Kellään mitään kokemuksia kyseisestä seurasta Espoossa? Meinasin aloittaa peruskursin siellä.
Entä tietoa millaista on sen tyylisuunta: Shoko-Ryu ?
Sanotaan, että valmentajat ovat pääasiassa 1. dan. Mitä se tarkoittaa, hyviä siis?
Meido-Kan Karate Espoo kokemuksi?
10
1412
Vastaukset
- Tiikeri
1 Dan tarkoittaa sitä että ovat vasta opetustaipaleensa alkumetreillä.
- vyön
asteet lähtevät 1. danista aina 10. daniin, mutta ei noilla ole juurikaan mitään tekemistä opettamisen kanssa. Sinisen tai ruskean vyön omaava voi olla ihan yhtä hyvä opettaja kuin korkeamman vyön omaava. Itsepuolustuslajeissa pätee samat säännöt kuin muussakin opettamisessa: eihän koulussakaan korkeakoulutettu opettaja välttämättä osaa opettaa yhtä hyvin kuin vastavalmistunut tai harjoittelija. Opettaminen on ihan yksilöstä kiinni.
- Tiikeri
Toki eri henkilöillä on erilaiset taidot opettaa ja ohjata ihmisiä, mutta kyllä se on selvä että 20 vuotta alkeiskursseja vetäneellä alkaa olla parempi tatsi hommaan kuin ensikertalaisella... Etenkin kun 1 dan kaveri on vasta itsekin hiomassa tekniikkaansa ja lukeutuu vielä melko aloittelijaksi karate-uralla eikä välttämättä aina edes ole varma siitä mitä kaikkea omassa tekniikassa on vialla.
- Andy
Tiikeri kirjoitti:
Toki eri henkilöillä on erilaiset taidot opettaa ja ohjata ihmisiä, mutta kyllä se on selvä että 20 vuotta alkeiskursseja vetäneellä alkaa olla parempi tatsi hommaan kuin ensikertalaisella... Etenkin kun 1 dan kaveri on vasta itsekin hiomassa tekniikkaansa ja lukeutuu vielä melko aloittelijaksi karate-uralla eikä välttämättä aina edes ole varma siitä mitä kaikkea omassa tekniikassa on vialla.
Suomessa 1.dan on ihan kohtuullisen korkea arvo alkeiskurssin vetäjälle. Sanoisin, että korkeintaan 5% kaikista suomalaisista karaten alkeiskursseista on 2.danin tai korkeamman vetämiä.
- Tiikeri
Andy kirjoitti:
Suomessa 1.dan on ihan kohtuullisen korkea arvo alkeiskurssin vetäjälle. Sanoisin, että korkeintaan 5% kaikista suomalaisista karaten alkeiskursseista on 2.danin tai korkeamman vetämiä.
Aivan totta, muttei muuta sitä asiantilaa että 1. dan karateka on vielä kaukana experttiydestä.
- Nume
Shoko-ryu on suomalainen tyylisuunta, ts. kisakaraten tarpeista lähtenyt viritys. Yhdistää useampaakin olemassaolevaa tyyliä sangen vapaamuotoisesti.
Jos kilpailukarate kiinnostaa, siitä vain. Jos haet perinteisempää ja itsepuolustuslähtöisyyttä, kokeile onneasi muualla.- aloittava
Voihan harmi. Mä kun just haluisin nimenomaan itsepuolustus tyylistä enkä todellakaan kilpailutyylistä. Jännä, että kun soitin tonne niin puhuivat että ei se niin kilpailupainotteista olisi. Vinkkejä missähän sitten Helsingissä tai Espoossa olisi itsepuolustus painotteisempaa karatea?
- Tiikeri
aloittava kirjoitti:
Voihan harmi. Mä kun just haluisin nimenomaan itsepuolustus tyylistä enkä todellakaan kilpailutyylistä. Jännä, että kun soitin tonne niin puhuivat että ei se niin kilpailupainotteista olisi. Vinkkejä missähän sitten Helsingissä tai Espoossa olisi itsepuolustus painotteisempaa karatea?
Espoossa on Seibukan Shorin-Ryu, Helsingissä mm. Kyokushinkai, Ashihara, Jundokan Goju-Ryu, Renshinkan Shorin-Ryu.
Näitä seuroja voit etsiä esim. sivulta http://koti.mbnet.fi/budo/ - Tiikeri
Tiikeri kirjoitti:
Espoossa on Seibukan Shorin-Ryu, Helsingissä mm. Kyokushinkai, Ashihara, Jundokan Goju-Ryu, Renshinkan Shorin-Ryu.
Näitä seuroja voit etsiä esim. sivulta http://koti.mbnet.fi/budo/Niin, siis listassa olivat mielestäni enemmän itsepuolustukseen keskittyviä tai siihen erinomaisesti soveltuvia tyylejä. Seuran ja tyylin lopullinen valintahan on kiinni sijainnista ja aikataulusta, eli tutustu seuroihin tuolta linkkisivulta.
- Dike
Vaikka Shoko-ryu:ssa on tuota ottelutekniikkaa, niin painotetaan myös henkistä puolta ja itsepuolustusta. Esim. Kauniaisissa henkinen ja fyysinen kuri on melko tiukkaa. Jos tyylisuunta olisi pelkkää urheilukaratea, olisi myös eri ikäluokat keksitty ja jaoiteltu. Tällä hetkellä (ja yleensä aina) kuitenkin kaikki vyöarvot harjoittelevat samanaikaisesti, ikään katsomatta Jo siitä pystyy päättelemään, ettei sensei toimi urheiluvalmentajana, vaan on säilyttänyt auktoriteettinsa. Se tarkoittaa myös, että pätevät senseit pystyvät opettamaan kaikkia ikäluokkia, ja kaikki tekniikat ovat sellaisia, joita kaikki pystyvät ikään katsomatta suorittaa (urheilukaratessa ei näin?). Pointti oli siis se, että Shko-ryu ei ole (ainakaan Kauniaisissa) ureilukaratea jossa ravataan kilpailuissa kieli vyön alla budon periaatteet unohtaen.. ;)
Ja lopulta se on kuitenkin itsestä kiinni minkä tyylisuunnan valitsee..:D Ja nyt tässä on näköjään käynyt näin, että olen yrittänyt puolustaa omaani viimeiseen asti. Se siitä sitten..xD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507987Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662270Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332186- 1471759
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251250Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511236Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101153Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65843Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58798Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7747