Mulla on järkyttävä kuoleman pelko. Mulla on kaks pientä lasta (1 ja 2 vuotiaat) ja joka ikinen päivä ottaa rinnasta kunnolla ku pelkään menettäväni heidät taikka toisen, en tiedä kestäiskö mun pää. Pelkään myös että itse kuolen, enkä meinaa kestää ajatusta et lapset jäisivät ilman äitiään, mihin joutuisivat, kuinka heille kävisi jne. En tiedä kuinka pääsen pelosta ja karmeista ajatuksista. Pelkään et pihalla katseeni herpaantuu hetkeksi ja siinä samassa toinen jää auton alle, ja jos ollaan autossa kauhistelen kuinka vakavasti voisi käydä, pelkään että näin tapahtuu, taikka jos lapset ovat yökylässä, pelkään että jotain kamalaa tapahtuu. Itse olen joskus pienenä meinannut tukehtua hedelmään, ja siitäkös riemastuin, pelkään AINA kun lapset syövät jotain, en jaksa enää pelätä!! Mut en voi asialle mitään ja lähes itken sillä hetkellä ku karmeet ajatukset välähtää päähän, mä en vaan kestäis. Tien että kaikki on nyt hyvin mutta kun sitä ei koskaan tiedä ja pelkään et pahaa tapahtuisi just MULLE !! Eli itselleni taikka jommalle kummalle lapsistani. Miten ihmeessä pääsen kuoleman pelosta... En tiedä kuinka saisin tän asian hallintaani ja pois mielestäni. Pelkään sitä et jos lakkaan ajattelemasta pahinta,niin se sattuu juuri silloin ku sitä vähiten odotan. Ahdistaa.
Kuoleman pelko
*pelkääjä*
6493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ni saat rauhan ja kuoleman pelko väistyy. jos on ottanu vastaan kristuksen sovituksen ni ei tarvi enää pelätä kuolemaa, missä on pistimesi kuolema, missä on voittosi sanotaan sanassa.
Juu, kyllä uskosta voimaa saa. Ei se silti ole mikään pikaratkaisu ahdistukseen. Vaikeista peloista pääsemiseen tarvitaan ainakin hyviä ystäviä mahdollisesti sielunhoitajaa/terapeuttia ja joskus lääkkeitäkin.
MONIHAARAINEN JUTTU ETTÄ KAIKKI YHDESSÄ AUTTAVAT.
ONHAN JUMALA LUONUT MYÖS MIELENTERVEYSTYÖNTEKIJÄT OMAKSI KUVAKSEEN!!!
LÄÄKÄRILLE.
KUOLEMANPELKO ON KAMALAA, OLEN ITSE KÄYNYT SAMAN ASIAN LÄPI.
NIMITTÄIN MENETIN ELÄMÄNHALLINTANI VIIMESYKSYNÄ TÄYSIN.
YKSINÄISYYS AJOI MUT ERITTÄIN SYNKKIIN AJATUKSIIN.
OLIN TODELLA YKSIN JA HYVÄKSIKÄYTETTY NAINEN, EN PÄÄSSYTKÄÄN HALUAMAANI KOULUTUKSEEN, JOTEN ROMAHDIN, PÄÄNI ALKOI SOIMAAN TODELLA VIHLOVASTI JA SITTEN SAIN MASENNUSLÄÄKKEET, MUUTIN KOTIIN, JA PÄÄSIN TOISEEN KOULUTUKSEEN.
NYT OLEN TOIPUMASSA ILMANMASENNUSLÄÄÄKKEITÄ, STRESSIÄ EN SIEDÄ OLLENKAAN.
OLIN NIIN HAJALLA, TOTAALINEN LUHISTUMINEN.
PÄIVÄ KERRALLAAN. NIIN TÄMÄ MENEE.
AINA YKSI STREESSITÖN PÄIVÄ JA SIOTÄ RATAA.
Itselläni on ollut vuosia voimakas kuolemanpelko liittyen itseeni ja muutamaan läheiseeni, vaikeiden nuoruuden kokemusten seurauksena. Huom. olen 30 mies!.
Avopuolisoni joutui ahdistuksieni ja paniikkihäiriön takia niin koville, että muutti vähän aikaan sitten omaan asuntoon, saamaan vähän tilaa ja katsomme suhdettamme myöhemmin uudelleen. Suhteemme on muuten rakastava ja oon ollut hyvä mies. Rakastan häntä ja hän välittää minusta paljon omiltaan.
Kerroin tämän itsestäni sen takia, että omilla pelkotiloilla voi kuormittaa toista valtavasti ja toinen ei pysty auttamaan itseä. Et kerro onko sinulla puolisoa. Mutta jos suhde menee hoitosuhteeksi, se ei toimi. Ensin pitää saada itsensä kuntoon. Hyväksyn, ettei toista voi vaatia parantamaan itseä. Vaikka toista on kova ikävä. Toisella ei voimat siihen välttämättä omien paineiden takia riitä.
Mitä tulee sinun pelkoosi niin päästäksesi eroon kuolemanpelosta, tarvitset hyvän terapeutin. Itsekin olen menossa kallonkutistajalle asiasta. Siinä ei ole hävettävää. Kuolemanpelkoa pitää vaan yrittää työstää jotenkin,jotta se katoaa. Tunnen suurta myötätuntoa, koska pelkäät rakkaiden lastesi puolesta. Voisit harkita sopivaa mielialalääkettä ja tueksi mietoa rauhoittavaa aluksi. Niihin ei jää koukkuun, vaikka jotkut sitä pelkäävät. Ne auttavat jaksamaan, eikä tule hirveitä "pelkopiikkejä" joka päivä.
Sitä on helvetin vaikea hyväksyä, että kaikki kuolemme joskus. Silti järki sanoo, että lopulta asia täytyy oppia hyväksymään. En itsekään tiedä vielä miten. Kuolemanpelko on luonnollista, mutta se ei saa mennä yli. Sinun pitäisi saada ajatuksiasi myös jotenkin pois lapsista ainakin vähäksi aikaan päivittäin. On tärkeää huomioida muita ihmisiä. Kuunnella heitä, keskittyä muihinkin asioihin. Niin minullekin tolkutetaan. Sitä käpertyy vain niiden lähelle joiden puolesta pelkää. Toivon sinunkin saavan apua pelkoosi. Jos suinkin pystyt, yritä suhtautua rationaalisesti kuolemanpelkoon eli etsi mitä tahansa sinulle sopivaa ratkaisua siihen. Kun alkaa kyetä suhtautua objektiivisesti omaan pelkoon, on jo tiellä parantumiseen.
Kaikkea hyvää ja luottamusta elämään.
Itsekkin usein olen pelännyt lapseni puolesta. Mutta olen päässyt pelostani. Kaikki on Jumalan käsissä.
TÄSSÄ mm.PELOSTA :
http://video.google.com/videoplay?docid=-6590516484582845025