Lieksan Tanssipaikat hunningolla,ei mitään muuta kuin Humalassa örveltäviä olevinaan ammattilaisia karaoken sompaajia.Selvinpäin hoilaajat yrittävät esittää mitä mestarillisimmin kappaleita,joita eivät osaa edes ulkoa TYHMÄÄÄÄ.Hommatkaa Puustelliin kunnon orkesteri parikin kertaa kuussa,vaikka lippujen hintaa korottamalla niin veikkaan että seinät pullistelee porukkaa ja viski virtaa tuoden nappulaa ravintolaan.Näin palaisi vanha kunnon kulttuuri kaupunkiimme,on hävettävää kertoa muualta tuleville esim:lomalaisille että siellä SOITTAA levyt ja muualla on noita "itseään laulajina pitäviä"molottajia.Ei ihme jos varttunut väki käy muilla paikkakunnilla ja vievät taas näitä Lieksan vero-euroja muualle.
Ei Koli ole lieksalaisten kantapaikka,vaikka moni kaikista kirjoituksista kuvittelee näin olevan.ps;tai lieksan omat orkat Puustelliin jotka soittaa muutakin kuin rokkia varttuneelle porukalle,onhan jo noi "örveltäjät"saaneet paikkansa lieksan bubeissa joihin ei tanssiva kansa mene.
Tanssit Kapakassa
7
1336
Vastaukset
- ämmyli
on todellakin hunningolla tässä kaupungissa. On ihmeellistä, että pitää lähtee muualle satojen kilometrien päähän tanssailemaan kun omasta kaupungista ei tansseja löydy. Onneksi muutamat seurat/ yhdistykset järjestävät edes jotain. On siinä meidän Lileksalaisten katsottava peiliin ja mikäli orkesteri tanssit saataisiin pystyyn -sinne olisi sitten lähdettävä ja todellakin se orkesterin hommaaminen ei ole ilmaista. Siinäpä sitä on kaikille meille haastetta kyllikseen. Kaikesta huuolimatta tansseja tarvitaan.
- tuota....
Eihän tansseja järjestetä jos asiakkaita puuttuu.
Veden juojia kyllä olisi.
Ei sillä ravintola elä!
Myyntiä pitää olla ja paljon.
Karaokesta en tiedä kun en ole siitä oikein innostunut enkä ole koskaan tykännyt olla yleisön edessä. Koulussa kyllä oli joskus pakko.
Muutaman kerran olen kyllä kuunnellut sitä ja vähän ehkä nolotti ja sitten läksinkin pois.
Karaokekin on kai joittenkin firmojen bisnestä vaan.
Ei tuosta juuri haittaa ole ollut kun on vara lähteä vaikka muualle jos täällä on sitä liikaa.
Ei kai Puustelli ole vielä karaoke paikka.
- On vissiin jo aikkoo
kotva,kun Puustellissa oli "oikkee Yhtyve",Kirka oli ja muuttii!Jos Souvvarit,tai Korsuorkesterin suatta paikalle hommattuu,niin suatta USKKOO,JOTTA ON MONEN PITÄJÄN ÄMMÄT TANSTTAJJII VONKKOOMASSA!!pISTTEPÄS HIHAT HEILUMMAAN-TIÄLLÄ OIS VALAMIS PORUKKA VALTTOOMMAAN koko pUUSTELLIN-jA TANSSITAIJJOSSAHAN LÖYTTYY:tULUKKEE POIJJAT KAHTOMMAAN...
- Pirita-rita
Eikö siellä Lieksassa ole muita kuin noita "molskaajia", jotka kirjoittavat ja ilmeisesti myös puhuvat tuota ihme murretta joka ei ole Savoa eikä Karjalaa vaan jotakin kummallista ökellystä?
Tuo antaa kuvan ruokkoamattomasta, virtsalle haisevasta, keltahampaisesta eläimeensekaantujasta.
Sääliksi käy lieksalaisnaisia paitsi jos he ovat samanlaisia... - Kuha Vuan
Pirita-rita kirjoitti:
Eikö siellä Lieksassa ole muita kuin noita "molskaajia", jotka kirjoittavat ja ilmeisesti myös puhuvat tuota ihme murretta joka ei ole Savoa eikä Karjalaa vaan jotakin kummallista ökellystä?
Tuo antaa kuvan ruokkoamattomasta, virtsalle haisevasta, keltahampaisesta eläimeensekaantujasta.
Sääliksi käy lieksalaisnaisia paitsi jos he ovat samanlaisia...Että kirjakieltä...Kyl tiällä osatahan kirj-kieltäkkii MUTTA täällä ei niitä HIANOST veivaajia arvosteta "riman"yläpuolelle sen kummemmin kuin muutkaan murteensa puhujat,hyvi on toemeen tultu olpahan immeenen Helssingist taekka Kittilän perukoelt eekä olla toestesa puhheeta sem koommi arvosteltu...Että Huumori se o moalima paras kukka he he he...jne.
- Riippi
Elekkee ny karaokelaalajjii mollatko ihan nuinnii örveltäjiksi , sillä ette oo itekkään sen kummempii örveltäjjii!
Pirruuko ruikutatte . Ee kapakkien pitäjät tansseja pitämällä elä se on vissi! Jos tanssii halluutta niin tanssikkee kotona vaekka kuottapökkee toesen puoliskonne kanssa ja jos sitäkää ee satu oemmaan niin aiena voepi tanssii yksinnii niiku hullu-amalia teki.- AKKA
kA SIINÄ SOATTAA KÄÄVVÄ NIIN ETTÄ NUIHEN ÖRVELTÄJJIIN (KARAOKE)TANS LOEHEN JÄLÄKEE EOKKO SANOO...JOT EEPÄ TOENNA YHE PORKKANA TAKIA RUVETA "OVIAA"AAKOMAA ?.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1178063
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1355353Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p323641Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1243574Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352604Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376