postikortti

Muistan erään keskustelun vanhoillislestadiolaisten kanssa. Eräs kertoi siinä kun hänen sisarensa oli monia vuosia sitten eronnut tuosta yhteisöstä ja kuinka hänen kummitätinsä edelleen joka vuosi lähetti tuolle entiselle lestaadiolaiselle joulukortin johon kirjoitti joulutoivotukset ja viestin miten toivoi hänen palaavan lestaadiolaisuuteen. Vaikka tuo entinen vl ei tykännyt siitä että tuo kummi lähettää aina tuollaisen kortin ja oli pyytänyt useaan kertaan lopettamaan, ei tuo kummitäti suostunut lopettamaan vaan jatkoi vaan. En tiedä jatkaako nykypäivänä =)
Kaikki vl:t olivat tuossa keskustelussa sitä mieltä, että noin tuleekin toimia ja että hyväähän vain tuo kummitäti tarkoittaa.

Eikö tuossa mennä jo liian pitkälle, eikä kunnioiteta millään lailla toisen ihmisen vakaumusta! Eikö vl:lle kuulu toisen ihmisen kunnioittaminen?

Minä olisin vetänyt oikeusjutun tuollaisesta häiriköinnistä jos ei suostu monen pyynnön jälkeen lopettamaan.
6654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tuollaisista asioista oikeusjuttuja vedettäisiin, kaikki jutut tukkisivat koko oikeuslaitoksen. Taidat olla tosi hankala henkilö. Toivominen ei ole rikos Suomessa :)

Äänestä

jonninjoutavan asian vuoksi!!! Et taida tietää mitä siellä "käynti" maksaa?

Äänestä
  • Eikö vl:lle kuulu toisen ihmisen kunnioittaminen?

    Äänestä

Kyllähän toi rassaa tommonen. Mutta täytyy muistaa että tää on ilmeisesti osa vl-kulttuuria että toisten rajoja ei kunnioiteta. Kyllähän tuolla rauhanyhdistysläisyydessä tavallaan yksityiset asiat on julkisia ja sä voit milloin vaan joutua narautetuksi jostain mikä kuuluu vain sulle itsellesi. Joten ei ne veikkoset sitten tajua sitä että toisten rajoja pitäis kyllä oikeasti kunnioittaa kun elävät vähän sellaisessa tässä asiassa kieroonkasvaneessa kulttuurissa.

En mä kyllä oikeuteen tosta lähtisi. Ehkä pitää vaan tunustaa ettäonhan se hemmetin uuvuttavaa tää rajanveto tollaisten ihmisten läheisyydessä.

Äänestä

Olen itse ex-vl ja minäkin olen sitä mieltä, että tuossa tapauksessa kummitäti tarkoittaa varmasti ihan hyvää.

Toki toisen tahdonilmaisua pitää kunnioittaa, mutta on kyllä todella pientä jos saa kerran vuodessa joulukortin missä toivotaan ihmisen palaavan vl-uskoon.

Itse ymmärtäisin kyllä tuon kummitädin yrittävän vain tarjota sitä parasta mitä hän kokee että hänellä on tarjottavana. Samanlaisia "tätejä" ja miksei "setiäkin" löytyy varmaan jokaisesta uskonnollisesta joukosta. Heidät pitää ymmärtää paikalleen.

>> Minä olisin vetänyt oikeusjutun tuollaisesta häiriköinnistä

Siis nostaisit oikeusjutun siitä, että joku muistaa sinua kerran vuodessa kortilla?!? Ei ehkä ihan riitä täyttämään rikoksen tunnusmerkkejä;D

Äänestä
  • haluat pitää keskustelun asialinjalla. Jos me ihmiset kaikista meitä ärsyttävistä asioista täällä toisia morkkaillaan, niin oomme pitkän tien päässä vasta. Please ! käyttäkäämme myös tätä järkivähäämme ja hilikkua ymmärtämystämme....lähimmäisiämme kohtaan...ei heidän tarvi aina meidän mieliksemme olla... !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ent.vl:lle kirjoitti:

Muistan erään keskustelun vanhoillislestadiolaisten kanssa. Eräs kertoi siinä kun hänen sisarensa oli monia vuosia sitten eronnut tuosta yhteisöstä ja kuinka hänen kummitätinsä edelleen joka vuosi lähetti tuolle entiselle lestaadiolaiselle joulukortin johon kirjoitti joulutoivotukset ja viestin miten toivoi hänen palaavan lestaadiolaisuuteen. Vaikka tuo entinen vl ei tykännyt siitä että tuo kummi lähettää aina tuollaisen kortin ja oli pyytänyt useaan kertaan lopettamaan, ei tuo kummitäti suostunut lopettamaan vaan jatkoi vaan. En tiedä jatkaako nykypäivänä =)
Kaikki vl:t olivat tuossa keskustelussa sitä mieltä, että noin tuleekin toimia ja että hyväähän vain tuo kummitäti tarkoittaa.

Eikö tuossa mennä jo liian pitkälle, eikä kunnioiteta millään lailla toisen ihmisen vakaumusta! Eikö vl:lle kuulu toisen ihmisen kunnioittaminen?

Minä olisin vetänyt oikeusjutun tuollaisesta häiriköinnistä jos ei suostu monen pyynnön jälkeen lopettamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu