näin kävi minulle

jenni

...joskus reilu vuosi sitten ajattelin että laihdutan muutaman kilon, lisäsin liikuntaa, ja kokoajan vain enemmän. sitten tuli kesä, olin kerran lähdössä lenkille ja naps polvi hajosi, minut vietiin sairaalaan ja en voinut kokokesänä liikkua kuin sauvojen avulla.eli en päässyt urheilemaan, ahdistuin, söin vain kerran päivään ja laihduin muutamia kiloja. no sitten alkoi koulu tuskailin miten nyt kun koulussa pitää syödä ja aamulla että jaksaa. kaikki sujuin paino pysyin normaalina, mutta henkisesti olin loppu urhielin nimittäin kaiken vapa aikani. ja en keskittynyt kouluun.no sitten tuli taas kesäloma ajattelin nyt tämä tyttö lahduttaa ja niin laihduinkin taas muutaman kilon 52 asti aamulla kun heräsin lähdin lenkille ja kokopäivän urheilin ja laskin kaikki kalorit, muitin ulkoa kaikkien aineiden sisältämät asiat. sitten rupesin antamaan itselleni "palkkioksi" yhden päivän vko jolloin sai syödä mitä vaan ja miten paöjon vaan, joskus nämä päivät venyivät ja mukaan tuli oksentaminen tai sen yrittäminen,koskaan en mitään saanut ulos tulemaan vaikka yritin. sitten muutin asumaan yksin viikolla en syönyt mitään ja odotin että pääsen viikonlopuksi kotiin syömään söin aina 3 päivää PALJON inhosin itseäni ja en voinut lopettaa sitä,koitin taas oksentaa ei onnistunut, aloin inhota itseäni nii paljon että löin itseäni. hain helpotusta ahditukseen sitä kautta. olin ihan loppu, itkin,väsytti ja en jaksanut mitään´, mikään muu ei kiinnostanut kuin paino ja sen laskeminen. painoni on nyt noussut noitten syömisien takia tällähetkellä 56kg.hain apua koska en jaksanut enää,pakko oli myöntää itselleni ettei kaikki ollut normaalia,ja se vaikutti muuhun elämään.en vain löydä sitä oikeaa elämänasennetta mistään..

3

594

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BoneBouncing

      En muista päivää jolloin en olisi stressannut kiloistani. Toivottavasti joskus oppisin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen.

      • -?-

        ..määkin oon joskus yrittänyt laihduttaa, ja sainkin laihdutettua reippaasti alipainoiseksi.oon lukenu kirjan ihana meri ja se sai mut vielä enemmän ihannoimaan anoreksiaa,laihoja ihmisiä.Mulla on huono itsetunto..en ole tyytyväinen itseeni.inhoan paksuja jalkojani jne.Ja olen perheen keskimmäinen lapsi eli jään muiden varjoon.kukaan ei kuuntele,ketään ei kiinnosta,kukaan ei välitä.
        Ja mikä pahinta kukaan ei huomannut.söin koulussa normaalisti, mutta jätin iltapalan pois ja tingin iltaruuasta.Yhtäkkiä mulle välähti että kuinka tyhmää se on,niinkuin salama kirkkaalta taivaalta.Ja rupesin syömään.Nyt käyn puntarilla ja yritän pysyä alle 50kg,Mutta alitajunnassa se on mulle koko ajan salainen unelma...


      • *87
        -?- kirjoitti:

        ..määkin oon joskus yrittänyt laihduttaa, ja sainkin laihdutettua reippaasti alipainoiseksi.oon lukenu kirjan ihana meri ja se sai mut vielä enemmän ihannoimaan anoreksiaa,laihoja ihmisiä.Mulla on huono itsetunto..en ole tyytyväinen itseeni.inhoan paksuja jalkojani jne.Ja olen perheen keskimmäinen lapsi eli jään muiden varjoon.kukaan ei kuuntele,ketään ei kiinnosta,kukaan ei välitä.
        Ja mikä pahinta kukaan ei huomannut.söin koulussa normaalisti, mutta jätin iltapalan pois ja tingin iltaruuasta.Yhtäkkiä mulle välähti että kuinka tyhmää se on,niinkuin salama kirkkaalta taivaalta.Ja rupesin syömään.Nyt käyn puntarilla ja yritän pysyä alle 50kg,Mutta alitajunnassa se on mulle koko ajan salainen unelma...

        Mä jouduin sairaalaan, koska en jaksanut mitään enää. Nyt kun pääsin sieltä kesäloman alussa pois päätin lopettaa oksentamisen kokonaan-> kesäloman lopussa sain mielettömiä itkukohtauksia, koska olen lihonnut. Haluan laihduttaa taas, koska olen läski, mutten uskalla.koska mä vihaan tunnetta, kun ei jaksa liikkua edes. Mutta mitä mä teen ...Mä en jaksa enää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      171
      13043
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4830
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2798
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      121
      1979
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      113
      1725
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      367
      1655
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe