itsekin ollut torjuva toista kohtaan ja ymmärrän ne eri syyt, mitä voi olla torjunnan taustalla, vaikka ajatus ja tarkoitus olisikin ollut toinen. Ihminen on tunne-elämältään aika monimutkainen olento.

        Minulla on sen verran itseluottamusta, että uskallan ilmaista myös pettymykseni suoraan. Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni, että uskallan myöntää puutteeni.

        Täydellistä minusta ei ehkä tule koskaan...!

        Sitä saatte kyllä "kärsivällisesti odottaa"!


      • LeSbO
        Klaudia kirjoitti:

        En ole tehnyt parisuhteen metsästyksestä itselleni ongelmaa. Hauskaahan se on tällainen. Minulla on oma elämäntapani ja tyylini. Keskityn asioihin perusteellisesti, ja petyn epäonnistuessani yhtä perusteellisesti.

        Ei minun itsetunnossani liene mitään vikaa, vaikka vähän allapäin olenkin. Tämänhetkinen negatiivinen asennoitumiseni johtunee mielentilastani, outoa, jos joku ei sitä ymmärrä. Syytähän sitä onkin välillä mennä itseensä, ja miettiä, missä vika, kun mikään ei suju niin kuin pitäisi. Ymmärränhän minä, että näin tässä piti käydä.

        Sitä vaan edelleenkin mietin, että miksi minulle käy kerta toisensa jälkeen näin... Uskon, että minulla olisi paljonkin annettavaa ihmissuhteessa myös toiselle osapuolelle, mutta mikä siinä on, kun se ei tunnu kenellekään kelpaavan?

        "Kärsivällinen odotuskin" taitaa olla turhaa, sillä ketä se palkitsee sekään? Tuskin sillä kukaan mitään voittaa. Mitä minä odottaisinkaan?!

        Olen itsekin ollut torjuva toista kohtaan ja ymmärrän ne eri syyt, mitä voi olla torjunnan taustalla, vaikka ajatus ja tarkoitus olisikin ollut toinen. Ihminen on tunne-elämältään aika monimutkainen olento.

        Minulla on sen verran itseluottamusta, että uskallan ilmaista myös pettymykseni suoraan. Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni, että uskallan myöntää puutteeni.

        Täydellistä minusta ei ehkä tule koskaan...!

        Sitä saatte kyllä "kärsivällisesti odottaa"!

        ei se itseluottamuksesta ole kiinni. ärsyttää ihmiset, jotka leikkivät psykologia...


      • Pir
        LeSbO kirjoitti:

        ei se itseluottamuksesta ole kiinni. ärsyttää ihmiset, jotka leikkivät psykologia...

        me lähes kaikki yritetä psykologisoida? Se on ajattelevainen tapa keskustella ja yrittää auttaa, meillä ei-ammattilaisillakin. Ei me kovin osuvia välttämättä olla, kuka sitä oikeastaan edes odottaa? Mutta toisistamme välittäviä. Vainko diploomi suo oikeuden arvioihin?


      • Jennifer
        LeSbO kirjoitti:

        ei se itseluottamuksesta ole kiinni. ärsyttää ihmiset, jotka leikkivät psykologia...

        ..ettei parisuhteen luomiseen tarvita itseluottamusta.? ;O

        Minusta siihen tarvitaan itseluottamusta ja myös itsetuntemusta.

        Ja tuo "batin" kirjoitus oli suora ja hyvä. Ja kaiken kukkuraksi kannustava.

        Ajattelepa nyt, näin eri tavalla mekin ajattelemme. Sinä ja minä.


      • Klaudia
        Jennifer kirjoitti:

        ..ettei parisuhteen luomiseen tarvita itseluottamusta.? ;O

        Minusta siihen tarvitaan itseluottamusta ja myös itsetuntemusta.

        Ja tuo "batin" kirjoitus oli suora ja hyvä. Ja kaiken kukkuraksi kannustava.

        Ajattelepa nyt, näin eri tavalla mekin ajattelemme. Sinä ja minä.

        Ei ole kivaa, jos epäonnistumisesta tehdään sairaus ja aletaan lätkiä kaikenlaisia diagnooseja otsaan, kun muutenkin on paha mieli. Minua ollaan aina ohjaamassa hoitoon, kun jotakin rohkenen sanoa. Olenko tosiaan NIIN poikkeava?


      • Jennifer
        Klaudia kirjoitti:

        Ei ole kivaa, jos epäonnistumisesta tehdään sairaus ja aletaan lätkiä kaikenlaisia diagnooseja otsaan, kun muutenkin on paha mieli. Minua ollaan aina ohjaamassa hoitoon, kun jotakin rohkenen sanoa. Olenko tosiaan NIIN poikkeava?

        ..saattaa suutuspäissään kirjoitella tänne vaikka mitä. Niistä ei kannata ottaa itseensä.

        Tämän päivän kirjoitukset ovat sinua kannustavia, jokainen omalla tavallaan.

        Minä en ainakaan suostu kanssasi lohduttomuuden suohon, kuten muistat edellisestäkin ketjusta.


      • LeSbO
        Jennifer kirjoitti:

        ..ettei parisuhteen luomiseen tarvita itseluottamusta.? ;O

        Minusta siihen tarvitaan itseluottamusta ja myös itsetuntemusta.

        Ja tuo "batin" kirjoitus oli suora ja hyvä. Ja kaiken kukkuraksi kannustava.

        Ajattelepa nyt, näin eri tavalla mekin ajattelemme. Sinä ja minä.

        kun tarkoitin ettei se ainakaan minulla ja ikmeisesti myöskään klaudialla ole itsetunnosta kiinni, niinkuin tämä yksi kirjoittaja, mikä nyt olikaan, väitti.


      • Klaudia
        Jennifer kirjoitti:

        ..saattaa suutuspäissään kirjoitella tänne vaikka mitä. Niistä ei kannata ottaa itseensä.

        Tämän päivän kirjoitukset ovat sinua kannustavia, jokainen omalla tavallaan.

        Minä en ainakaan suostu kanssasi lohduttomuuden suohon, kuten muistat edellisestäkin ketjusta.

        Ei kai pitäisi ajatella liikaa tai jäädä murehtimaan - vai pitäisikö? Haluaisin unohtaa ja aloittaa alusta! Kohta ollaan taas samassa pisteessä...


    • Hapsu

      .. jälleen tärkeitä ajatuksia.

      Ystävyydestä en nyt kommentoi enempää tässä, mutta aloin miettimään, että miksi ihmeessä niin moni nainen on yksin ja kuitenkin meillä täälläkin kaikilla on vain se yksi ja sama perimmäinen ajatus, toive?

      Jokainen meistä vannoo sen edessä, että ulkoinen olemus ei ratkaise, sillä ei ole väliä ym. Ja jokainen huutaa sen sisäisen kauneuden perään ja sen, että haemme yhteenkuuluvuuden tunnetta toisesta ja samoja haaveita ja odotuksia.

      Miksi sitten mikään ei onnistu? Jos se sisäinen ihminen on tärkein ja kaikki kuitenkin ajatellaan samalla lailla, niin miksi sitten kukaan ei löydä ketään?

      Onko tässä kuitenkin kyse vain siitä, että se ulkoinen joku ihmejuttu meneekin kaiken edelle, ne pienet ärsyttävät silmiinpistävät "epäkohdat" ratkaisee kuitenkin, niin paljon toisessa ihmisessä, ettei sinne sisimpään asti edes suhteessa keritä koskaan?

      Haluammeko vaikuttaa niin oikeaoppisilta, ettemme myönnä edes itsellemme, että kyseessä on muutakin, kuin vain sen sisäisen sielunsiskon löytyminen?

      Tätä on vaikea selittää, mutta en usko enää siihen läpinään, mitä kaikki ihmiset väittävät. Ylistetään vain yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa luoda hyvä kestävä ihmissuhde, mutta loppupelissä teemmekö sen eteen kaikkemme, olemmeko valmiita tutustumaan toiseen ihmiseen kunnolla, annammeko aikaa toiselle kertoa ja näyttää, mitä hän siellä sisäisessä kauneudessaan on?

      Teemmekö valintamme sittenkin muiden ominaisuuksien perusteella? Miksi muuten jatkuvasti täälläkin on galluppeja, jotka perustuvat hyvin pitkälle ulkonäköseikkoihin?

      Miksi minä esimerkiksi nähdessäni kaksi seurustelevaa naista huomaan toisinaan ajattelevani: mitä tuo toinen näkee kumppanissaan? Miksi minulle on sanottu joskus naisystävästäni, että hän ei ole minun tyylinen?

      En usko enää kauniisiin puheisiin ihmisten hyvyydestä ja siitä, että kauneus tulee sisältä ym, kuluneisiin fraaseihin. Ne fraasit vain huijaavat meidät itsekin uskomaan siihen, että käyttäydymme oikein...

      Sitten, kun alamme näkemään asioita ja ihmisuhteita oikealta kantilta, voimme vasta ihmetellä, miksi ne eivät onnistu. Niin kauan minä ainakin aion olla hiljaa ja alan opettelemaan inhimillisempää kohtaamista toisen ihmisen edessä. Opettelen kohtaamaan ihmisen ihmisenä, en lesbonaisena, jonka tehtävä on tehdä minun elämästäni ihanaa...

      Tähän oppimiseen voi mennä loppuelämä, mutta tiedän ainakin, että olen oikeilla jäljillä...

      • LeSbO

        valitettavasti ulkonäkökin merkitsee. minulle kävi joku aika sitten niin, että olin treffeillä erään nettideittini kanssa. olimme jutelleet puhelimessa ja kirjoitelleet jonkin aikaa ja hän vaikutti mukavalta ihmiseltä. äänen perusteella kuvittelin hänen ulkonäkönsä naiselliseksi. pettymys olikin suuri kun nähtiin eikä hän ollutkaan sellainen kuin olin kuvitellut. treffit menivät ihan hyvin ja hän olisi ollut kiinnostunut minusta, mutta minulla ei enää ollut tunteita häntä kohtaan, muita kuin kaverillisia. vaikka meillä tuntui olevan paljon yhteistä ja olisimme varmaan sopineet yhteen loistavasti. mutta kun ei nappaa niin ei nappaa. että tämmöinen tapaus...=/


      • Jennifer

        ....minut nyt täysin, kun laitoit vastakkain sisäisen- ja ulkoisen kauneuden..??

        Mistähän kummasta tällainen asetelma tuli mieleesi?

        Ajatteletko tosiaan, että siitä johtuu meidän yksinäisyytemme, ettemme löydä ulkoisesti sopivaa kumppania itsellemme.

        *miettii ja rankasti*

        Ehkäpä et tarkoittanut tuota noin yksiselitteisesti, miten minä sen tulkitsin, mutta asiasta saadaankin varmaan mielenkiintoinen keskustelu aikaan täällä.
        Toivottavasti monet ottavat tähän osaa.

        Miksi me etsimme rakastettua tai kumppania ja miksi emme löydä sitä tai jos löydämme, miksi kaikki menee pieleen?

        Henkilökohtainen mielipiteeni on se, ettei se ainakaan ulkonäöstä johdu. Nykyään on liikenteessä niin paljon hyvännäköisiä lesboja, että minäkin katselen välillä silmät solmussa ja ihmettelen. Niistä erittäin suuri otanta kelpaisi rakastetukseni tai kumppanikseni ulkonäön perusteella..
        Ehkäpä minä en sitten kelpaakaan heille, vaikka ei se niinkään ole, sillä viimeisen vuoden aikana olen saanut niin paljon kehuja ulkonäöstäni ja minua on yritetty iskeä niin monta kertaa, ettei ikinä koko elämäni aikana ennen.

        Ja kuitenkin minäkin olen vailla sitä ikiomaa rakasta naista. Se on objektiivinen totuus minun elämässäni. Tottakai haluaisin sellaisen..
        Mutta olen tyytynyt olemaan kakkosena, tyytynyt saamaan rakkauden muruja, jos aina niitäkään. Elämään tukituin suin ja pidättelemään kiukkuni ja raivoni sisälläni, sillä jos päästän ne esiin, niin minulla ei olisi enää niitä murujakaan..

        Ja samaan aikaan vapaana kulkee upeita naisia ja toiset heistä jopa kosiskelevat minua.

        Mistä tässä rakkauden etsinnän epäonnistumisessa sitten on kysymys?

        Mielestäni tämä on niin suuri ja monitahoinen projekti ihmisen elämässä yleensä. Sitoutua yhteen ihmiseen. Heittää kaikki muut vaihtoehdot yli laidan ja valita vain yksi.

        Kaikki alkaa ihastumisesta, joka jo pelkästään on problemaattinen. Sopiva ajankohta kummallekin, heittäytymiseen uskaltautuminen, antamisen ja saamisen tasapaino. Juuri tällä hetkellä jopa ihastuminen tuntuu minusta jättiläisen kokoiselta kaaokselta, jossa on ehdottomasti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Enemmän todellakin kaaosta kuin järjestystä..
        Kun jopa toisen ihmisen tuoksu voi miellyttää tai sitten ei..
        On se niin pienistä osatekijöistä kiinni, ettei sitä edes tohdi ajattelemaan alkaa..;)

        Nyt sitten jos ihastuminen johtaisi sitoutumiseen parisuhteeksi, niin alkaa kokonaan uudenlainen tunteiden ja järjen yhteensovittaminen. Onko tämä varmasti nyt sitä oikeaa, johon kannattaa sitoutua? Odotuksien ja todellisen elämän ristiriitaa..
        Ja koska me ihmiset olemme niin erilaisia, niin pettymyksiä pettymysten perään on luvattavissa, kun parisuhdetta aletaan rakentaa. Ne pettymykset eivät välttämättä ole suuria, mutta niitä pieniä voi olla sitäkin enemmän. Ärsytyskynnys on koetteella monella.

        Eli tähän tapaan kulkee ajatukseni tänä aamupäiväni siitä, miksi omaa rakasta on niin vaikea löytää tai löytämäänsä pitää..


      • Jennifer
        LeSbO kirjoitti:

        valitettavasti ulkonäkökin merkitsee. minulle kävi joku aika sitten niin, että olin treffeillä erään nettideittini kanssa. olimme jutelleet puhelimessa ja kirjoitelleet jonkin aikaa ja hän vaikutti mukavalta ihmiseltä. äänen perusteella kuvittelin hänen ulkonäkönsä naiselliseksi. pettymys olikin suuri kun nähtiin eikä hän ollutkaan sellainen kuin olin kuvitellut. treffit menivät ihan hyvin ja hän olisi ollut kiinnostunut minusta, mutta minulla ei enää ollut tunteita häntä kohtaan, muita kuin kaverillisia. vaikka meillä tuntui olevan paljon yhteistä ja olisimme varmaan sopineet yhteen loistavasti. mutta kun ei nappaa niin ei nappaa. että tämmöinen tapaus...=/

        ..tapasin tätä nykyistä rakastani muutaman kerran, enkä nähnyt hänessä yhtään mitään. En tosiaan mitään sellaista, johon ihastuisin.

        Ja sitten vaan eräänä iltana "se" tapahtui.

        Siitä hetkestä olen ollut päättömän rakastunut häneen ja olen edelleen. Kohtahan tästä tulee kuluneeksi vuosi..

        Mitäs sanot?


      • Pir

        olemus merkitsee, ainakin minun on turha sitä kieltää. Sillä perusteella vieraankin henkilön huomaa, vaikka katuvilinässä. Mutta jos persoona ei lähikontaktissa (keskusteluissa tai muuten) kiinnosta, niin siihen loppuu ulkonäön tenho. Kaunis, ulkonaisesti vetävä on sen jälkeen mitä on, kaunis. On esteettinen nautinto ja se siitä.

        "Sisäinen kauneus" painaa luullakseni ystävyyssuhteissa, muttei se vielä tee ihmisestä välttämättä kiinnostavaa. Vai tekeekö, siis "sillä tavalla"? Tapauksissa, joissa rakastutaan vanhaan tuttuun, nousee sen toisen säteilystä, magnetismista esiin jotain sellaista ällistyttävää, lumoavaa, jolle on tietämättään hakenut pariteettia. Ja sen äkisti tajunnut. Jotain. Ei koko ihmisen tarvitse olla täydellinen - vaikka rakastunut yleistääkin tunteensa ensin aivan kaikkeen. Ei me Äiti-Teresoihin välttämättä rakastuta.


      • lepakko

        Joku ei ole mihinkään tyytyväinen, joku "tyytyy" vähempäänkin. Luulen, että monen epäonnistuneen jutun takana on vaan se tosiasia, etteivät odotukset kohtaa.

        Onhan se totta, että tänäpäivänä kärsivällisyys ja suvaitsevaisuus puuttuvat myös monen lesbosuhteen rakentelusta. Pidetään kovasti kiinni omista unelmista ja odotuksista, joka tietenkin on järkevällä tasolla erittäin tärkeää, eikä anneta tilaa toisen ajatuksille. Ei ehkä sillä, että intettäis omat unelmat ainoiksi oikeiksi ääneen, mutta hiljaa mielessään koetaan asian olemassaolo.

        Itsekin olen epäonnistuneen suhteen jälkeen ihmetellyt ja miettinyt, että mikä tässäkin nyt taas oli. Miksei onnistu? Joskus syitä löytyy, joskus ei. Jälkimmäisessä tapauksessa syntyy näitä itsesäälin ja epäonnistumisen tuntemuksia. Eihän sille voi mitään.

        Toiseksi me lesbot ollaan vähemmistö. Meitä on selkeesti vähemmän kuin heteroja, joilla kumppanimarkkinat ovat laajemmat. Asiaa kärjistää vielä se, että me vähät lesbot ollaan levittäydytty ympäri suurta Suomen maata. Entäpä jos asun kaupungissa, jossa asuu minun lisäkseni kolme lesboa. On erittäin todennnäköistä, etteivät unelmat kohtaa näin pienessä otoksessa.

        Liian monta pettymystä pienestä piiristä ruokkii ajattelemaan itseään epäonnistuneena tai ikuiseksi ajoiksi yksinoloon tuomittuna.

        Kumpa jaksettaisiin ajatella positiivisesti näinä heikkoinakin hetkinä.


      • LeSbO
        Jennifer kirjoitti:

        ..tapasin tätä nykyistä rakastani muutaman kerran, enkä nähnyt hänessä yhtään mitään. En tosiaan mitään sellaista, johon ihastuisin.

        Ja sitten vaan eräänä iltana "se" tapahtui.

        Siitä hetkestä olen ollut päättömän rakastunut häneen ja olen edelleen. Kohtahan tästä tulee kuluneeksi vuosi..

        Mitäs sanot?

        että minun kohdallani ei mahdollista. minulla se kolahtaa ensi näkemällä tai sitten ei ollenkaan.


      • Hapsu
        Jennifer kirjoitti:

        ....minut nyt täysin, kun laitoit vastakkain sisäisen- ja ulkoisen kauneuden..??

        Mistähän kummasta tällainen asetelma tuli mieleesi?

        Ajatteletko tosiaan, että siitä johtuu meidän yksinäisyytemme, ettemme löydä ulkoisesti sopivaa kumppania itsellemme.

        *miettii ja rankasti*

        Ehkäpä et tarkoittanut tuota noin yksiselitteisesti, miten minä sen tulkitsin, mutta asiasta saadaankin varmaan mielenkiintoinen keskustelu aikaan täällä.
        Toivottavasti monet ottavat tähän osaa.

        Miksi me etsimme rakastettua tai kumppania ja miksi emme löydä sitä tai jos löydämme, miksi kaikki menee pieleen?

        Henkilökohtainen mielipiteeni on se, ettei se ainakaan ulkonäöstä johdu. Nykyään on liikenteessä niin paljon hyvännäköisiä lesboja, että minäkin katselen välillä silmät solmussa ja ihmettelen. Niistä erittäin suuri otanta kelpaisi rakastetukseni tai kumppanikseni ulkonäön perusteella..
        Ehkäpä minä en sitten kelpaakaan heille, vaikka ei se niinkään ole, sillä viimeisen vuoden aikana olen saanut niin paljon kehuja ulkonäöstäni ja minua on yritetty iskeä niin monta kertaa, ettei ikinä koko elämäni aikana ennen.

        Ja kuitenkin minäkin olen vailla sitä ikiomaa rakasta naista. Se on objektiivinen totuus minun elämässäni. Tottakai haluaisin sellaisen..
        Mutta olen tyytynyt olemaan kakkosena, tyytynyt saamaan rakkauden muruja, jos aina niitäkään. Elämään tukituin suin ja pidättelemään kiukkuni ja raivoni sisälläni, sillä jos päästän ne esiin, niin minulla ei olisi enää niitä murujakaan..

        Ja samaan aikaan vapaana kulkee upeita naisia ja toiset heistä jopa kosiskelevat minua.

        Mistä tässä rakkauden etsinnän epäonnistumisessa sitten on kysymys?

        Mielestäni tämä on niin suuri ja monitahoinen projekti ihmisen elämässä yleensä. Sitoutua yhteen ihmiseen. Heittää kaikki muut vaihtoehdot yli laidan ja valita vain yksi.

        Kaikki alkaa ihastumisesta, joka jo pelkästään on problemaattinen. Sopiva ajankohta kummallekin, heittäytymiseen uskaltautuminen, antamisen ja saamisen tasapaino. Juuri tällä hetkellä jopa ihastuminen tuntuu minusta jättiläisen kokoiselta kaaokselta, jossa on ehdottomasti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Enemmän todellakin kaaosta kuin järjestystä..
        Kun jopa toisen ihmisen tuoksu voi miellyttää tai sitten ei..
        On se niin pienistä osatekijöistä kiinni, ettei sitä edes tohdi ajattelemaan alkaa..;)

        Nyt sitten jos ihastuminen johtaisi sitoutumiseen parisuhteeksi, niin alkaa kokonaan uudenlainen tunteiden ja järjen yhteensovittaminen. Onko tämä varmasti nyt sitä oikeaa, johon kannattaa sitoutua? Odotuksien ja todellisen elämän ristiriitaa..
        Ja koska me ihmiset olemme niin erilaisia, niin pettymyksiä pettymysten perään on luvattavissa, kun parisuhdetta aletaan rakentaa. Ne pettymykset eivät välttämättä ole suuria, mutta niitä pieniä voi olla sitäkin enemmän. Ärsytyskynnys on koetteella monella.

        Eli tähän tapaan kulkee ajatukseni tänä aamupäiväni siitä, miksi omaa rakasta on niin vaikea löytää tai löytämäänsä pitää..

        huomannut laittavani niitä ominaisuuksia vastakkain, mutta mitään en kielläkään, koska nyt menee kaikki nii päin sitä itteään, että kyseenalaistan kaiken minkä vain voin!

        Joten se siitä, en jaksa asiaa enempää edes miettiä.
        Oli miten oli, olen hiljaa toistaiseksi ja pidän ajatukseni itselläni ja opettelen elämään ihmisten tavoin!


      • Jennifer
        Hapsu kirjoitti:

        huomannut laittavani niitä ominaisuuksia vastakkain, mutta mitään en kielläkään, koska nyt menee kaikki nii päin sitä itteään, että kyseenalaistan kaiken minkä vain voin!

        Joten se siitä, en jaksa asiaa enempää edes miettiä.
        Oli miten oli, olen hiljaa toistaiseksi ja pidän ajatukseni itselläni ja opettelen elämään ihmisten tavoin!

        ????


      • Hapsu
        Jennifer kirjoitti:

        ????

        en mäkään ymmärrä itteäni sen enempää kuin mitään muutakaan.
        Nyt vaan menee vähä päin persettä tää "elämä on laiffia" juttu!


      • Jennifer
        Hapsu kirjoitti:

        en mäkään ymmärrä itteäni sen enempää kuin mitään muutakaan.
        Nyt vaan menee vähä päin persettä tää "elämä on laiffia" juttu!

        ..halua vähääkään kertoa siitä, mikä nyt noin ottaa pattiin?

        En halua painostaa kertomaan, mutta itse olen huomannut, että juuri sinä päivänä, kun oma elämäni on kaaosta ja kirjoitan tänne, niin jo heti seuraavassa hetkessä hymyilyttää kirjoittamani teksi.

        Tätähän se on meillä useimmilla, vuoristorataa:)


      • Pir
        Jennifer kirjoitti:

        ..halua vähääkään kertoa siitä, mikä nyt noin ottaa pattiin?

        En halua painostaa kertomaan, mutta itse olen huomannut, että juuri sinä päivänä, kun oma elämäni on kaaosta ja kirjoitan tänne, niin jo heti seuraavassa hetkessä hymyilyttää kirjoittamani teksi.

        Tätähän se on meillä useimmilla, vuoristorataa:)

        Kumpuilevaa tämä elämä on. Toivottavasti ei sulla Hapsu nyt ole mitään tosi kurjaa, vaan sellaista vähäisempää "ensi viikolla on paremmin"-juttua. Koeta kestää.


      • Hapsu
        Jennifer kirjoitti:

        ..halua vähääkään kertoa siitä, mikä nyt noin ottaa pattiin?

        En halua painostaa kertomaan, mutta itse olen huomannut, että juuri sinä päivänä, kun oma elämäni on kaaosta ja kirjoitan tänne, niin jo heti seuraavassa hetkessä hymyilyttää kirjoittamani teksi.

        Tätähän se on meillä useimmilla, vuoristorataa:)

        joka on tottunut onnistumaan asioissaan pääsääntöisesti hyvin, niin sitten kun tulee takapakkia jossain asiassa, niin se tippuu yllättävän korkeelta.

        Jos olisikin vuoronperään ylä ja alamäkeä, niin siihen olisi tottunut, mutta kun pääasiassa menee niin helvetin hyvin kaikilla osa-alueilla ja sit kolahtaa, niin kolahtaakin oikein kunnolla ja sitä saa ihmetellä, miten sitä näin lujaa taas onnistuikin tippumaan ja vielä, kun oli päässyt sinne niin korkealle asti?

        En ole koskaan luottanut ihmisiin, mutta olin jo pikkuhiljaa alkanut oppia. Naivia mielestäni taas kerran - totesin itselleni. Taas törmäsin siihen samaan, että ihmisten puheet ovat ihan muuta kuin käytäntö.
        Itse kun uskoo vain kaikkeen hyvään ja siihen, että millainen itse on, niin samaa saa palkakseen. Se ei kuitenkaan menekään niin. Jos itse antaa itsestään kaiken selkärankaa myöden ja luottaa kaikkeen hyvään ja sitten huomaa taas kuinka pinnallisia ihmiset ovatkin. Kaikki hyvät sanat menettää merkityksensä, ne ovat pelkkiä sanoja, käytäntö muuta.


      • Hapsu
        Pir kirjoitti:

        Kumpuilevaa tämä elämä on. Toivottavasti ei sulla Hapsu nyt ole mitään tosi kurjaa, vaan sellaista vähäisempää "ensi viikolla on paremmin"-juttua. Koeta kestää.

        ...pärjään aina! Kunhan taas palaan maan pinnalle ja näen planeetan asukkaat taas sellaisena kuin ne todellisuudessa ovat.


      • Jennifer
        Hapsu kirjoitti:

        joka on tottunut onnistumaan asioissaan pääsääntöisesti hyvin, niin sitten kun tulee takapakkia jossain asiassa, niin se tippuu yllättävän korkeelta.

        Jos olisikin vuoronperään ylä ja alamäkeä, niin siihen olisi tottunut, mutta kun pääasiassa menee niin helvetin hyvin kaikilla osa-alueilla ja sit kolahtaa, niin kolahtaakin oikein kunnolla ja sitä saa ihmetellä, miten sitä näin lujaa taas onnistuikin tippumaan ja vielä, kun oli päässyt sinne niin korkealle asti?

        En ole koskaan luottanut ihmisiin, mutta olin jo pikkuhiljaa alkanut oppia. Naivia mielestäni taas kerran - totesin itselleni. Taas törmäsin siihen samaan, että ihmisten puheet ovat ihan muuta kuin käytäntö.
        Itse kun uskoo vain kaikkeen hyvään ja siihen, että millainen itse on, niin samaa saa palkakseen. Se ei kuitenkaan menekään niin. Jos itse antaa itsestään kaiken selkärankaa myöden ja luottaa kaikkeen hyvään ja sitten huomaa taas kuinka pinnallisia ihmiset ovatkin. Kaikki hyvät sanat menettää merkityksensä, ne ovat pelkkiä sanoja, käytäntö muuta.

        Minäkin aina välillä puhun sanoja, joita toinen ihminen haluaa minun puhuvan. Ja haluan itsekin puhua niitä ja toteuttaa myös puhumani asiat..
        Haluan olla hyvä toiselle. Haluan olla hyvä ihminen.

        Mutta sitten tulee sellainen myllerrys, että alkaa ahdistamaan huolellakin valittu suunta, joka vielä äsken tuntui ehdottoman oikealta.
        En pääse silloin eteenpäin.
        Paikallani ihmettelen tuskaisena ja varmasti tulen loukanneeksi/pettäneeksi toista ihmistä, vaikka tarkoitukseni ei ollut sellainen.

        En tiedä tarinaasi, mutta laitoin tähän vähän tällaista liennytyksen makua. Että asiat saattavat näyttäytyä toisen tekeminä joskus turhankin loukkaavilta itseään kohtaan.
        Ja kestää tovi, ennen kuin ymmärtää, ettei se toinen sittenkään tarkoituksellisesti toiminut niin kuin toimi.

        *huokaa*

        Luottamus näissä ihmissuhdeasioissa on koetuksella itse kullakin. Mutta voiko ajatella, että toinen ihminen on sittenkin aika lailla samanlainen kuin itse on. Että tarkoittaa hyvää toiselle, vaikka se hyvä ei aina tapahdukaan.

        Ei ainakaan heti.


      • Naapsuainen

        Näin juuri erosta toipuessa mielessäni heräsi paljon samankaltaisia kysymyksiä. Miten pitkälle tarvitsee mennä päästäkseen todella tutustumaan toiseen ihmiseen tai vielä enemmänkin, päästää toinen niin lähelle, että todellinen tunneside syntyy? Minä en varmastikkaan päässyt lähellekkään tyttöystävääni koska jostain syystä hän vieraantui, tai ehkä vieraannuimme toisistamme, ennenkuin pääsimme alkuhuumaa pidemmälle. Mikä mätti? En tiedä mutta Klaudian tavoin olisin nyt valmis antamaan periksi. Ehkä juuri ne ulkoiset pikkujutut ärsyttivät häntä vaikka väittääkin, ettei vika ole minussa vaan hänessä. Onko siis vika hänessä koska hän ärsyyntyy vai minussa koska ns. viathan ovat minussa?! Aaargh!

        Mikä on se asia joka saa suhteen menemään niin pitkälle, että ollaan valmiita miettimään yhteistä tulevaisuutta jne? Onko vaan löydettävä toinen yhtä sinnikäs ihminen, joka on valmis antamaan yhtä paljon itsestään?

        Mutta heti eron jälkeen huomasin kuitenkin ystävien tärkeyden. Oli uskomattoman puhdistavaa keskustella asioista ja kuulla, että todella ystäviä jotka välittää ja joille voi soittaa vaikka keskellä yötä jos siltä tuntuu. Ei tunnu ollenkaan siltä, että olisi yksin maailmassa. Pakko sanoa, että uskon edelleen siihen, että jos vain on ystäviä ja ihmisiä jotka välittää, ei voi koskaan jäädä yksin...


    • Yksinäinen susi

      Klaudia herätti taas ajatuksia.
      Minulla on hiukan päinvastainen ongelma.
      Parisuhteissa ei ole ongelmia, ts. seurustelusuhteissa. Sen sijaan ystävyyssuhteissa niitä ongelmia löytyykin.
      En osaa luottaa ihmisiin ystävyystasolla.
      Liian monta kertaa on käynyt niin, että minun kiltteyttäni on käytetty hyväksi ja huomaan olevani kaikkien pikku apuri.
      Mutta minulla ei ole sellaista ystävää, jonka puoleen voisin kääntyä kun itseäni masentaa tai kun pitäisi puhua vakavasti omaan elämään liittyvistä solmuista ja ongelmista.
      Tälläkin hetkellä olen masentunut ja yksinäinen.
      Yritys, jossa työskentelen, on irtisanomassa suurta osaa henkilöstöä. En tiedä vieläkään, kuulunko minäkin listalle.
      Onneksi kumppanini on suloinen ja ymmärtäväinen ihminen. Hänen kanssaan minulla on tasavertainen ja hyvä parisuhde. Olemme toistemme ystäviä sen lisäksi että olemme pariskunta.
      Kavereitahan minulla tietenkin on, mutta ei sellaisia, joiden kanssa puhutaan mistään vakavammasta. Joka viikko tapaan jonkun kaverin, mutta tuntuu turhauttavalta kun ei voi jakaa sisimpänsä tuntoja kenenkään muun kuin oman kumppanin kanssa. Ystäviä olisi varmaan hyvä olla parisuhteen ulkopuolellakin että toinen ei tukehdu ollessaan ainoa uskottu.
      Ehkä jonain päivänä löydän minäkin hyvän ystävän.
      (Minulla oli hyviä sydänystäviä, mutta kaksi heistä on kuollut ja kaksi muuttanut pois maasta.) Uusia en ole tilalle löytänyt. Ei tässä kiireisessä maailmassa ehdi ystäviä etsiä ja töistä en suostu sellaista etsimäänkään.
      Tässä iässä (40) ystävyyssuhteiden luominen ei ole kovin helppoakaan.
      Klaudian viimeiseen kysymykseen vastaus voisi olla: Ystävät ovat olemassa keskustelua, ajatustenvaihtoa ja elämän jakamista varten. Yllättäviin kompastumisiin on hyvä olla tukiverkko.

      • LeSbO

        ...on monta hyvää ystävää, mutta puuttuu sellainen ns. kaveripiiri, jonka kanssa pidettäisiin vain hauskaa ilman syvällisempiä keskusteluja. ystäväni asuvat ympäri suomea eivätkä juurikaan tunne toisiaan.


      • Hapsu
        LeSbO kirjoitti:

        ...on monta hyvää ystävää, mutta puuttuu sellainen ns. kaveripiiri, jonka kanssa pidettäisiin vain hauskaa ilman syvällisempiä keskusteluja. ystäväni asuvat ympäri suomea eivätkä juurikaan tunne toisiaan.

        olen onnellinen siitä, että omaan paljon hyviä ystäviä, joiden kanssa puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä.
        Koskaan ei tarvitse yksin miettiä asioitaan, jos ei halua. On bailuseuraa tarvittaessa ja juuri näiden hyvien pitkäaikaisten ystävien avulla sitä jaksaakin pistellä menemään turhia miettimättä ;)


      • Jennifer

        ..pikku apulaisena minustakin pidetään. Muuten saan mennä menojani..

        Olen kyllä nyt vähitellen luomassa ystävien verkostoa. Ja jyvät karsiutuvat akanoista..


      • Lesbonainen -68
        Jennifer kirjoitti:

        ..pikku apulaisena minustakin pidetään. Muuten saan mennä menojani..

        Olen kyllä nyt vähitellen luomassa ystävien verkostoa. Ja jyvät karsiutuvat akanoista..

        Minä tein pienen suursiivouksen pari vuotta sitten. Oli olevinaan laaja ystäväpiiri ja tuttavapiiri, mutta kun tarkemmin asiaa ajattelin tajusin olevani se pieni apulainen, jolle soitetaan kun tietokone menee rikki tai kun jotain pitää kirjoittaa. Muuten ei kuulu mitään. Gradujen oikolukemiseen ja kaikenlaiseen muuhun minua aina tarvittiin --- harvemmin muuten.
        Aloin olla 'kiireinen' ja katsoin mitä tapahtuu.
        Yllättävän moni silti jäi, ja nyt kun pyydetään apua, niin tarjotaan vastapalvelustakin (vaikka enhän minä sen takia narissut -- en koskaan ole oikeastaan tarvinnut kenenkään apua, enkä ole osannut koskaan pyytääkään;-).
        Jotenkin on tärkeä kuitenkin ihmisen tietää, että on olemassa ystävilleen ihmisenä muutenkin kuin silloin, kun tarvitaan älyllisiä tai teknisiä palveluksia.
        Tähän on varmaan pakko lisätä, että jossakin vaiheessa elämääni tein 7-päiväistä työviikkoa kun opiskelin ja tein työtä täyspäiväisesti.
        Minua saattoi olla hiukan hankala tavoittaa...Ihmiset tottuivat siihen, että ei sitä kuitenkaan kiinni saa.
        Nyt on ihan kiva tilanne. Muutama tosi hyvä ihminen, ja sitten sellainen tuttavapiirillinen hyvänpäiväntuttuja, joihin kuuluu muutama vanha läheinenkin ystävä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      653
      8014
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      468
      2296
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2220
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1791
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1292
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1180
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      854
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      833
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      766
    Aihe